?
"..."
Vieras
Tehdään niitä. Niin on itsenäinen ja älykäs ihminen, eikä anna kenenkään ohjailla elämäänsä. Ei siihen kyllä ketään mahtuisikaan.
- Status
Tehdään niitä. Niin on itsenäinen ja älykäs ihminen, eikä anna kenenkään ohjailla elämäänsä. Ei siihen kyllä ketään mahtuisikaan.
H
hhm
Vieras
[QUOTE="ninaTT";27016893]On lapsen tehtävä seurata äitiä, ei äidin tehtävä juosta lapsen perässä. Vai oletko sitä mieltä, että on hyvä että lapsi päättää missä äiti istuu, milloin noustaan pois ja niineespäin?[/QUOTE]
Eikö se lapsen tehtävä enää olekaan "osallistua päätöksentekoon" ja "tehdä itseään koskevia päätöksiä"?
Lapsi on siis kykenevä - ja velvoitettu - päättämään esim. milloin _äiti lopettaa_ imettämisen tai milloin mennään nukkumaan (tuskin se äiti ennen lasta menee)? Mutta jos lapsi päättää, mihin bussissa istutaan, lapsi pompottaa? Että bussissa lapsen tehtävä onkin seurata sua?
Ei kyllä hirveän johdonmukaiselta kuulosta tuo ns. kiintymys(kröhöm)vanhemmuutesi.
Eikö se lapsen tehtävä enää olekaan "osallistua päätöksentekoon" ja "tehdä itseään koskevia päätöksiä"?
Lapsi on siis kykenevä - ja velvoitettu - päättämään esim. milloin _äiti lopettaa_ imettämisen tai milloin mennään nukkumaan (tuskin se äiti ennen lasta menee)? Mutta jos lapsi päättää, mihin bussissa istutaan, lapsi pompottaa? Että bussissa lapsen tehtävä onkin seurata sua?
Ei kyllä hirveän johdonmukaiselta kuulosta tuo ns. kiintymys(kröhöm)vanhemmuutesi.
V
"vieras"
Vieras
Tuntuu että isän merkitystä vähätellään tässä ketjussa. Esimerkkinä vaikka tuo isyys yhden illan jutun seurauksena. Ihan kuin ei olisi väliä, miten hyvä isä lapsella on. Vastuuntuntoinen ihminen ei harrasta yhden illan juttuja ilman ehkäisyä ja hanki lapsia ihmisen kanssa, jota ei tunne riittävän hyvin. Jos tarkoitus on, että lapselle muodostuu yhtä läheinen suhde äitiin ja isään niin totta kai lähivanhemmuus on ideaalimpaa kuin etävanhemmuus. Muutenhan ei olisi edes syytä tutustua bioisään jos sillä ei olisi merkitystä. Kulttuurin vaikutustakaan ei kannata vähätellä kun kaikki olemme osa kulttuuria.
H
"hmmm"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Ei tarvitse olla parisuhteessa hankkiakseen lapsia. Ideaalia se toki on, mutta kaikessa ei voi aina mennä ideaalin mukaan. Riittää, että tekee kaikessa niin hyvin, että voi elää valintojensa kanssa. Jos ei ole parisuhdetta, on seuraavaksi paras vaihtoehto hankkia lapsia ihmisen kanssa, jonka kanssa voi asua samassa talossa tai lähekkäin. Isättömyys on aina pahempaa lapselle kuin isä, jota tapaa vaikka harvoinkin.
Mulle tulee Kaksplus ja tänään luin tuon jutun. Ihan hyvä. Oon NinaTT:n kanssa samoilla linjoilla noista perhemalleista. Hyvä 
Mutta kiintymysvanhemmuus on mun mielestä sellasta huuhaata. Sanoisin sitä maalaisjärjeksi.
Mutta kiintymysvanhemmuus on mun mielestä sellasta huuhaata. Sanoisin sitä maalaisjärjeksi.
V
"vieras"
Vieras
Mulle tulee Kaksplus ja tänään luin tuon jutun. Ihan hyvä. Oon NinaTT:n kanssa samoilla linjoilla noista perhemalleista. Hyvä
Mutta kiintymysvanhemmuus on mun mielestä sellasta huuhaata. Sanoisin sitä maalaisjärjeksi.
Lapsesi isähän ei pidä yhteyttä lapseensa. Etkö toivoisi, että pitäisi? Koskiko lehtijuttu muka perhemalleja?
N
"ninaTT"
Vieras
Onnea miehestä? Mitä tarkotat sanalla mies? Mitään romanttista hapatusta tähän on turha sotkea
En tee lasta yksin, siinä olet oikeassa.
N
"ninaTT"
Vieras
Lapsi ei päätä milloin äiti lopettaa imettämisen, lapsi päättää milloin itse lopettaa imemisen. Äiti päättää sitten omien lähtökohtiensa kanssa lopettaako imetyksen milloin
Lapsi ei päätä milloin äiti menee nukkumaan. Lapsi päättää vain siitä, milloin itse menee nukkumaan. Äiti menee omaan tahtiinsa nukkumaan.
Bussissa lapsi päättää itse mihin istuu. Samoin äiti päättää mihin istuu. Ei tarvitse aina olla samaa mieltä kaikesta, molemmat voivat tehdä oman mielensä mukaan.
