Elämättömän elämän häpeä

Mä en haluaisi toistaa itseäni, mutta pakko kai se on, kun olen todennut tämän niin monta kertaa, eikä ole mennyt perille. Etuoikeutetusta asemasta, eli tässä tapauksessa kokemuksen korokkeelta on helppo ladella viisauksia ja kertoa mitä olisi tehnyt toisin. Siinä on mun tilanteeseen se olennainen ero, että ne asiat joita mä tavoittelen on teillä neuvojilla koettuna. Voi olla, että mikään mitä tavoittelen tai mistä unelmoin ei parantaisi mun elämääni millään tavalla, mutta, kuten olen aina sanonut, haluan tehdä sen päätöksen itse ja omien kokemusteni kautta.

Aina jollain on asiat mua huonommin ja kyllä lapset voivat olla perseestä, työ voi olla tylsää ja perseestä ja puolisokin voi osoittautua täydeksi mulkuksi. Mutta sitten taas voi olla, että nuo kaikki ovatkin sellaisia, jotka tuovat lisäarvoa elämääsi ja olet onnellinen, koska olet ne kokenut ja pääset niiden kanssa elämään. Mulla ei ole mitään, ei tule olemaan mitään ja mun aikani meni jo. Nyt etsin vain voimaan, jotta jaksan luovuttaa.

[ap]

Ymmärrä, että oma kuplasi eli muodostamasi käsitys asioista ei välttämättä ole se oikea. Mm. johtuen siitä, että ihmiset ovat kokeneet erilaisia asioita. Monista asioista ei voi muodostaa kunnollista käsitystä jos ei ole kokenut niitä käytännössä.

 

Mä en ole yksittäisiä, lyhyitä hetkiä lukuun ottamatta kokenut iloa tai onnea kymmeniin vuosiin. Onko tämä elämää, jota kannattaa elää?

[ap]

Hanki vaikka jonkun pubiruusun kanssa lapsi. Voit lopettaa sen pubiruusun mielistelyn sitten, kun lapsi on syntynyt ja alkaa elää vuoroviikkoelämää tai yksinhuoltajaelämää sen lapsen kanssa. Silloin olisit merkityksellinen sille lapselle ja lapsi sinulle.

Hävetä ei kannata. Mikään ei velvoita sinua häpeämään.

 

Sinulla voi olla 50 vuotta hyvää elämää vielä jäljellä. Se tietysti edellyttää sitä, että lähdet muuttamaan ajatusmallejasi ja uskomuksiasi positiivisempaan suuntaan. Ja lopetat tuon selittelyn.

Tömä ei pidä paikkaansa. Siksi en aio sitä seuraavia vuosikymmeniä nähdä. Näin loppuu selittely.

[ap]

 

Ymmärrä, että oma kuplasi eli muodostamasi käsitys asioista ei välttämättä ole se oikea. Mm. johtuen siitä, että ihmiset ovat kokeneet erilaisia asioita. Monista asioista ei voi muodostaa kunnollista käsitystä jos ei ole kokenut niitä käytännössä.

Mikä ihmeen kuplani käsitys? Mulla on käsitys siitä mitä elämältäni haluan ja käsitys siitä mikä tekee mut onnelliseksi. Mulla on myös käsitys milloin elämä on elämisen arvoista. Mikään näistä ei ole mun kohdalla toteutunut eikä tule ikinä toteutumaan. Siksi en aio tätä elämää enää katsella.

[ap]

 

Mikä ihmeen kuplani käsitys? Mulla on käsitys siitä mitä elämältäni haluan ja käsitys siitä mikä tekee mut onnelliseksi. Mulla on myös käsitys milloin elämä on elämisen arvoista. Mikään näistä ei ole mun kohdalla toteutunut eikä tule ikinä toteutumaan. Siksi en aio tätä elämää enää katsella.

[ap]

Mitä tulee sellaisiin asioihin joita et ole kokenut tai joista ei muuten ole lähempää tietoa, niin lähtökohtaisesti et voi mistään tietää tekevätkö ne sinut onnelliseksi vai eivät.

 

Hanki vaikka jonkun pubiruusun kanssa lapsi. Voit lopettaa sen pubiruusun mielistelyn sitten, kun lapsi on syntynyt ja alkaa elää vuoroviikkoelämää tai yksinhuoltajaelämää sen lapsen kanssa. Silloin olisit merkityksellinen sille lapselle ja lapsi sinulle.

