Olet oikeassa. Suharit kuitenkin tekevät mitä mieleen juolahtaa. Se oli pointti.
Kahden aikuisen välinen seksi ei ole mikään ongelma. Ongelma on vain toleranssissa, eli siinä, että jos tottuu naimaan ketä tahansa, milloin tahansa, on silloin ylittänyt jonkin sellaisen rajan, josta ei ole paluuta entiseen. Eli jos lähtee sille tielle, ei kannata odottaa, että tulisi hyväksytyksi sellaisten ihmisten toimesta, jotka arvostavat perinteisiä arvoja.
Vaikka olenkin perinteisten arvojen kannattaja, niin voisin ymmärtää esimerkiksi Linkolan esitystä siitä, että palkattaisiin huoria yhteiskunnan maksamana terveyskeskuksiin. Se vähentäisi raiskauksia ja muita puutteesta johtuvia sekopääjuttuja. Kaipa voisi ajatella samalla tapaa etenkin naisten kohdalla, että ne jotka jakavat itseään useille, vähentävät raiskauksien määrää?