Jatkettaisko juttelua

Noin se jätti kirjoittajankin pois. eli minä edellisen kirjoitin

 

Iltapuhdetta!Talvi vaan pitää otteessaan. Ihan mukavia lukemia on mittari näyttänyt! Eilen aamulla luulin näkeväni harhoja kun mittari näytti sisä ja ulkolämmöksi 21 astetta. Kaksi samaa lukemaa samassa mittarissa. Sattuuhan tuota. Diogenes, minkä rotuinen tuo kiireinen koiranpentu on. Niin hauskasti kerroit sen touhuista. Meidän karvakorva tulee pian 11vuotiaaksi. Kultaisen noutajan ja australian paimenkoiran sekoitus. Lempeä tassukka. Nyt ei oikein kirjoitus onnistu. Teksti hyppii ylös ja alas vähän väliä, vaikken tee muuta kuin näppäilen. Jatketaanpa toiste.

Voiko olla hellyttävämpää? Aikuinen koira opettaa pentua istumaan, katso video

Video sulattaa sydämiä sosiaalisessa mediassa.

www.voice.fi

 

Aikas hyvä kysymys tuon karvakorvan rotu. Pojan kertoman mukaan siinä on ainakin susi- ja karhukoiraa, laikaa ja pystykorvaa. Eli on ihan tällainen vanhan hyvän ajan kyläkoktail. Kaikki sen paikkakunnan rodut koottu yhden nahan sisään. Mielenkiintoista vain seurata, millainen siitä isona tulee.

 

Ehtoota! Keväinen päivä vaikkei aurinkoa yhtään näkynyt. Pihapuissa Sinitiainen ja Järripeippo harrastivat kilpalaulantaa. Jäin toviksi niiden touhuja seurailemaan. Puusta toiseen lensivät, reviirinhaku ja ilmoitus toisille että täällä asun muuten minä, mene sinä muualle. Ensimmäiset kesäkukkien siemenet pääsi multaan. Siitä se alkaa.

 

Maanantaiehtoota hyvät ystävät ja kylänmiehet!
Ääh, menikös tuossa nyt jotakin pieleen? Juu, eihän sitä nyt pekille miehille... Siis pitäisi kai olla että kylännai... ei taas meni pöpelikköön. Mutta joo, sanotaan nyt sitten että kaikki kylähullut ja jos joku viisaampikin sattuu lukeen, niin se kuuluu mukaan kans.
Mutta joo, Jasmin kertoili lintusten pesimäpuuhia ennakoivasta lebensraumin jakotoimituksista, jotka tutuksi tulleen ja hyväksi havaitun tavan mukaan suoritetaan ns huutoäänestyksellä.
Se on sitä keväistä meininkiä, se. Kevät tuntuu tunkevan muutenkin itseään jo väistymässä olevan talven paikalle, vaikka noita yöpakkasiakin vielä on luvassa.
Lumet, sikäli kun niitä yleensä enää on, ovat muuttuneet kovin vetisiksi ja karkearakeisiksi. Yksi kunnon vesisade tekisi niistä lopullisesti ns menneen talven menneitä lumia.
Tänään, ajellessani puita kasalle jouduin tuon huomaamaan. Reki veti jalaksiensa edessä aina melkoista sohjovallia ja kuorman kanssa liikkeellelähtö oli yhtä takkuista kuin sulallakin maalla. Pieniä kuormia ja pieni vaihde niin tulihan sitä tänäänkin jonkin verran valmista.
Muuten keli oli mitä sopivin, aurinko yritteli päästä näkösälle ohuen pilvi- ja sumukerroksen lävitse siinä kuitenkaan mainittavammin onnistumatta. Tuulikin oli väsähtänyt tuohon ainaiseen tohinaansa ja mittari taisi näyttää parhaimmillaan neljää plusastetta. Huominen päivä vielä menee ajohommissa, sitten ajan kelkan johonkin suojaisaan paikkaan ja vedän pressun päälle. Loput ajot tehdään sitten traktorilla ja kovemmilta mailta.
Vassujen koulutus ohitti viikonlopulla puolivälinsä. Hyvin ovat oppineet. Tänään ensimmäinen teki ekan pitkän kävelylenkkinsä ja selvisi siitä todella hyvin. Kaksi muuta käväisi jo puolipitkällä, mutta yksi ei ole vielä halukas lähtemään niin pitkälle turvallisesta "kotipesästään".
Pitkät lenkit ovat yleensä kuuluneet vasta viimeiseen viikkoon, samoin kuin "ehdonalainen vapauskin". Tämä viimeksimainittu vaihe on se, missä koulutettavat saavat jo liikuskella vapaasti rajoitetulla alueella ja niitten on siedettävä se, että ne otetaan kiinni lyhyestä riimunarusta. Kun tämä onnistuu, on aika siirtää ne omiin laumoihinsa.
Parin viikon päästä sitten nähdään, miten olemme koulutuksessa onnistuneet.

 

Ehtoota. Hyvin hiljaista täällä. Kylähenkilöt on jossain. Kevättä pukkaa. Perjantai-iltana ulkoilutin kameraa auringon laskiessa. Ennen sitä pääsin ihailemaan joutsenpariskunnan puuhia. Menivät niin samaan tahtiin. Kesää kohti. Luonto tuntuu vielä tärkeämmältä nyt kun ei voi oikein mennä minnekään. Metsä ja kalliot ottaa vastaan aina.

 

Edellisen kirjoittaja joka ei saa nimeään paikalleen

 

Moronpäivää!
Tosi hiljaiselta vaikuttaa todellakin, ihan kuin huopatossutehtaassa lakon aikana.
Mutta nyt on taas pari isompaa rojektia saatu päätökseen ja yksi on loppusuoralla. Tosin uutta pukkaa sen kuin ennättää, mutta niinhän se tähän aikaan vuodesta tuppaa olemaan.
Eilen ajoin loput koivut kasalle. Pari plussavuorokautta pehmensivät kelit sikäli, että alkoi jo tulla hiukan kiirekin sen homman kanssa.
Nyt jälkikäteen ajatellen talvi meni hiukan erilailla, mitä olin suunnitellut. Tammikuun alkupäivinä pääsin hyvään alkuun taimikon perkauksessa. Sen keskeytti kuitenkin lumentulo. No aletaanpas sitten tämä koivusavotta, tuumin ja viilailin moottorisahan ketjun hyvään iskuun. Mutta antaas olla, heittikin lähes kuukaudeksi sananmukaisesti henkeäsalpaavat pakkaset. Piti odotella, että lämpiäisi sen verran, että henki taas alkaisi kulkea. Ja lämpisihän se, pari päivää metsässä oltuani tuli lähes viikon lämpöaalto, joka muutti työmaani sohjojärveksi.
Se ei varsinaisesti estänyt työskentelyä, mutta kaadot vesirajan alapuolelta tekivät homman hankalaksi ja muutenkin rähjäisen oloiseksi. Lisäksi kaikki ojat, joita olin ajatellut käyttää ajourina, täyttyivät sulavedellä, joka sitten pakkasten taas alettua jäätyi peilijäärtiköksi, jolla ei kelkan matto pitänyt huonostikaan.
Lopulta sain ajot kuitenkin kohtalaisen hyvillä keleillä tehdyiksi. Sitten meni vielä viikon verran nyppiessäni "irtonumeroita" sieltä sun täältä.
Jo kolmen viikon ajan on kaiken tämän taustalla tehty vasikoitten koulutusta. Hiukan takkuisenoloisesta alusta huolimatta koulutus tuntuu onnistuneen hyvin. Viikonlopulla oppilaat pääsivät vapaiksi eikä sekään tuonut mitään yllätyksiä tullessaan.
Karvaturvat tulevat ahneen uteliaina katsomaan, tuliko ja mitä herkkuja. Aivan erityisesti ne ovat ihastuneet banaanilastuihin.
Pojalta oli jäänyt joskus vanhenemaan melkoinen pussillinen tuota herkkua ja hän toi sen, josko kelpaisi.
Ensimmäistä lastua mutusteltiin hyvin harkiten ja silmät otsatukan takaa epäluuloisesti vilkkuen. Sen jälkeen on riittänyt pelkkä pussin kahina ja jo on neljä kuonoa kuin yhtenä kimppuna tavoittelemassa makeaa suuhunsa. Siinä sitä on sitten hyvä, ihan vain muina miehinä kampailla yhtä jos toistakin selkää, niskaa, kaulaa eikä kukaan huomaa, että pakoonhan tällaista kähentelyä pitäisi oikeastaan lähteä.
Ensi viikon alussa tämä ryhmä sitten hajoitetaan omiin laumoihinsa, Pojat poikien laumaan ja tytöt joutilastyttöjen laumaan. Siinä on sitten vielä muutaman vuorokauden tutustumiskoulutus, ennenkuin homma lopullisesti on ohi ja päästään aloittelemaan seuraavan porukan koulutus.
Siihenkin tulee neljä vasikkaa. Ja aivan kuin tässäkin, on siinäkin sukupuolijako kaksi plus kaksi.
Tulevassa viikonvaihteessa vekslataan taas niitä kellojakin. En ole moiseen ollenkaan ihastunut, mutta sen jälkeen kun lypsylehmät lähtivät, ei siitä ole varsinaista haittaakaan ollut.
Siihen aikaan meni lehmiltäkin aina pari viikkoa tottua uuteen rytmiin, eikä se itselläkään niin helppoa ollut.
Nyt mikään ei ole enää niin tarkoin kelloon sidottua, mutta ei tuossa siirtelyssä siltikään tunnu mainittavaa järkeä olevan.
Kevät tulee, nyt sen huomaa jo päivittäin. Pajunkissat turpoavat ulos silmukuoristaan, joutsenet mennä kaaheltavat sinne sun tänne kailottaen kevään tuloa. Kaikenaiset tintit kuuluttavat pesimäalueittensa rajoja ja mustarastaat putsaavat paljastuneilta pälviltä kaikenlaista auringon niille houkuttelemaa elämää.
Ja mitä parasta kaikesta, tänä vuonna kevät on tulossa siihen aikaan, mihin se vanhaan hyvään aikaankin oli tuloillaan. Tämä luo mielikuvan siitä, että keväästä muutenkin tulisi normaali.
Oikeastaan olisi aika kuunnella tämä.