[QUOTE="ninaTT";27013161]No joo, lapsen on hyvä asua useamman aikuisen kanssa Nyt päästiin jo johonkin jonka voin allekirjoittaa.
Mutta mitä lisäarvoa näiden aikuisten välinen romanttinen suhde tuo?[/QUOTE]
mua ei niinkään kiinnosta mikään kiihkoilu, en ole ydinperheen puolustaja enkä yh-liputtaja, mutta mun mielestä harvassa on ne ihmiset jotka ei aikuisena kaipaa ja toivo elämältään romanttista parisuhdetta ja pysyvää kumppanuutta. oli lapsia tai ei.
äärimmäisen suuri lisäarvo jokaisen lapsen kehityksen kannalta on se, että oppii kotoaan luonnollisena osana myös sen romanttisen suhteen arvon. oli se sitten iänkaikkista ydinperheilyä tai isän/äidin suhteita ei-biologisen vanhemman kanssa. ilmankin voi kasvaa, mutta tietynlainen perustarve rakastaminen ihmiselle on ja siitä suurin osa opitaan lapsena.
Nyt päästiin jo johonkin jonka voin allekirjoittaa.Mutta mitä lisäarvoa näiden aikuisten välinen romanttinen suhde tuo?[/QUOTE]
mua ei niinkään kiinnosta mikään kiihkoilu, en ole ydinperheen puolustaja enkä yh-liputtaja, mutta mun mielestä harvassa on ne ihmiset jotka ei aikuisena kaipaa ja toivo elämältään romanttista parisuhdetta ja pysyvää kumppanuutta. oli lapsia tai ei.
äärimmäisen suuri lisäarvo jokaisen lapsen kehityksen kannalta on se, että oppii kotoaan luonnollisena osana myös sen romanttisen suhteen arvon. oli se sitten iänkaikkista ydinperheilyä tai isän/äidin suhteita ei-biologisen vanhemman kanssa. ilmankin voi kasvaa, mutta tietynlainen perustarve rakastaminen ihmiselle on ja siitä suurin osa opitaan lapsena.
V
Vierad
Vieras
[QUOTE="Jenis";27016627]Vau. Mitään välimuotoja ei ole - joko 2-vuotias tai 4-vuotias saa pärjäillä yksin kaupunkiliikenteen bussissa (sehän on hauskaa ja jännittävää, kuten elämän kuuluu ollakin...) tai sitten äiti vahtii ihan joka ikistä liikettä ja tekee ihan joka ikisen päätöksen, estää lasta näyttämään tunteitaan jne. Tätäpä on turha jatkaa, pikkuisen polarisoitunutta on teksti.[/QUOTE]:
Jep, lapsi saa toki päättää missä istutaan ja miten toimii liikkuvassa bussissa ja poistuuko äidin perässä vai ei, mutta Legoilla rakentamisedta päättää äiti, koska lapsi ei oosaa rakentaa niitä oikein eikäottaa vastuuta niiden oikeaan laatikkoon korjaamisesta
logiikkaa kerrakseen
Jep, lapsi saa toki päättää missä istutaan ja miten toimii liikkuvassa bussissa ja poistuuko äidin perässä vai ei, mutta Legoilla rakentamisedta päättää äiti, koska lapsi ei oosaa rakentaa niitä oikein eikäottaa vastuuta niiden oikeaan laatikkoon korjaamisesta
logiikkaa kerrakseen
N
"ninaTT"
Vieras
Ooh, löytyi joku joka osaa puhua aiheesta?
Mä en ole mitenkään "valmis" suhdepohdinnoiltani, paljon on vielä auki. Siks on kiva jos joku jaksaa (kunnioittavasti) puhua ja vääntää aiheesta. Esimerkiksi voisin allekirjoittaa sen, että useimmat ihmiset kaipaavat rakkautta elämäänsä, myös sitä romanttista ja seksuaalista sorttia. Mutta tarvitseeko näiden ihmisten kanssa asua? Se on asia jota olen pohtinut paljon. Voiko olla jokseenkin pysyvää rakkautta ja kumppanuutta ilman yhteisasumista ja arjen konkreettista jakamista? Onko ok että lapset tietävät tämmöisistä suhteista? Miksi ja miksi ei?
Onko sinulla mitään ajatuksia aiheesta?
N
"ninaTT"
Vieras
:
Jep, lapsi saa toki päättää missä istutaan ja miten toimii liikkuvassa bussissa ja poistuuko äidin perässä vai ei, mutta Legoilla rakentamisedta päättää äiti, koska lapsi ei oosaa rakentaa niitä oikein eikäottaa vastuuta niiden oikeaan laatikkoon korjaamisesta
Ei, kun mä en hanki lapselle pikkulegoja ennen kun on valmis siihen vastuuseen. Ok? Ei mun tarvitse toteuttaa lapsen toiveita. Tää vaikuttaa nyt kovin vaikealta sulle. Ei, mun kotiani ei saa sotkea enkä mä hanki lapselle tavaroita, joista ei osaa pitää itse huolta. Se ei tarkoita, että mun tarvitsisi vauvatella 4-vuotiasta ja kuljettaa häntä ympäriinsä, osaa itsekin kävellä nääs. Liikkuva bussi on lapselle hyvin tuttu homma ja kävelee niissä päivittäin ihan itse, omasta toiveestaan.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="vieras";27016824]Eli lapsi ei saa ikinä ns. ilmaista apua, jos ei sitä älyä pyytää? Kyllä minua autetaan monestikin, vaikken sitä pyydä. Mies avaa auton ovet, ottaa kassit kädestäni, kaataa kahvin jne. ihan pyytämättä ja tietäen, että osaan tehdä ne itsekin. Eikö kannattais kuitenkin opettaa lapselleen, että välillä sitä apua tulee ihan pyytämättäkin? Vaikka se äidin käsi tukemaan sitä heiluvassa bussissa kävelemistä, ihan ilman pyyntöä?[/QUOTE]
Kommentoisitko vielä tähän, kun näytät olevan linjoilla? Kun jäi mietityttämään, että kuuluuko tuollainen vain pyynnöstä auttaminen kiintymyysvanhemmuuteen, vai onko vain sun oma mielipide?
