Huhhuh, aika intensiivistä tää homma, en oo kerenny kirjottaa. Tai oon, viestejä ystäville ja sukulaisille.
En tiedä huomasitteko, kun mies oli kirjurina, niin oli vähän erilaista tekstiä, mitä ite tuotan. Selostin kyllä laajasti mitä kirjottaa, mut oli selkeesti lyhennetty kaikki saneltu.
Tiistaiaamuna siis saliin ja alettiin miettii, et mitä tehdään, olin sit ammeessa 8.30-14, sillon tuli iltavuoron kätilö ja käski ylös kun homma ei edistyny enää. Avautui siis kuuteen senttiin johonki 11 mennessä ja sit ei enää.
Pissaaminen oli tosi hankalaa ja kerran pöntöllä istuessa tiristämässä romahti sydänäänet ja tultiin käskemään pois istumasta ja suihkuun seisaalleen pissalle. Näin toimin sit koko päivän muutenkin, mut oli tosi vaikeeta se pissaaminen.
Supistukset ei vaan tihentyny kunnolla, et välillä oli jotain 4 min, mut sit taas hidastu ja saatto olla välejä melkeen vartinkin. Siellä vedessä oli mukavaa se paineen tunnottomuus, joka sit kuivalla maalla oli tosi paskamainen, oli tuskasin kävelylenkki ikinä, mikä miehen kans tehtiin.
Kyselin sit et mitä vois tehdä ja oikeestaan ainoot vaihtoehdot oli a) odottaa vaan, koska vauva voi hyvin tai b) vauhdittaa oksitosiinilla + epiduraali ja sitä en toivonu. Alko vähä väsyttää se homma, ku supistukset piti ottaa luomuna ja ei vedessä ja sain sit oxanestia 15.30 ja sain torkuttua supistusten välit.
Mut ei ne vieläkään tihentyny, kätilö sanoi että ihan perus ensikertalaisen hommaa tollanen pitkittynyt latenttivaihe. Sit hän ehdotti seiskan aikaan että jos meen takas ammeeseen kun siellä sain rentouduttua.
Salissa olin pallon päällä tai kontillani ja mies paineli selkää aina supistuksen. En pystyny käyttää sitä joogaliinaa, kun siinä aina sykkeet romahti.
No, ihme tapahtui ja 22.05 ammeessa tuli kauhee poksahdus ja vedet meni sinne hirveellä paineella kesken supistuksen. Nousin sit tutkittavaksi ja tuli hirvee horkka ja jäin sit saliin. Siitä ne supparit lähti sit kipeytymään lisää ja avauduin 8 senttiin. Sit alko ihan hirvee paineen / ponnistuksen tarve ja sanoin, että nyt tarttis kyllä jotain apua ja sain kohdunkaulan puudutteen. Samalla laitettiin scalp-anturi vauvan päähän, siihen asti olin ollu koko ajan langattomalla käyrällä, mikä toimi myös ammeessa! Se olikin jännän tuntunen, kun se piuha väris ja kiemurteli jalkojen välissä vauvan liikkeiden mukana.
Puudutus oli kyllä kiva, kun vei supistuksilta terävimmän kärjen, et sit tuntu enää selässä ja mahassa, kunnes alko aivan kammottava polttava kipu kyljessä ja luulin että oon tyyliin syttyny tuleen.
Tässä vaiheessa myös onnettomasti se scalp meni jotenkin epäkuntoon ja kolme kätilöä hääräs siellä salissa sen kimpussa ja mun piti olla vaan kyljellään sängyssä ja se oli kauheeta. Lopuks siirryttiin takas siihen langattomaan vatsan päältä mittaavaan.
Mulla tuli siinä kontillaan sit pissakin lattialle vaan, en tajunnu yhtään ku sitä alko lorisee, ku sitä vettä tuli koko ajan.
Sit kysyin, että saako nyt sen spinaalin ja kätilö tilas anestesialääkärin, mut sillä sit kesti ja kesti ja siinä vaiheessa olin ihan raivona ja suutuin koko maailmalle.
