Vastaan kaikille yhteisesti.
Kiitos kommenteista.
Kuten edellä mainitsin, olen tähän mennessä puhunut miehelleni tunteistani tämän asian tiimoilta todella paljon ja olen ollut rehellinen vaikka en ihan kaikkea ole kertonutkaan. Asian ottaminen esille uudelleen (vaikka se on jossain vaiheessa tehtävä kun tämä vaivaa edelleen) tuntuisi siis saman vanhan veivaamiselta, joka ei johda mihinkään.
Minullakin on vähän sellainen fiilis koko jutusta, että mieheni ilmeisesti nauttii siitä, että tämä toinen nainen on ihastunut häneen ja paistattelee mielellään tilanteessa, vaikka mitään varsinaista pettämistä tuskin on tapahtunut. En hyväksy sellaistakaan enkä itse kykenisi tuollaiseen miespuolisten ystävieni kanssa - tilanne olisi yksinkertaisesti liian vaivaannuttava. Kerran pistin välit poikki miespuoliseen ystävään, koska hän ryhtyi liian lemmekkääksi minua kohtaan ja tein mielestäni ihan oikein. Vaikeaa ymmärtää, miten joku voi jäädä vastaavaan tilanteeseen ja jatkaa ystävyyttä aivan kuin mitään asiaan kuulumatonta ei olisi taustalla.
Tuntuisi kuitenkin pahalta vaatia miestä katkaisemaan kaveruussuhde naiseen kokonaan, enhän minä siitä määrää ja tuntuisi jotenkin tosi lapselliselta vaatia, että "tuo ystävä tai minä", kun mitään pettämistä ei kerran ole tapahtunut - tai ainakin hän oli hyvin vakuuttava sanoessaan asian olevan näin ja minä uskon häntä. En vain tajua miten häntä ei toisen ihastus tai kylmyys minua kohtaan häiritse yhtään.
Mieheni siis kieltää naisen olevan enää ihastunut häneen. Saattaahan se olla tottakin, mene ja tiedä.
Jos joku minun miespuolinen ystäväni (vaikka ei olisi ihastunut minuun) käyttäytyisi minun miestäni kohtaan tuolla tavalla ylimalkaisesti ja viileästi, kyllä minä huomauttaisin asiasta. Tällaisten ajatusten takia tunnen itseni välillä ihan tyhmäksi lojaalisuudessani: siinä, miten arvostan seurustelukumppaniani enkä antaisi kenenkään ystäväpiirissäni käyttäytyä häntä kohtaan kuin hän olisi ilmaa. Miksi hän ei toimi samoin? Vaikka rakastaa minua ja näyttää sen kyllä?
Aistin myös sen, että hän on kyllästynyt tähän koko aiheeseen. Niin, on se varmaan vaikeaa kun suurin osa ystävistä on naisia ja tyttöystävällä on ongelma aiheen kanssa (eikä sitä olisi, jos kaikki olisi täysin avointa).
Vasta pari päivää sitten yhteisessä illanvietossa törmäsin ihan kokonaan uuteen naiseen ja hänen puheistaan kävi ilmi, että on miestäni usein viime aikoina tavannut. Tämä nainen oli aivan loistava tyyppi ja tykkäsimme toisistamme heti, joten häntä vastaan minulla ei ole mitään. Myöhemmin kuitenkin ihmettelin miehelleni, miksi hän on taas salannut minulta ystävänsä, jos mitään salattavaa ei kerran ole? Mies itse tenttaa minulta kaikki menemiseni ja mitä kenenkin kanssa teen.
Suutuin tuosta niin kovasti, etten taida itsekään tästä lähtien enää kertoa missä menen ja kenen kanssa, jos en kerran saa samaa takaisin. Jos kehtaisin ja se tuntuisi oikealta, voisin jopa flirttailla vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, mutta kai minä sitten olen liian hyväuskoinen ja uskollinen typerys tehdäkseni niin. Ajatuskin sellaisesta tuntuu ihan väärältä. Minulle riittäisi oman mieheni huomio. Välillä tuntuu, että jos peilaisin hänen omaa käytöstään takaisin, niin hän sitten vasta tajuaisi miltä sellainen minusta tuntuu. Joillekin ei auta muu kuin se, että joutuu maistamaan omaa lääkettään.
Tiedän miten hölmöltä tämä kuulostaa ja ulkopuolisten on tottakai vaikeaa vain näiden kirjoitusten perusteella päästä millään tavalla sisälle tilanteeseen ja sen monisyisiin ongelmiin. Tämä on kuitenkin minulle ainoa paikka purkaa tuntojani, sillä olen niin rauhaa rakastava ihminen, että vaikeiden asioiden esille ottaminen kestää minulla kauan ja tarvitsen hirveästi henkisiä voimavaroja mahdolliseen riitelyyn. On kuitenkin ollut voimauttavaa huomata, että joillakin muilla on ollut samankaltaisia ongelmia.
Omasta mielestäni en ole sairaalloisen mustasukkainen, en yleensä edes kovin paljoa. Silloin kun aihetta on. Jos miehellä ei naisystäviä olisi, mitään ongelmiakaan ei olisi. Ärsyttävää että pitää olla tällaisia ongelmia tai että mies pitää kynsin hampain kiinni naisystävistään jolle varmaan avaa kaikki sielunsa sopukat. Miespuolisia kavereitakin hänellä on runsaasti, mutta omien sanojensa mukaan eivät ole kovin läheisiä eikä heille voi mistään todella henkilökohtaisesta puhua.
Tämän aiheen tiimoilta en saa miehestä enää oikein mitään irti. Tiedän saavani, jos korottaisin ääntäni ja suuttuisin oikeasti sen sijaan että yritän rakentavasti keskustella kuten olen tähän asti tehnyt. En vain jaksaisi, aina alkaa vain itkettää ja ahdistaa kun mietin että pitäisikö riidellä tästä nyt vai.
Kun viimeksi kyselin siitä uudesta naiskaverista, sain vain jotain murahduksia vastaukseksi.
toinen juttu missä oot hyvä on se, että et koskaan tuota pettymystä, ja jo sen takia kaikki menee hyvin ku tiedät etten kestäis että sulle tapahtuis enää mitään pahaa
Jos es yrität mitään hidasta toipumista niin saat tuta niin ison halin että oot hetkessä entisellään. 