Kommentoisitko vielä tähän, kun näytät olevan linjoilla? Kun jäi mietityttämään, että kuuluuko tuollainen vain pyynnöstä auttaminen kiintymyysvanhemmuuteen, vai onko vain sun oma mielipide?
N
"ninaTT"
Vieras
[QUOTE="vieras";27017736]Eli lapsi ei saa ikinä ns. ilmaista apua, jos ei sitä älyä pyytää? Kyllä minua autetaan monestikin, vaikken sitä pyydä. Mies avaa auton ovet, ottaa kassit kädestäni, kaataa kahvin jne. ihan pyytämättä ja tietäen, että osaan tehdä ne itsekin. Eikö kannattais kuitenkin opettaa lapselleen, että välillä sitä apua tulee ihan pyytämättäkin? Vaikka se äidin käsi tukemaan sitä heiluvassa bussissa kävelemistä, ihan ilman pyyntöä?[/QUOTE]
Jos musta tuntuu siltä, että lapsi apua kaipaan, niin voin sitä tarjota Mutta sellanen "turha" auttaminen, lapsen vauvana pitäminen, ei mun mielestä ole erityisen järkevää. Heiluva bussi ei ole tuolle lapselle mikään suuri ja pelottava ja erilainen asia kun liikkuu niissä niin paljon. Totta kai olisi eri asia jos olisi tottumaton matkustaja tai arka lapsi. Mutta mun mielestä lapsia pidetään vähän liikaakin avuttomina, eikä se ole hyvä asia. Lapsen on hyvä saada se kokemus, että kyllä mä osaan ja pärjään.
Ja vähän OT, mutta mä henk kohtasesti en välttämättä tykkää siitä, että mies ottaa kauppakassit kädestä jne Mä oon liian poikatyttö. Kyllä tulee vähän sellanen olo, että luuletko että mä oon heikko, häh... Eri asia sitten peruskohteliaisuudet, kuten tuo kahvin kaataminen tai oven pitäminen auki kun seuraava on tulossa.
Jos musta tuntuu siltä, että lapsi apua kaipaan, niin voin sitä tarjota
Mutta sellanen "turha" auttaminen, lapsen vauvana pitäminen, ei mun mielestä ole erityisen järkevää. Heiluva bussi ei ole tuolle lapselle mikään suuri ja pelottava ja erilainen asia kun liikkuu niissä niin paljon. Totta kai olisi eri asia jos olisi tottumaton matkustaja tai arka lapsi. Mutta mun mielestä lapsia pidetään vähän liikaakin avuttomina, eikä se ole hyvä asia. Lapsen on hyvä saada se kokemus, että kyllä mä osaan ja pärjään.Ja vähän OT, mutta mä henk kohtasesti en välttämättä tykkää siitä, että mies ottaa kauppakassit kädestä jne
Mä oon liian poikatyttö. Kyllä tulee vähän sellanen olo, että luuletko että mä oon heikko, häh... Eri asia sitten peruskohteliaisuudet, kuten tuo kahvin kaataminen tai oven pitäminen auki kun seuraava on tulossa.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="ninaTT";27017657]Ooh, löytyi joku joka osaa puhua aiheesta?
Mä en ole mitenkään "valmis" suhdepohdinnoiltani, paljon on vielä auki. Siks on kiva jos joku jaksaa (kunnioittavasti) puhua ja vääntää aiheesta. Esimerkiksi voisin allekirjoittaa sen, että useimmat ihmiset kaipaavat rakkautta elämäänsä, myös sitä romanttista ja seksuaalista sorttia. Mutta tarvitseeko näiden ihmisten kanssa asua? Se on asia jota olen pohtinut paljon. Voiko olla jokseenkin pysyvää rakkautta ja kumppanuutta ilman yhteisasumista ja arjen konkreettista jakamista? Onko ok että lapset tietävät tämmöisistä suhteista? Miksi ja miksi ei?
Onko sinulla mitään ajatuksia aiheesta?[/QUOTE]
Minäkin puhuin asiallisesti tästä aiheesta. Lapsen on totta kai ok tietää kaikista pysyvistä ja vakaalla pohjalla olevista seurustelusuhteista, joita vanhemman elämässä on. Tapailuvaiheessa ei kannata vielä tuoda suhdetta lapsen tietoon, jos näkyvissä ei ole mitään kestävää. Seurustelevathan jotkut koko elämänsäkin tai vuosikausia ihmisen kanssa, jonka kanssa eivät asu yhdessä. Vanhempien parisuhde tuo lapsen elämään lisäarvoa, asuivat vanhemmat yhdessä tai eivät. Oppia ihmissuhteisiin kuitenkin otetaan eniten läheisimmistä ihmissuhteista.
