Palstamamman unelmateinit vauhdissa -7:lle lähtöpassit rippileiriltä häiriökäyttäytymisen takia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Seitsemän leiriläistä sai lähtöpassit riparilta

Perjantai 11.6.2010 klo 18.59

Toistuvat, vakavat järjestyshäiriöt olivat liikaa Rauman seurakunnalle. Seitsemän hengen poikajoukko jouduttiin lähettämään kotiin kesken rippileirin.

Vastaavan kirkkoherran Ville Niittysen mukaan ongelmia ilmeni jo maanantaina, kun leiri alkoi.

- Leiri oli alusta asti täynnä häiriöitä. Torstaina tuli mitta täyteen, hän sanoo.

Niittynen ei halua tarkemmin eritellä, minkä tyyppisistä häiriöistä oli kysymys.

- Sanotaan, että kyse oli täysin ala-arvoisesta käytöksestä.

Seurakunnan henkilökunta päätti torstaina poistaa seitsemän häiriöitä aiheuttanutta poikaa leiriltä. Kolmelle heistä tuli ehdoton porttikielto, mutta neljä muuta saivat miettiä yhden yön kotona, haluavatko palata leirikeskukseen.

- Yksi heistä tuli perjantaiaamuna takaisin ja sanoi haluavansa jatkaa leirin loppuun.

Vartija apuun

Vaikka pojat poistuivat paikalta vapaaehtoisesti, halusi seurakunta turvata tulevan yön kutsumalla paikalle ammattivartijan.

- Mistä sitä tietää, mitä tällaiset 15-vuotiaat saavat päähänsä, Niittynen perustelee.

Niittysen mukaan jatkuva hulabaloo kävi sekä leirin ohjaajien että muiden leiriläisten hermoille.

- Ohjaajat tekivät käytännössä 24 tunnin työpäiviä kolme vuorokautta peräkkäin, Niittynen kuvaa.

Muutaman leiriläisen vanhemmat olivat perjantaina yhteydessä seurakuntaan, mutta Niittysen mukaan tilanne on nyt selvitetty.

Vaikka häiriötapauksia sattuu rippileireillä silloin tällöin, oli asialla nyt poikkeuksellisen suuri joukko.

- Siinä mielessä ainutlaatuista, että siihen osallistui näin monta henkilöä, Niittynen toteaa.

PETRA HUSU
petra.husu@iltalehti.fi
 
Kuopukseni päiväleiriltä yksi lapsi sai lähtöpassit jatkuvan huonon käytöksen vuoksi. Toista oli omassa lapsuudessani... :xmas:

Riparilla oli rentoa, pastori kävi piipulla samaan aikaan kuin nuoret tupakalla, meille oli varattu extremeharrastuksia, kuten kiipeilyä opiston seiniä myöten valjailla, sekasaunassa puhuimme nykyajan vastineista ristille kidutusvälineenä, vanhemmille järjestimme vierailuiltana afrikkalaisen messun. Kyseessä olikin hikkejen musaripari.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
no ois kiva tietää mitä ovat tehneet, luultavasti vaan kännänneet ja mopo karannu käsistä
No ei kyllä vaikuta siltä. (Silloinhan olisivat puolet ajasta olleet nukkumassa krapulaa pois.)

Kokeiltu rajoja vähän liikaa huonolla käytöksellä, suunsoitolla, riehumisella jne. Eihän nyt ihan pienestä voi pois lähettää ja se on "vaan viikko" muutenkin.

Osaan oikein hyvin kuvitella tilanteen. Ja tosiaan asialla kerrankin varmasti kantasuomalaiset..!
 
Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
no ois kiva tietää mitä ovat tehneet, luultavasti vaan kännänneet ja mopo karannu käsistä

"Vaan" kännänneet? Mä en käsitä miksi 15 vuotiaana vedetyt lärvit ja häiriökäyttäytyminen on "vaan kännit". 15v on lapsi, teini, mutta lapsi. Jolla ei lain mukaan pitäs olla viinaa. Ja koska on keskenkasvuinen, ei osaa edes sitä viinaa sit käyttää. Ja riparilla?
Okei, olen niuho ja tiukkapipo. Ärsyttää vaan lepsu suhtautuminen öykkäröiviin teineihin.
 
Meilläkin oli vauhdikasta menoa, ilman alkoholia, omalla rippileirillä. Taisi olla parilla pojalla lähtö lähellä. Mutta lopulta armo kävi oikeudesta.

Rangaistuksena oli muuten perinteisten paskahuussien tyhjennys. Tosi tehokas, ei ollut muilla hinkua päästä rangaistavaksi, kun sankarit tyhjensivät isoja sammioita sitä ehtaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
no ois kiva tietää mitä ovat tehneet, luultavasti vaan kännänneet ja mopo karannu käsistä

"Vaan" kännänneet? Mä en käsitä miksi 15 vuotiaana vedetyt lärvit ja häiriökäyttäytyminen on "vaan kännit". 15v on lapsi, teini, mutta lapsi. Jolla ei lain mukaan pitäs olla viinaa. Ja koska on keskenkasvuinen, ei osaa edes sitä viinaa sit käyttää. Ja riparilla?
Okei, olen niuho ja tiukkapipo. Ärsyttää vaan lepsu suhtautuminen öykkäröiviin teineihin.

Siinä iässä meillä oli jo vakkari rafflat joissa käytiin vetää kännit ja pokaa tyyppejä. Yiee niitä aikoja, oli mega bileet.
 

Yhteistyössä