Unicefin kehitysavusta

vierailija
Tyttöjen koulutus on asia, mihin pitäisi panostaa. Eli vessoja kouluihin.

Naisten köyhyys näkyy muun muassa huonona koulutustasona ja lukutaidottomuutena. Maailman lähes 900 miljoonasta lukutaidottomasta kaksi kolmasosaa on naisia. Tyttöjen on edelleen vaikeampaa päästä kouluun kuin poikien, esimerkiksi kaikkein köyhimpien maiden tytöistä 46 prosentilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia koulunkäyntiin.

Tyttöjen koulunkäynnin esteenä on nuorena aloitettu työnteko. Pienestä pitäen tytöt joutuvat osallistumaan perheen naisten jokapäiväisiin, lähes koko valoisan ajan vieviin töihin, kuten hakemaan puita ja vettä. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa kuusi kilometriä päivittäin.

Vessojen puute on myös monesti estämässä tyttöjen koulunkäyntiä. Tytöt eivät pääse kouluun, mikäli koulussa ei ole omia vessoja tytöille ja pojille. Vessojen puute vaikuttaa lisäksi lisääntymisterveyteen. Maissa, joissa ei ole vessakulttuuria, tarpeet tehdään vasta pimeän tultua. Koko päivän pidätteleminen aiheuttaa naisille ja tytöille terveysongelmia, kuten erilaisia tulehduksia. UNICEF:in mukaan noin 2,5 miljardilla ihmisellä ei ole käytössään minkäälaista käymälää.

kursivoitu teksti täältä:
https://www.maailma.net/uutiset/naiset-ja-koyhyys
 
Jotenkin veikkaan, että echo ei kerjää avustusjärjestöiltä nutellaa saadakseen lapsensa ruokituksi. Jos elämälle ja lasten kasvatukselle on edellytyksiä, on ihan hyvä tehdä vaikka kymmenen lasta. Mutta jos ei ole, on hulluutta puskea uusia nälkäisiä suita jo valmiiksi ison kuoron jatkeeksi.
No juu, piti vastata tuolle harmaalle...
En kerro meidän lapsilukua kun en muutenkaan jaa mitään tunnistettavaa tietoa täällä:uskovaisten piirit on pienet.
Mutta alle 5 lasta on.

Ja siis, vaikka Kelan perhetukia ollaan kupattu (vanhempainraha, khh, lapsilisät), niin lapset on tehty myös meidän varallisuuden mukaan ja meidän muksuilla on aina ollu monipuolista ruokaa ja ehjät vaatteet, sun muuta.

Jos olisi iso riski että tekisin lapsia kuolemaan riisitautisina, niin en tekis ollenkaan. Ymmärrän että ikiaikainen, syvään juurtunut kulttuurinen ajattelu Afrikassa "lapsia on tehtävä vanhuuden turvaksi" on vaikea kitkeä pois, se on varmaan samanlainen sosiaalinen normi kuin meillä naisten töihin meno.

Mutta itselleni Afrikan touhu näyttäytyy vaan kuin olisi miljardi wt-perhettä elätettävänä. Samanlaista porukkaa kuin suomalaiset wt:t jotka vääntää sen sata lasta köyhyyden/vähävaraisuuden keskelle koska niistä saa tukia ja työelämä on niin gauheeta.

Mutta, lieventävänä asianhaarana näkisin jäätävät Afrikan helteet. Mulle riitti heinäkuussa 3 suomalaista helleviikkoa ja that's it, aivotoiminta ja aloitekyky sulivat mulla täysin, olin riitainen jne. Ei ihme että Afrikassa ei ajatus kulje, ja mustat eivät ole senkään jälkeen (levittäydyttyään muuhun maailmaan) tottuneet käyttämään aivojaan itse, olemaan yritteliäitä ja innovatiivisia. Jäävät palvelijan/kapinallisen/sluibailijan rooliin joko tieten tahtoen tai vahingossa.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Näyttää tuossakin jutussa mielipiden olevan se, että tyttöjen koulutus on se, joka vaikuttaa oikeasti lapsilukuun...
Kuten aiemmin sanoin, kenties kehitysapuna pitäisi vain olla opetusta/koulutusta.
https://www.is.fi/matkat/art-2000000584659.html
Matkailu sielläkin työllistää ja saattaa olla pula sopivista ahertajista. Vai onko matkaoppaiden tehtäväkenttää laajennettu keittiöön, siivoojiksi ym.?
 
vierailija
Keharimaissa ei ole eläkkeitä, ei työkkäriavustuksia, ei sossua.
Siksi lapsia pukataan, koska ne on vanhempien vanhetessa ainut turva.