Hävetä ei kannata. Mikään ei velvoita sinua häpeämään.

Tämäkö on se mitä olette tästä ketjusta saaneet irti? Lapsi millä hinnalla tahansa? Lapsi pelastamaan elämäni? Lapsi itsekkäistä syistä vailla huolta ja empatiaa lapsen tulevaisuutta kohtaan?

Turha kai kirjoittaa mitään, kun tämä on se lopputulos.

[ap]

 

Mitä tulee sellaisiin asioihin joita et ole kokenut tai joista ei muuten ole lähempää tietoa, niin lähtökohtaisesti et voi mistään tietää tekevätkö ne sinut onnelliseksi vai eivät.

Mitä sitten? Tämä mikä mulla on nyt ei tee mua onnelliseksi, jos aion itseni tappaa. Voi olla, että mikään ei mua tee onnelliseksi. Sekin on tietenkin mahdollista. Voi olla, että olen menetetty tapaus, jonka ei olisi ikinä pitänyt edes syntyä. Tämä on yksi vaihtoehto. Voi myös olla, että on liian myöhäistä ja vaikka nyt saisin normaalin elämän niin en osaisi sitä enää arvostaa ja olisin silti samassa tilanteessa. Tätäkin olen pohtinut. Eihän voi olla, että lähes 40 vuotta yksin, ilman kosketusta, rakkautta tai mitään normaaliin elämään kuuluvaa ei voi olla vaikuttamatta. Tai että kun on vain epäonnistunut ja luovuttanut koko elämänsä kaikessa niin pakkohan sen on näkyä. Koska mikään ei ole varmaa niin turhaa mun täällä enää on olla.

[ap]

 

AP, löysin sinulle jotain tosi hyvää!

https://youtu.be/7j1E3h2Jyd4

(Joe Dispenza - Becoming supernatural)

 

Ap:n erityislahjakkuus: negatiivisten puolien keksiminen kaikista asioista.

Sinällään ymmärrän kyllä, että ihminen on taipuvainen tuomitsemaan kaikki kehitysehdotukset, jos istuu vaan yksinään toimettomana jossain ainoana seuranaan netti.

 

Ap:n erityislahjakkuus: negatiivisten puolien keksiminen kaikista asioista.

Sinällään ymmärrän kyllä, että ihminen on taipuvainen tuomitsemaan kaikki kehitysehdotukset, jos istuu vaan yksinään toimettomana jossain ainoana seuranaan netti.

Tämähän on tätä, joka varmaan joku omasta mielestään tosi fiksu kertoi mulle jo sivulla 1. Totuus on, että jos teistä yksikin laitettaisiin mun tilanteeseen niin ette kestäisi siinä tuntiakaan. Aina on kivaa tuomita asioista, joista ei ole mitään käsitystä. Luulla että itse olisi jotenkin vahvempi ja parempi, jos joutuisi tähän tilanteeseen. Kyllä on tullut selväksi tämän ketjun aikana, että luulette olevanne parempi superihmisiä, jotka nousisivat mistä kuopasta tahansa ja teihin ei minkäänlainen vastoinkäyminen vaikuta. No, minä en ole. Muhun asiat vaikuttavat. Te hyvät ihmiset ette luovuttaisi vaikka olisitte olleet 60 vuotta yksin, 40 vuotta sairaana ja 80 vuotta työttömänä. Aivan sama.

[ap]

 

Tämähän on tätä, joka varmaan joku omasta mielestään tosi fiksu kertoi mulle jo sivulla 1. Totuus on, että jos teistä yksikin laitettaisiin mun tilanteeseen niin ette kestäisi siinä tuntiakaan. Aina on kivaa tuomita asioista, joista ei ole mitään käsitystä. Luulla että itse olisi jotenkin vahvempi ja parempi, jos joutuisi tähän tilanteeseen. Kyllä on tullut selväksi tämän ketjun aikana, että luulette olevanne parempi superihmisiä, jotka nousisivat mistä kuopasta tahansa ja teihin ei minkäänlainen vastoinkäyminen vaikuta. No, minä en ole. Muhun asiat vaikuttavat. Te hyvät ihmiset ette luovuttaisi vaikka olisitte olleet 60 vuotta yksin, 40 vuotta sairaana ja 80 vuotta työttömänä. Aivan sama.

[ap]

Miten niin muilla ei ole käsitystä mistään ja muut ovat jotain superihmisiä? Koetko, että sinun tulisi olla joku superihminen jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta?