- YouTube

Enjoy the videos and music that you love, upload original content and share it all with friends, family and the world on YouTube.

youtu.be

Niin se on. Pientä ihmettä odotellaan, huomenna aloitetaan tulevan kesän kylvöt.

 

Ehtoota. Hyvin hiljaista täällä. Kylähenkilöt on jossain. Kevättä pukkaa. Perjantai-iltana ulkoilutin kameraa auringon laskiessa. Ennen sitä pääsin ihailemaan joutsenpariskunnan puuhia. Menivät niin samaan tahtiin. Kesää kohti. Luonto tuntuu vielä tärkeämmältä nyt kun ei voi oikein mennä minnekään. Metsä ja kalliot ottaa vastaan aina.

Kylähenkilö? Asiasta taisi olla puhetta aiemmin tässä ketjussa. Kieli muuttuu ja sanat siistiytyvät.
Katsoin tai oikeastaan vain kuuntelin ulkonaliikkumisinfon. Luin aiheesta uutisia ja kysymykset saivat hihittelemään.
Samoin on käynyt monelle muulle.
Lainaan tekstin Me Naiset-palstalta.

Mitä ”vakiintunut parisuhde” hallituksen esityksessä tarkoittaa? Lasketaanko mukaan esimerkiksi tapailusuhde? Mihin raja vedetään?
– Käsittääkseni tätä ei ole tarkoitus mitenkään tarkemmin määritellä tai tarkistaa. Jos ihmisten omasta mielestä suhde on vakiintunut, niin sitten se on, Salminen sanoo.

Minulla ei ole tuota murhetta. Voin kävellä minne haluan eikä virkavalta tule kyselemään mikä on suhteeni status ja tila. Nyt pilapiirtäjillä on onnenpäivä.
Kävin nettisivulla katsomassa kuulunko jo rokotusryhmään. Vielä pitää odottaa sopivaa ikäryhmää.
Ostin tarjouksesta Kauneus&Terveys-lehden, jossa oli paljon hyvän mielen juttuja.
Aika kuluu imukavasti käsitöiden ja lukemisen parissa.
Katsoin Netflix-elokuvan Tanskalainen tyttö.
Kiehtova elokuva taidepiireistä.
Annan keskustelupalstaan verrattuna Kaksplus av on erilainen.
Luulin, että täällä keskustellaan pikkulapsiarjesta.
Luin uutisen tutkinuksesta miten korona-aika lisää vauvaperheiden yksinäisyyttä.
On vaikea käsittää ihmisten välinpitämättömyyttä noudattaa suojautumisohjeita. Harvaanasutussa maassamme sitten pitää ottaa käyttöön viimeinen keino hillitä tartuntoja.
En kaipaa minnekään. Kotona on mukava olla. Kirjoitin Annan palstoilla elämästäni yksinhuoltajana Helsungissä. Sain olla jatkuvasti liikkeessä hanalien työmatkojen takia. Nyt olen viimeksi matkustanut julkisilla tammikuun alussa.
Olen eläin- ja siitepölyallergikko. Siitepölyn kanssa pärjään hyvin ilman lääkkeitä.
Linnuista pidän. Niiden touhuja on mukava seurata.
Toivottavasti ketju saa lisää väkeä.
Täällä ei tarvita maskia.

 

Tuarstakiehtoota vaan kaikille halullisille jos kohta haluttomillekin sieluille!
Se on taas päivä pulkassa.
Ensimmäinen todella keväinen päivä. kaiken touhuilun lomassa oli mukacvaa seurata, miten auringonpaiste ja lämmin tuuli murensivat pihan jääkenttää muuttaen sen kuralätäköksi.
Taas tulee hiekkaa sisään jaloissa, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Mutta jäätikön alta paljastuu jo kuitenkin maata, sulavedet häipyvät aikoinaan ja pinta kuivahtaa. Niin on käynyt joka kevät tähän asti ja tuskinpa tuo maailmanmeno tästä sen kummemmaksi muuttuu.
Tänään sitten aloitettiin tulevan satokauden valmistelu ihan käytännössä.
Turpeeseen peiteltiin purjon, varsisellerin. tomaatin ja paprikan siemeniä. Myös joitain yrttejä pääsi mukaan tähän ensimmäiseen päivään.
Siitä se alkaa.
Pahus, että nuo sonnit osaavat kailottaa kuuluvasti. On taas se aika vuodesta, jolloin pojat heräävät talvihorroksestaan. Nuoren ja vanhan sonnin laitumien välillä on lähes puoli kilometriä, mutta keskustelu kuuluu sujuvan hyvin ilman mitään teknisiä vempaimiakin.
Toivottavasti pojat eivät ole sopimassa treffejä, sillä siinä tapauksessa tulee taas melkoiset aidankorjuusulkeiset. Ne pojat kun eivät paljoa reviireistään neuvottele sen jälkeen, kun puskuetäisyydelle pääsevät. Corma vanhana ja viisaana kunnioittaa nuoremman reviiriä, niin, ettei mene sinne. Kunkku taas luulee olevansa koko tämän pallonpuoliskon hallitsija.
No nyt ne ottivat nekin ehtoon, tuli täysi hiljaisuus.

 

Terveeks!
Aamuisella rapsuttelukierroksellä ihmettelimme kun lähes koko Kunkkulan jengi parveili hiukan pallohukkaisen oloisena siinä laitumen nurkassa, joka niitä ei juuri koskaan ole liiemmin kiinnostanut.
Emäntä kehtasi epäillä, josko siellä on vasikka. Tuhahdin vain kaikkitietävänä, että mitä vasikoita nyt vielä olisi, toukokuulla vasta. Menin sitten kuitenkin katsomaan ja tosi juttu, siellähän oli nuorimuori Paloma pukertanut maailman ällisteltäväksi melkoisen sonninmötkäleen.
Jo jokusen vuoden kokemuksesta tiesin, että nyt on kiire. Kauaa vasikka ei paikallaan pysy ja jos vähällä juoksulla aikoo saada merkit korviin, on sen tapahduttava heti eikä viidestoista päivä. Pikainen spurtti siis kotiin, pihdit löytyivät sieltä, mistä pitikin, mutta kun nyt on sitten tämä E-merkkipakko ja vanhojakin merkkejä voi vielä apumerkkeinä käyttää. Siinä pähkäilin sitten, miten ja mistä ja mikä on mikäkin ja onko mikään yleensä enää mikään.
Emäntäkin siihen ehti ja aloimme setviä, mikä on uusi ja mikä vanha merki ja mitä voi minkäkin kanssa käyttää. Siinä sitten selvisi, että meille olikin lähetetty täydelliset merkkiparit, vaikka olimme tilanneet osan vanhojen kanssa käytettäviksi. Eli taas oli maksettu turhasta.
Toisaalta, nyt ei ole mitään epäselvyyksiä, mikä minkäkin kanssa sopii.
Onnellinen isä ei ehtinyt millään ainakaan tämän päivän aikana tutustumaan uuteen aikaansaannokseensa, sillä pari joutilashiehoa oli lähtenyt kevään innoittamina etsiskelemään sulhoa ja nyt Kunkku piiritti näitä kahta.
Huomenna karkulaiset palautetaan omalle laitumelleen, ehtii sitten Kunkkukin paremmin ihailemaan poikaansa.
Sellaista se kevät tuo tullessaan.