Mut joskus tunnin päästä se puuduttaja tuli ja olin maannu tosiaan vaan oikeella kyljellä selkä jodiputsattuna siihen saakka ja oli hirveet tuskat.
Onneks se puudute sit vaikutti ja ihanaa kun se polte meni viimein pois ja tilalle tuli ah niin tuttu kutina koko alaruumiiseen.
sit taas lepäsin sen puudutteen ajan pari tuntia ja sit ku se alko häviimään, niin soitin kätilön ja kysyin et mitä tehdään, hän ilmoitti että nyt on täysin auki ja aletaan ponnistelemaan! Sitä ennen piti käydä pissalla, mutta en saanu mitääään tulemaan, jouduttiin katetroimaan ja sieltä tuli 6 dl!
Ponnistus alkoi 3.15 ja valitsin jakkaran tosiaan siihen hommaan, mies istui takana tukena. Ne supistukset vaan oli vieläkin aika harvoja ja lyhyitä, et siinä sai kyllä tosissaan tehdä hommia. Ponnistusvaihe kesti 26 min. Oisko kuudella max minuutin supistuksella sit tullu vauva, toisiks viimesellä sain kokeilla päälakea.
Sillon kätilö tilas apukätilöt. Seuraava olikin sit se pään syntymä ja kätilö alko huutaa kesken, et nyt ei saa ponnistaa, et jarruta, mut en mä tajunnu, ku se vauva sieltä pullahti ulos rytinällä ja väliliha repes ja sit kätilö sano että nosta vauva syliin, niin olin aivan äimänä, että mitä tässä tapahtuu.
No verta oli ja roisku ku teurastamossa konsanaan, selvisin sängylle vauvan kanssa ja sit pistettiin oksitosiini istukkaa varten ja verenvuodon takia ja 19 min syntymästä tuli istukka pihalle, en tuntenu mitään supistuksia siinäkään, vähä joutui ponnistaan sitä ulos.
Sitten ne alko puuduttaa ja ompelee mua ja mä vaan ihmettelin vauva rinnalla, että mistä toi nyt tohon tulikaan.
Ei oo siis legenda, että siinä hetkessä kaikki se unohtuu!
Kätilö suositteli jatkossa mulle vesisynnytystä.
Muistinkohan kaiken. Meni sit valitettavasti sen verimäärän takia epäsäännölliseks synnytykseks.
Kokonaiskestoks merkattiin 18 tuntia, kun oli vaikee arvioida et millon alkoi ns säännölliset supistukset, niin se laitettiin siitä kun avautu kuuteen senttiin kymmenen aikaan.
Ei jääny mikään huono fiilis, jotenki hämmentynyt siitä lopusta vaan ja se tervanen vaihe, eikä ite saanu oikeestaan vaikuttaa mihinkään, vaik oli toivonu et niin vois.
Oon aivan poikki, en oo saanu nukuttua ku ihan pätkiä. Viime yö oli tosi vaikee pojan kanssa, tuli kyllä monta itkua väännettyä kun en osaa hoitaa omaa vauvaa onnelliseksi. Hän vaan karju 21-02 ja välillä oli vähän rinnalla. Tuli kakkaa ja pieruja ja puklua, mitkä sit kai kiusas hirveesti. Loppuyö meni tuttina hiukan torkkuen.
Aamulla sit isä tuli tänne, niin pääsin aamupalalle, suihkuun ja sitten opiskelija tuli kylvettää ja viimein kun pääsin makuulle jääside housuissa, niin tuli huonekaveri!
Kovasti parkuva vauva ja sitten kun hän rauhoittui, niin tuoreet vanhemmat aloitti soittelurumban. No, nukutaan sit kotona, ehkä huomenna pääsee?
Tänään lääkärintarkastus vauvalle tiedossa.
Huh, hiukan sekavaa tekstiä taitaa olla.
Kiitos kaikille onnitteluista
Perässä sieltä tullaan!