PS. Etkös ollut aika äskettäin töissä sinäkin? Vai oletko jopa nyt tällä hetkellä?

 

Miten niin muilla ei ole käsitystä mistään ja muut ovat jotain superihmisiä? Koetko, että sinun tulisi olla joku superihminen jotta elämä tuntuisi elämisen arvoiselta?

PS. Etkös ollut aika äskettäin töissä sinäkin? Vai oletko jopa nyt tällä hetkellä?

No, ei ole tässäkään ketjussa yhtäkään vastaan, jolla olisi näistä mun jutuista kokemusta samalla tasolla. Varmasti ihmisillä voi olla omia ongelmiaan ja se on ikävää, mutta tämän ketjun kontekstissa ihmisillä ei ole käsitystä tällaisessa tilanteessa elämisestä. Superihmisellä tarkoitin ihmistä, joka kommentoi jokaiseen mun esille tuomaani suruun, turhautumiseen, ongelmaan ja pettymykseen kertomalla, että mun pitää lopettaa valittaminen ja alkaa tekemään jotain, kuten he tekisivät. Superihmisiä heidän on pakko olla, koska heille nämä mun jutut eivät tuntuisi miltää. Ihmettelenkin mikä heille on sellainen tilanne, joka saisi pysähtymään tai josta olisi vaikea nousta ylös? Vai ovatko vain kiusaajia, jotka tykkäävät tornistaan huudella pohjista pohjimmalla makaavan päälle?

Mun ei tarvi olla superihminen. Mä en tiedä mikä mun pitäisi olla, jotta jaksaisin vielä elää. Kai keskiverto, normaali. Se ei vain enää ole mahdollista. Siksi olen päätökseni tehnyt.

Ja joo, olin reilun vuoden töissä, Matalapalkkahommia, mutta ei se mun elämää paljon muuttanut. Tuli rutiinia ja rytmi, mutta siihen se jäikin. Ja vaikka onkin pinnallista niin ei sillä palkalla mun elintasoa parannettu edes lähelle keski-ikäisen keskiarvoa.

[ap]

 

No, ei ole tässäkään ketjussa yhtäkään vastaan, jolla olisi näistä mun jutuista kokemusta samalla tasolla. Varmasti ihmisillä voi olla omia ongelmiaan ja se on ikävää, mutta tämän ketjun kontekstissa ihmisillä ei ole käsitystä tällaisessa tilanteessa elämisestä. Superihmisellä tarkoitin ihmistä, joka kommentoi jokaiseen mun esille tuomaani suruun, turhautumiseen, ongelmaan ja pettymykseen kertomalla, että mun pitää lopettaa valittaminen ja alkaa tekemään jotain, kuten he tekisivät. Superihmisiä heidän on pakko olla, koska heille nämä mun jutut eivät tuntuisi miltää. Ihmettelenkin mikä heille on sellainen tilanne, joka saisi pysähtymään tai josta olisi vaikea nousta ylös? Vai ovatko vain kiusaajia, jotka tykkäävät tornistaan huudella pohjista pohjimmalla makaavan päälle?

Mun ei tarvi olla superihminen. Mä en tiedä mikä mun pitäisi olla, jotta jaksaisin vielä elää. Kai keskiverto, normaali. Se ei vain enää ole mahdollista. Siksi olen päätökseni tehnyt.

Ja joo, olin reilun vuoden töissä, Matalapalkkahommia, mutta ei se mun elämää paljon muuttanut. Tuli rutiinia ja rytmi, mutta siihen se jäikin. Ja vaikka onkin pinnallista niin ei sillä palkalla mun elintasoa parannettu edes lähelle keski-ikäisen keskiarvoa.

[ap]

Noita kommentteja saat siksi, koska ihmisiä kummastuttaa tapasi suhtautua asioihin. Eli miksi et näe niitä positiivisia juttuja joita sinullakin on elämässä tai miksi luulet, ettei toisilla olisi isoja ongelmia tai miksi tavoittelet jotain tiettyä kiiltokuvamaista statusta jota hädin tuskin edes on olemassa tosielämässä. Jokainen normaali ihminen kyllä ymmärtää, että esimerkiksi yksinäisyys tuntuu pahalta.

Tosi paljon voittaisit ihan vaan sillä asennemuutoksella, että et enää kokisi olevasi pohjasakkaa vaan ihminen joka on onnistunut tietyissä asioissa ja epäonnistunut toisissa.