 

Moronkoppurat!
Ensimmäisen päivän sanotaan olevan pahin hirressä, mtta kesäajan alussa on kyllä pahin se toinen päivä. Pää on kuin Haminan kaupunki ja olo muutenkin kuin se paljonmainostettu kuolleena syntyneen suutarin viimeinen valitus. Saisivat jo lopultakin päättää lopullisesti, vekslataanko niitä kelloja vai ei.
No juu, tänään sitten siirreltiin elukoita oikein kokopäiväisesti. Sandy ja Sloan pääsivät poikien joukkoon, Siusan ja Sima taas joutilastyttöjen. Lisäksi oli se hiukan suurempi operaatio, kun nuo kaksi karkurityttöä palautettiin ruotuun, eli omalle laitumelleen.
Kunkku kun ei ollut ollenkaan samaa mieltä neitojen joutilaisuudesta, sillä tuntui olevan niille kyllä hyvinkin käyttöä.
Olen minä jokusissa häissäkin ollut, mutta yksissäkään ei ole nähty näin vaudikasta morsiamenryöstöä.
Rose oli sikäli varomaton, että jäi ensimmäisenä lassonsilmukkaan. Tarkoitus oli viedä se pois ihan hissuksiin ja muiden huomaamatta, mutta sehän ei onnistunut. Koko lauma, Kunkku etummaisena, oli saattamassa. Muut sentään suostuivat kääntymään veräjältä, mutta sitkoinen sulho yritti lähteä saatille.
Lopulta siitäkin asiasta päästiin neuvotteluratkaisuun, vaikka veräjänpielitolppakin niitten neuvottelujen tuoksinassa meni päreiksi.
Vahingosta viisastuu ja niinpä houkuttelinkin muun lauman toiselle puolen laidunta, parin veräjän taakse ennenkuin aloitin toisen, Riona-karkulaisen siirtoa.
Sitä en yrittänytkään ottaa kiini vaan houkuttelin herkkuämpärillä ja tulihan se niinkin. Vain pari kertaa meinasi hermostua ja lähteä omille teilleen.
Kun sain sen omaan aitaukseensa ja aidan kiinni, huokaisin syvään helpotuksesta.
Onneksi samassa aitauksessa olivat jo Rosen lisäksi nämä aamupäivällä tuodut vasikat, että pääsi pomo heti komentohommiin. Iltapäivän pikatarkastuksessa kaikki olivat rauhallisen ja tyytyväisen oloisia. Kunkku vain seisoi edelleenkin aidan takana silloin tällöin matalasti mörähdellen ja kadonneita morsmaikkujaan haikaillen.
Tänään täällä on ollut oikein keväinen vesisadepäivä. Lämmintä taitaa olla viiden pykälän pintaan ja puolipäivän jälkeen alkanut, ajoittain melko reipaskin vesisade pistää vauhtia jäätiköiden sulamiseen.
Näin sen kevään pitääkin tulla, ensin jäätikköjä ja routaa syövänä vesisateena ja sen jälkeen vasta tuulisina aurinkopäivinä. Monena viime vuotena on ollut järjestys päinvastainen, eikä kunnon kylvöaikaa ole tullut ennenkuin joskus puolisuvesta.
Huomenissa alkaa uuden vasikkaerän vieroituksen valmistelut. Viikon loppuun mennessä pitäisi taas olla neljä opetettavaa kiinni puomissa.

 

Helou! Kyllä se kevät äkkiä pullahti. Pihakin on välillä ollut uima-allas, no melkein ainakin. Innostuin kokeilemaan ruisleivän leipomista, sähköuunissa. Leivontablogeja tässä taannoin selatessa, löysin kirjoituksen jonka kirjoittaja leipoi ruisleipää ns. leivinkiven päällä. Eli hän oli ostanut "kiviuunin" valmistajan myymälästä laatan jonka päällä leivät kypsyy. Tilasinpa minäkin ja kannatti. Kun ei ole sitä leivinuunia niin leikin että nyt on. Hyvää tuli, ja teen toistekin. Diogenes, kuuntelin tuon Äijäkanteleen kappaleen, kuuntelin toisenkin kerran - asiaa-.. Työpäivät vähenee eläkepäivät lähestyy. Pitäisikö tehä aamukampa.......

 

Terveeks taas!
Kellokeskiviikko. Joissain paikoin oli tapana juuri pääsiäisviikon keskiviikkona panna eläimille kellot kaulaan. Toisaalla taas oli tapana täyttää ne jauhoilla ja suoloilla, jotka sitten uloslaskun yhteydessä syötettiin eläimille. Siis kelloihin, lehmien ja lampaiden, liittyi kovin tiiviisti tämä päivä.
Kas kummaa, kun eivät nuo kellonvekslauksen kannattajat ole määränneet tätä päivää siksi siirtopäiväksi.
No, eihän sitä kaikkea voi huomata, viisaatkaan.
Mutta mitäpä muita nimiä oli ennen tämän viikon päivillä ja mistä ne olivat nimensä saaneet, kuka muistaa?
Lämpimät ja aurinkoiset päivät vain jatkuvat. Tosin viikonvaihteen tienoilla pitäisi heitellä vettä ja räntääkin, mutta siihen asti nautitaan kauniista varhaiskeväästä.
Katselin tänään laidunkierroksen aikana, miten leppä alkaa kukia. Se tietää taas yhtä troppia lisää astman oireitten torjuntaan.
Mutta jos ei nyt ajatella tuota, oli tuo kukkiva lepänlatvus heleänsinistä taivasta vasten varsin kaunis näky. Pitkinä riippuvat, ruskeakeltaisina auringossa loistavat norkot taustanaan pohjaton kevättaivaan sini, kuinkahan monelta sellainenkin näky jää näkemättä.
Hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla vallan ilmaiset, tuhahtaa tietysti joku, mutta siinähän sitten tuhisee.
Se on vain niin pikkujutuista rakentuvaa tämä meikäläisen onni ja tyytyväisyys.
Meni tässä jokunen vuosikymmen, etten juurikaan ehtinyt moisiin kiinnittää huomiota, ja ne olivat kiireen ja väsymyksen, lopulta lähes täyden uupumisen vuosikymmeniä.
Mutta ei ajatella nyt sellaisia.
Tänään oli valmistelemassa vieroituskarsinaa Corman laitumelle. Siellä oli hyvin rauhallinen ja lähes unelias meininki. Kun lopulta sain parille itsepäisemmälle selitettyä, että ne ovat tähän karsinaan hiukan jo yli-ikäisiä ja -kokoisia, jäivät ne uteliaina töllistelemään puuhiani.
Ja antaas olla, juuri kun sain aidan suljetuksi, kuului takaani jonkinlainen tuhahdus. Joo, yksi hyväkäs oli pistänyt itsensä aidan alitse sisään, tai sitten en ollut sitä muuten vain huomannut.
Eipä tuossa muu auttanut kuin avata aita uudestaan ja johdatella lusmuilija ulos.
Katselin siinä työskennellessäni samalla hiukan sivusilmällä niitä tämän kevään vieroitettavia. Melko tuhdissa kunnossa olevaa porukkaa, noiden kanssa ei voimat riitä. Siinä pitää käyttää ihan jotakin muuta, jos nuo jötkäleet aikoo saada kiinni ja kesytetyiksi.
Näyttää siltä, että se suuri rodeo on joskus alkuviikon päivinä, tuskin saan kaiken valmiiksi viikonloppuun mennessä, kuten olin ajatellut.
Viime keväänähän epäonnistuin yhden sonnivasikan kiinniotossa ja kävelin sen perässä hiukan yli kahdeksan tuntia lakkaamatta. Viimeisellä tunnilla kummankin meno oli ajoittain jo melkoista kompurointia. Kolme päivää kauemmin Riku sai nauttia vapaudestaan, mutta meni se viisaaskin lopulta vipuun.
Tänä keväänä en enää moiseen ryhdy. Joita ei ensimmäisenä päivänä saada kiinni, saadaan myöhemmin, ei se jokunen päivä siinä loppujen lopuksi mitään merkitse.

