Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Jotenkin sähköä ilmassa, K:n keikka on varmasti ikimuistoinen tänään, mitä seurannut siellä olevien tunnelmia somesta. En usko kyllä JO:n siellä olevan, varmasti tunnelmaa riittää muutenkin. Hyvää keikkaa Joymuffinille, ehkäpä saadaan raporttia keikalta! Olen niin poikki uudesta vrk-rytmistä loman jälkeen, etten jaksa kytätä klippejä keikalta, myös yölliset horinat taitaa olla tauolla nyt jonkin aikaa. Johan niitä on kuultukin ihan kaikkina vrk-aikoina 😅

🌙💜
 
vierailija
Väistelet nyt osaa kirjoittamistani pointeista ja vastauksesi jättää minulle edelleen auki epäilyn, että et vain nostele kortteja satunnaisesti ja tee luentaa niistä. Toisekseen en sanonut epäileväni tarotia sinänsä, vaan sitä, teetkö luennan nostamalla näkemättä kortteja.
Tarotar on monesti kertonu kysyttäessä että miten hän luentansa tekee. voitko nyt lopettaa jankkaamisen, pilaat ketjun hyvän fiiliksen.
 
vierailija
Väistelet nyt osaa kirjoittamistani pointeista ja vastauksesi jättää minulle edelleen auki epäilyn, että et vain nostele kortteja satunnaisesti ja tee luentaa niistä. Toisekseen en sanonut epäileväni tarotia sinänsä, vaan sitä, teetkö luennan nostamalla näkemättä kortteja.
Mikä tarve sulla on nyt vängätä tätä asiaa, oikeesti? Et usko, niin älä usko, ja anna meidän muiden uskoa. Jos itse oot pessimisti ja koit tän luennan nyt liian positiivisena, niin se on vaan sun ongelma, ei se tarkoita, että luenta ei ois aito.
 
vierailija
Ei haittaa jos luennat epäilyttää sinua, se on normaalia. Ja vaikka en voi todistaa mitään niin voin silti luvata sinulle, että henkilöt jotka ottaa tarotit ja muut tämän kaltaiset asiat tosissaan, he eivät pelleile näiden asioiden kanssa. Minä en yksinkertaisesti ikinä uskaltaisi pelleillä korttieni kanssa. Sen takia olen ennen useampia luentoja kysynyt täälläkin, että oletteko varmoja luennan julkaisusta, koska en voi valehdella tuloksista enkä voi luvata yhtään mitä niistä tulee.
Ei kannata ottaa vakavasti tota epäilijää. Tänään jodelissa yksi erityisesti suunnitteli tulevansa trollaamaan juuri näin, että kirjoittaa epäilevänsä suuresti tarotluentoja jne. Trolli toteutti siis aikomuksensa ja halusi vain saada epäilystä ja eripuraa palstalle. Lienee parasta jättää hänen viestinsä huomiotta.
 
En ole jodelissa. Jos itse uskon johonkin, niin sitä saavat muut minun puolestani epäillä. Harmi, jos sellainen haittaa teitä tai saakin epäilemään myös.
 
vierailija
Ei kannata ottaa vakavasti tota epäilijää. Tänään jodelissa yksi erityisesti suunnitteli tulevansa trollaamaan juuri näin, että kirjoittaa epäilevänsä suuresti tarotluentoja jne. Trolli toteutti siis aikomuksensa ja halusi vain saada epäilystä ja eripuraa palstalle. Lienee parasta jättää hänen viestinsä huomiotta.
Ok, kiitos tiedosta! Voidaan siis jättää huomiotta tämä epäilijä.
 
vierailija
Väistelet nyt osaa kirjoittamistani pointeista ja vastauksesi jättää minulle edelleen auki epäilyn, että et vain nostele kortteja satunnaisesti ja tee luentaa niistä. Toisekseen en sanonut epäileväni tarotia sinänsä, vaan sitä, teetkö luennan nostamalla näkemättä kortteja.
Ja sä itse et noteeraa meidän muiden kommentteja siitä, että mikä tossa luennassa muka sitte oli jotenki epäuskottavaa? Koska musta siinä ei ollut vaikka mitään yltiö romanttista tai "liian positiivista satuilua". Toisin kuin muille tuli luennasta hyvä tunne, itelleni tuli vaan haikea fiilis kun tuli Bojanin kannalta samaistuttava tunne siitä että hän ilmeisesti odottelee ja kärvistelee kun Jere ei osaa tehdä päätöksiä.
 
vierailija
Mikä tarve sulla on nyt vängätä tätä asiaa, oikeesti? Et usko, niin älä usko, ja anna meidän muiden uskoa. Jos itse oot pessimisti ja koit tän luennan nyt liian positiivisena, niin se on vaan sun ongelma, ei se tarkoita, että luenta ei ois aito.
En mä liian positiivisena, vaan liian ilmeisenä. Ihan ilman korttejakin ajattelin itse samoin. Että ei tässä kukaan tiedä, mihin suuntaan näemme homman menevän jne.
 
