Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ajatus siitä, että K:lla olisi tämän queerkuvaston kanssa leikkimisen taustalla jotain vaikka kuinkakin pientä ja puolitiedostamatonta oman seksuaali-identiteetin pohdintaa, on muodostunut minulle jotenkin tosi merkitykselliseksi. En tiedä miksi, todennäköisesti siksi että projisoin tuohon jollain tasolla omaa nuoruuden aikaista identiteettipohdintaani, kai. En odota tai vaadi mitään oikeaa kaapista tuloa tämän prosessin päätteeksi, ja hän saa ihan vapaasti minun puolestani olla suhteessa eri sukupuolta olevan ihmisen kanssa jatkossakin. Nuo asiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, eikä hän ole siinä mielessä yleisölle mitään velkaa. Ja varsinkin, kun tuo jälkimmäinen eli suhdestatus ei kerro ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta kovinkaan paljoa.

Mutta toivon kuitenkin, ettei tämän jälkeen tulisi mitään näkyvää takaisinvetovaihetta ja oman heterouden korostamista. Ja mikä ongelma siinä olisi, jos näin kävisi? Olen itse queer-ihmisenä mielestäni melko salliva, enkä ole yleensä ensimmäisenä syyttelemässä ketään queerbaitingista. Minun mielestäni seksuaali-identiteettiasioilla vihjailu on heteroidenkin taholta ihan ok, mutta silloin olisi hyvä olla kuitenkin vähintään näkyvästi ally vähemmistöille. Jos ensin vihjaillaan ja seuraavassa hetkessä suurin huolenaihe onkin se, että luuleeko joku oikeasti minun olevan homo, niin fobistahan se on, ei siitä mihinkään pääse.

Onpa ikävä kuulla, että tiktokissa on niin paljon bojankommenttia. Tosin ei hirveästi yllätä. Itselleni ei kyllä olisi varmaan tullut lippuvideo tuosta suihkukohtauksesta mieleen, ellen olisi siitä erikseen kuullut. Itsellenikin tuli kyllä primitiivireaktiona sellainen ENTÄS BOJAN! -olo kun näin tuon videon, joten en sikäli ihmettele, että varmaan varsinkin nuoremmat ja harkintakyvyttömämmät shippaajat villiintyvät myös kommenteissa.

Stella
 
👍
 
vierailija
Mä jotenkin otan ton suihkuvideon ihan puhtaasti musavideon markkinointina, ja onnistuneena sellaisena, jos mv sitten oikeasti sisältää homoerotiikkaa. En osannut yhdistää sitä siihen lippuvideoon ennen kuin näin Tumblrissa pätkän niistä rinnakkain.

On kyllä tosi kurjaa, jos Tiktokin kommenteissa jengi jauhaa Bojanista. Ei oo fiksua sellainen, shippausta ei saisi hieroa sen kohteiden naamaan.

💡🤔❤🔥
 
vierailija
Ajatus siitä, että K:lla olisi tämän queerkuvaston kanssa leikkimisen taustalla jotain vaikka kuinkakin pientä ja puolitiedostamatonta oman seksuaali-identiteetin pohdintaa, on muodostunut minulle jotenkin tosi merkitykselliseksi. En tiedä miksi, todennäköisesti siksi että projisoin tuohon jollain tasolla omaa nuoruuden aikaista identiteettipohdintaani, kai. En odota tai vaadi mitään oikeaa kaapista tuloa tämän prosessin päätteeksi, ja hän saa ihan vapaasti minun puolestani olla suhteessa eri sukupuolta olevan ihmisen kanssa jatkossakin. Nuo asiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia, eikä hän ole siinä mielessä yleisölle mitään velkaa. Ja varsinkin, kun tuo jälkimmäinen eli suhdestatus ei kerro ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta kovinkaan paljoa.

Mutta toivon kuitenkin, ettei tämän jälkeen tulisi mitään näkyvää takaisinvetovaihetta ja oman heterouden korostamista. Ja mikä ongelma siinä olisi, jos näin kävisi? Olen itse queer-ihmisenä mielestäni melko salliva, enkä ole yleensä ensimmäisenä syyttelemässä ketään queerbaitingista. Minun mielestäni seksuaali-identiteettiasioilla vihjailu on heteroidenkin taholta ihan ok, mutta silloin olisi hyvä olla kuitenkin vähintään näkyvästi ally vähemmistöille. Jos ensin vihjaillaan ja seuraavassa hetkessä suurin huolenaihe onkin se, että luuleeko joku oikeasti minun olevan homo, niin fobistahan se on, ei siitä mihinkään pääse.

Onpa ikävä kuulla, että tiktokissa on niin paljon bojankommenttia. Tosin ei hirveästi yllätä. Itselleni ei kyllä olisi varmaan tullut lippuvideo tuosta suihkukohtauksesta mieleen, ellen olisi siitä erikseen kuullut. Itsellenikin tuli kyllä primitiivireaktiona sellainen ENTÄS BOJAN! -olo kun näin tuon videon, joten en sikäli ihmettele, että varmaan varsinkin nuoremmat ja harkintakyvyttömämmät shippaajat villiintyvät myös kommenteissa.

