Elämättömän elämän häpeä

Mutta tsemppiä ap:lle. Asiat alkavat järjestymään yksi kerrallaan, etkä ole ainut tuossa tilassa. Älä mielessäsi paisuttele ongelmiasi, vaan keskity välillä pelkästään hyviin ajatuksiin. Huomaat pian, että joku nainen hymyilee takaisin...

 

Uskovaispiireissä nelikymppiset neitsyet meni ihan sujuvasti naimisiin, kun sitten löytyi kumppani. Kyllä monenlaista on ihmisillä, mulle tulee sun viesteistä mieleen, että kaikki sun tuntemukset ja ajatukset pyörii sun itsesi ympärillä. Minä en sitä ja sitten minä tätä. Treffeillä mun miehestä jäi ekan kerran jälkeen mieleen se kun se oli niin kiinnostunut mun asioista. Kertoi itsestään, mutta oli aidosti kiinnostunut mun hieman erilaisesta elämästä. Jälkeenpäin mies sanoi, että tietoisesti kiinnitti siihen huomiota ja se toimi. Olin ihan eri taustoista ja hän koki sen ihan uutena asiana elämässään. Ja olin hänelle se ensimmäinen ja ainoa.

-En ole uskovainen.
-Ajatukseni saattavat pyöriä itseni ympärillä muutenkin, mutta tämä ketju käsittelee mua, joten olisi outoa, jos alkaisin muista puhumaan. Oikeassa elämässä en puhu kenenkään kanssa itsestäni kuin hyvin pinnallisella tasolla. Ei mun elämässä eikä mussa ole mitään puhumisen arvoista.
-Kiva, että löysit itsellesi sopivan kumppanin.

[ap]

 

-En ole uskovainen.
-Ajatukseni saattavat pyöriä itseni ympärillä muutenkin, mutta tämä ketju käsittelee mua, joten olisi outoa, jos alkaisin muista puhumaan. Oikeassa elämässä en puhu kenenkään kanssa itsestäni kuin hyvin pinnallisella tasolla. Ei mun elämässä eikä mussa ole mitään puhumisen arvoista.
-Kiva, että löysit itsellesi sopivan kumppanin.

[ap]

Onhan sinussa paljonkin puhumista, ja selkeästi osaat puhua hyvin asiallisesti, kuten tästä ketjusta käy ilmi! Toivon todella, että kokeilet joskus livenä...

 

Oikeastaan en osaa antaa muuta neuvoa, kuin että ole oma itsesi. Älä yhtään enempää eläkä vähempää, koska miksi sinun pitäisi saada nainen jota kiinnostaa kokenut mies? Eikö juuri sellainen nainen joka haluaa miehen, joka ei ole käynyt jokaista naista läpi. Kyllä mä tiedän naisiakin, jotka ovat yli 30vuotiaita eikä miehistä tietoakaan koko elämän aikana, eikä se ole ollut mistään radikaalista asiasta kyse miksi ei ole kokemusta. Harvinaista tuo on mutta ei minusta mikään paheksuttava asia.

Kai tuo omana itsenään olo on sellainen kehotus, joka on helppo sanoa, mutta suurimmalle osalle mahdoton toteuttaa. Jos normaalitkaan ihmiset eivät voi olla poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta omana itsenään elämässä ja valitsevat usein valehtelun totuuden kertomisen sijaan niin mitä mahdollisuuksia mulla on olla oma itseni? Voi tietenkin ajatella, että ei kaltaisellani evoluution täyskäännöksellä ole mitään menetettävää - ja siinä varmaan oltaisiin oikeassa - mutta on eri asia löytää logiikka jonkun ajatuksen taustalta kuin alkaa toteuttamaan sitä ajatusta käytännössä.

Voitaisiinhan me ajatella, että omana itsenään oleminen, kuten sitä tässä yhteydessä tarkoitetaan, antaisi mulle mahdollisuuden kertoa olevani kokematon luuseri, joka ei ole saavuttanut elämässään mitään. Tämä lähestyminen tarkoittaisi kuitenkin, että 100% kohtaamistani ihmisistä juoksisi kirkuen karkuun. Toinen, ehkä hieman lievempi tyyli, olisi sitten tapailla ihmista ja päätellä olisiko hän valmis kuulemaan totuuden tai edes osatotuuden. Tämä taas on mun ihmistuntemustaidoilla täyttä arpapeliä ja luultavasti johtaisi suurimmassa osassa tapauksissa samaan lopputulokseen kuin ensimmäinenkin lähestymistapa. Voisin tietenkin myös hakea suoraan ihmistä, jota ei häiritse luuserius ja kokemattomuus. Voisin, mutta ei noin löydy ainuttakaan kiinnostunutta.