Samoin kuin sekin tuo lisäarvoa elämään, että elää arkea sekä miesten että naisten kanssa. Parisuhdemallit ovat periytyviä. Monestihan yhdessä suvussa on paljon pitkiä ja onnellisia liittoja. Läsnäoleva ja hyvä isä suojaa etenkin tyttölasten itsetuntoa ja tällöin tytär ei joudu hakemaan yleensä hyväksyntää miehiltä väärillä keinoilla. Lapsen on hyvä oppia läheltä, miten romanttisissa suhteissa toimitaan ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Pitkät suhteet vaativat tunteiden lisäksi tahtoa ja työtä, jotta ne kestävät. Olet ketjussa puhunut, ettet toivo kumppania tai ole kiinnostunut romanttisista pitkistä suhteista. Minä taas en halua panostaa ja tehdä syvällisesti töitä sellaisen ihmissuhteen eteen, jonka ei ole ainakin tarkoitus kestää.
Mä en ole mitenkään "valmis" suhdepohdinnoiltani, paljon on vielä auki. Siks on kiva jos joku jaksaa (kunnioittavasti) puhua ja vääntää aiheesta. Esimerkiksi voisin allekirjoittaa sen, että useimmat ihmiset kaipaavat rakkautta elämäänsä, myös sitä romanttista ja seksuaalista sorttia. Mutta tarvitseeko näiden ihmisten kanssa asua? Se on asia jota olen pohtinut paljon. Voiko olla jokseenkin pysyvää rakkautta ja kumppanuutta ilman yhteisasumista ja arjen konkreettista jakamista? Onko ok että lapset tietävät tämmöisistä suhteista? Miksi ja miksi ei?
Onko sinulla mitään ajatuksia aiheesta?[/QUOTE]
Minäkin puhuin asiallisesti tästä aiheesta. Lapsen on totta kai ok tietää kaikista pysyvistä ja vakaalla pohjalla olevista seurustelusuhteista, joita vanhemman elämässä on. Tapailuvaiheessa ei kannata vielä tuoda suhdetta lapsen tietoon, jos näkyvissä ei ole mitään kestävää. Seurustelevathan jotkut koko elämänsäkin tai vuosikausia ihmisen kanssa, jonka kanssa eivät asu yhdessä. Vanhempien parisuhde tuo lapsen elämään lisäarvoa, asuivat vanhemmat yhdessä tai eivät. Oppia ihmissuhteisiin kuitenkin otetaan eniten läheisimmistä ihmissuhteista.
Samoin kuin sekin tuo lisäarvoa elämään, että elää arkea sekä miesten että naisten kanssa. Parisuhdemallit ovat periytyviä. Monestihan yhdessä suvussa on paljon pitkiä ja onnellisia liittoja. Läsnäoleva ja hyvä isä suojaa etenkin tyttölasten itsetuntoa ja tällöin tytär ei joudu hakemaan yleensä hyväksyntää miehiltä väärillä keinoilla. Lapsen on hyvä oppia läheltä, miten romanttisissa suhteissa toimitaan ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Pitkät suhteet vaativat tunteiden lisäksi tahtoa ja työtä, jotta ne kestävät. Olet ketjussa puhunut, ettet toivo kumppania tai ole kiinnostunut romanttisista pitkistä suhteista. Minä taas en halua panostaa ja tehdä syvällisesti töitä sellaisen ihmissuhteen eteen, jonka ei ole ainakin tarkoitus kestää.
V
"vieras"
Vieras
Tässä ketjussa puhutaan paljon lapsen hankkimisesta muilla kuin perinteisillä keinoilla. Aika tuomitsevia kommentteja ketju täynnä.
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2175246-lapsen-hankkiminen-yksin-ilman-parisuhdetta-keskustelua-mielipiteita-kokemuksia/
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2175246-lapsen-hankkiminen-yksin-ilman-parisuhdetta-keskustelua-mielipiteita-kokemuksia/
N
"ninaTT"
Vieras
[QUOTE="vieras";27017826]Samoin kuin sekin tuo lisäarvoa elämään, että elää arkea sekä miesten että naisten kanssa. Parisuhdemallit ovat periytyviä. Monestihan yhdessä suvussa on paljon pitkiä ja onnellisia liittoja. Läsnäoleva ja hyvä isä suojaa etenkin tyttölasten itsetuntoa ja tällöin tytär ei joudu hakemaan yleensä hyväksyntää miehiltä väärillä keinoilla. Lapsen on hyvä oppia läheltä, miten romanttisissa suhteissa toimitaan ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Pitkät suhteet vaativat tunteiden lisäksi tahtoa ja työtä, jotta ne kestävät. Olet ketjussa puhunut, ettet toivo kumppania tai ole kiinnostunut romanttisista pitkistä suhteista. Minä taas en halua panostaa ja tehdä syvällisesti töitä sellaisen ihmissuhteen eteen, jonka ei ole ainakin tarkoitus kestää.[/QUOTE]
Ehkä ilmaisin itseäni heikosti tai liian äkkipikaisesti, en muista miten asian kirjoitin En ole kiinnostunut sellaisesta kumppanuudesta, jossa jaetaan koti, talous, lapset ja kaikki. Sen sijaan kyllä, tahdon muodostaa pysyviä ihmissuhteita myös romanttisessa mielessä. En kuitenkaan tahdo julkisesti puhua suhteistani joten en viitsi avata yksityiskohtia sen enempää.
