Helmikuiset 2023

vierailija
Unettomuus vaivaa täälläkin. Oon valvonut taas koko yön. :( En siis millään saa unta. Tosi rasittavaa kun aamulla pitäisi olla taas virkeenä uuteen päivään. :( Lapsi sentään nukkuu sikeästi.
 
Mä alan nyt kallistumaan siihen, että ehkä mulla on vähän tuota väsymystä havaittavissa. Viime yönäkin tuli nukuttua hyvin, 9h putkeen yhtä soittoa, mutta en jaksanut nousta sängystä vasta kun olin makoillut siinä jonkun kaksi tuntia hereillä. Aamupala, hengailua, kauppaan ja nyt oon sohvalla katsomassa Suomen peliä, ja jos ummistaisin silmäni niin varmaan nukahtaisin.

Sen kyllä oon huomannut, että tän viikon oon nukkunut hyvin, kun taas viime viikolla oli ennen plussaa tosi paljon nukahtamisvaikeuksia ja levottomia öitä, jolloin heräilin välillä.

Itseä jotenkin ärsyttää oma mieltymys sokeriin. Olen muuten syönyt plussan jälkeen terveellisesti, mutta karkkia menee. Eikä edes varsinaisesti tee mieli tai ole himo, vaan se on enemmän tapa. Pitäisi nyt yrittää miettiä vauvan parasta. En kokonaan aio herkkuja jättää, mutta ehkä ei tarvisi joka päivä kuitenkaan syödä, tai edes joka toinen. Katsotaan miten nyt etenee raskauden myötä.

Mulla on myös ylipainoa kymmenisen kiloa, joten senkin takia täytyy olla tarkkana. Laihdutin ennen plussaa, ja nyt opettelen syömään tarpeeksi. Silti paino oli tippunut vielä puoli kiloa plussauspäivästä. En haluaisi haukan lailla vahtia painoa nyt raskaana, mitta täytyy vähän seurailla (ruokavalion ja liikunna lisäksi), koska en halua radia.

Ehkä oon näiden kaikkien asioiden kanssa vähän ajoissa, mutta ehkä johtuu siitä kun ei mitään varsinaisia oireita oikein vielä ole, niin pitää jotenkin pitää pää aktiivisena tämän suhteen 😂
 
Voi vitsit kun väsyttää... Ihan siis meinaan nuokkua töissä ja joutuu tarkistelemaan asioita miljoona kertaa.
Lisäksi mahaa juilii välillä tosi inhottavasti.

Ei oo vielä päätetty mitä tehdään varhaisultran kanssa. Toisaalta haluaisin käydä mut päästäiisin vasta viikon 24 lopussa käymään ja neuvola (jossa ultra) on jo viikon 26 alussa... et jaksaisko siinä sit odottaa kuitenkin sen puolitoista viikkoa ja säästää 250€ :D
 
Voi vitsit kun väsyttää... Ihan siis meinaan nuokkua töissä ja joutuu tarkistelemaan asioita miljoona kertaa.
Lisäksi mahaa juilii välillä tosi inhottavasti.

Ei oo vielä päätetty mitä tehdään varhaisultran kanssa. Toisaalta haluaisin käydä mut päästäiisin vasta viikon 24 lopussa käymään ja neuvola (jossa ultra) on jo viikon 26 alussa... et jaksaisko siinä sit odottaa kuitenkin sen puolitoista viikkoa ja säästää 250€
Missä päin asut? Kätilön ultrat on alle satasen 😌
 
Heippa! Täällä juuri äskettäin hailuran plussan tehnyt! Yritystä takana hyvin pitkät 12kk (esikoinen tärppäsi ekasta kierrosta). Lauantaina sain hailuran plussan rfsu:lla mut en uskaltanut siihen luottaa, kun tammikuussa rfsu:n testaa varhain testi antoi väärän positiivisen... Toivotaan, että vihdoin olisi onni puolella ja tämä pieni pysyisi kyydissä! Laskeskelin et LA olisi 10.2.

Fb ryhmä kiinnostaa myös mua!
 
Tänään herätessä tuntui etten olisi nukkunut yhtään, jäätävä väsymys. Ja olin kuitenkin siis nukkunut yli 9h sikeästi. Unia olen nähnyt ehkä vähän tavallista enemmän, tai siis muistan ainakin enemmän noista unista. Eilen nukkumaanmennessä alavatsassa vihloi, nyt aamulla vähän pää kipeä.
 
Minäkin voisin liittyä joukkoon! Arvio LA olisi 4.2. 😊 meillä ensimmäinen kyseessä, joten on kyllä tosi jännittävää! Ja vähän pelottavaakin, mutta taitaa kuulua asiaan 😅 neuvolaan sain ajan heinäkuun alkuun. Mietin kyllä myös tuota varhaisultraa ja täällä ainakin näytti tosiaan kätilölle pääsevän alle satasella. Eli varmasti siellä tullaan käymään.