 

Terveeks taas!
Kellokeskiviikko. Joissain paikoin oli tapana juuri pääsiäisviikon keskiviikkona panna eläimille kellot kaulaan. Toisaalla taas oli tapana täyttää ne jauhoilla ja suoloilla, jotka sitten uloslaskun yhteydessä syötettiin eläimille. Siis kelloihin, lehmien ja lampaiden, liittyi kovin tiiviisti tämä päivä.
Kas kummaa, kun eivät nuo kellonvekslauksen kannattajat ole määränneet tätä päivää siksi siirtopäiväksi.
No, eihän sitä kaikkea voi huomata, viisaatkaan.
Mutta mitäpä muita nimiä oli ennen tämän viikon päivillä ja mistä ne olivat nimensä saaneet, kuka muistaa?
Lämpimät ja aurinkoiset päivät vain jatkuvat. Tosin viikonvaihteen tienoilla pitäisi heitellä vettä ja räntääkin, mutta siihen asti nautitaan kauniista varhaiskeväästä.
Katselin tänään laidunkierroksen aikana, miten leppä alkaa kukia. Se tietää taas yhtä troppia lisää astman oireitten torjuntaan.
Mutta jos ei nyt ajatella tuota, oli tuo kukkiva lepänlatvus heleänsinistä taivasta vasten varsin kaunis näky. Pitkinä riippuvat, ruskeakeltaisina auringossa loistavat norkot taustanaan pohjaton kevättaivaan sini, kuinkahan monelta sellainenkin näky jää näkemättä.
Hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla vallan ilmaiset, tuhahtaa tietysti joku, mutta siinähän sitten tuhisee.
Se on vain niin pikkujutuista rakentuvaa tämä meikäläisen onni ja tyytyväisyys.
Meni tässä jokunen vuosikymmen, etten juurikaan ehtinyt moisiin kiinnittää huomiota, ja ne olivat kiireen ja väsymyksen, lopulta lähes täyden uupumisen vuosikymmeniä.
Mutta ei ajatella nyt sellaisia.
Tänään oli valmistelemassa vieroituskarsinaa Corman laitumelle. Siellä oli hyvin rauhallinen ja lähes unelias meininki. Kun lopulta sain parille itsepäisemmälle selitettyä, että ne ovat tähän karsinaan hiukan jo yli-ikäisiä ja -kokoisia, jäivät ne uteliaina töllistelemään puuhiani.
Ja antaas olla, juuri kun sain aidan suljetuksi, kuului takaani jonkinlainen tuhahdus. Joo, yksi hyväkäs oli pistänyt itsensä aidan alitse sisään, tai sitten en ollut sitä muuten vain huomannut.
Eipä tuossa muu auttanut kuin avata aita uudestaan ja johdatella lusmuilija ulos.
Katselin siinä työskennellessäni samalla hiukan sivusilmällä niitä tämän kevään vieroitettavia. Melko tuhdissa kunnossa olevaa porukkaa, noiden kanssa ei voimat riitä. Siinä pitää käyttää ihan jotakin muuta, jos nuo jötkäleet aikoo saada kiinni ja kesytetyiksi.
Näyttää siltä, että se suuri rodeo on joskus alkuviikon päivinä, tuskin saan kaiken valmiiksi viikonloppuun mennessä, kuten olin ajatellut.
Viime keväänähän epäonnistuin yhden sonnivasikan kiinniotossa ja kävelin sen perässä hiukan yli kahdeksan tuntia lakkaamatta. Viimeisellä tunnilla kummankin meno oli ajoittain jo melkoista kompurointia. Kolme päivää kauemmin Riku sai nauttia vapaudestaan, mutta meni se viisaaskin lopulta vipuun.
Tänä keväänä en enää moiseen ryhdy. Joita ei ensimmäisenä päivänä saada kiinni, saadaan myöhemmin, ei se jokunen päivä siinä loppujen lopuksi mitään merkitse.

Mie oisin hyvä kisaamaan ittepäisyydestä sonnin kanssa. Ja parempi puolisko päihittäis ne loputkin.

 

Mie oisin hyvä kisaamaan ittepäisyydestä sonnin kanssa. Ja parempi puolisko päihittäis ne loputkin.

Ihan mielenkiintoista. Millä taktiikalla koettaisit? Olisi hyvä saada vinkkejä.
Uudet lähestymistavat vanhoihuin juttuihin ovat aina tervetulleita.

 

Ihan mielenkiintoista. Millä taktiikalla koettaisit? Olisi hyvä saada vinkkejä.
Uudet lähestymistavat vanhoihuin juttuihin ovat aina tervetulleita.

Asiasta ei ole mulla ihan kauheesti kokemusta, että asiantunteva vastaukseni voi kuulostaa jännältä. Mutta sitähän se elämä on.
1. Kuulostaa siltä, kuin nämä rakkaat lemmikit suorastaan haraisivat vastaan. Onnistuuko käänteinen psykologia: hähää, etpäs meekkään tonne toiselle laitumelle.. Ehei onnistu! Siellä tietenkin pitäisi olla jotain vihreämpää aidan toisella puolen, mikä kiinnostaisi kovasti. Onko sellaista asiaa olemassa?

2. Siinä vaiheessa, jos vapaus maistuu ja ollaan lenkillä: kun ensimmäinen pieni levähdys/pysähdys/epävarmuuden hetki koittaa, niin reippaasti vain usutus jatkamaan! Hei, älä ny vielä laiskottele, matkaahan on jäljellä vaiks ja kuin, hopihopi!

Teen tuon meidän katin kanssa joskus niin, kun se tulee puskeen aamulla, että otan sen kainaloon ja silitän oikein kunnolla. Se kyllästyy aika äkkiä ja lähtee tekeen omiaan. Ruokaa se haluais, mut me pidetään syöntiaika tiukasti kympin jälkeen, ettei tartte viikonloppuisin herätä ennen kukonlaulua.

Koirien (ja tän katin) kanssa teen joskus niin, että heittäydyn tyhmäksi, jolloin ne alkaa opettaan minua, tai kyllästyy. Oi ne näyttää ihanilta, kun niiden ilme kysyy, et onks toi tyyppi ny ihan viisas

Mut nämä on tietenkin lemmikkejä ja niiden motiivit ja ajatukset toiminnee eri tavalla.

 

Asiasta ei ole mulla ihan kauheesti kokemusta, että asiantunteva vastaukseni voi kuulostaa jännältä. Mutta sitähän se elämä on.
1. Kuulostaa siltä, kuin nämä rakkaat lemmikit suorastaan haraisivat vastaan. Onnistuuko käänteinen psykologia: hähää, etpäs meekkään tonne toiselle laitumelle.. Ehei onnistu! Siellä tietenkin pitäisi olla jotain vihreämpää aidan toisella puolen, mikä kiinnostaisi kovasti. Onko sellaista asiaa olemassa?

2. Siinä vaiheessa, jos vapaus maistuu ja ollaan lenkillä: kun ensimmäinen pieni levähdys/pysähdys/epävarmuuden hetki koittaa, niin reippaasti vain usutus jatkamaan! Hei, älä ny vielä laiskottele, matkaahan on jäljellä vaiks ja kuin, hopihopi!

Teen tuon meidän katin kanssa joskus niin, kun se tulee puskeen aamulla, että otan sen kainaloon ja silitän oikein kunnolla. Se kyllästyy aika äkkiä ja lähtee tekeen omiaan. Ruokaa se haluais, mut me pidetään syöntiaika tiukasti kympin jälkeen, ettei tartte viikonloppuisin herätä ennen kukonlaulua.

Koirien (ja tän katin) kanssa teen joskus niin, että heittäydyn tyhmäksi, jolloin ne alkaa opettaan minua, tai kyllästyy. Oi ne näyttää ihanilta, kun niiden ilme kysyy, et onks toi tyyppi ny ihan viisas

Mut nämä on tietenkin lemmikkejä ja niiden motiivit ja ajatukset toiminnee eri tavalla.

