Kehitysvammainen sai lähtöpassit rippileiriltä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
http://yle.fi/uutiset/kehitysvammai...rakunta_emme_tienneet_lapsen_vammasta/8963049

Kehitysvammainen poika poistettiin rippileiriltä Lahdessa. Lapsen vanhemmat ovat Lahden seurakuntayhtymän toiminnasta ihmeissään.

– Minulle tuli puhelu, jossa sanottiin, ettei poika sovellu ryhmään. Kysyin, pitääkö hänet hakea pois, lapsen isä Teppo Kerkkä sanoo.

Isän mukaan vanhemmille ei annettu käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin hakea lapsi leiriltä.

Syksyllä 15 vuotta täyttävällä pojalla on synnynnäinen keskivaikea kehitysvamma. Hänen aivoistaan puuttuu aivojen eri puoliskot yhdistävä aivokurkiainen.

Vamman takia oppiminen on hidasta ja lapsi reagoi muun muassa käskyihin hitaasti.

Rippileirin ensimmäisen ja ainoaksi jääneen yönsä poika vietti yksin tyhjässä huoneessa, kun muut leiriläiset nukkuivat yhteistiloissa.

Tuolloin poika lähetti isälleen viestin, että hän nukkuu yksin. Kerkkä pitää toimintaa erikoisena leirielämän kannalta, ja kertoo olleensa viestin saatuaan tyrmistynyt.

"Lasta ei laitettu väkisin yksin nukkumaan"
Leiriä vetäneen papin Anne-Maria Rämön käsitys asioiden kulusta on erilainen kuin lapsen isällä.

– Hän [poika] ei halunnut nukkua toisten kanssa. Lasta ei laitettu väkisin yksin nukkumaan.

Papin mukaan lapsen leiriltä poistoon johtaneet tapahtumat saivat alkunsa tilanteesta, jossa kehitysvammainen poika oli aluksi ollut samassa huoneessa kolmen muun pojan kanssa.

Minulle tuli puhelu, jossa sanottiin, ettei poika sovellu ryhmään.

– Teppo Kerkkä

– Ymmärsin, että hänen laukussaan oli pesemättömiä astioita, mistä syystä pojat olivat nostaneet hänen laukkunsa ulos. Pyysimme häntä pesemään astiat ja palaamaan huoneeseen. Kun asiaa yritettiin selvittää, hän ei enää puhunut meille. Emme voineet jättää häntä yöksi ulos. Yksi huone oli vapaana, ja hän halusi mennä sinne, Rämösanoo.

Pojan isän mukaan hänen lapsensa vammaan kuuluu se, että hän suhtautuu varauksella vieraisiin ihmisiin.

– Poika ei päästä lähelleen ennen kuin tutustuu ihmisiin.

Seurakunnan mukaan pojan turvallisuutta ei pystytty turvaamaan, eikä hän osallistunut leirin toimintaan vaan jättäytyi pois ilmoittamatta asiasta opettajille.

– Rippikoululaisella olivat yhtä lukuun ottamatta kaikki tutustumiskäynnit tekemättä ja tähän tuli lisäksi osallistumattomuus leirin toimintaan. Rippikoulun suorittamiseksi ei riitä vain läsnäolo leirillä. Hän olisi voinut siirtyä päiväkouluun, olisin voinut pitää hänelle myös yksityisrippikoulua. Näistä vaihtoehdoista huoltaja ei halunnut kanssani keskustella, kun hän haki nuorta leiriltä, Rämö kertoo.

Vanhemmat: Kerroimme leirinvetäjille lapsen terveystilanteesta
Seurakunnan mukaan lapsen kehitysvammaisuus ei ollut leirinvetäjien tiedossa etukäteen. Lapsen isä puolestaan kertoo vanhempien tehneen asian selväksi sekä kirjallisesti että suullisesti.

Rippikoulun suorittamiseksi ei riitä vain läsnäolo leirillä.

– Anne-Maria Rämö

Isän mukaan pojan diagnoosi on selvitetty perusteellisesti ilmoittautumislomakkeessa. Hän ei tiedä sanatarkasti, mitä papereissa lukee, sillä pojan äiti hoiti ilmoittautumisen.