Ehkä ilmaisin itseäni heikosti tai liian äkkipikaisesti, en muista miten asian kirjoitin
En ole kiinnostunut sellaisesta kumppanuudesta, jossa jaetaan koti, talous, lapset ja kaikki. Sen sijaan kyllä, tahdon muodostaa pysyviä ihmissuhteita myös romanttisessa mielessä. En kuitenkaan tahdo julkisesti puhua suhteistani joten en viitsi avata yksityiskohtia sen enempää.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="ninaTT";27017793]Jos musta tuntuu siltä, että lapsi apua kaipaan, niin voin sitä tarjota Mutta sellanen "turha" auttaminen, lapsen vauvana pitäminen, ei mun mielestä ole erityisen järkevää. Heiluva bussi ei ole tuolle lapselle mikään suuri ja pelottava ja erilainen asia kun liikkuu niissä niin paljon. Totta kai olisi eri asia jos olisi tottumaton matkustaja tai arka lapsi. Mutta mun mielestä lapsia pidetään vähän liikaakin avuttomina, eikä se ole hyvä asia. Lapsen on hyvä saada se kokemus, että kyllä mä osaan ja pärjään.
Ja vähän OT, mutta mä henk kohtasesti en välttämättä tykkää siitä, että mies ottaa kauppakassit kädestä jne Mä oon liian poikatyttö. Kyllä tulee vähän sellanen olo, että luuletko että mä oon heikko, häh... Eri asia sitten peruskohteliaisuudet, kuten tuo kahvin kaataminen tai oven pitäminen auki kun seuraava on tulossa.[/QUOTE]
No, mielestäni se ei ole vauvana pitämistä, jos heiluvassa bussissa tarjoaa kätensä. Eihän siihen käteen ole pakko tarttua. Ja pakko heittää, että joku taas vois pitää 4-vuotiaan imettämistä vauvana pitämisenä, nämä taitaa olla ihan mielipide-eroja taas...
Ja mitä tuohon kauppakassien kantamiseen tulee, niin minusta on vaan herrasmiesmäistä kantaa ne painavimmat kauppakassit, onhan naiset yleensä fyysisesti miehiä heikompia eikä sitä pidä hävetä. Ei hän kuitenkaan ajattele, että minä en niitä jaksaisi kantaa, hänelle se vaan on helpompaa ja siksi ne kantaa. Ja varsinkin näin raskaana ollessa tuppaa hänen herrasmiesmäisyys hihityttämään, kun tuntuu etten sitä omenapussia kohta voi kantaa sinne punnitukseen... No, mutta tämä nyt menee vähän sivuraiteille. Jatketaanpa asiasta...
Mutta sellanen "turha" auttaminen, lapsen vauvana pitäminen, ei mun mielestä ole erityisen järkevää. Heiluva bussi ei ole tuolle lapselle mikään suuri ja pelottava ja erilainen asia kun liikkuu niissä niin paljon. Totta kai olisi eri asia jos olisi tottumaton matkustaja tai arka lapsi. Mutta mun mielestä lapsia pidetään vähän liikaakin avuttomina, eikä se ole hyvä asia. Lapsen on hyvä saada se kokemus, että kyllä mä osaan ja pärjään.Ja vähän OT, mutta mä henk kohtasesti en välttämättä tykkää siitä, että mies ottaa kauppakassit kädestä jne
Mä oon liian poikatyttö. Kyllä tulee vähän sellanen olo, että luuletko että mä oon heikko, häh... Eri asia sitten peruskohteliaisuudet, kuten tuo kahvin kaataminen tai oven pitäminen auki kun seuraava on tulossa.[/QUOTE]No, mielestäni se ei ole vauvana pitämistä, jos heiluvassa bussissa tarjoaa kätensä. Eihän siihen käteen ole pakko tarttua. Ja pakko heittää, että joku taas vois pitää 4-vuotiaan imettämistä vauvana pitämisenä, nämä taitaa olla ihan mielipide-eroja taas...
Ja mitä tuohon kauppakassien kantamiseen tulee, niin minusta on vaan herrasmiesmäistä kantaa ne painavimmat kauppakassit, onhan naiset yleensä fyysisesti miehiä heikompia eikä sitä pidä hävetä. Ei hän kuitenkaan ajattele, että minä en niitä jaksaisi kantaa, hänelle se vaan on helpompaa ja siksi ne kantaa. Ja varsinkin näin raskaana ollessa tuppaa hänen herrasmiesmäisyys hihityttämään, kun tuntuu etten sitä omenapussia kohta voi kantaa sinne punnitukseen...
No, mutta tämä nyt menee vähän sivuraiteille. Jatketaanpa asiasta...
H
"hippu"
Vieras
[QUOTE="heh";27013503]Mun mielestä on melko naurettavaa kommentoida "vanhempien hyvä parisuhde on lapsen koti" -lausahdusta tyhjäksi fraasiksi, useat alan asiantuntijat (esim. lastenpsykiatri Raisa Cacciatore) kun ovat tuon lausahduksen puolesta puhuneet.[/QUOTE]
Mä olen sun kanssasi samaa mieltä, vaikka itse olenkin kolmen lapsen totaaliyh.