Vai sellaisia metteitä.
Näitten kanssa pitää aina muistaa, että ovat hyvin tiukasti laumahierarkisia elukoita.
Ja se, että niillä on olemassa lauma, jossa ne ovat jollakin tasolla.
Nämä kaksi asiaa tekevät koulutuksesta todella mielenkiintoista ja haastavaakin.
Tosin minulla oli jo alkuelämäni ajalta kokemuksia nautojen sielunelämästä ja käsittelystä.
Silti astuimme täysin pimeään kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäiset haikkuvasikat hankimme.
Ajan mittaan meille on selvinnyt muutamia perusasioita näiden käsittelystä ja koulutuksesta.
Ensiksikin, kun vasikka otetaan kiinni, sen mielestä on kyse elämästä ja kuolemasta, ei se ymmärrä, miksi se ei yhtäkkiä pääsekään kuleksimaan vapaasti, kuten sen lähes ensimmäisen vuotensa. Sitä kouluttamaan ryhtyvän ihmisen on tämä hyväksyttävä ja toimittava sen pohjalta.
Toiseksi, koulutuksen tarkoituksena on molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen. Opetettavalle eläimelle on saatava menemään perille, että kouluttaja ei ole vaarallinen, mutta hän on kyseisen eläimen laumassa ylin auktoriteetti. Ja lisäksi se, että kiinni joutuminen tarkoittaa juuri sitä, että menot on nyt menty. Ehdottomasti.
Kolmanneksi, eläimen on opittava jo parin ensi vuorokauden aikana syömään ja juomaan asiasta. Nimenomaan kytkettynä ollessaan. Lisäksi sen on totuttava käsittelyyn.
Neljänneksi, tämän kaiken on tapahduttava eläimen näkövinkkelistä katsoen vapaaehtoisesti. Minkäänlaista väkivaltaa ei pidä käyttää sen jälkeen, kun eläin on saatu omalle koulutuspaikalleen.
Eläimen omaa tahtoa ei myöskään saa murtaa. Koulutuksen tarkoitus ei ole kesy ja hyvinkäyttäytyvä eläin, vailla omaa tahtoa. Sellainen joutuisi laumassa heti siksi viimeiseksi ja se ei ole hyvä asia.
Viidenneksi, koulutus on onnistunut tarpeeksi hyvin, jos aikuisen eläimen saa melko helposti otetuksi kiinni. Kiinni jouduttuaan se kokeilee, ehkä kerran, ehkä kaksi kiinnityksensä pitävyyttä. Kun se todella huomaa olevansa kiinni, se seuraa melko säyseästi mukana. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että se seuraisi mielellään, vaan sitä, että se seuraa sen verran vapaaehtoisesti, ettei vahingoitu siirron aikana. Se käyttäytyy rauhallisesti mahdollisen hoidon tai muun käsittelyn aikana.
Kudenneksi, uteliaisuus ja ahneus ovat luontaisia ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen on helpoin ja varmin edetä koulutuksessa. Nämä ominaisuudet seuraavat loppuun asti ja niitä on paras käyttää eläimen kaikissa elämänvaiheissa, missä vain yhteistyötä tarvitaan.
Seitsemänneksi, kun on puhe aikuisista eläimistä, on syytä muistaa, että haikulla pakoreviiri on suurin piirtein kymmenen metriä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuon lähemmäksi se ei päästä outoa ihmistä, ellei sitten uteliaisuuttaan tule tekemään tuttavuutta.
Se merkirtsee myös sitä, että kun outoa eläintä lähestyy, on aina katsottava, että sillä on vapaa ja esteetön pakomahdollisuus. Vaikka nämä ovatkin leppoisia ja rauhaa rakastavia otuksia, ne ovat kuitenkin saaliseläimiä, ja ahtaalle joutuessaan ne pakenevat siitä, mistä pääsevät. Eivätkä jää ihmettelemään, josko siinä joku jää jalkoihin tai mahdollisesti sarviin.
Juuri tällaisten juttujen vuoksi pyrimme videoimaan mahdollisimman paljon eläimiämme ja varsinkin niitten käsittelyä. Myöhemmin voi sitten katsella, mitä on korjattavaa ja mikä muutenkin toisin.
Mennänpä noihin ehdotuksiisi.
Ykköskohta ei todellakaan onnistu, kuten jo itsekin totesit. Mutta samalla osuit kyllä oikeaan tuossa aidan toisella puolella olevalla vihreydellä. Asiassa vain on sellainen mutka, että tätä "vihreyttä" ei huomata juurikaan kuononpäätä kauempaa. Siksi "koukutamme" vasikat johonkin tiettyyn "herkkuun" , jota sitten tarjoillaan sopivin väliajoin siirron aikana. Eli aasi ja aasin porkkana.
Kakkonen ei oikein sovi näille. Jos eläintä viedään taluttamalla, on taluttajan aina kuljettava talutettavan edellä. Päinvastainen järjestys johtaa lyhyeen, mutta taluttajalle tappiolliseen juoksukiplailuun. Tietysti voidaan pitää pikku taukoja, mutta ne eivät saa kestää niin pitkään, että eläin ehtisi huomata, että se itse on pysähdyksen aiheuttanut. Lähtökäskyn pitää olla napakka nykäisy, että se tulee otetuksi vakavissaan. Jos niin käy, että eläin menee ohi ja lähtee juosuun, pitää ensimmäisen nykäyksen sattua juuri siihen hetkeen, kun takajalat ovat irronneet loikkaan. Silloin eläimen tasapaino menee ja se tipahtaa kesken loikan, useinmiten polvilleen, ja ennenkuin se on selvinnyt taas jaloilleen on mentävä sen ohi ja matka jatkuu.
Rapsuttelut eivät kuulu kuljetustilanteisiin, paitsi ehkä aluksi ja lopuksi.
Jos annat eläimen ymmärtää, että olet tyhmä, et tule saamaan siitä ikinä yliotetta. Sinun on oltava aina ja joka tilanteessa se lauman ylin auktoriteetti, jopa lauman todellisen johtajan, sonninkin on toteltava sinua.
Tällaisilla eväillä kun lähdet, niin tulet kyllä juttuun näitten karvanaamojen kanssa.
Tulipas tästä piiitkä sepustus, pinnat sille, joka jaksoi loppuun asti.

 

Vai sellaisia metteitä.
Näitten kanssa pitää aina muistaa, että ovat hyvin tiukasti laumahierarkisia elukoita.
Ja se, että niillä on olemassa lauma, jossa ne ovat jollakin tasolla.
Nämä kaksi asiaa tekevät koulutuksesta todella mielenkiintoista ja haastavaakin.
Tosin minulla oli jo alkuelämäni ajalta kokemuksia nautojen sielunelämästä ja käsittelystä.
Silti astuimme täysin pimeään kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäiset haikkuvasikat hankimme.
Ajan mittaan meille on selvinnyt muutamia perusasioita näiden käsittelystä ja koulutuksesta.
Ensiksikin, kun vasikka otetaan kiinni, sen mielestä on kyse elämästä ja kuolemasta, ei se ymmärrä, miksi se ei yhtäkkiä pääsekään kuleksimaan vapaasti, kuten sen lähes ensimmäisen vuotensa. Sitä kouluttamaan ryhtyvän ihmisen on tämä hyväksyttävä ja toimittava sen pohjalta.
Toiseksi, koulutuksen tarkoituksena on molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen. Opetettavalle eläimelle on saatava menemään perille, että kouluttaja ei ole vaarallinen, mutta hän on kyseisen eläimen laumassa ylin auktoriteetti. Ja lisäksi se, että kiinni joutuminen tarkoittaa juuri sitä, että menot on nyt menty. Ehdottomasti.
Kolmanneksi, eläimen on opittava jo parin ensi vuorokauden aikana syömään ja juomaan asiasta. Nimenomaan kytkettynä ollessaan. Lisäksi sen on totuttava käsittelyyn.
Neljänneksi, tämän kaiken on tapahduttava eläimen näkövinkkelistä katsoen vapaaehtoisesti. Minkäänlaista väkivaltaa ei pidä käyttää sen jälkeen, kun eläin on saatu omalle koulutuspaikalleen.
Eläimen omaa tahtoa ei myöskään saa murtaa. Koulutuksen tarkoitus ei ole kesy ja hyvinkäyttäytyvä eläin, vailla omaa tahtoa. Sellainen joutuisi laumassa heti siksi viimeiseksi ja se ei ole hyvä asia.
Viidenneksi, koulutus on onnistunut tarpeeksi hyvin, jos aikuisen eläimen saa melko helposti otetuksi kiinni. Kiinni jouduttuaan se kokeilee, ehkä kerran, ehkä kaksi kiinnityksensä pitävyyttä. Kun se todella huomaa olevansa kiinni, se seuraa melko säyseästi mukana. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että se seuraisi mielellään, vaan sitä, että se seuraa sen verran vapaaehtoisesti, ettei vahingoitu siirron aikana. Se käyttäytyy rauhallisesti mahdollisen hoidon tai muun käsittelyn aikana.
Kudenneksi, uteliaisuus ja ahneus ovat luontaisia ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen on helpoin ja varmin edetä koulutuksessa. Nämä ominaisuudet seuraavat loppuun asti ja niitä on paras käyttää eläimen kaikissa elämänvaiheissa, missä vain yhteistyötä tarvitaan.
Seitsemänneksi, kun on puhe aikuisista eläimistä, on syytä muistaa, että haikulla pakoreviiri on suurin piirtein kymmenen metriä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuon lähemmäksi se ei päästä outoa ihmistä, ellei sitten uteliaisuuttaan tule tekemään tuttavuutta.
Se merkirtsee myös sitä, että kun outoa eläintä lähestyy, on aina katsottava, että sillä on vapaa ja esteetön pakomahdollisuus. Vaikka nämä ovatkin leppoisia ja rauhaa rakastavia otuksia, ne ovat kuitenkin saaliseläimiä, ja ahtaalle joutuessaan ne pakenevat siitä, mistä pääsevät. Eivätkä jää ihmettelemään, josko siinä joku jää jalkoihin tai mahdollisesti sarviin.
Juuri tällaisten juttujen vuoksi pyrimme videoimaan mahdollisimman paljon eläimiämme ja varsinkin niitten käsittelyä. Myöhemmin voi sitten katsella, mitä on korjattavaa ja mikä muutenkin toisin.
Mennänpä noihin ehdotuksiisi.
Ykköskohta ei todellakaan onnistu, kuten jo itsekin totesit. Mutta samalla osuit kyllä oikeaan tuossa aidan toisella puolella olevalla vihreydellä. Asiassa vain on sellainen mutka, että tätä "vihreyttä" ei huomata juurikaan kuononpäätä kauempaa. Siksi "koukutamme" vasikat johonkin tiettyyn "herkkuun" , jota sitten tarjoillaan sopivin väliajoin siirron aikana. Eli aasi ja aasin porkkana.
Kakkonen ei oikein sovi näille. Jos eläintä viedään taluttamalla, on taluttajan aina kuljettava talutettavan edellä. Päinvastainen järjestys johtaa lyhyeen, mutta taluttajalle tappiolliseen juoksukiplailuun. Tietysti voidaan pitää pikku taukoja, mutta ne eivät saa kestää niin pitkään, että eläin ehtisi huomata, että se itse on pysähdyksen aiheuttanut. Lähtökäskyn pitää olla napakka nykäisy, että se tulee otetuksi vakavissaan. Jos niin käy, että eläin menee ohi ja lähtee juosuun, pitää ensimmäisen nykäyksen sattua juuri siihen hetkeen, kun takajalat ovat irronneet loikkaan. Silloin eläimen tasapaino menee ja se tipahtaa kesken loikan, useinmiten polvilleen, ja ennenkuin se on selvinnyt taas jaloilleen on mentävä sen ohi ja matka jatkuu.
Rapsuttelut eivät kuulu kuljetustilanteisiin, paitsi ehkä aluksi ja lopuksi.
Jos annat eläimen ymmärtää, että olet tyhmä, et tule saamaan siitä ikinä yliotetta. Sinun on oltava aina ja joka tilanteessa se lauman ylin auktoriteetti, jopa lauman todellisen johtajan, sonninkin on toteltava sinua.
Tällaisilla eväillä kun lähdet, niin tulet kyllä juttuun näitten karvanaamojen kanssa.
Tulipas tästä piiitkä sepustus, pinnat sille, joka jaksoi loppuun asti.