Täysin typerää (ja huomiohakuista?) on myös tuo jauhaminen itsemurhasta koska et koe olevasi "normaali", mutta sitä en jaksa edes kommentoida tämän enempää.

 

Noita kommentteja saat siksi, koska ihmisiä kummastuttaa tapasi suhtautua asioihin. Eli miksi et näe niitä positiivisia juttuja joita sinullakin on elämässä tai miksi luulet, ettei toisilla olisi isoja ongelmia tai miksi tavoittelet jotain tiettyä kiiltokuvamaista statusta jota hädin tuskin edes on olemassa tosielämässä. Jokainen normaali ihminen kyllä ymmärtää, että esimerkiksi yksinäisyys tuntuu pahalta.

Tosi paljon voittaisit ihan vaan sillä asennemuutoksella, että et enää kokisi olevasi pohjasakkaa vaan ihminen joka on onnistunut tietyissä asioissa ja epäonnistunut toisissa.

Täysin typerää (ja huomiohakuista?) on myös tuo jauhaminen itsemurhasta koska et koe olevasi "normaali", mutta sitä en jaksa edes kommentoida tämän enempää.

Kerro mulle joku hyvä juttu mun elämästä?

En tavoittele kiiltokuvamaista statusta. Mulla ei ole mitään statusta. Saatan olla masentunut ja omiin ajatuksiini jumiutunut, mutta en ole idiootti, joka luulisi, että täältä pohjalta enää voitaisi ilman lottovoittoa mihinkään kiiltokuviin nousta. ja tätä olen painottanut ketjun alusta asti. Mulla ei ole mitään. Ei ole ikinä ollut. Miksi luulet, että vain paras mulle kelpaisi?

Mä en ole onnistunut missään. VIimeinen saavutukseni on ylioppilastodistus melkein 20 vuotta sitten.

Ja kyllä itsemurhasta jauhaminen on huomionhakuista, koska olen pelkuri, joka on sitä harkinnut yli 10 vuotta, mutta en ole uskaltanut toteuttaa. Varmaan mun ainoa vaihtoehto on syödä ja ryypätä itseni loppuun. Siinä olen jo pitkällä.

[ap]

 

Kerro mulle joku hyvä juttu mun elämästä?

En tavoittele kiiltokuvamaista statusta. Mulla ei ole mitään statusta. Saatan olla masentunut ja omiin ajatuksiini jumiutunut, mutta en ole idiootti, joka luulisi, että täältä pohjalta enää voitaisi ilman lottovoittoa mihinkään kiiltokuviin nousta. ja tätä olen painottanut ketjun alusta asti. Mulla ei ole mitään. Ei ole ikinä ollut. Miksi luulet, että vain paras mulle kelpaisi?

Mä en ole onnistunut missään. VIimeinen saavutukseni on ylioppilastodistus melkein 20 vuotta sitten.

Ja kyllä itsemurhasta jauhaminen on huomionhakuista, koska olen pelkuri, joka on sitä harkinnut yli 10 vuotta, mutta en ole uskaltanut toteuttaa. Varmaan mun ainoa vaihtoehto on syödä ja ryypätä itseni loppuun. Siinä olen jo pitkällä.

[ap]

En tunne sinua (enkä jaksa lukea koko ketjua), mutta moni pitäisi esimerkiksi sitä vuoden työsuhdetta melkoisen hyvänä juttuna. Ja myös sellaisena jolla rakennetaan sitä sosiaalista statusta mitä tunnut kaipaavan.

Elämän perustarpeet ja terveys ovat myös muiden muassa sellainen perusjuttu mistä kannattaa olla kiitollinen.

Mutta tästä päästään toki siihen peruskysymykseen, että millä perusteella lasket jotkut asiat saavutuksiksi ja jotkut et? Sillä tokihan voisi esimerkiksi heittäytyä vieläkin negatiivisemmaksi (en suosittele) ja sanoa, ettei se ylioppilastodistuskaan ole mikään saavutus vaan pelkkä hyödytön pala paperia. Ynnä muuta, ynnä muuta.

 

Mua v-tuttaa, koska tiedän ja tunnen elämänhaluisia ihmisiä, jotka riemusta kiljuen vaihtaisivat ap:n tilanteeseen. Eivät voi, koska esim.vakava sairaus on estänyt koko elämän, ovat muiden autettavissa.

Sulla on ap asiat h-lvetin hyvin.

No, aloita uhriutumisulina, anna tulla.

