Kyllähän se piristää ja itsetuntoa kohottaa kun saa positiivista huomiota ja vaikka pientä flirttiäkin osakseen joltain mukavan oloiselta ja näköiseltä kaverilta. Voiko kellään pitkässä suhteessa ja varsinkin jos alkaa ikäkriisejäkin pukkaamaan, olla niin hyvä itsetunto ettei välillä nauttisi siitä, että huomaa vielä kiinnostavansa toista sukupuolta. Elämä on välillä kuluttavaa ja sitä helposti arjen pyörityksessä kadottaa uskon omaan viehätysvoimaan.
Itse olen ollut naimisissa 13 vuotta ja ihastuksia sinä aikana ollut monia. Olen nauttinut jos olen saanut vastakaikua ja flirtti on mielestäni elämänsuolaa. Joskus olen itseäni kiusoitellut ja ollut enemään tekemisissä ihastuksen kohteen kanssa kuin ehkä pakko olisi ollut olla. Kuitenkin olen kokoajan ollut tilanteen tasalla ja tiennyt etten mene sallittua pidemmälle. Tiedän missä raja kulkee ja vaikka päiväunissani ehkä olen haaveillut pidemmälle menosta olen aina osannut perääntyä ajoissa. Tiedän kuitenkin, että jotkut eivät tunnista missä se oma turvaraja menee. Sen jos ylittää lähtee ns.mopokäsistä.
Luulen, että myös mieheni esim.työpaikallaan flirttailee jne. Hän on töissä naisvaltaisessa paikassa joten naiivi olisin jos muuta luulisin. Minulle asia on ok. Minusta se kuuluu elämään ja pitää myös oman parisuhteen pirteänä kun tietää, että oma naiseus/mieheys on tallella.
Jos kuitenkin lähtee flirttailemaan ja kahvittlemaan siinä toivossa, että ehkäpä jotain voisi tapahtua jos hyvin käy, niin mielestäni parisuhde on tuhoon tuomittu, ennemmin tai myöhemmin.