NinaTT uudessa kaksplussassa, onko joku lukenut

[QUOTE="ninaTT";27019404]Juu kyllä mä kiitos tiedän, että on muitakin vaihtoehtoja Ihan on tuttua omasta elämästäni.

Mutta pohdintani ytimessä oli ehkä se, että minkälaiset suhteet ovat jotakuinkin yhtä hyviä keskenään? Mitkä ovat hyviä valintoja, mitkä huonoja? Jos esimerkiksi on niitä pitkiä suhteita ilman yhteisasumista - niin saako/pitääkö näistä kertoa lapsille?

Ei muiden parisuhteista kaikkea voi tietää, mutta sen verran tiedän, etten halua sitä omalle kohdalleni. Saan myös usein kuulla ongelmista ja konflikteista, ja mä valitsen mieluummin tämän tyylin kuin ne ongelmat ja konfliktit. Siihenkin on monta syytä ja jollekin oikea valinta on eri kuin omani, se on ihan ok [/QUOTE]

Miten ihmeessä voi olla kertomatta lapselle pitkäaikaisesta seurustelusta? Vaikkei asuisi yhdessä niin tapaahan lapset usein vanhemman seurustelukumppania ja varmaan aistiikin, ettei kyseessä ole pelkkä kaveri. Tapailu ja romanssit on asia erikseen, mutta se, mitä käsitän seurustelulla, on ihan julkista. Jos lähipiiri tietää niin luonnollisesti lapsikin.

 

[QUOTE="ninaTT";27019429]Mitä vikaa tississä on...? Tiesithän, että rinnat ovat olemassa (ensisijaisesti) lapsen ruokkimista varten?[/QUOTE]

Ihanko totta, että rinnoistako ne vauvat maitoa saa. En tiennyt!


No siinähän annat papalle tissiäs (Tiesithän että kirjoitin 120-vuotiaasta )

 

[QUOTE="vieras";27019440]Miten ihmeessä voi olla kertomatta lapselle pitkäaikaisesta seurustelusta? Vaikkei asuisi yhdessä niin tapaahan lapset usein vanhemman seurustelukumppania ja varmaan aistiikin, ettei kyseessä ole pelkkä kaveri. Tapailu ja romanssit on asia erikseen, mutta se, mitä käsitän seurustelulla, on ihan julkista. Jos lähipiiri tietää niin luonnollisesti lapsikin.[/QUOTE]

No kaikki suhteet eivät ole samanlaisia Jos vaikkapa "tapailee" jotakuta kymmenen vuoden ajan. On rakkautta, pidetään yhteyttä esim puhelimitse ja netitse, mutta nähdään ehkä vain muutamia kertoja vuodessa. Autetaan toisia aina hädän tullen ja ollaan läsnä tärkeinä hetkinä. Mitä se on? Onko se ok?

 

Ihanko totta, että rinnoistako ne vauvat maitoa saa. En tiennyt!


No siinähän annat papalle tissiäs (Tiesithän että kirjoitin 120-vuotiaasta )

No ei ne tissit aikuisiakaan pure.

 

[QUOTE="ninaTT";27019479]No ei ne tissit aikuisiakaan pure.[/QUOTE]

Kannattaa käydä, jos olet hyväntekeväisyydestä kiinnostunut, vanhainkodissa.
Siellä on paljon miehiä ja naisia, ketkä tarvitsisivat äidinmaitoa mm. sairauksien ehkäisyyn. Kannattaa laittaa imetysliivit päälle, on sitten helpompaa.

Et onneksi ole nolostelevaa sorttia, meidän papat kun tuppaa joskus vitsailemaan kaltaisistasi persikkaposkista. Unikin tulee paremmin, kun saa painaa päänsä isojen pehmeiden rintojen päälle massukka täynnä.

 

[QUOTE="ninaTT";27019463]No kaikki suhteet eivät ole samanlaisia Jos vaikkapa "tapailee" jotakuta kymmenen vuoden ajan. On rakkautta, pidetään yhteyttä esim puhelimitse ja netitse, mutta nähdään ehkä vain muutamia kertoja vuodessa. Autetaan toisia aina hädän tullen ja ollaan läsnä tärkeinä hetkinä. Mitä se on? Onko se ok?[/QUOTE]

Sellainen ihminen ei ole mukana lapsen elämässä ja arjessa juurikaan. Silloinhan on helppo kutsua ihmistä äidin ystäväksi/kaveriksi ja olla hämmentämättä lasta? Ei tarvitse edes piilotella mitään, jos tapaa niin harvoin.