 

En tunne sinua (enkä jaksa lukea koko ketjua), mutta moni pitäisi esimerkiksi sitä vuoden työsuhdetta melkoisen hyvänä juttuna. Ja myös sellaisena jolla rakennetaan sitä sosiaalista statusta mitä tunnut kaipaavan.

Elämän perustarpeet ja terveys ovat myös muiden muassa sellainen perusjuttu mistä kannattaa olla kiitollinen.

Mutta tästä päästään toki siihen peruskysymykseen, että millä perusteella lasket jotkut asiat saavutuksiksi ja jotkut et? Sillä tokihan voisi esimerkiksi heittäytyä vieläkin negatiivisemmaksi (en suosittele) ja sanoa, ettei se ylioppilastodistuskaan ole mikään saavutus vaan pelkkä hyödytön pala paperia. Ynnä muuta, ynnä muuta.

Mihin se johti? Ja oletko oikeasti sitä mieltä, että pari vuotta työkokemusta koko aikuisiän ajalta on kenenkään mielestä jotenkin hyvä juttu? Tässä maassa ja tällä palstalla syyllistetään puolikin vuotta työttömänä olleita loisiksi, laiskureiksi ja yhteiskunnan roskaläjiksi niin en edes viitsi miettiä mitä musta ajatellaan, vaikka kyllä mä sen tiedän. Ja kuten sanoin, en mä siitä mitään sosiaalista statusta saanut. Olipahan vain hetki, kun en ollut niin suuri taakka yhteiskunnalle ja läheisilleni.

Mä en ole terve. Olen kroonisesti sairas ja nyt viime aikoina tämä sairaus on tullut jälleen ikävämpänä takaisin.

Niin, mikä on saavutus? Mitkä ovat ne jutut joita keskiarvoinen lähes keski-ikäinen ihminen pitää saavutuksina? Ilmiselvästi mä en tätä tiedä niin ehkä te voitte kertoa? Mä pidän saavutuksina asioita joiden eteen ihminen tekee paljon työtä ja sitten on myös saavutuksia, virstanpylväitä, jotka kuuluvat ns. normaaliin elämään. Hieman vaihteluahan noissa tietenkin on ihmisten välillä, mutta luultavasti jos kysyttäisiin vaikka top-5 saavutusta niin ne sijoittuisivat aika pienen vastausjoukon sisään. Ja kertoohan se jotain, jos mun viimeisin saavutus on kahden vuosikymmmenen takaa.

[ap]

 

Mihin se johti? Ja oletko oikeasti sitä mieltä, että pari vuotta työkokemusta koko aikuisiän ajalta on kenenkään mielestä jotenkin hyvä juttu? Tässä maassa ja tällä palstalla syyllistetään puolikin vuotta työttömänä olleita loisiksi, laiskureiksi ja yhteiskunnan roskaläjiksi niin en edes viitsi miettiä mitä musta ajatellaan, vaikka kyllä mä sen tiedän. Ja kuten sanoin, en mä siitä mitään sosiaalista statusta saanut. Olipahan vain hetki, kun en ollut niin suuri taakka yhteiskunnalle ja läheisilleni.

Mä en ole terve. Olen kroonisesti sairas ja nyt viime aikoina tämä sairaus on tullut jälleen ikävämpänä takaisin.

Niin, mikä on saavutus? Mitkä ovat ne jutut joita keskiarvoinen lähes keski-ikäinen ihminen pitää saavutuksina? Ilmiselvästi mä en tätä tiedä niin ehkä te voitte kertoa? Mä pidän saavutuksina asioita joiden eteen ihminen tekee paljon työtä ja sitten on myös saavutuksia, virstanpylväitä, jotka kuuluvat ns. normaaliin elämään. Hieman vaihteluahan noissa tietenkin on ihmisten välillä, mutta luultavasti jos kysyttäisiin vaikka top-5 saavutusta niin ne sijoittuisivat aika pienen vastausjoukon sisään. Ja kertoohan se jotain, jos mun viimeisin saavutus on kahden vuosikymmmenen takaa.

[ap]

Mitkä h-lvetin saavutukset? Mitkä yhteiskunnalliset virstanpylväät?

Ei nykyään kukaan kato semmosia. No ehkä se sun treeniporukka, mutta ne on poikkeus.
Nykyään ketään ei kiinnosta onko toinen saavuttanu mitään. Tärkeintä on nykyään hauskanpito, omannäkönen ja yksilöllinen elämä.