Näin voidaankin päätellä, että mun ainoat keinot ovat joko valehdella asioista tai sitten taikaiskusta saavuttaa seksikokemuksia, parisuhdekokemuksia, koulutuksia ja työpaikkoja. Toinen on edes hieman toista realistisempi.

Jokainen voi netissä sanoa, että asia ei ole paheksuttava. Ja ehkä se ei olekaan. Se ei vain tarkoita mitään, koska tuo mielipide ei realisoidu tosimaailmassa varsinkaan silloin, kun pitäisi kumppania tuollaisesta ihmisestä valita.

[ap]

 

Voi kettu. Ketju katosi, noh laitan kun kirjoitinkin

Sen nyt tietää ettei tuosta mitään hyvää seuraa. Joko Tanskassa loppui poltettavat autot? Omat raput on jo räjäytetty?

No mitä hyvää Ruotsille on seurannut massaloisimisista??? Ei muuta kuin PAHAA, eli kansankodin tuho.

Siksi geelikansalle on näytettävä kaapin paikka, vaikka siellä se on jo liian myöhäistä

 

Mutta tsemppiä ap:lle. Asiat alkavat järjestymään yksi kerrallaan, etkä ole ainut tuossa tilassa. Älä mielessäsi paisuttele ongelmiasi, vaan keskity välillä pelkästään hyviin ajatuksiin. Huomaat pian, että joku nainen hymyilee takaisin...

Jos joku nainen hymyilee mulle menen heti peilin tai jonkun ikkunan ääreen tarkistamaan onko mulla ruokaa tai hammastahnaa naamassa.

[ap]

 

Kiva että kurkkailet.

En mä osaa tarkkaan sanoa miten menee. Työt ovat edelleen poikki ja nyt vähän näyttää siltä, että eivät ehkä ala syksylläkään. Olin määräaikaisen projektityöntekijän statuksella, joten jos projekteja ei ole niin ei ole töitäkään. Olen katsellutkin muita hommia ja laittanut hakemuksia, mutta edelleen mun taustoilla työpaikan saaminen on melkoinen lottovoitto. Harvasta paikasta edes vastataan saati sitten kutsutaan haastatteluun. Viimeisinkin valtion työpaikka oli hakuna sellainen, että sinne piti kirjoittaa valikoihin ylös tutkinnot, työkokemus ja osaaminen. Ei noihin ole mitään mahdollisuuksia päästä, jos kaikki kohdat ovat tyhjää täynnnä. Työ kuitenkin oli kuvauksen perusteella sellainen, jonka pystyisin tekemään pienellä opiskelulla varmasti, mutta kun on kussut elämänsä niin tämä on se todellisuus, jossa elän.

Olen myös tässä vapaa-aikana katsellut mahdollisuuksia suorittaa jotain opintoja loppuun. Sekään ei ole ihan yksinkertaista, koska opintovaatimukset ja -kokonaisuudet ovat muuttuneet eikä vanhoja opintoja saa välttämättä korvattua. Suurin osa oppilaitoksista on suhtautunut hyvin nihkeästi opintojen loppuun saattamiseen eivätkä ole tulleet yhtään vastaan. Nyt selvittelenkin eräänlaista täydennyskoulutusta, jonka seurauksena saisin ainakin tutkintonimikkeen ansioluetteloon. Sekin olisi jotain.

Ikäkriisi mulla on ollut tuolla määritelmällä viimeiset 15 vuotta. Ennen kun vertasi itseään tosiin sanottiin, että aikaa on. Nyt sitä aikaa ei olekaan enää niin paljon ja tämän ikäiseltä oikeasti odotetaan jo kaikenlaista. Ei voi enää sanoa, että on kulkenut omia polkujaan, jos ne polut eivät ole johtaneet mihinkään. Kyllä jotain pitäisi olla. Edes se minimi, jota mulla ei ole.