 

_Sun_ kotia? Saatko sä sotkea sun kodin? Entä lapsi, saako hän sotkea _oman_ kotinsa?

Lapsi ei ole valmis vastuuseen pikkulegoista mutta on valmis vastuuseen nukkumaanmenoajoistaan ja julkisissa liikkumisestaan?

Ihan oikeasti; lapsen vauvana pitämisen ja jatkuvan holhoamisen sekä tämän "oman onnensa nojaan" jättämisen väliin jää paljon hyviä, parempia tapoja toimia.

Oletko ystävällinen ja vastaat ainakin näihin, Nina? (Sivun 10 lopussa.)

Otteeni saattoi pöyristyneenä olla hieman hyökkäävä, sori.

 

Otteeni saattoi pöyristyneenä olla hieman hyökkäävä, sori.

Nou hätä, sellaista sattuu (mä en myönnä mitään...)

_Sun_ kotia? Saatko sä sotkea sun kodin? Entä lapsi, saako hän sotkea _oman_ kotinsa?

Lapsi ei ole valmis vastuuseen pikkulegoista mutta on valmis vastuuseen nukkumaanmenoajoistaan ja julkisissa liikkumisestaan?

Ihan oikeasti; lapsen vauvana pitämisen ja jatkuvan holhoamisen sekä tämän "oman onnensa nojaan" jättämisen väliin jää paljon hyviä, parempia tapoja toimia.

No saa sotkea sen minkä siivoaa, noinniinku pääasiassa. Helmien kanssa on hyvä opetella niiden legojen siivousta ja varastointia. Lapsen tarpeisiin pitää vastata, se ei tarkoita, että pitää toteuttaa kaikki lapsen halut

En jätä lastani oman onnensa nojaan Olen läsnä hänen päivittäisessä arjessaan ja pyrin vastaamaan hänen tarpeisiinsa. Tämä ketju tuli mieleen kun tuossa 1,5 tuntia sitten astuimme ratikasta ulos. Raitiovaunu on vähän harvinaisempi kulkumuoto meille, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tulee sellaista käytettyä. Vaikkei ratikka edes heilunut tai mitään, niin pyysi lapsi kättäni kun astuimme ulos. Kyseessä oli vieraampi väline. Tuo bussijuttu taas, se on niiiiiin arkea tälle lapselle, että olisi se vähän vauvana pitämistä jos joka kerta ottaisi kädestä kiinni. Bussin käytävät eivät ole suunniteltu käsi kädessä kulkemista varten. Usein kävelemme sitten pysäkiltä pois käsi kädessä, ihan läheisyyden vuoksi.

 

Jäi epäselväksi, että saako siis lapselle suuttua tai olla vihainen? Eikös kaikki tunteet ole sallittuja ja tunteiden peitteleminen haitallista? Suututaanhan sitä toisille aikuisillekin eikä ajatella vaan rauhallisesti, että eihän se tarkoittanut pahaa. Mistä lapsi tietää toimineensa väärin, jos pahaa mieltä/suuttumusta ei saa ilmaista?

 

Blaa blaa blaa läpä läp lää, selitä, NIna, mitä selität, siinähän selität.....

 

[QUOTE="vieras";27019615]Jäi epäselväksi, että saako siis lapselle suuttua tai olla vihainen? Eikös kaikki tunteet ole sallittuja ja tunteiden peitteleminen haitallista? Suututaanhan sitä toisille aikuisillekin eikä ajatella vaan rauhallisesti, että eihän se tarkoittanut pahaa. Mistä lapsi tietää toimineensa väärin, jos pahaa mieltä/suuttumusta ei saa ilmaista?[/QUOTE]

Saa suuttumustaankin ilmaista, mutta musta on rakentavaa kaivella se ensisijainen tunne joka suuttumuksen aiheutti. Esim lapsi säntäilee -> aikuinen pelkää hänen turvallisuutensa vuoksi. Lapsi lyö -> toista sattuu. Lapsi on tehnyt jotain ei-sallittua -> aikuinen on pettynyt.

Mä kyllä aikuistenkin kanssa tykkään ajatella, että ei se tarkoittanut pahaa.

Lapsi tietää toimineensa väärin kun hänelle kerrotaan, että noin ei kannata toimia, tee mieluummin näin (tai vanhemman lapsen kanssa: kysytään, että keksiiko lapsi parempia ratkaisuja tilanteeseen). Kyllä lapset noinniinku pääsääntöisesti ymmärtävät puhetta.

