Unicefin kehitysavusta

vierailija
Suomi aloitti kehitysavun tansaniaan joskus 60- luvulla.
Suomessa oli neljä miljoonaa asukasta eikä kovin montaa rikasta.
Tansaniassa oli asukkaita kymmenen miljoonaa joista suuri osa absoluuttisesti köyhiä.
Nykysuomessa on reilu viis miljoonaa asukasta ja tansaniassa 50 miljoonaa. Jos väestöräjähdys oltais pystytty pitämään kurissa niin maa ei olis tarttenu kehitysapua enää 70-luvun jälkeen. Prosentuaalisesti siellä on absoluuttisesti köyhiä ehkä vähemmän mutta numeraalisesti siellä on nykyään köyhiä enemmän kuin maassa oli asukkaita 60-luvulla.

Kehitysapuna sinne joskus vietiin valmetin traktoreita ruostumaan pellonlaitaan. Se ny auttoi vaan valmetin liikevaihtoa mutta sitä kehitysavuksi kutsuttiin.
Jos suomesta viedään jonnekin kaivo niin se maksaa kymmeniä tuhansia avustustyöntekijöiden palkkoina ja päivärahoina joista avustuskylään jää ne lantit jotka avustustyöntekijät vievät kylän kapakkaan. Kaivon saa haltuunsa se jolla on rynnäkkökivääri. Sitä kutsutaan kehitysavuksi.

Unicef on periaatteessa maailman lasten etujärjestö eikä mulla ole mitään sitä vastaan. Mut milloin on lanttikin rahaa jaossa niin se tuppaa päätymään muille kuin köyhille ja nälkäisille.
Muistan samaa. Pikkulapsille paasasivat pakanoista pyhäkouluissa ja sama jatkuu yhä. En koskaan ymmärtänyt, mikseivät voi siellä kasvattaa marjapensaita, puita varjoksi ja käydä siellä pensaan juurella asioimassa. Meillähän Kataja on se puska, minkä suojassa kasvaa pieni männyntaimi, joka aikanaan kastelee aamuauringon säteiden myötä (kun kuuma kohtaa kylmän, syntyy kastepiste) allaan olevat kasvit ja itsensä. Jos sieltä lintu löysi madon, vielä parempi: ihminen saattoi syödä sen linnun munia, mut viimeistä lintua ei kannata syödä. Afrikka ei ole aina ollut autiomaa, eivät kertoneet pyhäkoulussa.
 
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous-yhteiskunta/vaestorajahdys-vai-eiko-sittenkaan

Trump ei ole siis ainoa joka on vetänyt rahoitusta pois, tuo nyt oli vain uusin ongelma

Kaikkialla ei valistus ole ehtinyt auttaa mut kuten tuosta linkistä käy ilmi niin jos keskimääräinen lapsiluku laskee seitsemästä viiteen niin onhan se jo iso määrä miljoonien keskuudessa..

Kaikkia ongelmiahan nuo järjestöt ei pysty poistamaan, mut ehkä kuitenkin hyvä että edes joitain?
Näyttää tuossakin jutussa mielipiden olevan se, että tyttöjen koulutus on se, joka vaikuttaa oikeasti lapsilukuun...
Kuten aiemmin sanoin, kenties kehitysapuna pitäisi vain olla opetusta/koulutusta.
 
vierailija
Muistan samaa. Pikkulapsille paasasivat pakanoista pyhäkouluissa ja sama jatkuu yhä. En koskaan ymmärtänyt, mikseivät voi siellä kasvattaa marjapensaita, puita varjoksi ja käydä siellä pensaan juurella asioimassa. Meillähän Kataja on se puska, minkä suojassa kasvaa pieni männyntaimi, joka aikanaan kastelee aamuauringon säteiden myötä (kun kuuma kohtaa kylmän, syntyy kastepiste) allaan olevat kasvit ja itsensä. Jos sieltä lintu löysi madon, vielä parempi: ihminen saattoi syödä sen linnun munia, mut viimeistä lintua ei kannata syödä. Afrikka ei ole aina ollut autiomaa, eivät kertoneet pyhäkoulussa.
Voiskohan myös ilmastonmuutos (riippuu siitä kannattaako trumppia ja sitä kantaa et ilmastonmuutosta ei ole eikä tule ) vaikuttaa? Juuri näissä ääriolosuhteissahan ne muutoset näkyy suurimpina.

Mut kyllä,on totta että asiat voisi kehitystyössä hoitaa paremmin,mut se tarkoittaa sitä et sinne pitäisi saada uusia ihmisiä tekemään asioita,uusia ihmisiä rahoittamaan jne
Se että tehdään kaikki mahdolliset asiat vaikeuttaakseen avustusjärjestöjen työtä, ei ole se paras keino vaikuttaa.
 
vierailija
Telkkarissa pyörii taas unicefin mainos nälkiintyneistä lapsista, joille toivotaan keräyksen kautta saatavan ruokaa, eli jotain hemmetin maapähkinätahnaa.