Oot sä semmonen lehmäkuiskaaja.
Emmä tiennykään että kantturoita voi kouluttaa. "Paikka, istu..."

 

Vai sellaisia metteitä.
Näitten kanssa pitää aina muistaa, että ovat hyvin tiukasti laumahierarkisia elukoita.
Ja se, että niillä on olemassa lauma, jossa ne ovat jollakin tasolla.
Nämä kaksi asiaa tekevät koulutuksesta todella mielenkiintoista ja haastavaakin.
Tosin minulla oli jo alkuelämäni ajalta kokemuksia nautojen sielunelämästä ja käsittelystä.
Silti astuimme täysin pimeään kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäiset haikkuvasikat hankimme.
Ajan mittaan meille on selvinnyt muutamia perusasioita näiden käsittelystä ja koulutuksesta.
Ensiksikin, kun vasikka otetaan kiinni, sen mielestä on kyse elämästä ja kuolemasta, ei se ymmärrä, miksi se ei yhtäkkiä pääsekään kuleksimaan vapaasti, kuten sen lähes ensimmäisen vuotensa. Sitä kouluttamaan ryhtyvän ihmisen on tämä hyväksyttävä ja toimittava sen pohjalta.
Toiseksi, koulutuksen tarkoituksena on molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen. Opetettavalle eläimelle on saatava menemään perille, että kouluttaja ei ole vaarallinen, mutta hän on kyseisen eläimen laumassa ylin auktoriteetti. Ja lisäksi se, että kiinni joutuminen tarkoittaa juuri sitä, että menot on nyt menty. Ehdottomasti.
Kolmanneksi, eläimen on opittava jo parin ensi vuorokauden aikana syömään ja juomaan asiasta. Nimenomaan kytkettynä ollessaan. Lisäksi sen on totuttava käsittelyyn.
Neljänneksi, tämän kaiken on tapahduttava eläimen näkövinkkelistä katsoen vapaaehtoisesti. Minkäänlaista väkivaltaa ei pidä käyttää sen jälkeen, kun eläin on saatu omalle koulutuspaikalleen.
Eläimen omaa tahtoa ei myöskään saa murtaa. Koulutuksen tarkoitus ei ole kesy ja hyvinkäyttäytyvä eläin, vailla omaa tahtoa. Sellainen joutuisi laumassa heti siksi viimeiseksi ja se ei ole hyvä asia.
Viidenneksi, koulutus on onnistunut tarpeeksi hyvin, jos aikuisen eläimen saa melko helposti otetuksi kiinni. Kiinni jouduttuaan se kokeilee, ehkä kerran, ehkä kaksi kiinnityksensä pitävyyttä. Kun se todella huomaa olevansa kiinni, se seuraa melko säyseästi mukana. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että se seuraisi mielellään, vaan sitä, että se seuraa sen verran vapaaehtoisesti, ettei vahingoitu siirron aikana. Se käyttäytyy rauhallisesti mahdollisen hoidon tai muun käsittelyn aikana.
Kudenneksi, uteliaisuus ja ahneus ovat luontaisia ominaisuuksia, joita hyväksikäyttäen on helpoin ja varmin edetä koulutuksessa. Nämä ominaisuudet seuraavat loppuun asti ja niitä on paras käyttää eläimen kaikissa elämänvaiheissa, missä vain yhteistyötä tarvitaan.
Seitsemänneksi, kun on puhe aikuisista eläimistä, on syytä muistaa, että haikulla pakoreviiri on suurin piirtein kymmenen metriä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuon lähemmäksi se ei päästä outoa ihmistä, ellei sitten uteliaisuuttaan tule tekemään tuttavuutta.
Se merkirtsee myös sitä, että kun outoa eläintä lähestyy, on aina katsottava, että sillä on vapaa ja esteetön pakomahdollisuus. Vaikka nämä ovatkin leppoisia ja rauhaa rakastavia otuksia, ne ovat kuitenkin saaliseläimiä, ja ahtaalle joutuessaan ne pakenevat siitä, mistä pääsevät. Eivätkä jää ihmettelemään, josko siinä joku jää jalkoihin tai mahdollisesti sarviin.
Juuri tällaisten juttujen vuoksi pyrimme videoimaan mahdollisimman paljon eläimiämme ja varsinkin niitten käsittelyä. Myöhemmin voi sitten katsella, mitä on korjattavaa ja mikä muutenkin toisin.
Mennänpä noihin ehdotuksiisi.
Ykköskohta ei todellakaan onnistu, kuten jo itsekin totesit. Mutta samalla osuit kyllä oikeaan tuossa aidan toisella puolella olevalla vihreydellä. Asiassa vain on sellainen mutka, että tätä "vihreyttä" ei huomata juurikaan kuononpäätä kauempaa. Siksi "koukutamme" vasikat johonkin tiettyyn "herkkuun" , jota sitten tarjoillaan sopivin väliajoin siirron aikana. Eli aasi ja aasin porkkana.
Kakkonen ei oikein sovi näille. Jos eläintä viedään taluttamalla, on taluttajan aina kuljettava talutettavan edellä. Päinvastainen järjestys johtaa lyhyeen, mutta taluttajalle tappiolliseen juoksukiplailuun. Tietysti voidaan pitää pikku taukoja, mutta ne eivät saa kestää niin pitkään, että eläin ehtisi huomata, että se itse on pysähdyksen aiheuttanut. Lähtökäskyn pitää olla napakka nykäisy, että se tulee otetuksi vakavissaan. Jos niin käy, että eläin menee ohi ja lähtee juosuun, pitää ensimmäisen nykäyksen sattua juuri siihen hetkeen, kun takajalat ovat irronneet loikkaan. Silloin eläimen tasapaino menee ja se tipahtaa kesken loikan, useinmiten polvilleen, ja ennenkuin se on selvinnyt taas jaloilleen on mentävä sen ohi ja matka jatkuu.
Rapsuttelut eivät kuulu kuljetustilanteisiin, paitsi ehkä aluksi ja lopuksi.
Jos annat eläimen ymmärtää, että olet tyhmä, et tule saamaan siitä ikinä yliotetta. Sinun on oltava aina ja joka tilanteessa se lauman ylin auktoriteetti, jopa lauman todellisen johtajan, sonninkin on toteltava sinua.
Tällaisilla eväillä kun lähdet, niin tulet kyllä juttuun näitten karvanaamojen kanssa.
Tulipas tästä piiitkä sepustus, pinnat sille, joka jaksoi loppuun asti.