vierailija
Ja sä itse et noteeraa meidän muiden kommentteja siitä, että mikä tossa luennassa muka sitte oli jotenki epäuskottavaa? Koska musta siinä ei ollut vaikka mitään yltiö romanttista tai "liian positiivista satuilua". Toisin kuin muille tuli luennasta hyvä tunne, itelleni tuli vaan haikea fiilis kun tuli Bojanin kannalta samaistuttava tunne siitä että hän ilmeisesti odottelee ja kärvistelee kun Jere ei osaa tehdä päätöksiä.
Mä ajattelin just noin ihan ilman kyseistä luentaakin.
t. kriittinen
 
vierailija
En mä liian positiivisena, vaan liian ilmeisenä. Ihan ilman korttejakin ajattelin itse samoin. Että ei tässä kukaan tiedä, mihin suuntaan näemme homman menevän jne.
No ehkä ne on "liian ilmeistä" siksi että toi noiden kahden touhu on itseasiassa melko pirun läpinäkyvää? Esim Bojanin ihastus Jereä kohtaan on niin "ilmeistä" että pitää olla täysi tollo jos ei sitä muka näe. Joten jos luennatkin vaan tukee meidän tekemiä havaintoja niin sekö sitte meinaa että ne on huijausta? xD ei hyvää päivää pojat ja tytöt.
 
vierailija
Kiitos taas kerran Tarotar!! 🙏Nämä sinun luentasi ovat kyllä minulle polttoainetta tässä shippialuksessa. Ja minä olen tosiaan yksi niistä, joka piti tätä harmittomana hömppänö. Jännä kyllä en edelleenkään haluaisi missään nimessä luentaa itselleni, mutta nämä K&B luennat ovat olleet niin rationaalisia ja järkeenkäypiä, että pakko näihin on jollain tasolla uskoa. Olet kyllä todella taitava ja ihailen osaamistasi tai en edes tiedä miksi sitä tässä kutsutaan. ❣

Kuu - kortti edustaa siis hämmennystä, itsensä etsintää ja "sukeltamista syvään päähän". Joten tämä tilanne B'n kanssa on niin uudenlainen ja erilainen verrattuna muihin J'n ihmissuhteisiin ettei hän voi vain jättää sitä. Lisäksi kun tämä kortti on tullut myös Bojanille se tarkoittaa, että he molemmat on ihan liian syvällä tässä jutussa, että kumpikaan pääsisi siitä enää irti tosta vain. Kuu - kortti on monien mielestä ahdistava, koska se on niin hidas ja pitkäkestoinen. Oli luennan aihe mikä tahansa, se tarkoittaa aina ettei tilanteeseen ole mitään helppoa tai nopeaa ratkaisua. Eli jos tällainen vastaus tulisi kaverini luennassa niin minun olisi pakko sanoa hänelle, että varaudu pitkään tiehen tämän kyseisen asian kanssa.
Pakko nostaa luennasta tämä, kun täällä olikin jo aiheesta keskustelua. Muistan niin selkeästi kun olin itse vastaavanlaisessa tilanteessa, ihastuneena (varattuna) elämäni ensimmäistä kertaa samaa sukupuolta olevaan. Se hämmennys on suuri ja tunne niin voimakas, että se piti tiukasti otteessaan vaikka elämän realiteetit oli vahvasti läsnä, olin naimisissa ja pienten lasten äiti. Olin juuri se tämän tarinan J, joka ei olisi halunnut loukata ketään, mutta päättämättömyydelläni loukkasin lopulta kaikkia ja se lopullisen päätöksen teko vaati sen, että ihastukseni lateli minulle ehdon mihin asti oli valmis minua odottamaan. Jos päätös olisi jäönyt minun tehtäväksi olisin luultavasti edelleen pähkäilemässä mitä tehdä (tapauksesta on yli 10v). Eli voin ymmärtää Jtä täysin, miten tilanne voi olla hankala ja kuinka mieluummin ei ajattele kokon asiaa vaan pakenee, uppoutuu töihin ja toivoo, että tilanne ratkeaisi itsestään.

Tässä tarinassa emme tietty edelleenkään tiedä varmaksi, mitkä J todelliset tunteet ovat (onko romanttisesti rakastunut Bhen, toivooko, että voisivat olla yhdessä pariskuntana), muuta kuin että vahvoja tunteita ON!! Toivoisin niin paljon, että J pääsisi selville omista tunteistaan ja jos se on B, jonka haluaa niin myös uskaltaisi ottaa rohkean askeleen hypätä kohti tuntematonta, ihan jo kaikkien osapuolien vuoksi. ❣

A
 
vierailija
Noista luennoista on tullu myös sellasia yksityiskohtia ilmi mitä ei muut ole missään ehdotellu joten en osta totakaan että luennat on muka vaan meidän teorioiden yllyttämiä.
 
vierailija
Ihan katossa vaikuttaa tunnelma olevan jo nyt klubilla, mitä noita instastoryja oon katsonut😍✨ ja keikka ei ole edes vielä alkanut. Tulee varmasti huippukokemus niin artistille kuin yleisöllekin, joka on selvästi kaikkea muuta kuin vaisu ja paikallaan pysyvä.💗 Upeaa keikkaa Joymuffinille vielä!
 
vierailija
No ehkä ne on "liian ilmeistä" siksi että toi noiden kahden touhu on itseasiassa melko pirun läpinäkyvää? Esim Bojanin ihastus Jereä kohtaan on niin "ilmeistä" että pitää olla täysi tollo jos ei sitä muka näe. Joten jos luennatkin vaan tukee meidän tekemiä havaintoja niin sekö sitte meinaa että ne on huijausta? xD ei hyvää päivää pojat ja tytöt.
Niin no, miten ne kortitkin nousivat täysin sen mukaisesti?
 
Yhteistyössä