OLUMNI
Työttömät, yhteiskunnan selkäranka
6.10.2013 11:19 56
Tommi Uschanov
Keskustelu työttömyyskorvausta saavien työvelvollisuudesta ei tänä syksynä tunnu laantuvan. Kukaan ei silti ole vieläkään tuonut mukaan näkökohtaa, jonka itse miellän olennaisimmaksi. Sille on antanut muotoilun kanadalainen filosofi Brian Zamulinski.
Hänen mukaansa työttömät ansaitsevat syvää kiitollisuutta, koska koko yhteiskunnan kitkaton toiminta nojaa heidän työttömyyteensä.
Makrotaloustieteen keskeisiä käsitteitä on niin kutsuttu tasapainotyöttömyys. Se tarkoittaa alinta työttömyyden tasoa, joka ei aiheuta inflaation kiihtymistä.
Jos talous saavuttaa täystyöllisyyden, yritysten on maksettava suurempia palkkoja saadakseen houkutelluksi työvoimaa. Tämän jälkeen yritykset nostavat tuotteittensa hintoja, jotta voivat kompensoida palkankorotusten aiheuttamat menetykset. Yleinen kustannustaso nousee, jolloin rahan arvo laskee eli tapahtuu inflaatiota.
Vaikka poliitikot usein sanovat vähintäänkin haaveilevansa "työttömyyden poistamisesta", talouspolitiikan tavoitetilana ei nykyään ole täystyöllisyys vaan juuri tasapainotyöttömyys. Täystyöllisyyteen ollaan tahallaan edes pyrkimättä, koska se aiheuttaisi liikaa inflaatiota.
Tavoitteena on siis, että työvoimasta on aina ylitarjontaa tietty minimimäärä myös silloin, kun taloudella menee hyvin. Tarkka luku vaihtelee maasta toiseen, mutta on aina vähintään muutamia prosentteja. Siten jopa Itävallassa, jonka pienestä työttömyydestä puhuin tällä palstalla pari kuukautta sitten, on lähes viisi prosenttia työvoimasta vailla työtä.
Tällöin poliitikot eivät voi sosiaalipolitiikassaan uskottavasti syyllistää työttömiä omasta työttömyydestään, koska he ovat talouspolitiikallaan välillisesti aiheuttaneet tämän saman työttömyyden.
Mutta Zamulinskin argumentti ei jää tähän. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, miksi inflaation vastustaminen sitten on niin tärkeää: siksi, että kiihtyessään inflaatio vaarantaisi koko yhteiskunnan perustan. Historiassahan on tästä dramaattisia esimerkkejä: 1920-luvun Saksa, 1940-luvun Unkari, tämän päivän Zimbabwe.
Tasapainotyöttömyyden ylläpito ei ole vain poliittinen valinta, joka nostaa inflaation torjunnan tärkeämmäksi kuin täystyöllisyyden. Muunlaista valintaa ei pitkällä aikavälillä ehkä voisi edes tehdä.
Työttömyys turvaa näin huomaamatta koko markkinatalouden olemassaolon. Tällöin ne, jotka ovat kulloinkin työttömiä, ovat oikeutettuja korvaukseen siitä, että he työttömyydellään pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Se, että osa ihmisistä ei tee työtä, on omalla tavallaan yhtä välttämätöntä talouden menestykselle kuin se, että muut taas tekevät työtä.
Logiikka on sama kuin vaikkapa maa-alueen pakkolunastuksessa. Yhteiskunnan kokonaisetu vaatii, että joidenkin yksityisten ihmisten etu kärsii, ja heidän kuuluu saada kunnollinen rahallinen korvaus tästä kärsimyksestä. Hyötyjä maksakoon.
Nyt joku voisi huomauttaa, että kaikki työttömät eivät ehkä ole työhaluisia. Tällöin he eivät todellisuudessa lisää työvoiman ylitarjontaa eivätkä siten myöskään auta inflaation torjunnassa. Mutta työhalun aitoutta ei voi mitata muuten kuin järjestämällä työtä. Ja kuten todettu, talouspolitiikan maalina on, ettei sitä järjesty yhtä aikaa kaikille.
Tämä kaikki on tietenkin täysin vastakkaista sellaiselle suositulle moraaliajattelulle, joka korostaa työn arvoa yli kaiken. Mutta jos uskomme tasapainotyöttömyyden teoriaan, kuten taloustieteen valtavirta tekee, kyse on yksinkertaisesti tieteellisistä faktoista.
Kirjoittaja on tietokirjailija ja esseisti.
tommi.uschanov@gmail.com