Jösses, että olette tyhmiä ja ette asiaa tajua. Mutta sossuavusteisilla yh eukoilla riittää aikaa päivät pitkät notkua netissä ihmettelemässä maailman menoa.
 
https://www.kela.fi/-/rivaroksabaani-xarelto-1-4-2018-alkaen
Joo, se mirtenakierukkakin sai valtavasti tukea mut millä perustella?
--- lopulta kävi niin, et ei ne kehitysmaille mene, vaan rahakkaiden naisten käyttöön ja hintakin on määritetty sen ja patenttisuoja-ajan perustella sellaiseksi, ettei edes suomalainen nainen sitä voi hankkia. Mut business pyörii niin.
Nyt mun täytys saada tietää, mitä tämä merkitsee:
https://www.kela.fi/-/rivaroksabaani-xarelto-1-4-2018-alkaen
 
Keharimaissa ei ole eläkkeitä, ei työkkäriavustuksia, ei sossua.
Siksi lapsia pukataan, koska ne on vanhempien vanhetessa ainut turva.

Jösses, että olette tyhmiä ja ette asiaa tajua. Mutta sossuavusteisilla yh eukoilla riittää aikaa päivät pitkät notkua netissä ihmettelemässä maailman menoa.
Kuten sanoin, tuo typerä ajattelumalli ei häviä sillä, että rahdataan ruoka-apua paikalle. Vanha sanonta sopii tähän hyvin: älä anna nälkäiselle kalaa, vaan opeta hänet onkimaan.
 
No soinille ehdotusta tästä?
Siitä summasta muuten menee aikapaljon muuhunkin kuin ruoka-apuun, ja läheskään kaikki ei ole afrikkaan, joten otetaanko muualta kaikki rahat pois vai miten ajattelit asian?
Tosiaan sitä rahaa hassataan muuallekin kuin afrikkaan.Ja tänä vuonnahan tuo summa on ollut pieni, ensi vuonna maksetaan taas enemmän. Ja nythän osa potista on mennyt ”pakolaisten” hassamiin rahoihin.

Ja olen jo useampaan kertaan kertonut, miten itse homman hoitaisin.
Ensinnäkin puolittaisin tuon kokonaissumman. Sen jälkeen ruoka-apu pois ja rahat ohjattaisiin ehkäisyyn ja koulutukseen.
 
vierailija
Kuten sanoin, tuo typerä ajattelumalli ei häviä sillä, että rahdataan ruoka-apua paikalle. Vanha sanonta sopii tähän hyvin: älä anna nälkäiselle kalaa, vaan opeta hänet onkimaan.
https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/erankavijat-sarjan-uusi-paahenkilo-on-kalastusopas-ja-ylilaakari-rovaniemelta/806790/
Nienomaan, mutta se nykyään Afrikassa syödään vain kalanruotoja, kun ne kalafileet menee Euroopan ravintoloihin. Siitäkin on ollut puhetta moneen kertaan: Katso dokumentti Darwin`s nightmere.
Mut eipä tuo lääkärikään syö muiden pyytämää kalaa:sneaky:
 
vierailija
vierailija
No juu, piti vastata tuolle harmaalle...
En kerro meidän lapsilukua kun en muutenkaan jaa mitään tunnistettavaa tietoa täällä:uskovaisten piirit on pienet.
Mutta alle 5 lasta on.

Ja siis, vaikka Kelan perhetukia ollaan kupattu (vanhempainraha, khh, lapsilisät), niin lapset on tehty myös meidän varallisuuden mukaan ja meidän muksuilla on aina ollu monipuolista ruokaa ja ehjät vaatteet, sun muuta.

Jos olisi iso riski että tekisin lapsia kuolemaan riisitautisina, niin en tekis ollenkaan. Ymmärrän että ikiaikainen, syvään juurtunut kulttuurinen ajattelu Afrikassa "lapsia on tehtävä vanhuuden turvaksi" on vaikea kitkeä pois, se on varmaan samanlainen sosiaalinen normi kuin meillä naisten töihin meno.

Mutta itselleni Afrikan touhu näyttäytyy vaan kuin olisi miljardi wt-perhettä elätettävänä. Samanlaista porukkaa kuin suomalaiset wt:t jotka vääntää sen sata lasta köyhyyden/vähävaraisuuden keskelle koska niistä saa tukia ja työelämä on niin gauheeta.

Mutta, lieventävänä asianhaarana näkisin jäätävät Afrikan helteet. Mulle riitti heinäkuussa 3 suomalaista helleviikkoa ja that's it, aivotoiminta ja aloitekyky sulivat mulla täysin, olin riitainen jne. Ei ihme että Afrikassa ei ajatus kulje, ja mustat eivät ole senkään jälkeen (levittäydyttyään muuhun maailmaan) tottuneet käyttämään aivojaan itse, olemaan yritteliäitä ja innovatiivisia. Jäävät palvelijan/kapinallisen/sluibailijan rooliin joko tieten tahtoen tai vahingossa.
Afrikan helteet eivät ole kyenneet Afikan valkoisten päitä, vaan he ovat kyenneet rakentamaan Rhodesiaan ja Etelä-Afrikkaan länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Tosin neekerit romuttavat niitä minkä kerkiävät.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä