vierailija
”– Haluan sinun menevän naimisiin poikani kanssa, koska egyptiläisen perinteen mukaan isä saa ensin. Aion harrastaa seksiä kanssasi, Mohamed Al-Fayed sanoi hovimestarin mukaan prinsessalle.
Mohamed Al-Fayed aloitti tiiviin piirityksen vuoden 1986 ensikohtaamisen jälkeen ja lähetteli lahjoja.
Seksiä hän ehdotti vuonna 1995. Samana vuonna, jolloin Diana antoi kohutun BBC-tv-haastattelun, jossa hän puhui avioliittonsa ongelmista.
Paul Burrellin mukaan Diana kutsui ehdottelun jälkeen tavaratalopohattaa limaiseksi hyypiöksi, ja vertasi tätä Tähtien soda -elokuvien Yodaan.
– Hän aina koskettelee minua, prinsessa valitti hovimestarilleen.
Pohatan käytöksessä Dianaa ahdisti eniten se, että tämä kuvitteli prinsessan antautuvan hänelle.
– Al-Fayed ajatteli, että se on oikein ja että se tosiaan tapahtuisi. Että hän oikeasti harrastaisi seksiä Walesin prinsessan kanssa. Ja se asia oli aina prinsessan mielessä, kun hän seurusteli Dodin kanssa, hovimestari väittää.
Prinsessan suhde Dodi Al-Fayediin alkoi vuonna 1997, kun tavaratalopohatta kutsui hänet ja poikansa Saint Tropezin-kartanolle.
Burrell sanoo nähneensä Mohamed Al-Fayedin kosketelleen naisia epäsopivasti, mutta prinsessa Dianan kanssa hän ei ylittänyt rajaa. Prinsessalla oli tilanteessa valtaa, koska Al-Fayed halusi pitää välit kuninkaalliseen perheeseen.
BBC on kertonut haastatelleensa yli kahtakymmentä naista, jotka kertoivat tulleensa seksuaalisesti Al-Fayedin pahoinpitelemäksi heidän työskennellessään Lontoon Harrods-luksustavaratalossa.”
IL