Niin ja vielä miljoonissa lastenjuhlissa ympäri maailmaa.Kuinka moni on esim. lapseleen ostanut jotain inkkari vaatetta tai rekvisiittaa? Eikö se ole loukkaus inkkareita kohtaan?
Niin ja vielä miljoonissa lastenjuhlissa ympäri maailmaa.Kuinka moni on esim. lapseleen ostanut jotain inkkari vaatetta tai rekvisiittaa? Eikö se ole loukkaus inkkareita kohtaan?
Sekin on totta, ja toisaalta romanit eivät ole halunneetkaan sulautua ulkoisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta romaniyhteisökin liitetään nykyään osaksi Suomea (Suomessahan heillä on omaleimaisempi pukeutuminen kuin muissa maissa) ja toisaalta esim. Anthony Bourdainin tekemässä ohjelmassa romanit tuotiin esille nimenomaan yhtenä osana Suomea ja suomalaisuutta. He tosin ovat tulleet Suomeen muualta, mutta jos mietitään saamelaisia, niin siinä on Suomen alkuperäiskansa. He puolestaan ovat itse ilmaisseet mediassa etteivät ole mitään nähtävyyksiä eivätkä halua itseään sellaisena esitellä. Kritisoivat myös ns. töllistelevää turistikansaakin. Ajattelen siis, että jos haluavat tuoda kulttuuriaan esille niin varmasti tekevät sen itseYmmärrän rinnastuksen. Mutta romaneita ei samalla lailla liitetä suomalaisuuteen kuten saamelaisia, he ovat levällään siellä sun täällä, yleensä kunnostautuvat kivasti rikostilastoissa, eikä romanien kulttuuria käydä Lapin perukoilla ihastelemassa. Saamelaisilla tuntuisi olevan järjestäytyneempää se meininki, ja saamelaisuus liitetään pohjoiseen osaan Suomesta (joskin edelleen kaikki ei oo saamelaisia).

Niin - sun mielestä. Ja saamelaisista puhuttaessa heimo on väärä termi. Mikä sulle tosin on tässä ketjussa jo kerrottu, mutta sä käytät sitä edelleen.Juu mutta on eri asia olla lojaali jollekin heimolle kuin jumalalleen.
Pitäisikö mun vetää kilarit kun näen ristikorua ei-uskovien kaulassa?Niin - sun mielestä. Ja saamelaisista puhuttaessa heimo on väärä termi. Mikä sulle tosin on tässä ketjussa jo kerrottu, mutta sä käytät sitä edelleen.
Ei sekään ihan korrektia taida olla. Mutta siinä on kuitenkin pieni aste ero siihen, että missi olisi esiintynyt kisoissaan saamenpuvun feikkiversiossa ja Suomea edustaessaan poiminut saamelaisesta kulttuurista sen puvun "eksoottisena ja vetovoimaisena yksityiskohtana".Kuinka moni on esim. lapseleen ostanut jotain inkkari vaatetta tai rekvisiittaa? Eikö se ole loukkaus inkkareita kohtaan?
No, eihän se ristisymbolin käyttökään kovin korrektia ei-uskovalta ole. Eli itse en ainakaan oikein pidä asiasta.Pitäisikö mun vetää kilarit kun näen ristikorua ei-uskovien kaulassa?
Ei se ollut edes feikkiversio, ei sillä ollu mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.Ei sekään ihan korrektia taida olla. Mutta siinä on kuitenkin pieni aste ero siihen, että missi olisi esiintynyt kisoissaan saamenpuvun feikkiversiossa ja Suomea edustaessaan poiminut saamelaisesta kulttuurista sen puvun "eksoottisena ja vetovoimaisena yksityiskohtana".
Jos lapset leikkivät intiaania keskenään se on aivan toinen juttu. En puuttuisi siihen, mutta itse en kyllä ostaisi mitään intiaaniasua itselleni naamiaisvaatteeksi.
No, eihän se ristisymbolin käyttökään kovin korrektia ei-uskovalta ole. Eli itse en ainakaan oikein pidä asiasta.Pitäisikö mun vetää kilarit kun näen ristikorua ei-uskovien kaulassa?
No, vedätkö sä kilarit? Loukkaako ristikorun käyttäminen sua tai kristinuskoa?Pitäisikö mun vetää kilarit kun näen ristikorua ei-uskovien kaulassa?
Mutta taisi olla kuitenkin tarkoitus performoida sen puvun kautta saamelaisuutta - siitähän siinä oli kyse.Ei se ollut edes feikkiversio, ei sillä ollu mitään tekemistä alkuperäisen kanssa.
Se on vaan teidän ajatus asiasta.Mutta taisi olla kuitenkin tarkoitus performoida sen puvun kautta saamelaisuutta - siitähän siinä oli kyse.