Joku mielenhäiriö mulla on tässä kevään ja kesän aikana varmasti silti ollut. Olen käynyt muutamilla treffeilä ja tavannut toisia ihmisiä. Oli valtava kynnys edes mennä paikalle, mutta lopulta totesin, että mitä menetettävää mulla on? Olen keskustellut mukavien naisten kanssa, halannut, suudellut ja käynyt jopa toisilla treffeillä. Hauskaa ja viihtyisää on ollut vaikka olenhan mä aikamoinen pökkelö ja epämiehekäs epäröijä suurimman osan aikaa. En tiedä mitä jatkossa teen. Vähän noista jäi kuitenkin semmoinen kuva, että vaikka haluaisi mennä pidemmälle niin kyllä mä taidan kokemattomuuteni kautta ulkona seurustelukuvioista ihmisten kanssa, jotka ovat nähneet ja kokeneet niin paljon enemmän. Emme ole samalla elämänkokemustasolla vaikka he ovatkin sanoneet, että heilläkin oli hauskaa. Eivät vain tiedä kaikkea musta, koska ei tämän kertomisen aika ole ensimmäisten treffien aika.

Siinäpä se.

[ap]

Tällä viikolla on nyt selvinnyt, että nuo täydennyskoulutukset tai keskeytyneiden opintojen jatkaminen eivät tule kohdallani onnistumaan. Niihin on erilaisia vaatimuksia ja pitkän selvittelyn jälkeen molemmista ilmoittelen, että en niitä täytä. Ainoa mahdollisuuteni olisi siis aloittaa joku uusi koulutus (jos sellaiseen haun kautta edes pääsisin) alusta alkaen ja tämä tulisi viemään matalimmankin tason koulutuksen kohdalla ainakin pari vuotta.

Työtilanne on edelleen sama kuin koko korona-pandemian ajan, eli olematon. Edellinen työ ei tule kohdallani kovinkaan suurella todennäköisyydellä jatkumaan ja oikeastaan yhteenkään tämän vuoden aikana lähettämääni työhakemukseen ei ole edes vastattu. Jonkun hassun pahoittelevan mallivastauksen taisin saada, mutta siinä se. Nolla haastattelukutsua kymmeniin hakemuksiin kertoo kyllä kaiken.

Suhderintamalla ei ole sitäkään vähää sanottavaa. Ne muutamat kesän hatarat viritykset olivat ja menivät. Sen jälkeen ei mitään. Ei kiinnostusta, ei treffejä, vain tyhjää.

Tarkemmin kun ajattelee niin olen nyt tismalleen samassa tilanteessa kuin olin pari vuotta sitten paitsi, että olen kaksi vuotta vanhempi. Tilanne ei siis olekaan sama vaan huomattavasti paskempi. Todennäköisyydet sille, että elämä tästä enää muuttuisi ovat vain pienentyneet ja onkin yhä lähempänä se kohta, kun ei ole muuta johtopäätöstä kuin että tämä oli tässä. Olen huomannut, että päivä päivältä kestän huonommin katsella toisia ihmisiä tai kuulla normaalien valitusta miten heillä on niin vaikeaa. Vielä vähemmän jaksan katsella menestystä tai sillä pröystäilyä. Misantropia on aina ollut piilevänä sisälläni, mutta nyt on nähtävissä selvä siirtymä vihaiseksi, yksinäiseksi vanhaksi mieheksi. Siihen en aio ikinä itseäni päästää.

[ap]

 

Voisit vaikka lukea kirjan

Jaakko Alasaarela Sinä pystyt

Siitä saisit osviittaa, miten muutat ajatusmallejasi ja uskomuksiasi.

Ei ne ihan itsekseen muutu positiivisiksi. Se vaatii duunia, mutta aikaahan sulla on. Sen voi käyttää järkevämminkin, kuin vain surkutella omaa tilannetta.

Kun todellakin, jos haluat muutoksen elämääsi, niin se muutos alkaa aina sisältä päin. Omien ajatusmallien ja uskomusten muuttamisesta. Sulla olisi ollut jo ihan runsaasti aikaa tehdä jotain muutakin kuin selitellä, miksi mikään ei onnistu sun kohdalla. Jos et halua tehdä sisäistä työtä, niin seuraavat vuodet kuluvat ihan samoin kuin tähänkin asti ovat kuluneet. Kaikki riippuu sinusta itsestäsi. Voit aloittaa lukemalla vaikkapa tuon Jaakko Alasaarelan kirjan, löytyy kirjastosta. "Alitajuntasi voima" Joseph Murphy on todella hyvä kirja myös.

