Olen seurannut tätä ketjua jo eilisestä lähtien ja koko ajan odottanut, että milloin joku sanoo ensimmäisenä ääneen tämän vertaamisen venäläisen ja suomalaisen naisen välillä. Olen itse puoliksi venäläinen isän puolelta ja puoliksi suomalainen äitini puolelta. Ikää on 24 vuotta ja opiskelen Helsingin Yliopistossa. Ja olen siis nainen. Siinä siis taustatiedot minusta.
En voi ensinnäkään olla sanomatta, että venäläisen naisen vertaaminen huoraan on mielestäni loukkaavaa ja rasistinen näkemys. Huoralla tarkoitan laajempaa kontekstia, kuin pelkkä prostituutio. Venäläisestä naisesta ajatellaan edelleenkin karrikoidusti rasistisen kaavan mukaisesti onnenonkijana, joka vain etsii itselleen vanhan, lihavan, mutta varakkaan elättäjän. Näin ei ole! Toivon että tällaisesta rasistisesta ajattelumallista voitaisiin jo luopua.
Venäläsessä kulttuurissa sukupuolet ja sukupuoliroolit ovat vahvemmin esillä. Nainen haluaa näyttää naiselta ja mies mieheltä. Maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä tuodaan esiin pukeutumisella ja käytöksellä. Nainen hoitaa enemmän kotitöitä ja miehelle kuuluu käytännössä kaikki vähänkin fyysistä voimaa tarvitsevat hommat. Venäjällä esimerkiksi nainen ei koskaan kanna itse kauppakassiaan, jos hänellä on mies ostoksilla mukana. Nainen odottaa että hänelle avataan ovet ja annetaan hänen mennä ensin.
Suomalainen nainen on käsittänyt tasa-arvon yleistäen niin, että sukupuoliroolit on ajettava alas. Ei saa olla miesten- ja naisten töitä. Miehen on tehtävä perinteisiä naisten töitä ja nainen puolestaan jopa kerskailee sillä, miten tuli itse vaihdettua talvirenkaat autoon. Venäläinen nainen ei puolestaan kehtaisi koskaan kertoa moista, saati sitten rehvastella sillä. Sama sukupuolettomuus näkyy suomalaisessa katukuvassa myös pukeutumisen osalta. Naiset kokevat olevansa tasa-arvoisempia saadessaan näyttää "jätkämäiseltä".
Miesten kauneusihanteet ovat monikansallisesti hyvin yhtenevät. Hoikkaa vartaloa, suuria silmiä, tasaista ihoa pidetään kauniina lähes kaikissa kulttuureissa. Kärjistetysti voidaan myös sanoa, että mitä enemmän nainen myös eroaa miehestä, sitä feminiinisemmäksi ja kauniimmaksi hänet koetaan. Esimerkkinä lyhyet kynnet, hiukset ja kengänkorot ovat miehisempiä, kuin pitkät vastaavat. Eroja yksilöiden mieltymyksissä toki on, mutta nyt puhun yleisellä tasolla.
Vihaisuus, negatiivisuus ja jopa agressio tällaisia naisia kohtaan on myös ymmärrettävää. He saavat enemmän huomiota miehiltä, mikä on tietenkin "minulta pois". Silti tällaisten naisten haukkuminen, huorittelu tai tyhmänä pitäminen ei mielestäni ole enää asiallista. Etenkin jos kulttuuriero nähdään negatiivisena leimana, se täyttää mielestäni rasismin ominaispiirteet. Jokaisella on Suomessa oikeus pukeutua ja näyttää miltä itse haluaa. Miesten huomiosta kateellisten pitäisi mennä itseensä, eikä pilkata muita.
Vieläkin vaikeammaksi tämän asian tarkastelun tekee se, että suomalaisessa kulttuurissa kateus on tabu. Kukaan ei ole kenellekään kateellinen. Se on Suomessa aina lähtökohta. Jos naapurilla on komea auto tai työkaveri on minua kauniimpi, niin näitä ei saa tuoda esille. Kateelliseksi nimittäminen on tässä maassa pahin loukkaus, sitten huorittelun.