Ei nyt enää eletä jotain -80 -lukua jolloin noita asioita kytättiin toisen ihmisen kohdalla.

Sä oot fiksoitunut. "Olisin onnellinen, JOS mulla olisi nää ja nää kokemukset..."

Samalla hukkaat elämäsi kun mikään muu ei sulle kelpaa.

 

Mihin se johti? Ja oletko oikeasti sitä mieltä, että pari vuotta työkokemusta koko aikuisiän ajalta on kenenkään mielestä jotenkin hyvä juttu? Tässä maassa ja tällä palstalla syyllistetään puolikin vuotta työttömänä olleita loisiksi, laiskureiksi ja yhteiskunnan roskaläjiksi niin en edes viitsi miettiä mitä musta ajatellaan, vaikka kyllä mä sen tiedän. Ja kuten sanoin, en mä siitä mitään sosiaalista statusta saanut. Olipahan vain hetki, kun en ollut niin suuri taakka yhteiskunnalle ja läheisilleni.

Mä en ole terve. Olen kroonisesti sairas ja nyt viime aikoina tämä sairaus on tullut jälleen ikävämpänä takaisin.

Niin, mikä on saavutus? Mitkä ovat ne jutut joita keskiarvoinen lähes keski-ikäinen ihminen pitää saavutuksina? Ilmiselvästi mä en tätä tiedä niin ehkä te voitte kertoa? Mä pidän saavutuksina asioita joiden eteen ihminen tekee paljon työtä ja sitten on myös saavutuksia, virstanpylväitä, jotka kuuluvat ns. normaaliin elämään. Hieman vaihteluahan noissa tietenkin on ihmisten välillä, mutta luultavasti jos kysyttäisiin vaikka top-5 saavutusta niin ne sijoittuisivat aika pienen vastausjoukon sisään. Ja kertoohan se jotain, jos mun viimeisin saavutus on kahden vuosikymmmenen takaa.

[ap]

Kannattaa ajatella esim. että se yhden vuoden työ on paljon parempi kuin se, että et olisi sinä aikana ollut ollenkaan työssä. Niin ihmiset normaalisti sen mieltävät, eli keskittyvät ennen kaikkea siihen mikä on nykyhetkessä eivätkä ensi sijassa laskeskele menneitä. Ihmiset miettivät myös sitä, että jos on pitkän työttömyyden jälkeen saanut yhden pidemmän työpätkän niin sitten on entistä todennäköisempää, että jatkossa löytää uusia töitä.

Sinänsä mitä menneisyyteen tulee, niin esimerkiksi niitäkin on jotka ovat kolmekymppisiä ja ovat olleet edeltävät 10 vuotta vankilassa.

"Normaaleihin virstanpylväisiin" kommentoisin sen verran, että melko suvaitsematonta on jo aikuinen ihminen edellyttää toiselta aikuiselta ihmiseltä joidenkin "normaaleiden virstanpylväiden" suorittamista, jotta hänet voisi laskea arvokkaaksi ihmisenä.

 

Mua v-tuttaa, koska tiedän ja tunnen elämänhaluisia ihmisiä, jotka riemusta kiljuen vaihtaisivat ap:n tilanteeseen. Eivät voi, koska esim.vakava sairaus on estänyt koko elämän, ovat muiden autettavissa.

Sulla on ap asiat h-lvetin hyvin.

No, aloita uhriutumisulina, anna tulla.

Edelleenkään et kertonut mikä mulla on hyvin?

En mä uhriudu. Mä vain sanon, että en enää jaksa tätä. Enkä aio yrittää enää. Ikävää, että tutuillasi on asiat noin. Toivoisin, että ei olisi. Mä mokasin kaikki mahdollisuuteni ja tilaisuudet, jotka mulle annettiin.

[ap]

 

Mitkä h-lvetin saavutukset? Mitkä yhteiskunnalliset virstanpylväät?

Ei nykyään kukaan kato semmosia. No ehkä se sun treeniporukka, mutta ne on poikkeus.
Nykyään ketään ei kiinnosta onko toinen saavuttanu mitään. Tärkeintä on nykyään hauskanpito, omannäkönen ja yksilöllinen elämä.

Ei nyt enää eletä jotain -80 -lukua jolloin noita asioita kytättiin toisen ihmisen kohdalla.

Sä oot fiksoitunut. "Olisin onnellinen, JOS mulla olisi nää ja nää kokemukset..."