Miksi ihmeessä juoksit 8h perässä, jos niin ei saa tehdä?


Itse en ole "ottanut" auktoriteettia, se vaan on. Eläin ei ehkä määrää auktoriteettia pomon älykkyyden mukaan, vrt. duunarit ja pomot, on parempi mennä yhteen suuntaan ja tehdä parhaansa, vaikka pomo ei tiedä mistään mitään.


Tarkoitin enemmän, että joskus eläin (ja mä oon tekemisissä kisdojen ja koirien kans) leikkii tyhmää saadakseen haluamansa pl. stressireaktio tietyissä asioissa. Esim. Meidän kissalla oli side kaulan ja tassujen ympärillä, kun oli ihottumaa. Sehän ei kävele silloin, vaan "halvaantuu". No, suostuttelin sitä lempinamien avulla ja kävelihän se metrin, tai pari. Ihan sydäntä särki laittaa nukkuun, kun ei tiennyt, kuinka se traumatisoituu yön aikana. NOH, sitten yöllä kuulin, kun se veti kämppää ympäri. Varmasti tuli veskihätä tjs. Aamulla ei taas liikkunut. Ovela kaveri. Leikin kuitenkin tyhmää, enkä muka tajunnut, että se odotteli nameja. On noita muitakin esimerkkejä. Ja riippuu tietenkin eläimen älykkyydestä, ja eläimen muusta luonteesta kannattaako leikkiä tyhmää. Koirien ja kissojen opetuksessa se onnistuu tietyissä tilanteissa. Kun tarttee saada se eläin toimimaan, ja sen pitää silloin tietää, mikä on goali tai ymmärtää, että siinä seistään maailman tappiin asti, jos homma ei toimi.


Meillä kissa kehrää, kun siltä leikkaa kynnet ja se antaa lääkäreitten tutkia ja pistää rokotteita mukisematta. Siitä on tullut ihmettelyäkin. Lääkäri pistää ja toinen vaan möllöttää. Se istuu ja tulee tykö käskystä. Ja pussaa pyynnöstä. (Kissoja ei käsketä, kuten koiraa). Ja just kielsin sitä syömästä mun lautaselta ja se totteli. JES! Ollaan taas lähempänä kunnon kasvatusta. Ei toi mikään enkeli ole. Tekee se koiruuksia. Mut hyvällä pohjalla ollaan.

Mut tosi kiva kuulla myös näistä sun maatilaeläimistä!

 

Oot sä semmonen lehmäkuiskaaja.
Emmä tiennykään että kantturoita voi kouluttaa. "Paikka, istu..."

En voi sanoa olevani mikään lehmäkuiskaaja. Mutta kyllä nämä ihan opetettavissa ovat. Ei tietystiihan mihin vain, mutta tietyt asiat ne kyllä oppivat.
Ja se , millä opetetaan ja mitä ne osaavat on kehonkieli enemmänkin kuin puhe.

 

Miksi ihmeessä juoksit 8h perässä, jos niin ei saa tehdä?


Itse en ole "ottanut" auktoriteettia, se vaan on. Eläin ei ehkä määrää auktoriteettia pomon älykkyyden mukaan, vrt. duunarit ja pomot, on parempi mennä yhteen suuntaan ja tehdä parhaansa, vaikka pomo ei tiedä mistään mitään.


Tarkoitin enemmän, että joskus eläin (ja mä oon tekemisissä kisdojen ja koirien kans) leikkii tyhmää saadakseen haluamansa pl. stressireaktio tietyissä asioissa. Esim. Meidän kissalla oli side kaulan ja tassujen ympärillä, kun oli ihottumaa. Sehän ei kävele silloin, vaan "halvaantuu". No, suostuttelin sitä lempinamien avulla ja kävelihän se metrin, tai pari. Ihan sydäntä särki laittaa nukkuun, kun ei tiennyt, kuinka se traumatisoituu yön aikana. NOH, sitten yöllä kuulin, kun se veti kämppää ympäri. Varmasti tuli veskihätä tjs. Aamulla ei taas liikkunut. Ovela kaveri. Leikin kuitenkin tyhmää, enkä muka tajunnut, että se odotteli nameja. On noita muitakin esimerkkejä. Ja riippuu tietenkin eläimen älykkyydestä, ja eläimen muusta luonteesta kannattaako leikkiä tyhmää. Koirien ja kissojen opetuksessa se onnistuu tietyissä tilanteissa. Kun tarttee saada se eläin toimimaan, ja sen pitää silloin tietää, mikä on goali tai ymmärtää, että siinä seistään maailman tappiin asti, jos homma ei toimi.


Meillä kissa kehrää, kun siltä leikkaa kynnet ja se antaa lääkäreitten tutkia ja pistää rokotteita mukisematta. Siitä on tullut ihmettelyäkin. Lääkäri pistää ja toinen vaan möllöttää. Se istuu ja tulee tykö käskystä. Ja pussaa pyynnöstä. (Kissoja ei käsketä, kuten koiraa). Ja just kielsin sitä syömästä mun lautaselta ja se totteli. JES! Ollaan taas lähempänä kunnon kasvatusta. Ei toi mikään enkeli ole. Tekee se koiruuksia. Mut hyvällä pohjalla ollaan.

Mut tosi kiva kuulla myös näistä sun maatilaeläimistä!

En juossut, vaan kävelin. Eli idea oli se, että vasikka juoksi koko ajan, pitkiäkin lenkkejä. Minä seurasin kävellen ja oijoin mutkat, joten vasikka juoksi ainakin kymmenkertaisen matkan minuun verraten. Ideana oli saada se väsymään ja tekemään se viimeinen virhe, jolloin se olisi ollut helppo napata kiinni. Oma kuntoni lopahti kahdekasaan tuntiin. Vasikka pysyi vielä jotenkin jaloillaan ja pystyi etenemäänkin.
Tämä olisi ollut huomattavasti lempeämpi tapa ottaa se kiinni kuin mihin tilanne sitten lopulta meni.
Tuossa käytösasiassa pitää muistaa se, että kissat ja koirat ovat saalistajia, lehmät saaliseläimiä. Tämänkin perusteella ne reagoivat eri asioihin eri lailla. Saaliseläimet tartvitsevat paljon tyhjää tilaa ympärilleen ja esteettömän pakotien. Vasta käsittelyyn opittuaan ne rauhoittuvat hoito- yms toimiin.
Muistan silloin joskus nuorena ja hulluna opettaneeni yhden vasikan juomaan pullosta.
Siihen aikaan ei ollut mitään näitä hienoja apuvälineitä lääkejuottoa varten vaan siinä käytettiin yksinkertaisesti suurisuista pulloa. Se oli aika hankalaa useinmiten, se juottotouhu.
Päätin sitten, että tuo vasikka opetteleekin pienestä asti juomaan itse.
Ensin juottelin sille laimeaa melassivettä, että oppi olemaan pelkäämättä pulloa. Sitten riitti jo pelkkä lämmin vesi. Parissa kuukaudessa se oli oppinut, että kun tulin pullon kanssa lähelle, se nosti kuononsa pystyyn ja avasi suunsa. Siitä vain pullo suuhun ja katselemaan, miten se tyhjeni.

 

"Itse en ole "ottanut" auktoriteettia, se vaan on. Eläin ei ehkä määrää auktoriteettia pomon älykkyyden mukaan, vrt. duunarit ja pomot, on parempi mennä yhteen suuntaan ja tehdä parhaansa, vaikka pomo ei tiedä mistään mitään.
Tarkoitin enemmän, että joskus eläin (ja mä oon tekemisissä kisdojen ja koirien kans) leikkii tyhmää saadakseen haluamansa pl. stressireaktio tietyissä asioissa. Esim. Meidän kissalla oli side kaulan ja tassujen ympärillä, kun oli ihottumaa. Sehän ei kävele silloin, vaan "halvaantuu". No, suostuttelin sitä lempinamien avulla ja kävelihän se metrin, tai pari. Ihan sydäntä särki laittaa nukkuun, kun ei tiennyt, kuinka se traumatisoituu yön aikana. NOH, sitten yöllä kuulin, kun se veti kämppää ympäri. Varmasti tuli veskihätä tjs. Aamulla ei taas liikkunut. Ovela kaveri. Leikin kuitenkin tyhmää, enkä muka tajunnut, että se odotteli nameja. On noita muitakin esimerkkejä. Ja riippuu tietenkin eläimen älykkyydestä, ja eläimen muusta luonteesta kannattaako leikkiä tyhmää. Koirien ja kissojen opetuksessa se onnistuu tietyissä tilanteissa. Kun tarttee saada se eläin toimimaan, ja sen pitää silloin tietää, mikä on goali tai ymmärtää, että siinä seistään maailman tappiin asti, jos homma ei toimi."