– Pojan äiti kysyi, voiko laittaa ilmoittautumislomakkeeseen lapsen sairaushistorian. Sanoin, että se pitää laittaa. Suurin rikos lasta kohtaan olisi, jos ei ilmoittaisi vammasta leirin pitäjille. Silloin lasta ei ymmärretä.

Lahden seurakuntayhtymän mukaan ilmoittautumislomakkeessa ei ole mainintaa kehitysvammaisuudesta, ainoastaan oppimisvaikeuksista.

Isä on seurakunnan mielestä tarkoittanut osallistujakorttia, joka toimitetaan leirin turvallisuusvastaavalle ennen leiriä. Tätä lomaketta turvallisuusvastaava ei ole saanut.

Kun seurakunta ja vanhemmat ovat selvitelleet tapahtumaketjua, he ovat tulleet siihen tulokseen, että lomake on todennäköisesti kadonnut postissa.

Kirkkoherran mukaan lapsen tiedot kirjataan leiriä varten lomakkeeseen. Yleensä lapsi opitaan tuntemaan jo leirikokoontumisissa. Vanhempien kanssa keskustellaan, jos rippikoululaisen käyttäytymisessä on jotakin huomioitavaa.

Kehitysvammaisille myös omia leirejä
Teppo Kerkän poika ei päässyt rippileirin tapaamisiin, mutta isän mukaan korvaavista tehtävistä oli sovittu seurakunnan kanssa. Rippileiristä tuli myös etukäteen lasku vanhemmille.

Jokainen vammainen voi osallistua yhdenvertaisesti yhteiskunnan toimintaan.

– Marianna Ohtonen

Pojan isän mukaan hän ja pappi olivat käyneet useita puhelinkeskusteluja ennen leiriä. Hänen mukaansa myös lapsen kehitysvammasta oli puhetta.

Leiriä vetäneen papin mukaan hän sai tiedon lapsen kehitysvammaisuudesta vasta toimittajalta.

Kehitysvammaisille järjestetään omia leirejä, ja silloin nuori voi saada leirilleen mukaan henkilökohtaisen avustajan, huomauttaa kirkkoherra. Kerkän mukaan hänen kanssaan tällaisesta mahdollisuudesta ei ollut juteltu.

Kehitysvammaliitto: erilaisuutta ei aina ymmärretä
Kehitysvammaliitto ei ota kantaa rippileirin tapahtumiin ja kehitysvammaisen lapsen poistamiseen leiriltä kesken kaiken, koska liitolla ei ole tarkkaa tietoa tapahtuneesta.

Toiminnanjohtaja Marianna Ohtosen mukaan on jokaisen itse päätettävissä, tuoko kehitysvammaisuuden esille ja jos, miten.

Ohtonen huomauttaa, että YK:n vammaisten yleissopimus kieltää syrjinnän vammaisuuden perusteella.

– Se on vahva asiakirja ja velvoittaa siihen, että jokainen vammainen voi osallistua yhdenvertaisesti yhteiskunnan toimintaan.

Kehitysvammaliiton mukaan vammaisia ihmisiä syrjitään Suomessa edelleen. Erilaisuuden hyväksymisessä ja asenteissa on paljon tehtävää, toiminnanjohtaja huomauttaa.

– Ihmiseltä saatetaan estää pääsy ravintolaan esimerkiksi siksi, että tämän puhe on epäselvää tai ääni kova. Pilkkaamista ja kiusaamistakin esiintyy.

Näyttää siltä, ettei poika mene rippikouluun enkä patista häntä sinne.

– Teppo Kerkkä

Rippikoulu jää väliin – ainakin tänä kesänä
Teppo Kerkän mukaan hänen lapsensa ei ymmärrä, miksi hänet poistettiin leiriltä. Kerkän mukaan olisi tärkeää, että tietoisuus vammaisuudesta lisääntyisi, jotta muille ei kävisi samalla tavalla ja erityistä ohjausta tarvitsevat lapset ohjattaisiin oikeanlaisille leirille.

– Näyttää siltä, ettei poika mene rippikouluun enkä patista häntä sinne. Katsotaan ensi vuonna uudelleen, haluaako hän mennä leirille. Hän saa päättää itse, sanoo Kerkkä.