Ärsyttää nyt useampikin juttu mainoksessa. Mm:
- Ei edes kerrota, missä näitä nälkäisiä lapsia on. Jossain päin maailmaa nyt vain oletetusti on joku vauva, joka näkee nälkää, ja jolle pitäisi lähettää rahaa.
- Miten ihmeessä joku tekee lapsia oloissa, joissa ei ole ruokaa? Vaikka olisi niin tyhmä, ettei asiaa tajua, niin miten keho on äidillä siinä kunnossa, että lapsia pukkaa vaikka nälästä riudutaan?
- Onko oikeasti mitään järkeä ylläpitää systeemiä, jossa hölmöt lisääntyvät vaikka edellytyksiä ei jälkikasvulle ole, ja sitten jollain maapähkinätahnalla kituutetaan näitä lapsia hengissä, kunnes ovat tarpeeksi vanhoja lisääntymään itse ja jatkamaan kierrettä.
No ei ole.
Idiooteilta saa kerätä rahat pois.
 
vierailija
Eivät ilmeisesti kuole, kun väestö kasvaa kokoajan?
Niin, nythän ketjussa esitettiin et ruoka
-apu pitäisi muuttaa ehkäisyyn (jota ei voi tehdä koska siihen rahaa ei saa ) tai koulutukseen, jolloin ruoka-avun loppuessa miten käy?
Nyt siis kaikkia kolmea pitäisi saada tehdä ja ne yhdessä saavat aikaan muutoksen, ainakin silloin edellytykset siihen olisi. Ja taas palataan samaan ongelmaan, siihen rahoitukseen
 
Ongelma numero 1 on se, että kehitysmaissa asuu paskasakkia ja se ei rahalla muuksi muutu.
 
vierailija
Niin, nythän ketjussa esitettiin et ruoka
-apu pitäisi muuttaa ehkäisyyn (jota ei voi tehdä koska siihen rahaa ei saa ) tai koulutukseen, jolloin ruoka-avun loppuessa miten käy?
Nyt siis kaikkia kolmea pitäisi saada tehdä ja ne yhdessä saavat aikaan muutoksen, ainakin silloin edellytykset siihen olisi. Ja taas palataan samaan ongelmaan, siihen rahoitukseen
https://www.talouselama.fi/uutiset/biolinnan-roope-seta/49c4c47b-8876-3306-b743-afccfd7440dc
Sama halutaan uudelleen? Niinhäån siinä kävi...:sneaky:
 
vierailija
Eivät kaikki kuolisi. Tilanne normalisoituisi, kun kaiken maailman pähkinämassoilla ei ylläpidettäisi liikasyntyvyyttä. Kun väestön lukumäärä oleellisesti pienenisi, olisi ongelmat jo edes jollain muotoa mahdollista hoitaa.
Mitä suuremmaksi lapsikuolleisuus nousee, sitä enemmän lapsia syntyy, ja silloin myös mahdollisten aikuiseksi kasvavien määrä nousee. Tämä nyt vaan on ihan tilastollinen juttu, jota ei voi ohittaa.
 
Niin, nythän ketjussa esitettiin et ruoka
-apu pitäisi muuttaa ehkäisyyn (jota ei voi tehdä koska siihen rahaa ei saa ) tai koulutukseen, jolloin ruoka-avun loppuessa miten käy?
Nyt siis kaikkia kolmea pitäisi saada tehdä ja ne yhdessä saavat aikaan muutoksen, ainakin silloin edellytykset siihen olisi. Ja taas palataan samaan ongelmaan, siihen rahoitukseen
Rahaa on pumpattu Afrikkaan vuosikymmeniä, miten se on auttanut?
Mikään ei auta, ennenkuin nämä ihmiset oppivat itse auttamaan itseään. Siitä tuskin tarvitsee huolestua, ettäkö sieltä loppuisi väki ihan äkkiä.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Mitä suuremmaksi lapsikuolleisuus nousee, sitä enemmän lapsia syntyy, ja silloin myös mahdollisten aikuiseksi kasvavien määrä nousee. Tämä nyt vaan on ihan tilastollinen juttu, jota ei voi ohittaa.
Johtuu nimenomaan tietämättömyydestä ja vääristä ajatusmalleista. Niihin voidaan vaikuttaa koulutuksella ja älykkyyden lisäämisellä. Ei ylläpitämällä loputonta suota, jossa vauvoja pusketaan, vaikkei edellisilläkään ole ruokaa.
 
Yhteistyössä