Tässä itseasiassa kuvailit juuri sinun ja kissan välistä auktoriteettiaseman etsintää.
Kissa on aika vaikea opetettava.
Sehän yritti ottasa määräävän aseman "halvaantumalla". Pehmitit oman määräysvaltasi ilmaisua houkuttelemalla sitä ja se suostui hiukan. Mutta kun tilanne oli ohi ja kissa kuvitteli olevansa taas omien kulkujensa määrääjä, sen liikkumisessa ei ollut mitään vikaa.
Laittaessasi kissalle siteet, tai jos et itse niitä laittanutkaan, osoitit kissalle, kuka sen hyvinvoinnista määrää. Toisin sanoen, otit vastuun teidän keskenäisistä komentosuhteistanne = otit selvän auktoriteettiaseman ja kissalle jäi vaihtoehdoksi olla se, joka totteli ja tyytyi asemaansa.
Näin sen pitää eläimien kanssa mennäkin, ihan kaikkien turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi.

 

Som moro!
"Uusi lumi on vanhan surma" sanoi mustalaispoika jouluaattona.
Tänään tuota vanhan surmaa onkin ollut ilmassa jos kohta maassakin ihan riittävästi. Juuri kun paikat hiukan alkoivat kuivahtaa, piti sitten lykätä tuollaisen myräkän.
Suomen suvihan on tunnetusti lyhyt ja kylmä, mutta onneksi vähäluminen. Niin että eiköhän tämä taas tästä...
Pääsiäinenkin siinä tuli, oli ja meni ihan kuin huomaamatta. Lauantaina kävi koko porukka nuorimmaisen perhettä lukuunottamatta.
Taas kerran piti olla sen verran väljemmin, että oltiin koko päivä metsässä, laavulla. Siellä oli mukuloille tilaa melskata kenenkään häiriintymättä. Ja jokusen metrin päässä, aidan takana tulevat grillipihvit kuolasivat emännän tekemä salaatin perään.
Kaikkiaan mukava päivä, sääkin ihan siedettävän tyyni ja aurinkoinen.
Sunnuntaina tuli sitten nuorimmainen perheineen käymään. Jasu passitettiin heti tarhaansa "vahtimaan huushollia" niinkuin kuopus asian ilmaisi.
Nuoripari alkoi hetimiten perusteellisen auton kevätsiivouksen, joten meille jäi pikku Aaronista huolehtiminen. Se meni sen vanhan kaavan mukaan, että ensin poika veteli eessuntaassun huushollia ja teki kaikenlaisia mielenkiintoisia "löytöjä" milloin mistäkin. Mutta nälkähän siinä sellaisessa tulee, ei siitä mihinkään päästä.
Ja jässikkähän oli sitten viimeisen oppinut vallan uuden taidon, syömään ihan itse. Kun ensin oli kiivennyt itse syöttötuoliin, läjähti kämmen pöytään merkiksi, että lusikka tänne ja äkkiä. Ja sitten pisteltiin melkonen kupillinen jotakin minulle täysin tuntemattoman näköistä möhnää tuulensuojaan. Ja eikun kohti uusia seikkailuita.
Vähitellen siinä alkoi väsy painaa ja lopuksi, kun pääkin oli muutaman kerran kolahtanut pöydänkulmaan, väsynyt tutkimusmatkailija kiipesi syliini ja sammui kuin saunan lamppu.
Minä ilmeiseti olen todellakin pitkästyttävää seuraa, koskapa lähes aina käy näin. Siksi kai lapseni nimittävät minua joskus etälamauttimeksi.
Mutta aikanaan se autokin tuli siivotuksi ja aikanaan se poikakin siitä heräsi ja pääsi taas vanhempiensa hoitoon.
Tänä aamuna olikin sitten maa valkoisena. Lumet ehtivät jo lähes sulaa, kun uusi myräkkä iski kimppuun. Se jatkuu vieläkin ja lunta taitaa olla jo lähes viisi senttiä.
Aamuisella laidunkierroksella katselin Kunkkulassa, että siellä taitaa taas tulla jonkinlainen poikimarypäs. Ainakin neljä vasikkaa tulossa, todennäköisesti hyvinkin lyhyellä aikavälillä.
Siellä on tainnut olla viime kesänä melkoiset pileet.
Vanhojen mammojen laitumella ei osaa vielä oikein sanoa, kun siellä on edelliset vasikat vielä emoilla.
Muutamien yhteensattumien vuoksi joudumme siirtämään vasikotten vieroitusta ainakin ensi viikon loppupuolelle. Vaan eipä tuolla vielä kiirettä olekaan, ensi viikolla vanhin niistä tulee vasta kymmenkuiseksi.
Toivottavasti lumet menevät ja maa kuivuu hiukan siihen mennessä.

 

"Itse en ole "ottanut" auktoriteettia, se vaan on. Eläin ei ehkä määrää auktoriteettia pomon älykkyyden mukaan, vrt. duunarit ja pomot, on parempi mennä yhteen suuntaan ja tehdä parhaansa, vaikka pomo ei tiedä mistään mitään.
Tarkoitin enemmän, että joskus eläin (ja mä oon tekemisissä kisdojen ja koirien kans) leikkii tyhmää saadakseen haluamansa pl. stressireaktio tietyissä asioissa. Esim. Meidän kissalla oli side kaulan ja tassujen ympärillä, kun oli ihottumaa. Sehän ei kävele silloin, vaan "halvaantuu". No, suostuttelin sitä lempinamien avulla ja kävelihän se metrin, tai pari. Ihan sydäntä särki laittaa nukkuun, kun ei tiennyt, kuinka se traumatisoituu yön aikana. NOH, sitten yöllä kuulin, kun se veti kämppää ympäri. Varmasti tuli veskihätä tjs. Aamulla ei taas liikkunut. Ovela kaveri. Leikin kuitenkin tyhmää, enkä muka tajunnut, että se odotteli nameja. On noita muitakin esimerkkejä. Ja riippuu tietenkin eläimen älykkyydestä, ja eläimen muusta luonteesta kannattaako leikkiä tyhmää. Koirien ja kissojen opetuksessa se onnistuu tietyissä tilanteissa. Kun tarttee saada se eläin toimimaan, ja sen pitää silloin tietää, mikä on goali tai ymmärtää, että siinä seistään maailman tappiin asti, jos homma ei toimi."

Tässä itseasiassa kuvailit juuri sinun ja kissan välistä auktoriteettiaseman etsintää.
Kissa on aika vaikea opetettava.
Sehän yritti ottasa määräävän aseman "halvaantumalla". Pehmitit oman määräysvaltasi ilmaisua houkuttelemalla sitä ja se suostui hiukan. Mutta kun tilanne oli ohi ja kissa kuvitteli olevansa taas omien kulkujensa määrääjä, sen liikkumisessa ei ollut mitään vikaa.
Laittaessasi kissalle siteet, tai jos et itse niitä laittanutkaan, osoitit kissalle, kuka sen hyvinvoinnista määrää. Toisin sanoen, otit vastuun teidän keskenäisistä komentosuhteistanne = otit selvän auktoriteettiaseman ja kissalle jäi vaihtoehdoksi olla se, joka totteli ja tyytyi asemaansa.
Näin sen pitää eläimien kanssa mennäkin, ihan kaikkien turvallisuuden ja hyvinvoinnin vuoksi.

Se "halvaantuminen" on fyysinen reaktio. Enemmän vaisto, kuin päätös. Kissoilla ja koirilla sen voi opettaa pois.. Muuten niille ei sais ollenkaan vaatteita päälle. On se yks lammaslaji, jota ei voi opettaa pois, mut en muista, mikä laji se oli.
Kyllä joo, mul on auktoriteetti, mut se on mulla luonnostaan. Kun on ihmisiä, joilla on hyvin vaikea saada ote lemmikistään, ja ne joutuu opetteleen "ottaan" sen aseman. Ei se kaikille tietenkään käy, jos on oikein hyvin opetettu ja kasvatettu lemmikki, niin se on sen omistajan, turha mulla on semmoiselle sanoa yhtään mitään.
Ja vielä sivuhuomautuksena, et toi tyhmyys on käsite kyl ihmisille, mut epäilen, onko se sitä eläimille.