Mä olen sun kanssasi samaa mieltä, vaikka itse olenkin kolmen lapsen totaaliyh.
H
hhm
Vieras
[QUOTE="ninaTT";27017600]Lapsi ei päätä milloin äiti lopettaa imettämisen, lapsi päättää milloin itse lopettaa imemisen. Äiti päättää sitten omien lähtökohtiensa kanssa lopettaako imetyksen milloin [/QUOTE]
Väkisinkö sitä sitten jatkaa, jos lapsi oli jo lopettamassa? (Että kyllä se lapsi vaan taitaa päättää.)
[QUOTE="ninaTT";27017600]Lapsi ei päätä milloin äiti menee nukkumaan. Lapsi päättää vain siitä, milloin itse menee nukkumaan. Äiti menee omaan tahtiinsa nukkumaan.[/QUOTE]
Tuollainen olisi heitteillejättö, ihan totta. Minkä ikäisestä (siis lapsen ikä) asti on sun mielestä huoltajan ok vaan mennä nukkumaan vaikka lapsi jää yksin ylhäälle?
[QUOTE="ninaTT";27017697]Ei, mun kotiani ei saa sotkea enkä mä hanki lapselle tavaroita, joista ei osaa pitää itse huolta.[/QUOTE]
_Sun_ kotia? Saatko sä sotkea sun kodin? Entä lapsi, saako hän sotkea _oman_ kotinsa?
[QUOTE="ninaTT";27017697]Ei, kun mä en hanki lapselle pikkulegoja ennen kun on valmis siihen vastuuseen. Ok? Ei mun tarvitse toteuttaa lapsen toiveita.[/QUOTE]
Lapsi ei ole valmis vastuuseen pikkulegoista mutta on valmis vastuuseen nukkumaanmenoajoistaan ja julkisissa liikkumisestaan?
Ja _tuota_ sinä kutsut KIINTYMYSvanhemmuudeksi?!
Ihan oikeasti; lapsen vauvana pitämisen ja jatkuvan holhoamisen sekä tämän "oman onnensa nojaan" jättämisen väliin jää paljon hyviä, parempia tapoja toimia.
[/QUOTE]Väkisinkö sitä sitten jatkaa, jos lapsi oli jo lopettamassa? (Että kyllä se lapsi vaan taitaa päättää.)
[QUOTE="ninaTT";27017600]Lapsi ei päätä milloin äiti menee nukkumaan. Lapsi päättää vain siitä, milloin itse menee nukkumaan. Äiti menee omaan tahtiinsa nukkumaan.[/QUOTE]
Tuollainen olisi heitteillejättö, ihan totta. Minkä ikäisestä (siis lapsen ikä) asti on sun mielestä huoltajan ok vaan mennä nukkumaan vaikka lapsi jää yksin ylhäälle?
[QUOTE="ninaTT";27017697]Ei, mun kotiani ei saa sotkea enkä mä hanki lapselle tavaroita, joista ei osaa pitää itse huolta.[/QUOTE]
_Sun_ kotia? Saatko sä sotkea sun kodin? Entä lapsi, saako hän sotkea _oman_ kotinsa?
[QUOTE="ninaTT";27017697]Ei, kun mä en hanki lapselle pikkulegoja ennen kun on valmis siihen vastuuseen. Ok? Ei mun tarvitse toteuttaa lapsen toiveita.[/QUOTE]
Lapsi ei ole valmis vastuuseen pikkulegoista mutta on valmis vastuuseen nukkumaanmenoajoistaan ja julkisissa liikkumisestaan?
Ja _tuota_ sinä kutsut KIINTYMYSvanhemmuudeksi?!
Ihan oikeasti; lapsen vauvana pitämisen ja jatkuvan holhoamisen sekä tämän "oman onnensa nojaan" jättämisen väliin jää paljon hyviä, parempia tapoja toimia.
[QUOTE="ninaTT";27017657]Ooh, löytyi joku joka osaa puhua aiheesta?
Mä en ole mitenkään "valmis" suhdepohdinnoiltani, paljon on vielä auki. Siks on kiva jos joku jaksaa (kunnioittavasti) puhua ja vääntää aiheesta. Esimerkiksi voisin allekirjoittaa sen, että useimmat ihmiset kaipaavat rakkautta elämäänsä, myös sitä romanttista ja seksuaalista sorttia. Mutta tarvitseeko näiden ihmisten kanssa asua? Se on asia jota olen pohtinut paljon. Voiko olla jokseenkin pysyvää rakkautta ja kumppanuutta ilman yhteisasumista ja arjen konkreettista jakamista? Onko ok että lapset tietävät tämmöisistä suhteista? Miksi ja miksi ei?