"Usein vanhat, syvälle juurtuneet negatiiviset toiminta- ja ajattelumallit ovat esteenä sinun ja toivomasi tuloksen välillä. Tavoitteeseesi pääseminen ja oman toivomasi tuloksen toteuttaminen vaatii sitä, että uskallat rohkeasti kyseenalaistaa omien toimintamalliesi toimivuutta ja ottaa käyttöön uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia."

 

Tällä viikolla on nyt selvinnyt, että nuo täydennyskoulutukset tai keskeytyneiden opintojen jatkaminen eivät tule kohdallani onnistumaan. Niihin on erilaisia vaatimuksia ja pitkän selvittelyn jälkeen molemmista ilmoittelen, että en niitä täytä. Ainoa mahdollisuuteni olisi siis aloittaa joku uusi koulutus (jos sellaiseen haun kautta edes pääsisin) alusta alkaen ja tämä tulisi viemään matalimmankin tason koulutuksen kohdalla ainakin pari vuotta.

Työtilanne on edelleen sama kuin koko korona-pandemian ajan, eli olematon. Edellinen työ ei tule kohdallani kovinkaan suurella todennäköisyydellä jatkumaan ja oikeastaan yhteenkään tämän vuoden aikana lähettämääni työhakemukseen ei ole edes vastattu. Jonkun hassun pahoittelevan mallivastauksen taisin saada, mutta siinä se. Nolla haastattelukutsua kymmeniin hakemuksiin kertoo kyllä kaiken.

Suhderintamalla ei ole sitäkään vähää sanottavaa. Ne muutamat kesän hatarat viritykset olivat ja menivät. Sen jälkeen ei mitään. Ei kiinnostusta, ei treffejä, vain tyhjää.

Tarkemmin kun ajattelee niin olen nyt tismalleen samassa tilanteessa kuin olin pari vuotta sitten paitsi, että olen kaksi vuotta vanhempi. Tilanne ei siis olekaan sama vaan huomattavasti paskempi. Todennäköisyydet sille, että elämä tästä enää muuttuisi ovat vain pienentyneet ja onkin yhä lähempänä se kohta, kun ei ole muuta johtopäätöstä kuin että tämä oli tässä. Olen huomannut, että päivä päivältä kestän huonommin katsella toisia ihmisiä tai kuulla normaalien valitusta miten heillä on niin vaikeaa. Vielä vähemmän jaksan katsella menestystä tai sillä pröystäilyä. Misantropia on aina ollut piilevänä sisälläni, mutta nyt on nähtävissä selvä siirtymä vihaiseksi, yksinäiseksi vanhaksi mieheksi. Siihen en aio ikinä itseäni päästää.

[ap]

On muitakin jotka ovat jääneet tyhjän päälle, tai jotka opiskelevat vaikka 50-vuotiaina. Nykyään on hurja määrä keski-ikäisiä opiskelijoita.

Monet tekevät kaikkea sekaisin. On keikkalaisia jotka päivät opiskelee ja iltaisin ovat töissä. Kokeilevat eri juttuja, että mistä se leipäpuu löytyisi. Se ei ole noloa, se on tätä päivää.

Pidä itsesi liikkeessä, älä päästä itseäsi sammaloitumaan.

 

Luterilaisen työmoraalini ohjaamana sanoisin, että ap:n tulisi kouluttaa itsensä lähihoitajaksi, jotta saisi töitä. Sillä parempi on tehdä epämieluisaakin työtä kuin että eläisi tukia nostaen.

 

Tällästä tää on. Ihmiset on... Ja mistään ei mitään tule. T. Epänormaali nainen
On täysi mahdottomuus olla oma nuiva itsensä.

 

En ole lukenut vielä koko ketjua...


Niin...mikä meistä tekee tyytyväisiä ja onnellisia loppupeleissä?

Moni naapurin Pekka ja Maija eivät ole onnellisia vaikka molemmat ovat lapsellisia, työssäkäyviä, pihassa seisoo kaksi omaa autoa, asuntolaina osapuilleen maksettu, ystäviä ja kavereita joka sormelle ja se kultainen noutajakin ravaa pihassa räkä poskella.

Mielestäni tärkeintä on löytää sisäinen rauha vertaamatta itseään keneenkään muuhun. Meitähän koulutetaan jo tarhasta lähtien tiettyyn muottiin, joka ei tuo toivottua sisäistä rauhaa jokaiselle yksilölle.
Jos olet mielestäsi siinä pisteessä, että et kehity toivomallasi tavalla tai olet liian laiska tekemään asioiden eteen niin se on täysin fine. Yritä kuitenkin etsiä elämääsi asioita jotka antavat sinulle rauhaa ja balanssia tunne-elämään. Kyllä täällä maailmassa vähemmälläkin pärjää, ei tarvita mainetta ja mammonaa. Moni on jopa hyvin paljon onnellisempi kun elää ”vaatimattomampaa” elämää.