Oireista sen verran, että selkeästi useammin on pitänyt käydä vessassa. Alavatsaa on välillä jomotellut menkkamaisesti, mutta nyt selkeästi vähenemään päin. Tänään on ollut ensimmäistä kertaa vähän huono olo, ei ehkä sellaista kunnollista, mutta vähän jotenkin äklöttää… niin ja oon ollut tosi väsynyt! Lomailen tällä hetkellä, joten on aikaa levätä, mutta silti oon koko ajan tosi väsynyt!

Milloin te olette kertoneet/ajattelitte kertoa läheisille raskaudesta? Olen jotenkin aina ajatellut, että ”pitäisi” odottaa sen 12 viikon yli, mutta nyt olen jotenkin alkanut ajatella, että mikäli jotain tapahtuu, niin läheisten tuella olisi varmasti iso merkitys. Yhdelle tärkeälle ystävälle olen kertonut, mutta mietin onko liian aikaista kertoa appivanhemmille juhannuksena. Ollaan menossa sinne silloin ja varmasti on omituista ellen juo edes sitä lasillista viiniä. Yövytään myös samassa paikassa, entä jos on pahoinvointia..?
 
Milloin te olette kertoneet/ajattelitte kertoa läheisille raskaudesta? Olen jotenkin aina ajatellut, että ”pitäisi” odottaa sen 12 viikon yli, mutta nyt olen jotenkin alkanut ajatella, että mikäli jotain tapahtuu, niin läheisten tuella olisi varmasti iso merkitys. Yhdelle tärkeälle ystävälle olen kertonut, mutta mietin onko liian aikaista kertoa appivanhemmille juhannuksena. Ollaan menossa sinne silloin ja varmasti on omituista ellen juo edes sitä lasillista viiniä. Yövytään myös samassa paikassa, entä jos on pahoinvointia..?
Mies kokee meillä raskauden tosi yksityiseksi asiaksi, ja alunperin (silloin kun alettiin pohtimaan lapsen yrittämistä) koki ettei halua kauheasti kertoa ainakaan ajoissa. Nyt ollaan alettu kuitenkin pohtimaan, että pitäisikö kertoa jo esimerkiksi mun vanhemmille piakkoin. En ennen varhaisultraa haluaisi kertoa, se on kahden viikon päästä. Ensi viikolla kuitenkin ollaan mun vanhemmilla juhlissa, ja vähän jännittää, jos on esim pahoinvointia niin ”jääkö kiinni”.

Alunperin ajattelin, että ensimmäinen seulonta olisi se raja, mutta toisaalta vanhemmat kyllä voisivat saada tietää jo aiemmin. Ehkä sitten vasta kavereille ja muille sukulaisille sitten kertoisi sen seulonnan jälkeen. Miehen vanhemmat saa tietää varmaan vasta myöhemmin, mies ei ole kauhean hyvissä väleissä vanhempiinsa (tai lähinnä äitiinsä), mikä on toki lapsen kannalta vähän harmi, mutta ovat sellaisia etten esim lasta haluaisi hoitoon heille jättää. Mun puolesta mies saa itse päättää, koska hänen vanhemmilleen kerrotaan, siskoilleen kyllä varmasti kerrotaan aiemmin.

Millään en kyllä malttaisi odottaa kertomista, esimerkiksi omille vanhemmilleni haluaisin niiiiin kovasti jo kertoa! Kuitenkin ajattelin, että ehkä nyt tuo varhaisultra tosiaan kannattaa odottaa.
 
Esikoisesta kerrottiin mun vanhemmille rv 16 ja appivanhemmille muistaakseni rv18. Silloin oli helppo pitää salassa :D Nyt varmaan joutuu kertomaan aikaisemmin. Luulen, että tällä kertaa vatsa pönkää aikaisemmin esille. Mut pyritään varmaan siihen ensimmäiseen ultraan asti olemaan hyshys...

Kertominen on mun mielestä vähän kakspiippuinen juttu. Sillä kertoisin varmasti omille vanhemmilleni keskenmenosta myös mutta koen, että haluan pitää raskauden pienessä piirissä kunnes tää kriittisin ensimmäinen kolmannes on ohi. Yhdelle mammakaverille ajattelin torstaina kertoa :) Hänen kanssaan yrittämisestä ollaan avoimesti puhuttu.
 
Menossa mukana! La 5.2. Tytöt 7v ja 10v. Useita keskenmenoja viimeisten 11 vuoden aikana, viimeisin syksyllä, mutta eihän sitä koskaan tiedä 🥰 Ei oireita, menkat myöhässä 1pv ja heti selkeä viiva testiin. Yritän pitää ää vielä matalaa profiilia, katsotaan kauanko onnistuu 😄
 
  • Tykkää
Reactions: jjanni
Onnea uusille plussanneille! 🥰 Mulle voi laittaa yv:tä jos fb-ryhmä kiinnostaa!

