Toivon totisesti, etten koskaan "kasva" sille asteelle, missä oma napa ja narsismi on IN, elämä ankeaa, mieli kyyninen ja sydän musta.
Vanhemmista eikä kummastakaan isovanhemmista ole tullut sellaisia ("sellaiset" = vanhemmuuttaan "elämän realiteetit tajunneita" aka naiiveista pilvilinnoista romahtaneita yksinäisiä ja katkeria vanhoja eukkoja ja ukkoja jotka ei koskaan saaneet elämässään mitä halusivat), eli toivoa mulla on!
Jos vanhempien jalanjälkiä seuraan, niin tulevaisuudessa siintää onnellinen, rakkauden, läheisten, vapauden ja sopivasti maallisen yltäkylläisyyden täyttämä keski-ikä.
Sitä odotellessa.
Se on kyllä harmi, kun toiset saa niin paljon huonommat kortit elämässä, kuin toiset. Tai ei osaa käyttää niitä, matkan varrelle sattuu liikaa lannistavia tapahtumia tmv., mutta pariutuminen ja se, kenen kanssa pariutuu on Suomessa oma valinta - ja vastuu.