Itselläni oli joskus aika jolloin sisällä myllersi pahemman kerran, rukoilin jopa rauhaa ja onnellisuutta sydämeeni, vaikka en olekaan kovin uskovaista sorttia. Mitkään miljoonat tai edes ystävät eivät olisi auttaneet hätääni. Pikkuhiljaa vein ajatustani pieniinkin asioihin jotka toivat minulle hyvää oloa. Olin paljon luonnon helmassa mietiskelemässä ja autoin ihmisiä - minulla oli tavoitteena jokaiselle päivälle ”päivän hyvä teko”. Kannoin vaikka jonkun mummelin kassit kotiin tms.
En tiedä mikä lopulta antoi minulle rauhan, mutta se tuli ja jaksan iloita ja vaalia siitä joka päivä.

Jollain tapaa ikävää, että saavutukset ja suosio aika pitkälti nykypäivänä määrittää ihmisen.
Sen sijaan ihmisten tulisi arvostaa ihmistä itseään juuri sellaisena kuin hän on ja hyväksyä se, että kaikki eivät sovi samaan muottiin. Jännä, että vaikka päiväkodeista lähtien koulutetaan hyväksymään erilaisuutta niin se ei jotenkin ulotu ihan syvemmälle tasolla vaan jää ikävästi roikkumaan lähinnä ”multikulttuuri tai väritasolle”. Tai ulkoisiin poikkeavuuksiin kuten vammaisten hyväksyminen jne.

Noh, joka tapauksessa. Toivotan sinulle onnea löytämään balanssin ja rauhan elämääsi!

 

Kun todellakin, jos haluat muutoksen elämääsi, niin se muutos alkaa aina sisältä päin. Omien ajatusmallien ja uskomusten muuttamisesta. Sulla olisi ollut jo ihan runsaasti aikaa tehdä jotain muutakin kuin selitellä, miksi mikään ei onnistu sun kohdalla. Jos et halua tehdä sisäistä työtä, niin seuraavat vuodet kuluvat ihan samoin kuin tähänkin asti ovat kuluneet. Kaikki riippuu sinusta itsestäsi. Voit aloittaa lukemalla vaikkapa tuon Jaakko Alasaarelan kirjan, löytyy kirjastosta. "Alitajuntasi voima" Joseph Murphy on todella hyvä kirja myös.

"Usein vanhat, syvälle juurtuneet negatiiviset toiminta- ja ajattelumallit ovat esteenä sinun ja toivomasi tuloksen välillä. Tavoitteeseesi pääseminen ja oman toivomasi tuloksen toteuttaminen vaatii sitä, että uskallat rohkeasti kyseenalaistaa omien toimintamalliesi toimivuutta ja ottaa käyttöön uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia."

Aikaa olisi ollut. Olisi pitänyt. tehdä. Pelkkää selittelyä.

Keksikää jo joku uusi levy. Tiedän kaiken tuon. Olen sanonut kaiken tuon. Ei tunnu enää missään.

Mä en halua alkaa tehdä mitään sisäistä työtä, jotta ehkä voisin keski-ikäisenä aloittaa askeleelta yksi. Ja ei huolta seuraavat vuodet eivät kulu samalla tavalla kuin aikaisemmat vuodet. Kun rohkeus riittää niin en enää jää tähän maailmaan muiden ja itseni taakaksi. Enää en vain jaksa tai kiinnosta. Olen asunnossani ja täältä en enää poistu.

[ap]

 

Luterilaisen työmoraalini ohjaamana sanoisin, että ap:n tulisi kouluttaa itsensä lähihoitajaksi, jotta saisi töitä. Sillä parempi on tehdä epämieluisaakin työtä kuin että eläisi tukia nostaen.

Kiitos mielipiteestäsi. Olen elänyt koko elämäni tukia nostaen. Satojatuhansia euroja. Näin tulen tekemään loppuun asti.

[ap]

 

Aikaa olisi ollut. Olisi pitänyt. tehdä. Pelkkää selittelyä.

Keksikää jo joku uusi levy. Tiedän kaiken tuon. Olen sanonut kaiken tuon. Ei tunnu enää missään.