Stella
Mua vähän huolettaa, että jotkut näistä faneista alkaa huudella Tommysta Joksujen Suomen keikoilla, kun nyt on jo joillain ollut puhetta kuinka Tavastiasta tulee niin awkward.
 
vierailija
No niimpä. Tuo nyt vielä puuttuisi. Joksut vielä pian peruvat Käärijän osallistumisen, syystä tästä tai toisesta.
Kävi kans mielessä et eihän ne kohta uskalla ottaa K:ta messiin ollenkaan ku toi junioriosasto täyttää tiktokin noilla B-kommenteilla. Ja pitäny vielä Jokereiden tiktok-tiliäkin sinne merkkailla. Joo itekin shippaan, mut ei tulis saakeli pieneen mieleenkään laittaa kummallekaan yhtään mitään shippaukseen liittyvää mihinkään.
 
No mä pelkään kyllä nyt, että auttaisko se K:n poissaolokaan hillitsemään niitä.
 
vierailija
No jos nyt vähän maadoitetaan, niin en usko, että shippauksen villiintyminen tulee tässä vaiheessa K:lle tai B:lle mitenkään yllätyksenä, ja ovat varmaan tietoisia siitä, että heidän ei tarvitse kuin olla samassa maassa - jos sitäkään - niin porukka menee aivan sekaisin. Tästä huolimatta JO on ottamassa K:n mukaan lavalle, ja puolin ja toisin ovat tykänneet shippimateriaalista somessa ihan viime aikoinakin, plus K heitti vielä sen omakotitalokommentinkin. En usko, että muutaman somepostausten kommenttikentät muuttavat tätä kuviota mitenkään radikaalisti.

Sen sijaan pidän aika todennäköisenä, että K:n ja B:n lavalla tapahtuva vuorovaikutus tulee olemaan hillitympää ja kaverillisempaa kuin kesäkuussa, ja mahdollisesti myös muun JO:n läsnäolo tasapainottaa noita kemioita.

Vaikea kyllä kuvitella, että ainakaan Tavan kakkoskeikalla kaikkien virvokkeiden jälkeen poitsut osaisivat olla kovin ihmisiksi keskenään. :D Mutta eihän sitä toki tiedä. :)
 
vierailija
No jos nyt vähän maadoitetaan, niin en usko, että shippauksen villiintyminen tulee tässä vaiheessa K:lle tai B:lle mitenkään yllätyksenä, ja ovat varmaan tietoisia siitä, että heidän ei tarvitse kuin olla samassa maassa - jos sitäkään - niin porukka menee aivan sekaisin. Tästä huolimatta JO on ottamassa K:n mukaan lavalle, ja puolin ja toisin ovat tykänneet shippimateriaalista somessa ihan viime aikoinakin, plus K heitti vielä sen omakotitalokommentinkin. En usko, että muutaman somepostausten kommenttikentät muuttavat tätä kuviota mitenkään radikaalisti.

Sen sijaan pidän aika todennäköisenä, että K:n ja B:n lavalla tapahtuva vuorovaikutus tulee olemaan hillitympää ja kaverillisempaa kuin kesäkuussa, ja mahdollisesti myös muun JO:n läsnäolo tasapainottaa noita kemioita.

Stella
Joo eiköhän K:lla ja B:llä ole tiedossa shippauksen saavuttamat mittasuhteet somessa mutta ei se näytä vaikuttaneen ainakaan K:hon.

Mäkin luulen, että Joksujen keikoilla meno on hillitympää kuin kesäkuussa Tavastialla jo ihan senkin takia, että B:n lisäksi lavalla on muutkin Jokerit, joten dynamiikka on hieman erilainen. Ja onhan viisupöhinästäkin jo kulunut aikaa. (Enkä ole ihan satavarma siitäkään, et K :ta nähdään lavalla ainakaan kaikilla Suomen-keikoilla.)

💡🤔❤🔥
 
vierailija
Kärtsää nyt ei varmasti haittais yhtään laittaa vaan löylyä lisää kiukaalle kuin mitä sillon kesäkuussa :D Mutta toki varmasti kunnioittaa Boitsun toivetta jos B:stä tuntuis että parempi hillitä...
 
vierailija
Joker Outissa on myös muita jäseniä kun Bojan. Heidän mielipiteensä on tärkeä. Miten haluavat Jeren lavalle ja millä huomioarvolla. Onko heille ok J ja B lavakiehnäys? Heillä kuitenkin suurin osa faneista teinityttöjä, joista suuri osa haaveilee oletettavasti romanttisesti Bojanista ja muista Jokereita. En usko että B mitään kielareita ikinä vetäisi K:n kanssa lavalla jos edes teoriassa halua siihen olisi, niin eiköhän hoidettaisi takahuoneen puolella kutupuuhat.
 