No kyllä on nipottamista jos yksi missi voisi muka pilata papin asun. Varmasti pitäisi siitä hyvää huolta ja siinähän kivasti levitettäisiin kristinuskoa kaikelle maailmalle, kyseessähän on Miss Maailma kisat kuitenkin! Turha sitten valittaa, kun kirkosta erotaan ja islamisaatio jyllää.Määrittele pyhä. Tätä ennen ei olla uskontoa liipattukaan läheltä. Mä en nimittäin veisi jonkun uskonnon papinkasukkaa missikisoihin.
Ihmisten kulttuurisäädökset on ihmistekoisia, pyhä on Jumalaan viittaavaa ja ajatonta.
Kenen meidän? Väitätkö, että oli ostettu vaan joku sattumanvarainen puku, jonka tarkoitus ei ollut esittää saamenpukua eikä edes tuoda mieleen saamelaismielikuvia?Se on vaan teidän ajatus asiasta.
Eiköhän todenäköisempää ollut vaan ottaa jotain mistä tulee edes vähän mieleen suomi.Kenen meidän? Väitätkö, että oli ostettu vaan joku sattumanvarainen puku, jonka tarkoitus ei ollut esittää saamenpukua eikä edes tuoda mieleen saamelaismielikuvia?
Sori, ei mene läpi. Jos niin olisi ollut, ei kukaan olisi kinunnut aitoakaan pukua. Eikä kukaan voi olla niin tyhmä, etteikö olisi tajunnut sen kaupasta ostamansa puvun esittävän saamenpukua - varsinkaan, jos kuitenkin mielsi sen liittyvän Lappiin.
Miksiköhän juuri tuosta mekosta tuli hänelle mieleen Suomi? Väitätkö muka tosissasi, että siinä ei ollut mitään saamelaismielleyhtymiä? Ei edes, vaikka takuulla siinä pilailukaupun puvussa on paketin päällä lukenut "saamenpuku" tai "saamelaisasu" - että edelleenkin oli ihan viattoman tietämätön, mihin ostamansa kolttu viittasi?Eiköhän todenäköisempää ollut vaan ottaa jotain mistä tulee edes vähän mieleen suomi.
Joo-o. Kuka myy ja missä? Olen minäkin sitä krääsää nähnyt turistikaupoissa, mutta eiväthän saamelaiset itse sitä krääsää tuolla Senaatintorin laidalla myy. Ja tuskinpa saamelaiset mitään saamenpukuja myyvät.Ja kummasti sitä saamelaista turistikrääsää kyllä myydän ilman itkuja
Iittalan maljakkoon ei voi pukeutuaMiksiköhän juuri tuosta mekosta tuli hänelle mieleen Suomi? Väitätkö muka tosissasi, että siinä ei ollut mitään saamelaismielleyhtymiä? Ei edes, vaikka takuulla siinä pilailukaupun puvussa on paketin päällä lukenut "saamenpuku" tai "saamelaisasu" - että edelleenkin oli ihan viattoman tietämätön, mihin ostamansa kolttu viittasi?
Sori, ei mene läpi.
Onhan se totta, että missikisat ovat jonninjoutavaa junttiviihdettä, mutta luulisi siihen osallistuvien kuitenkin edes vähän suunnittelevan niitä ohjelmanumeroitaan. Muutenhan sinne voisi ostaa minkä tahansa tonttuhatun tai poropäähineen. Joten on ihan paskapuhetta, että olisi hetken mielijohteesta ostettu joku mekko miettimättä yhtään, millainen asu sinne hankittaisiin. Eikä kenellekään tule sattumalta Suomesta mieleen saamenpuku ilman, että sen mieltää saamenpuvuksi.
Hei nyt vähän rajaa tuohon tyhmäilyynkin.
Siis ihan tavis olen. Näitä pohjalais-karjalais-savolais-turkkulaissi -heimoja olen. Tosin ne eivät ole niin tiiviitä kuin saamelaiset.Echo, mikä on sinun "heimosi"? Tarkoitatko suomalaisuutta vaiko kenties jotain muuta?
Niin, no jaa. Jos joku eikkari pistäisi polleana papin asun kisoihin niin ajattelisin vaan että hienoa jos haluaa tuoda esille kristillisyyttä Suomessa, mutta kunhan se ihminen itse ei kuvittele sillä pelastuvansa...kristinuskossa ei pelastuta vain sillä että jotenkin tykkää siitä.No kyllä on nipottamista jos yksi missi voisi muka pilata papin asun. Varmasti pitäisi siitä hyvää huolta ja siinähän kivasti levitettäisiin kristinuskoa kaikelle maailmalle, kyseessähän on Miss Maailma kisat kuitenkin! Turha sitten valittaa, kun kirkosta erotaan ja islamisaatio jyllää.