Samalla hukkaat elämäsi kun mikään muu ei sulle kelpaa.

Mähän sanoin jo tuolla aikaisemmin: on helppo huudella, kun ei joudu päivääkään toisen ihmisen kengissä kävelemään. Etsi mulle ihminen, joka on tyytyväinen ja onnellinen, kun on ollut lähes 40 vuotta yksin ja koko ikänsä työttömänä. Aivan, et semmoista löydä. Etsi mulle myös ihminen, joka pitää tuollaista ihmistä jotenkin hyvänä tai hänen elämäänsä arvostettavana. Aivan, et tuollaistakaan löydä. Täällä on vallalla joku kumman vääristynyt käsitys olemassa olevasta ideaalimaailmasta, jossa ihmiset keskittyisivät jotenkin ylempiin tavoitteisiin tai että suurin osa ihmisistä ei perustaisi elämäänsä samojen asioiden ympärille. Se ei ole totta. Maailma on pinnallinen ja ihmiset ovat suuri lauma, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tavoittelee ja arvostaa tasan samoja asioita elämässä.

Tuo kuvitelma, että jollain ajatuksenmuutoksella näkisinkin tilanteeni yhtäkkiä hyvänä ja riittävänä on jo niin sakeaa, että en tiedä mitä siihen voi sanoa.

Ja kyllä, mä itse olen ainoa syyllinen tähän tilanteeseeni. Tämä ei kuitenkaan muuta yhtään mitään.

[ap]

 

Kannattaa ajatella esim. että se yhden vuoden työ on paljon parempi kuin se, että et olisi sinä aikana ollut ollenkaan työssä. Niin ihmiset normaalisti sen mieltävät, eli keskittyvät ennen kaikkea siihen mikä on nykyhetkessä eivätkä ensi sijassa laskeskele menneitä. Ihmiset miettivät myös sitä, että jos on pitkän työttömyyden jälkeen saanut yhden pidemmän työpätkän niin sitten on entistä todennäköisempää, että jatkossa löytää uusia töitä.

Sinänsä mitä menneisyyteen tulee, niin esimerkiksi niitäkin on jotka ovat kolmekymppisiä ja ovat olleet edeltävät 10 vuotta vankilassa.

"Normaaleihin virstanpylväisiin" kommentoisin sen verran, että melko suvaitsematonta on jo aikuinen ihminen edellyttää toiselta aikuiselta ihmiseltä joidenkin "normaaleiden virstanpylväiden" suorittamista, jotta hänet voisi laskea arvokkaaksi ihmisenä.

Kenelle se oli parempi? Mulle? Vai muille ihmisille? Tuo työpaikka oli täyttä tuuria. Mulla on tyhjä CV ja kyllä olen huomannut, että yksi vuoden pätkätyö ei ole auttanut työllistymään yhtään paremmin.

Niin. Ja Afrikassa lapset kärsivät. Mä edelleen haluaisin teiltä tiedon siitä miten huonosti pitää asiat olla, jotta tilanteestaan saa valittaa, tuntea huonoa tai olla masentunut? Ilmeisesti siis mun pitäisi ainakin olla ollut vuosia vankilassa kaiken tämän lisäksi, jotta saisin luvan kanssa tuntea surua, katkeruutta ja suunnatonta tuskaa?

No niin, tuosta viimeisestä olen samaa mieltä. Maailma ei vain toimi noin. Emme elä utopiassa. Ja vaikka joku hyvä ihminen pystyisikin katsomaan mun poikkeavan tilanteen ohi ja näkemään mussa niitä ominaisuuksia, jotka tekevät hyvän ihmisen niin se ei kuitenkaan auttaisi mua esimerkiksi työpaikan tai parisuhteen löytämisessä. Niihin tarvii kokemuksia, osaamista ja niitä virstanpylväitä.

[ap]

 

Edelleenkään et kertonut mikä mulla on hyvin?

En mä uhriudu. Mä vain sanon, että en enää jaksa tätä. Enkä aio yrittää enää. Ikävää, että tutuillasi on asiat noin. Toivoisin, että ei olisi. Mä mokasin kaikki mahdollisuuteni ja tilaisuudet, jotka mulle annettiin.

[ap]

No voi uli uli.

Kuitenki olet pystynyt käymään terveytesi puolesta töissä. Nää mun tutut ei.

Ja voi nyt *************, sä et ole oikeasti sössiny mitään vielä. Toki jos sun asenne ja ajatusmaailma on noin p*rseestä kuin se on, niin sit sössiintyy kaikki.