 

KOmmentoisiko Nina sitä että kun tunkee sen naamansa joka iltikseen ja kaksplussaan niin aika väkisinkin ihmiset herkästi seuraa ja kommentoi, niin lukemiaan ja näkemiään juttuja...

tämänkin ketjun voisi laittaa seuraavaan lehteen, saisivat kaikki lukea että millainen "keskustelija" Nina onkaan....

 

[QUOTE="ninaTT";27019656]Saa suuttumustaankin ilmaista, mutta musta on rakentavaa kaivella se ensisijainen tunne joka suuttumuksen aiheutti. Esim lapsi säntäilee -> aikuinen pelkää hänen turvallisuutensa vuoksi. Lapsi lyö -> toista sattuu. Lapsi on tehnyt jotain ei-sallittua -> aikuinen on pettynyt.

Mä kyllä aikuistenkin kanssa tykkään ajatella, että ei se tarkoittanut pahaa.

Lapsi tietää toimineensa väärin kun hänelle kerrotaan, että noin ei kannata toimia, tee mieluummin näin (tai vanhemman lapsen kanssa: kysytään, että keksiiko lapsi parempia ratkaisuja tilanteeseen). Kyllä lapset noinniinku pääsääntöisesti ymmärtävät puhetta.[/QUOTE]

Aikuisten (lue: Ninatt) kanssa onkin vähän niin ja näin.....

 

KOmmentoisiko Nina sitä että kun tunkee sen naamansa joka iltikseen ja kaksplussaan niin aika väkisinkin ihmiset herkästi seuraa ja kommentoi, niin lukemiaan ja näkemiään juttuja...

Mitä tähän pitäis kommentoida...?

tämänkin ketjun voisi laittaa seuraavaan lehteen, saisivat kaikki lukea että millainen "keskustelija" Nina onkaan....

No kyllä varmaan on monelle kaksplussan lukijalle tuttu palsta Ja siellähän taidettiin mainita, että olen täällä riehunut B)

 

[QUOTE="ninaTT";27019656]Saa suuttumustaankin ilmaista, mutta musta on rakentavaa kaivella se ensisijainen tunne joka suuttumuksen aiheutti. Esim lapsi säntäilee -> aikuinen pelkää hänen turvallisuutensa vuoksi. Lapsi lyö -> toista sattuu. Lapsi on tehnyt jotain ei-sallittua -> aikuinen on pettynyt.

Mä kyllä aikuistenkin kanssa tykkään ajatella, että ei se tarkoittanut pahaa.

Lapsi tietää toimineensa väärin kun hänelle kerrotaan, että noin ei kannata toimia, tee mieluummin näin (tai vanhemman lapsen kanssa: kysytään, että keksiiko lapsi parempia ratkaisuja tilanteeseen). Kyllä lapset noinniinku pääsääntöisesti ymmärtävät puhetta.[/QUOTE]

Jokainen kuitenkin suuttuu joskus ja väittäisin, ettei toisille aikuisillekaan ole helppoa aina olla näyttämättä suuttumustaan. Jos tulee väärinkohdelluksi, on oikeus puolustaa omia oikeuksiaan ja suuttua eikä olla kynnysmattona. Oli toinen sitten tahallaan ilkeä tai ei niin ei se sitä vihaisuutta poista. Jos minua joku tulee kadulla lyömään niin taatusti suutun vaikka kyseessä olisi häiriintynyt ihminen, joka ei pysty parempaan.

 

[QUOTE="ninaTT";27019656]Saa suuttumustaankin ilmaista, mutta musta on rakentavaa kaivella se ensisijainen tunne joka suuttumuksen aiheutti. Esim lapsi säntäilee -> aikuinen pelkää hänen turvallisuutensa vuoksi. Lapsi lyö -> toista sattuu. Lapsi on tehnyt jotain ei-sallittua -> aikuinen on pettynyt.

Mä kyllä aikuistenkin kanssa tykkään ajatella, että ei se tarkoittanut pahaa.

Lapsi tietää toimineensa väärin kun hänelle kerrotaan, että noin ei kannata toimia, tee mieluummin näin (tai vanhemman lapsen kanssa: kysytään, että keksiiko lapsi parempia ratkaisuja tilanteeseen). Kyllä lapset noinniinku pääsääntöisesti ymmärtävät puhetta.[/QUOTE]

Se suuttumus ja paha mieli on aika luonnollinen seuraus, josta lapsi oppii tehneensä jotain ei-toivottua. Helpompaa on näyttää tunteensa ja antaa lapsen itse tajuta, miksi on tehnyt väärin kuin aina sanoittaa lapselle vanhemman mielipide siitä, mikä on oikein tai väärin.

