No ei, en tunne että mieheni on minulle se ainoa oikea. Mutta en myöskään usko että tarvitsee olla. Kukaan aiemmistakaan seurustelukumppaneista ei ole sen oikeammalta tuntunut, jokaisessa on toki ollut puolensa (siksi on alunperin seurusteltukin). Jos jossain on minulle yksi ihan "täydellinen" sielunkumppani niin en ole häntä vielä tavannut, niin luulen, joten eihän siinäkään olisi mitään järkeä että jäisin loppuelämäkseni häntä odottamaan. Enkä todellakaan jättäisi miestäni ja lapsiani, ihanaa perhettäni, jos tuo ns. ainoa oikea nyt kävelisi minua vastaan! Ei se olisi mitenkään sen arvoista.
Sitäpaitsi, minulla on aika zen-buddhalainen elämänkatsomus, eikä sen mukaan ole mitenkään huono asia "tyytyä" tällaiseen, päinvastoin. Tyytymisen taito on juuri se mitä pitää elämässä oppia tullakseen onnelliseksi.