Täällä aika laaja skaala oireita joka päivä. Mitään isoja tuntemuksia ei ole, mutta tuntuu, että olis silti vähän kaikkea 🙈 koitan päästä selvyyteen siitä mikä on totta ja mikä pääkopan tekemiä kuvitelmia... mut tissit on sen verran arat, että siitä ei ainakaan oo epäilystä onko totta vai ei!
 
Mulla oireina edelleen lähinnä jäätävä väsymys. Viime yönä tuli ”vain” 7,5h yöunet enkä meinannut millään päästä ylös sängystä ja koko työpäivä meni sumussa ja aivan väsyneenä. Tisseissä alkanut olemaan pieniä tuntemuksia, sellasta lievää ”mustelmaista” tunnetta ja nännit vähän arat. Ei kuitenkaan mitään isoa. Nälkä myös vaivaa, vaikka söisi kuinka hyvin ja runsaan lounaan (hyvän aamupalan lisäksi) niin kahden tunnin päästä murisee maha. Kylmäkin on.

Mä ajattelin kyllä tulla mukaan FB-ryhmään, mutta ajattelinnettä odotan varhaisultraan. Jotenkin kun kukaan ei vielä tiedä raskaudesta, niin tuntuisi hassulta omalla naamalla mennä FB-ryhmään jossa voi ehkä tullakin joku tuttu vastaan, ennen kuin esim vanhempani kuulevat asiasta. Saakohan kukaan kiinni mun ajatuksesta. Kaipaan kyllä vertaistukea ja ihmisiä keille jutella, mutta anonyymisti kunnes edes muutama läheiseni tietää asiasta.
 
Mulla oireina edelleen lähinnä jäätävä väsymys. Viime yönä tuli ”vain” 7,5h yöunet enkä meinannut millään päästä ylös sängystä ja koko työpäivä meni sumussa ja aivan väsyneenä. Tisseissä alkanut olemaan pieniä tuntemuksia, sellasta lievää ”mustelmaista” tunnetta ja nännit vähän arat. Ei kuitenkaan mitään isoa. Nälkä myös vaivaa, vaikka söisi kuinka hyvin ja runsaan lounaan (hyvän aamupalan lisäksi) niin kahden tunnin päästä murisee maha. Kylmäkin on.

Mä ajattelin kyllä tulla mukaan FB-ryhmään, mutta ajattelinnettä odotan varhaisultraan. Jotenkin kun kukaan ei vielä tiedä raskaudesta, niin tuntuisi hassulta omalla naamalla mennä FB-ryhmään jossa voi ehkä tullakin joku tuttu vastaan, ennen kuin esim vanhempani kuulevat asiasta. Saakohan kukaan kiinni mun ajatuksesta. Kaipaan kyllä vertaistukea ja ihmisiä keille jutella, mutta anonyymisti kunnes edes muutama läheiseni tietää asiasta.
Mä oon kans miettinyt tota faceryhmää just tolla kannalta et sit joku tuttu saattaa tietää. Mut toisaalta siellä ollaan kaikki samassa tilanteessa ja varmaan yhtä lailla hyshys siitä omasta tilanteesta. Ja ympäri Suomea tällä hetkellä 7 jäsentä eli aika pienet todennäköisyydet kuitenkin 😊

Ja ryhmähän on tietenkin piilotettu, eli ulkopuoliset ei näe ryhmää, eli siitä ei tartte ainakaan olla huolissaan 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi ja Ripsukka
Mä oon kans miettinyt tota faceryhmää just tolla kannalta et sit joku tuttu saattaa tietää. Mut toisaalta siellä ollaan kaikki samassa tilanteessa ja varmaan yhtä lailla hyshys siitä omasta tilanteesta. Ja ympäri Suomea tällä hetkellä 7 jäsentä eli aika pienet todennäköisyydet kuitenkin

Ja ryhmähän on tietenkin piilotettu, eli ulkopuoliset ei näe ryhmää, eli siitä ei tartte ainakaan olla huolissaan
Onko teillä facessa jo vähän aktiivisempaa keskustelua, vai hiljaisempaa? Ja juu, toki todennäköisyydet on varmasti pienet. Ehkä kohta rohkaistun ☺
 
Onnea uusille plussanneille! Mulle voi laittaa yv:tä jos fb-ryhmä kiinnostaa!

Täällä aika laaja skaala oireita joka päivä. Mitään isoja tuntemuksia ei ole, mutta tuntuu, että olis silti vähän kaikkea koitan päästä selvyyteen siitä mikä on totta ja mikä pääkopan tekemiä kuvitelmia... mut tissit on sen verran arat, että siitä ei ainakaan oo epäilystä onko totta vai ei!
Minä en saa jostain syystä laitettua sinulle viestiä :(

Täällä olisi myös yksi helmikuisen odottaja, la menkkojen mukaan 3.2, mutta koska epäsäännöllinen kierto, pääsen kunnalisen kautta varhaisultraan.

Mielelläni tulen mukaan pieneen Fb-ryhmään, esikoisen aikaan koin pienen ryhmän oikein ihanaksi.

Ihanaa odotusta kaikille! <3
 

Yhteistyössä