 

Mähän sanoin jo tuolla aikaisemmin: on helppo huudella, kun ei joudu päivääkään toisen ihmisen kengissä kävelemään. Etsi mulle ihminen, joka on tyytyväinen ja onnellinen, kun on ollut lähes 40 vuotta yksin ja koko ikänsä työttömänä. Aivan, et semmoista löydä. Etsi mulle myös ihminen, joka pitää tuollaista ihmistä jotenkin hyvänä tai hänen elämäänsä arvostettavana. Aivan, et tuollaistakaan löydä. Täällä on vallalla joku kumman vääristynyt käsitys olemassa olevasta ideaalimaailmasta, jossa ihmiset keskittyisivät jotenkin ylempiin tavoitteisiin tai että suurin osa ihmisistä ei perustaisi elämäänsä samojen asioiden ympärille. Se ei ole totta. Maailma on pinnallinen ja ihmiset ovat suuri lauma, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tavoittelee ja arvostaa tasan samoja asioita elämässä.

Tuo kuvitelma, että jollain ajatuksenmuutoksella näkisinkin tilanteeni yhtäkkiä hyvänä ja riittävänä on jo niin sakeaa, että en tiedä mitä siihen voi sanoa.

Ja kyllä, mä itse olen ainoa syyllinen tähän tilanteeseeni. Tämä ei kuitenkaan muuta yhtään mitään.

[ap]

Jos olet 37-vuotias niin et ole taatusti ollut lähes 40 vuotta yksin. Ehkä vajaat parikymmentä vuotta olet voinut asua yksin ilman muita ihmisiä samassa asunnossa. Se kaveriporukkahan sinulla olikin, kuten aloitusviestissä on luettevissa. Monilla ei ole sitä kaveriporukkaakaan eikä edes lyhyitä työsuhteita (eli et ole ollut koko ikäänsi työttömänä niin kuin väität).

Sinun ei tarvitse nähdä tilannettasi "hyvänä ja riittävänä" koska ei elämästä tarvitse antaa mitään kokonaisarvosanaa. Elä elämääsi ja jos haluat jotain asioita parantaa, niin paranna niitä yksi kerrallaan mahdollisuuksien mukaan ja niihin yksittäisiin konkreettisiin asioihin keskittyen.

 

Kenelle se oli parempi? Mulle? Vai muille ihmisille? Tuo työpaikka oli täyttä tuuria. Mulla on tyhjä CV ja kyllä olen huomannut, että yksi vuoden pätkätyö ei ole auttanut työllistymään yhtään paremmin.

Niin. Ja Afrikassa lapset kärsivät. Mä edelleen haluaisin teiltä tiedon siitä miten huonosti pitää asiat olla, jotta tilanteestaan saa valittaa, tuntea huonoa tai olla masentunut? Ilmeisesti siis mun pitäisi ainakin olla ollut vuosia vankilassa kaiken tämän lisäksi, jotta saisin luvan kanssa tuntea surua, katkeruutta ja suunnatonta tuskaa?

No niin, tuosta viimeisestä olen samaa mieltä. Maailma ei vain toimi noin. Emme elä utopiassa. Ja vaikka joku hyvä ihminen pystyisikin katsomaan mun poikkeavan tilanteen ohi ja näkemään mussa niitä ominaisuuksia, jotka tekevät hyvän ihmisen niin se ei kuitenkaan auttaisi mua esimerkiksi työpaikan tai parisuhteen löytämisessä. Niihin tarvii kokemuksia, osaamista ja niitä virstanpylväitä.

Se on juuri se asennekysymys, että haluaako tuntea "surua, katkeruutta ja suunnatonta tuskaa" koska ei koe olevansa "hyvä ihminen". Eikä se ole mitään Afrikka-juttua, että jollakulla menisi huonommin. On vähintään kymmeniätuhansia ihmisiä Suomessa (jollei satoja tuhansia) joilla menee huonommin. Ja niitäkin on, jotka täysin vapaaehtoisesti eivät saavuta jotain näistä sinun virstanpylväitäsi kuten parisuhdetta.

Työpaikan ja parisuhteen löytämiseen tarvitset yrittämistä ja oikeaa taktiikkaa. Jopa teini-ikäiset saavat niitä molempia, joten kyllä se on sinultakin tehtävissä. Kunhan et tuomitse vaihtoehtoja etukäteen.