Onko sinulla mitään ajatuksia aiheesta?[/QUOTE]
heti alkuun totean, että tämä ketju on juuri sitä kiihkoilua jota en kauan jaksa vääntää
mä olen sitä mieltä, että konkreettinen arki tapahtuu saman katon alla, ei kyläillessä. oli suhde minkälaatuinen tahansa. parisuhteen malli ei huku kahteen talouteen, mutta yhden talouden arki on yhden talouden arki. nämä on asioita joita olen oppinut kasvaessani ja kokenut kasvettuani - joku muuhan voi kokea asiat ihan päinvastoin.
olen myös sitä mieltä, että parisuhteen ja romanttisen kumppanuuden mallia ei pitäisi piilottaa lapselta. en toki puhu mistään joka viikko vaihtuvista hoidoista tai isäehdokkaista enkä myöskään siitä että parisuhde-on-pakko-olla-oli-millainen-hyvänsä-jotta-lapsi-oppii-rakkautta.
jos ajattelen tuntemiani ihmisiä, itseni mukaanlukien, jos et lapsuudessasi opi luonnollisesti parisuhteen sääntöjä, toisen kunnioitusta, rakastamista, sen soveliaisuutta ja sitä mitä se arki ja kumppanuus on pitkässä suhteessa, tai lyhyemmissä, miten ne alkavat ja toisinaan loppuvat, ja miten siitä eteenpäin, on aika hukassa kun itse alkaa sitä aikuisen elämää elämään.
jokainen tietysti etsii itseään, käy läpi jos jonkinlaista, oppii asioita usein kantapään kautta - silti mielestäni on ihanteellista, että jossain kohdin voi pysähtyä ja huomata, että on saanut oppia perusteet siihen miten itse ollaan onnellisia ja todeta että ahah, näin se menikin! ei alisteta toista eikä suostuta alistettavaksi. ei toisteta niitä samoja virheitä uudelleen ja uudelleen vaan jossain tulee se rauha, yksin tai yhdessä. niille joilla ei ole mitään kuvaa kumppanuudesta tai vanhemmista, rakastavista aikuisista(myös toisiaan rakastavista) on kivisempi tie kuljettavanaan.
ymmärsin ettet ole kokenut siis vielä pidempää kumppanuutta saman katon alla. kaikki täällä keskeneräisiä ollaan, niin kauan että kuolema korjaa sinussa on ehkä paljon enemmän epävarmuutta kuni myönnät vaikka olet kovasti äänessä. mielipiteeni on se, että usein siitä asiasta 'kihkoillaan', mikä eniten mietityttää ja tuntuu epävarmalta. uskon että kymmenen vuoden päästä ajattelet aivan eri lailla ja se tulee heijastumaan lapsenkasvatusaatteisiisikin, olit 'erilaisen arjen' kokenut silloin tai et.
en tiedä haitko tälläista keskustelua mutta siinä ajatuksiani. miten itse näet noita asioita noin syvemmin purettuna?
Mä en ole mitenkään "valmis" suhdepohdinnoiltani, paljon on vielä auki. Siks on kiva jos joku jaksaa (kunnioittavasti) puhua ja vääntää aiheesta. Esimerkiksi voisin allekirjoittaa sen, että useimmat ihmiset kaipaavat rakkautta elämäänsä, myös sitä romanttista ja seksuaalista sorttia. Mutta tarvitseeko näiden ihmisten kanssa asua? Se on asia jota olen pohtinut paljon. Voiko olla jokseenkin pysyvää rakkautta ja kumppanuutta ilman yhteisasumista ja arjen konkreettista jakamista? Onko ok että lapset tietävät tämmöisistä suhteista? Miksi ja miksi ei?
Onko sinulla mitään ajatuksia aiheesta?[/QUOTE]
heti alkuun totean, että tämä ketju on juuri sitä kiihkoilua jota en kauan jaksa vääntää
mä olen sitä mieltä, että konkreettinen arki tapahtuu saman katon alla, ei kyläillessä. oli suhde minkälaatuinen tahansa. parisuhteen malli ei huku kahteen talouteen, mutta yhden talouden arki on yhden talouden arki. nämä on asioita joita olen oppinut kasvaessani ja kokenut kasvettuani - joku muuhan voi kokea asiat ihan päinvastoin.
olen myös sitä mieltä, että parisuhteen ja romanttisen kumppanuuden mallia ei pitäisi piilottaa lapselta. en toki puhu mistään joka viikko vaihtuvista hoidoista tai isäehdokkaista enkä myöskään siitä että parisuhde-on-pakko-olla-oli-millainen-hyvänsä-jotta-lapsi-oppii-rakkautta.
jos ajattelen tuntemiani ihmisiä, itseni mukaanlukien, jos et lapsuudessasi opi luonnollisesti parisuhteen sääntöjä, toisen kunnioitusta, rakastamista, sen soveliaisuutta ja sitä mitä se arki ja kumppanuus on pitkässä suhteessa, tai lyhyemmissä, miten ne alkavat ja toisinaan loppuvat, ja miten siitä eteenpäin, on aika hukassa kun itse alkaa sitä aikuisen elämää elämään.
jokainen tietysti etsii itseään, käy läpi jos jonkinlaista, oppii asioita usein kantapään kautta - silti mielestäni on ihanteellista, että jossain kohdin voi pysähtyä ja huomata, että on saanut oppia perusteet siihen miten itse ollaan onnellisia ja todeta että ahah, näin se menikin! ei alisteta toista eikä suostuta alistettavaksi. ei toisteta niitä samoja virheitä uudelleen ja uudelleen vaan jossain tulee se rauha, yksin tai yhdessä. niille joilla ei ole mitään kuvaa kumppanuudesta tai vanhemmista, rakastavista aikuisista(myös toisiaan rakastavista) on kivisempi tie kuljettavanaan.
ymmärsin ettet ole kokenut siis vielä pidempää kumppanuutta saman katon alla. kaikki täällä keskeneräisiä ollaan, niin kauan että kuolema korjaa
sinussa on ehkä paljon enemmän epävarmuutta kuni myönnät vaikka olet kovasti äänessä. mielipiteeni on se, että usein siitä asiasta 'kihkoillaan', mikä eniten mietityttää ja tuntuu epävarmalta. uskon että kymmenen vuoden päästä ajattelet aivan eri lailla ja se tulee heijastumaan lapsenkasvatusaatteisiisikin, olit 'erilaisen arjen' kokenut silloin tai et.en tiedä haitko tälläista keskustelua mutta siinä ajatuksiani. miten itse näet noita asioita noin syvemmin purettuna?
