Tuossa on tapahtunut niin isoja elämänmuutoksia, ettei ole ollenkaan tavatonta masentua.
Pelkästään jo miehen lähtö vauvan ollessa pieni on sellainen asia, mikä voi luoda synkän varjon koko äitiyden ylle eikä saa enää mitään iloa irti vauvasta.
Jos ja kun tosiaan jo vauvan kanssa vuorovaikuttaminen tuntuu ylivoimaiselta, suosittelen ottamaan radikaalilta tuntuvatkin keinot käyttöön, eli tässä tapauksessa lähinnä hoitoon hakeutuminen.
Joillain psykiatrisilla osastoilla on äiti-vauvapaikkojakin, tai sitten ihan väliaikainen sijoitus oman hoidon ajaksi.
Mielestäni tuo kuulostaa lähinnä (vakavalta) masennukselta ja vauvaan ja häneen liittyviin käytännön asioihin on sinänsä turha nyt kovin syvästi pureutua.
Jos ja kun tilanne on paha, on turhaa ruveta sinnittelemään ja "tekohengittämään" tilannetta joillain käytännön vippasteluilla ja satunnaisilla hoitoavuilla.
Rohkeasti vain hakeutumaan psykiatrisen hoidon piiriin ja sitä kautta sitten saa sitä käytännönkin apua, kuten kotipalvelua.
Muuhun keskusteluun sen verran, että harva vauva on mitenkään erityisen raskas, vaan koliikit ym. ovat marginaalissa, eli on joo hyvä tiedostaa, että itsellekin voi sattua kohdalle vaativampi tai jopa tuskaisan vaativa tapaus, mutta kannattaa myös muistaa, että yleensä vauvat eivät ole 24/7 itkeviä valvottajia.
Ja vaikka jo raskautuessaan tiedostaa riskin vaikka ja mihin, niin se ei mielestäni poista oikeutta valittaa jos tilanne on paha.
En nyt äkkiseltään keksi yhtään syytä, mikä tekisi pahassa tilanteessa valituksen epäoikeutetuksi, noloksi, turhaksi tmv.
Useimmilla ihmisillä helpottaa ihan jo pienten ärsytyksen kanssa, jos saa vähän "valittaa" siitä toiselle ihmiselle.
En itse ota (pienen) lapsen vanhemman valitusta "ihmettelynä", vaan purkauksena vaan. Joskus kyseessä on jotain vakavaa, yleensä onneksi ei ja harva "valittaja" taitaa olla mitenkään yllättänyt, että ei hitto, näinkin voi käydä. Tiedostamisesta huolimatta valitus joskus helpottaa.
En ajattele koiranomistajan valituksestakaan, että eikö se pöljä tiennyt, että koirat haisee, kuolaa, remuaa, vinkuu, niitä tarvii lenkittää ja niistä lähtee karvoja eikä ne koskaan "itsenäisty" vaan ovat kuin ikuisia vauvoja, vaan näistä huolimatta omistaja todennäköisesti nauttii koiranomistajuudesta ja tiesi hyvin jo koiraa hankkiessaan nuo em. haittapuolet. Joskus silti ärsyttää ja saa valittaakin.
Tai jos seurusteleva ihminen valittaa parisuhdeongelmiaan, niin tuskin hän valituksellaan implikoi, ettei koskaan olisi voinut kuvitella parisuhteessa olevan ärsytyksen aiheita ja nyt sitten aivan ihmeissään valittaa.
Ei, vaan omat valinnat ja elämän nautinnotkin joskus ärsyttää ja niissä on varjopuolia, joista saa valittaa.
Sitä vartenhan me ihmiset täällä ollaan, toisiamme varten.