Mä en halua alkaa tehdä mitään sisäistä työtä, jotta ehkä voisin keski-ikäisenä aloittaa askeleelta yksi. Ja ei huolta seuraavat vuodet eivät kulu samalla tavalla kuin aikaisemmat vuodet. Kun rohkeus riittää niin en enää jää tähän maailmaan muiden ja itseni taakaksi. Enää en vain jaksa tai kiinnosta. Olen asunnossani ja täältä en enää poistu.

[ap]

Mutta se on ihan ok, nyt kun on tää koronakin. Olla yksin himassa. Yli hehkutettua kuule kaikki menot, meiningit ja ihmiset suhdekiemuroineen. Ja sit jos päätät lähteä, on se sun päätös ja ihan fine joiltain osin.

 

Mutta se on ihan ok, nyt kun on tää koronakin. Olla yksin himassa. Yli hehkutettua kuule kaikki menot, meiningit ja ihmiset suhdekiemuroineen. Ja sit jos päätät lähteä, on se sun päätös ja ihan fine joiltain osin.

Olen jo päättänyt. Rohkeampana olisin lähtenyt jo kymmenen vuotta sitten. Tämä on se hetki, kun en enää jaksa. Täällä ei ole mulle enää mitään nähtävää. Mitään hyvää ei ole tulossa ja tuskin on ollutkaan niitä harvoja hetkiä lukuun ottamatta. Mikään ei tunnu miltään ja vihaan jokaista päivää. Mielialani on pelkkää ikävää täynnä ja kaikki maailman paska on yhden ihmisen päällä. Suurimman osan olen itse aiheuttanut enkä kyennyt tätä parempaa saavuttamaan. Se riipoo vielä enemmän. Kaiken päälle vielä krooniset ongelmat terveyden kanssa ja mitään muuta järkevää suuntaa ei ole. Mitään en ole nähnyt, mitään en ole kokenut ja mitään en ole saavuttanut. Turha oli tämä matka. Pahoittelut kaikille.

[ap]

 

Olen jo päättänyt. Rohkeampana olisin lähtenyt jo kymmenen vuotta sitten. Tämä on se hetki, kun en enää jaksa. Täällä ei ole mulle enää mitään nähtävää. Mitään hyvää ei ole tulossa ja tuskin on ollutkaan niitä harvoja hetkiä lukuun ottamatta. Mikään ei tunnu miltään ja vihaan jokaista päivää. Mielialani on pelkkää ikävää täynnä ja kaikki maailman paska on yhden ihmisen päällä. Suurimman osan olen itse aiheuttanut enkä kyennyt tätä parempaa saavuttamaan. Se riipoo vielä enemmän. Kaiken päälle vielä krooniset ongelmat terveyden kanssa ja mitään muuta järkevää suuntaa ei ole. Mitään en ole nähnyt, mitään en ole kokenut ja mitään en ole saavuttanut. Turha oli tämä matka. Pahoittelut kaikille.

[ap]

Voit olla varma, että mun harteilla on just nyt osa tän maailman saissesta ja varmasti vähintäänkin osittain omaa syytä sekin. Juuri nyt toivon, etten olisi kokenut mitään, olen kokenut liiaksi.
Jotenkin sitä aina toivoo, ettei yksikään lähtisi täältä- VAIKKA MINÄ TODELLA YMMÄRRÄN. Minä ymmärrän, jos et jaksa mutta toivon, että jaksaisit. Hyvää matkaa, olipa se täällä tai jossain toisaalla. <3

 

Aikaa olisi ollut. Olisi pitänyt. tehdä. Pelkkää selittelyä.

Keksikää jo joku uusi levy. Tiedän kaiken tuon. Olen sanonut kaiken tuon. Ei tunnu enää missään.

Mä en halua alkaa tehdä mitään sisäistä työtä, jotta ehkä voisin keski-ikäisenä aloittaa askeleelta yksi. Ja ei huolta seuraavat vuodet eivät kulu samalla tavalla kuin aikaisemmat vuodet. Kun rohkeus riittää niin en enää jää tähän maailmaan muiden ja itseni taakaksi. Enää en vain jaksa tai kiinnosta. Olen asunnossani ja täältä en enää poistu.

[ap]

Joo mut älä häpeä silti itseäsi liikaa. Sä häpeät enemmän itseäsi, kuin mitä muut häpeävät tai inhoavat sua (jos nyt inhoavat ollenkaan).

