Euroopassa on ihan oikeasti menossa islamisaatio.Mutta suomalaiset ovat umpisokeita, sillä me luulemme että uskonto on erillään muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Islam on erilainen! Suurmoskeijaa puuhataan Suomeen bahrainin miljoonilla (vastaavat suurmoskeijat ovat toimineet terrorisminrekrytoimislaitoksina, esim. saudi-arabian rahoittama moskeija ulkomailla.)Arabiaa ymmärtävä ystäväni kuuli kahden miehen puhuvan suomalaisessa kahvilassa: "eikö ole ihanaa että vielä koittaa päivä, jolloin saadaan katkaista noiden(suomalaisnaisten) kaulat." Tuttuni jutteli imaamin kanssa kadulla. Imaami sanoi: "20-30 vuotta, niin Suomessa on sharialaki voimassa. Meillä on tarkka suunnitelma, jota toteutamme." Ja se on ollut tehokas! Ensin muutetaan maahan hredelmällisessä iässä, mennään naimisiiin joko islamiin alistuneiden suomalaisnaisten tai omien kanssa, saadaan iso liuta lapsia jotka aivopestään koraanikouluissa, moskeijoissa ja jopa suomen rahoilla suomen kouluissa islam-tunneilla. Ja kun lapset kasvavat äänestysikäisiksi (hekin alkavat synnyttää heti 18 vuotiaina uutta sukupolvea), he äänestävät omaa ehdokastaan. Ja eräänä päivänä heitä on terpeeksi äänestämään sharialaki voimaan ja islam ainoaksi valtiossa hyväksytyksi uskonnoksi.Natsitkin äänestettiin valtaan vaaleissa.Isikseen lähti taistelijoiksi myös lääkäriksi länsimaissa kouluttautunut, työssäkäyvä, näennäisesti integroitunut henkilö, ei vain epätoivoisia työttömiä ole lähdössä! Islamin tavoite on alistaa KOKO maailma islamiin. Se ei ole vain uskonto vaan totalitaristinen valtio jolla on oma laki, oikeuslaitos ym. Ainoa vastavoima on puhdas evankeliumi Jeesuksesta. Tunnen exmuslimeja, myös exterroristeja, joiden halun tappaa uskonsa puolesta muutti vain elävän Jeesuksen yliluonnollinen kohtaaminen. Siksi muslimia majoittavan ev.lut.kirkon suomessa ei pitäisi järjestää kirkkojaan moslkeijoiksi ja kieltää vapaaehtoisia kertomasta Jeesuksesta kuten esim. Laajasalossa toimitaan, vaan jakaa kaikille Raamatut ja kertoa heille Jeesuksesta, joka kuoli heidän puolestaan ja opetti: "rakasta Jumalaa yli kaiken lähimmäistäsi niinkuin itseäsi, rakasta vihamiehiäsi, älä tapa.!"Suomen kansa on suurimmaksi osaksi hylännyt Jeesuksen, joka talvisodassa maatamme auttoi.Jos tämä hylkääminen jatkuu, pian saamme tilalle murhanhimoisen ja raakalaismaisen allahin, epäjumalan, jonka oikea nimi on arvatkaapa kuka. Vihje: Jeesus sanoi: Minä olen tullut antamaan yltäkylläisen elämän, mutta PIIP , joka on valehtelija ja valheen isä,on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.Hedelmistään puu tunnetaan! Ja vielä joillakin leipäpapeilla on otsaa väittää että allah on Raamatun Jumala!