[QUOTE="vieras";27017826]Minäkin puhuin asiallisesti tästä aiheesta. Lapsen on totta kai ok tietää kaikista pysyvistä ja vakaalla pohjalla olevista seurustelusuhteista, joita vanhemman elämässä on. Tapailuvaiheessa ei kannata vielä tuoda suhdetta lapsen tietoon, jos näkyvissä ei ole mitään kestävää. Seurustelevathan jotkut koko elämänsäkin tai vuosikausia ihmisen kanssa, jonka kanssa eivät asu yhdessä. Vanhempien parisuhde tuo lapsen elämään lisäarvoa, asuivat vanhemmat yhdessä tai eivät. Oppia ihmissuhteisiin kuitenkin otetaan eniten läheisimmistä ihmissuhteista.
Samoin kuin sekin tuo lisäarvoa elämään, että elää arkea sekä miesten että naisten kanssa. Parisuhdemallit ovat periytyviä. Monestihan yhdessä suvussa on paljon pitkiä ja onnellisia liittoja. Läsnäoleva ja hyvä isä suojaa etenkin tyttölasten itsetuntoa ja tällöin tytär ei joudu hakemaan yleensä hyväksyntää miehiltä väärillä keinoilla. Lapsen on hyvä oppia läheltä, miten romanttisissa suhteissa toimitaan ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Pitkät suhteet vaativat tunteiden lisäksi tahtoa ja työtä, jotta ne kestävät. Olet ketjussa puhunut, ettet toivo kumppania tai ole kiinnostunut romanttisista pitkistä suhteista. Minä taas en halua panostaa ja tehdä syvällisesti töitä sellaisen ihmissuhteen eteen, jonka ei ole ainakin tarkoitus kestää.[/QUOTE]
en muuten huomannut sun kirjoituksiasi ketjussa - hitto näitä kilometriketjuja - mutta mä oon aikas samoilla linjoilla. osaat sanoa kahdessa kappaleessa sen pointin mihin mun teksti rönsyilee joka suuntaan
Samoin kuin sekin tuo lisäarvoa elämään, että elää arkea sekä miesten että naisten kanssa. Parisuhdemallit ovat periytyviä. Monestihan yhdessä suvussa on paljon pitkiä ja onnellisia liittoja. Läsnäoleva ja hyvä isä suojaa etenkin tyttölasten itsetuntoa ja tällöin tytär ei joudu hakemaan yleensä hyväksyntää miehiltä väärillä keinoilla. Lapsen on hyvä oppia läheltä, miten romanttisissa suhteissa toimitaan ja kohdellaan toista kunnioittavasti. Pitkät suhteet vaativat tunteiden lisäksi tahtoa ja työtä, jotta ne kestävät. Olet ketjussa puhunut, ettet toivo kumppania tai ole kiinnostunut romanttisista pitkistä suhteista. Minä taas en halua panostaa ja tehdä syvällisesti töitä sellaisen ihmissuhteen eteen, jonka ei ole ainakin tarkoitus kestää.[/QUOTE]
en muuten huomannut sun kirjoituksiasi ketjussa - hitto näitä kilometriketjuja - mutta mä oon aikas samoilla linjoilla. osaat sanoa kahdessa kappaleessa sen pointin mihin mun teksti rönsyilee joka suuntaan
V
"vieras"
Vieras
Lapselle on tärkeää, että vanhemmat joko ovat yhdessä tai eivät. Tutkimusten mukaan vanhempien avioero on lapselle haitallisempaa kuin yhdessä pysyminen, jos vanhemmat tulevat asiallisesti toimeen. Silti vanhemmilla on oikeus erota, jos työtä on jo suhteen eteen tehty ja kumpikaan ei halua eää yhdessä tai olla suhteessa keskenään. Lapsi toivoo kulttuurin takia lähes aina, että vanhemmillaan olisi romanttista säpinää. Siksi on-off-meininki on pahasta. Joko selkeästi yhdessä tai ei ollenkaan. Parempi siis hankkia lapsia kokonaan ilman romanttista suhdetta ja tunteita kuin epävakaaseen suhteeseen.
V
"vieras"
Vieras
en muuten huomannut sun kirjoituksiasi ketjussa - hitto näitä kilometriketjuja - mutta mä oon aikas samoilla linjoilla. osaat sanoa kahdessa kappaleessa sen pointin mihin mun teksti rönsyilee joka suuntaan
Kiitos. Olen kirjoittanut monta viestiä ketjuun jo. Mielestäni asiallisesti ja kiihkoilematta.
- Status
Similar threads
- heippa kyselisin teiltä
- Aihe vapaa
- huvittunut
- Aihe vapaa 4 5 6