Seurakunta aikoo palauttaa leirimaksun perheelle. Leiripappi Anna-Maria Rämö painottaa, että hyvä leirikokemus on tärkeä sekä seurakunnalle että rippilapsen vanhemmille.
 
tämä oli yllätys että kehitysvammasille on omat leirit;)
Täällä on erityisrippikouluja, niissä otetaan huomioon myös liikuntaesteiset, pääasiassa siellä taitaa noita olla eli leiri järjestetään paikassa, missä pääsee liikkumaan pyörätuolillakin.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole puolin eikä toisin olleet selvillä asioista. Ihmettelen, mitä nuo tutustumiskäynnit oikein ovat, mitä ei ole tehty? Meidän rippileiriläisellä oli ainakin kuukausittain ryhmätapaamisia ennen leiriä, mitkä piti suorittaa ennen leirille menoa. Poissaoloja sai kai olla muutama hyvin perustellusta syystä (kuten sairastuminen, joukkueen peli tms), muuten niitäkin piti korvata jotenkin ja osallistumismerkintöjä piti hakea myös tietyistä seurakunnan tapahtumista.

Itse mietin meidän seuraavan rippikoululaisen suorittamistapaa, erityisrippileirikin on harkinnassa, mutta täytyy kysellä seurakunnasta, mitä suosittelevat. Mitään kehitys- tai liikuntavammaa hänellä ei ole, mutta oppimisvaikeuksia on kuitenkin sen verran, ettei ulkoaopettelut oikein onnistu. Yleensä seurakunnassa kyllä ollaan aika joustavia. Olen kuullut, että joskus leirielämään sopeutumattomat voivat käydä leiriä päiväseltäänkin, että ovat yöt kotosalla. Matkoihin vaan uppoaa aikaa paljon.

Itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään laittaa kehitysvammaista lasta leirille ilman, että olen selvittänyt hänen tilanteensa henkilökohtaisesti jokaiselle leiriä vetävälle henkilölle ja olisin varma, että he ovat nyt selvillä millaisesta erityisyydestä on kyse :confused:
 
Minulla on kehitysvammainen nuori joka on käynyt Lahdessa rippileirin, kun kutsu tuli että lapseni on sen ikäinen jotta pääsee rippikouluun/leirille minkä näistä valikoi,
katsoin heti että kuka on kirjeen allekirjoittanut ja löytyykö puhelinnumeroa ja soitin Lahden srk:lle
josta sainkin heti erinomaista palvelua ja opastusta ja näin myös minun kehitysvammainen (ei liikuntaesteinen) lapseni pääsi tasoiselleen rippileirille jossa hänet otettiin yksilönä huomioon :)
On todellakin vanhempien omaa avuttomuutta jos ei tuon vertaa voi lapsestaan huolehtia jotta pääsisi ripille.
Srk:t aika näkyvästi kokoajan pitää näille erityisryhmille kaikenlaista toimintaa mutta niistä ei niin vaan lue julkisesti missään joten soittakaa sinne oman alueenne srk:lle ja kyselkää.
Olin itsekin yllättynyt kuinka paljon heillä loppujenlopuksi onkin toimintaa.
 
Miksi eivät alunperin vieneet lasta kehitysvammaisten rippikouluun, jos lapsi ei kerran normaali nuorisoporukassa pärjää? Nimenomaan Lahdessa järjestetään kehitysvammaisille rippikouluja.

Kehitysvammaisten rippikoulu
Lahden alueella järjestetään vuosittain rovastikunnallisisa erityisrippikouluja kehitysvammaisille ja lievästi kehitysvammaisille nuorille. Rippikouluista tiedotetaan perheille suoraan erityiskoulujen kautta marras-joulukuussa.

Erityiskoululaisten (EHA1) rippikouluopetukseen kuuluu kaksi viikonloppua ja yksi viikon mittainen leirijakso. Tarvittaessa järjestetään Vaikeavammaisten (EHA2) rippikoulu viikon pituisena päivärippikouluna ja se toteutetaan yhteistyössä erityiskoulun työntekijöiden kanssa.

Kehitysvammaisten rippikoulutiedusteluihin vastaa kehitysvammaistyöntekijä Tarja Kallio, puh. 044 719 1297 ja kehitysvammaistyön pastori Outi Hänninen, puh. 050 561 0892.

Pyydämme ystävällisesti, että erityisrippikouluun menevien nuorten vanhemmat ilmoittaisivat Kasvatustyön keskuksen toimistonhoitaja Merja Rämäselle, jos heidän nuorensa on menossa erityisrippikouluun.
 

Yhteistyössä