Kuten sanoin, niin moni rakentaa työuransa pienistä osista. Päivä sieltä, toinen täältä. Se, ja epävarmuus sekä hylätyksi tulemisen pelko on todellisuutta monille. Jos sun kaverit siinä sun kuntoilupoppoossa on jotain akateemisia tai yritysjohtajia, niin muista että sellaisia on vain osa kansasta.

Kerää sitä kokemusta vähitellen niin työelämässä kuin naisten kanssa kunnes hommat alkavat sujua, älä odota pääseväsi maaliin heti.

Jos et muuta jaksa, käy jossain seurakunnassa. Siellä missä on elämää, on toivoa.

 

Joo mut älä häpeä silti itseäsi liikaa. Sä häpeät enemmän itseäsi, kuin mitä muut häpeävät tai inhoavat sua (jos nyt inhoavat ollenkaan).

Kuten sanoin, niin moni rakentaa työuransa pienistä osista. Päivä sieltä, toinen täältä. Se, ja epävarmuus sekä hylätyksi tulemisen pelko on todellisuutta monille. Jos sun kaverit siinä sun kuntoilupoppoossa on jotain akateemisia tai yritysjohtajia, niin muista että sellaisia on vain osa kansasta.

Kerää sitä kokemusta vähitellen niin työelämässä kuin naisten kanssa kunnes hommat alkavat sujua, älä odota pääseväsi maaliin heti.

Jos et muuta jaksa, käy jossain seurakunnassa. Siellä missä on elämää, on toivoa.

Mä komppaan tota seurakuntaan menoa!

 

Minä uskovaisena en komppaa seurakuntaan menoa.
Tulin uskoon obaut 15 vuotta sitten ja hakeuduin treella toimiviin erilaisiin seurakuntiin etsiessäni opetusta uskon tiellä.
Tuli käytyä suurissa yhteisöissä ja pienemmissä karismaattisissa kokouksissa ja tutustuin moniin seurakuntien jäseniin.
Useat kävivät useimmissa paikoissa säännöllisesti ja huomasin kuinka seurakuntaelämä, vaikka näennäisen yhteisöllistä olikin, piti nämä ihmiset kuitenkin yksinäisinä ja ainoana yhdistävän hetkenä oli se muutamia tunteja kestänyt kokous sunnuntaisin.
Elämä vei mennessään useammaksi vuodeksi ja pidin taukoa kokouksissa käymisessä, kunnes vaikeassa elämäntilanteessa palasin uudelleen takaisin huudeille.
Aivan samat ihmiset olivat edelleen paikalla ja samassa tilanteessa kuin mihin heidät jätin vuosia sitten. Yksinäisinä, osa henkisesti vammautuneena, osa ruumiillisista vammoista kärsivinä.
Samat pastorit jatkoivat samoista asioista kertomista ja kaikki jatkui ennallaan kuin en olisi paikoista poissa ollutkaan vuosikausia.

Minä väitän, että seurakuntien ongelmana on paikoilleen jämähtäminen.
Ne eivät anna ihmiselle mahdollisuutta kehittyä ja mennä elämässään eteenpäin.
Ne pitävät ihmisiä samassa tilanteessa vuosikausia ja uskon että jos nyt menisin takaisin samoihin paikkoihin, löytäisin edelleen samat saarnamiehet, saman käärmeöljykauppiaat ja kolehtien kerääjät kuin viitisen vuotta sitten jolloin en saanut tilaisuuksista enää mitään irti ja suljin ovet takanani lopullisesti.

Olen edelleen uskossa ja tiedän, että jos elämässäni tulee vaikeuksia, tiedän kenen puoleen kääntyä ongelmissani, eli Jumalan, joka on antanut minulle pysyvän henkisen tasapainon ja hyvän elämän.
Jumala auttaa niitä jotka auttavat itseään.
Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.

 

En ole menossa seurakuntaan. En ole enää kokeilemassa, jos pienillä askelilla saattaisi jotain tapahtua, kun olen 50-vuotias. En enää usko ihmeisiin. Enkä jaksa yrittää tästä paskasta nousta.

Tämä oli nyt tässä.

Kuoppa on liian syvä. Elämää on mennyt liiaksi hukkaan. Terveys on taas selvästi huonontunut.

Päätös on tehty. Nyt pitäisi vain löytää rohkeus toteuttaa se.