vierailija
No joo tuskin auttais. Sehän ois itseasiassa varmaan enemmän katastrofi, koska sit porukka luulis et B on loukkaantunu K:lle tosta Tommy-hommasta eikä sen takii halunnukaan sitä mukaan.
Niin varmasti tämäkihän sitten käännettäis, että B on mustis Tommysta yms. Saa nähdä kuin tässä meno vielä kerkeää kiihtymään jos K nyt julkaisee noita teasereita joka päivä ennen mv tuloa (saatika sitten kun itse mv on ulkona). Vissiin ihan turhaa edes toivoa että B jätettäis niistä kommenteista pois :/
 
vierailija
Joker Outissa on myös muita jäseniä kun Bojan. Heidän mielipiteensä on tärkeä. Miten haluavat Jeren lavalle ja millä huomioarvolla. Onko heille ok J ja B lavakiehnäys? Heillä kuitenkin suurin osa faneista teinityttöjä, joista suuri osa haaveilee oletettavasti romanttisesti Bojanista ja muista Jokereita. En usko että B mitään kielareita ikinä vetäisi K:n kanssa lavalla jos edes teoriassa halua siihen olisi, niin eiköhän hoidettaisi takahuoneen puolella kutupuuhat.
Toki muillakin JO:n pojilla on varmasti sanansa sanottavana mutta kyllähän he keskenäänkin kiehnäävät lavalla ollessaan
 
vierailija
Mä luulen, että Tommyn ja Kärtsän yhteistyö saattaa jakaa faneja eri leireihin, jos jotkut on vahvasti team Bojan tai team Tommy. Onhan se aiheuttanut porukan jakaantumisen av:llakin.
 
vierailija
Toki muillakin JO:n pojilla on varmasti sanansa sanottavana mutta kyllähän he keskenäänkin kiehnäävät lavalla ollessaan
Jep, siellä pussaillaan ja puristellaan perseitä ja ties mitä, Jos K&B eivät esim. koskettaisi toisiaan lavalla juuri ollenkaan, niin siitähän se huhumylly varmaan lähtisi samalla lailla pyörimään, että yhyy, nyt iseillä on taas divorce tullut. :p
 
vierailija
Oon kasvanut lapsuudesta aikuisuuteen Antti Tuiskun musiikin parissa ja olen suorastaan hämmentynyt, kuinka paljon tänä päivä vaaditaan esimerkiksi Käärijältä jonkinlaista kantaa seksuaalisuuteen tai odotetaan hänen suorastaan tulevan kaapista ulos. Sehän olisi hienoa jos tulisi ja kuuluisi vähemmistöön, mutta Antin kautta olen oppinut tietynlaista kunnioitusta sille jos ei halua julkisesti ottaa kantaa seksuaalisuuteen tai seurusteluihin. Fanitkin aidosti olivat artistin puolella. Varmasti näistä puhuttiin totta kai yksityisesti, mutta ei koskaan julkisesti. Ne oli muut ihmiset jotka nitä ainaisia homopuheita jauhoivat. Kyllä Anttikin on puhunut 18-vuotiaasta itsestään joka muutti kotoa pois, seurusteli tytön kanssa joka tuli raskaaksi ja teki abortin. Vielä kymmenen vuotta sitten sanoi haastattelussa osittain vitsillä lähtevänsä kaatamaan naisia rannalle. Sittemmin on tullut nämä seksuaalisuudella vihjailevat biisit. Totuus on varmasti jossain välimaastossa. Senpä takia en lähtisi tekemään mitään suoranaista oletusta Jerestäkään, vaikka hänellä onkin tyttöystävä oletettavasti yhä kainalossa. Kaikki eivät edes halua määritellä itseään. Elämä voi yllättää. Sen tietää vain Jere sydämessään.
 
vierailija
Kommentti voi olla homo- tai bifoobinen ilman, että sen esittäjä on. Yhteiskunta iskoistaa meihin kaikenlaisia ennakkoasenteita, eikä se tee kenestäkään huonoa ihmistä. Sellaiset asenteet on hyvä tiedostaa, koska jos vain ajattelee, että "No enhän minä ole homofoobikko", se estää tunnistamasta sellaisia ajatusmalleja.
En osannut aikoinaan saamistani moitteista erotella, että siinä tarkoitettiin, että kommenttini on foobinen, mutta minä itse en. Kyllä se moite ihan itseeni kolahti. Ajattelin, että minä ja kommenttini olemme sama asia. Nyt kyllä ymmärrän tuon eron ja olen toivoakseni vähän viisaampi. Siinä jotenkin ensin nousee puolustuskannalle, kun omasta mielestään ei suhtaudu kielteisesti ja sitten yllättäen tulkitaankin foobiseksi.
 
vierailija
mä en aio katsoa tuota tiktokia… en vain erityisemmin lämpene Tommiin ja vielä vähemmän T+K, olkoonkin markkinointia.
On siis joku toinenkin, joka ei ole sitä vielä katsonut. Luin eilen kommentteja ja näin sen aloituskuvan. Tuli vaan sellainen olo, että nyt riitti vähäksi aikaa tää temppuilu. Katson sitten myöhemmin joskus. Ei vaan nyt huvita tämä, että jos K on ihan vakaasti hetero, eikä muuta mieti, niin miksi nämä vihjailut. Ja kyllä minä ymmärrän myös, että markkinoinnista on kyse, sillähän tätä sirkusta perustellaan.
 
Yhteistyössä