[ap]

 

Ennen kuin teet mitään peruuttamatonta, niin ota yhteyttä Suomen pätevimpään EFT-terapeuttiin, Raija Teräsvirta. Löytyy FB.

Voit saada suuren avun jo yhdestä käynnistä.

 

Ennen kuin teet mitään peruuttamatonta, niin ota yhteyttä Suomen pätevimpään EFT-terapeuttiin, Raija Teräsvirta. Löytyy FB.

Voit saada suuren avun jo yhdestä käynnistä.

Terapiaan en usko. Ja ellei hän kykene vaihtamaan aivojani tai omista aikakonetta ei hänestä ole mulle mitään hyötyä. Vain joku Kennedyn perheen lapselle suoritetun sähköhoidon tyylinen aivokemian täydellinen muutos voisi mun kohdalla enää toimia. Tunnen itseni enkä kykene enää tästä nousemaan. Tapahtui mitä tahansa kaikki se hukattu aika, kaikki ne kokematta jääneet jutut ja kaikki ne epäonnistumiset joiden mukana pilasin elämäni olisivat aina mukanani. Jos sormia napsauttamalla voisin saada täydellisen elämän tähän hetkeen ei se auttaisi, jos olisin edelleen oma itseni oman historiani kanssa. Mitä hyötyä on elämästä, josta ei voi nauttia ja joka on täynnä katumusta? Se on peruuttamattomasti pilalla.

[ap]

 

Terapiaan en usko. Ja ellei hän kykene vaihtamaan aivojani tai omista aikakonetta ei hänestä ole mulle mitään hyötyä. Vain joku Kennedyn perheen lapselle suoritetun sähköhoidon tyylinen aivokemian täydellinen muutos voisi mun kohdalla enää toimia. Tunnen itseni enkä kykene enää tästä nousemaan. Tapahtui mitä tahansa kaikki se hukattu aika, kaikki ne kokematta jääneet jutut ja kaikki ne epäonnistumiset joiden mukana pilasin elämäni olisivat aina mukanani. Jos sormia napsauttamalla voisin saada täydellisen elämän tähän hetkeen ei se auttaisi, jos olisin edelleen oma itseni oman historiani kanssa. Mitä hyötyä on elämästä, josta ei voi nauttia ja joka on täynnä katumusta? Se on peruuttamattomasti pilalla.

[ap]

Kun ei tunnu olevan mitään menetettävää niin miksi terapiaa ei voisi kokeilla?
Haasta joku pätevimmistä pätevin saamaan sut kuntoon!
Toki tiedetään, että kaikki muutos lähtee itsestä, mutta saattaa siinä käydä niinkin, että joku oikein ovela saa sut näkemään asioita mitä et itse ole tajunnut räknäillä.

Tai!
Ilmoittaudu vapaaehtoistyöhön vaikka Afrikkaan - saat vähän perspektiiviä.

 

Kun ei tunnu olevan mitään menetettävää niin miksi terapiaa ei voisi kokeilla?
Haasta joku pätevimmistä pätevin saamaan sut kuntoon!
Toki tiedetään, että kaikki muutos lähtee itsestä, mutta saattaa siinä käydä niinkin, että joku oikein ovela saa sut näkemään asioita mitä et itse ole tajunnut räknäillä.

Tai!
Ilmoittaudu vapaaehtoistyöhön vaikka Afrikkaan - saat vähän perspektiiviä.

Koska en halua. Mitään kuntoon saamista ei ole. Kuten sanoin: lähes 40 vuotta heitetty hukkaan. Sitä ei muutamalla kauniilla sanalla muuteta miksikään. Se olisi myös itsensä pettämistä ja huijaamista. Tilanne on tämä ja sen joko hyväksyy tai ei. Minä en hyväksy. Mä en halua nähdä jotain uutta tai kokea todellisuuttani eri lailla. Haluan palata aikaan 20 vuotta sitten ja tehdä kaiken toisin. Se ei ole mahdollista, joten jää vain yksi mahdollisuus.

Tuo Afrikka-juttu. Moneskohan kerta, kun se tuodaan esille tässä ketjussa? Se että jollakin on tässä maailmassa asiat huonommin ei tarkoita mitään. Aina on joku, jolla menee surkeammin. Mitä sitten? Suoraan sanoen se on vähättelyä ihmisen tunteita ja todellisuutta kohtaan. Aivan kuin tilanteeni tai nämä asiat joita tunnen eivät olisi todellisia tai mulle suuria asioita.

[ap]