 

[QUOTE="vieras";27019703]Jokainen kuitenkin suuttuu joskus ja väittäisin, ettei toisille aikuisillekaan ole helppoa aina olla näyttämättä suuttumustaan. Jos tulee väärinkohdelluksi, on oikeus puolustaa omia oikeuksiaan ja suuttua eikä olla kynnysmattona. Oli toinen sitten tahallaan ilkeä tai ei niin ei se sitä vihaisuutta poista. Jos minua joku tulee kadulla lyömään niin taatusti suutun vaikka kyseessä olisi häiriintynyt ihminen, joka ei pysty parempaan.[/QUOTE]

Juu, toki, olen ihan samaa mieltä Mutta sen ensimmäisen reaktion jälkeinen toimintatapa on tärkeä. Jatkaako suuttumuslinjalla ja vihalla? Vai päästääkö sen vihaisuuden ulos ja sitten lähestyy tilannetta rakentavasti? Esim jos lapsi tallaa mun kengän päälle (kävi tänään niin) vahingossa, niin ensireaktio on sellanen "AARGH". Lapsi huomaa suuttumuksen ja tajuaa tehdyn virheen koskettaneen minua. Pyytää anteeksi. Sen jälkeen olo on yhtä leppoisa molemmilla kuin sitä ennenkin, voidaan jutella tapahtuneesta jos jommalla kummalla on siihen tarvetta.

Mä olen ihan kuolemanväsynyt ja univajeinen, en tiedä saanko mitenkään selitettyä ajatuksenpuolikastani juuri nyt.

 

[QUOTE="ninaTT";27019429]Mitä vikaa tississä on...? Tiesithän, että rinnat ovat olemassa (ensisijaisesti) lapsen ruokkimista varten?[/QUOTE]

Bitty! little Britain US - YouTube

Niin lapsihan se on vaikka 30-vuotiaskin lapsi kun sen on kerran sen synnyttänyt

 

Wanha

Mä meen nukkuus nyt, huomenna saan vihdoinkin ite nähdä kuvat :xmas: Jee!

 

[QUOTE="vieras";27018565]Sinähän olet monesti ollut palstalla sitä mieltä, ettei haittaa vaikka lapset tietäisivät vanhempiensa/vanhempansa väliaikaisistakin romanttisista suhteista? Tuo "vieras" taas kirjoitti, että lapsen tietoon on hyvä saattaa vasta vakaalla pohjalla olevat romanttiset suhteet.[/QUOTE]

Noinko olen? Jännä kun en tuollaista itse muista. Viitsiskö pistää linkkiä, missä moista olen sanonut...?

Tuohon asiaanhan vaikuttaa niin moni tekijä. Perhemuoto, lasten ikä, sen k.o. suhteen laatu jne. Esim siitä en usko omieni (2,5v ja 4v) mitenkään vaurioituvan, jos näkevät minun pussaavan ystävääni, jonka lapsetkin ovat ikänsä tunteneet. Pussaanhan minä lapsiakin. Kun taas jos lasten nähden pyörittää miestä/naista toisensa perään ja jatkuvalla syötöllä, en usko sen olevan hyväksi yhdellekään osapuolelle.

 

[QUOTE="Jenis";27013047]Hmm... jos ihminen tarvitsee kirjallisuuden turvaa luodakseen suhteen lapseensa, miksei sitten samoin kaikkiin muihin läheisiin ihmisiin? Puolisoon, vanhempiin, ystäviin? Eihän se sosiaalisen eläimen lajityypillinen elämä oikeasti voi olla noin vaikeaa, eihän?[/QUOTE]

Selasin ketjun vain pikaisesti ja tämä minuakin jäi ihmetyttämään. Eikös kiintymysvanhemuudesta käytetty myös nimitystä vaistovanhemmuus vai ovatko nämä eri asioita? Jotenkin kuulostaa hassulta, että se luonnollinen tapa toimia onkin niin hankala, että siihen pitää oikein erikseen perehtyä. Olen minäkin ne lukion psykologian kurssit käynyt ja lapsen kehitysvaiheisiin tutustunut, mutta kyllä suurin osa vanhemmuuteen liittyvistä asioista tulee ihan selkärangasta, ainakin ne päälinjat.

 

Noinko olen? Jännä kun en tuollaista itse muista. Viitsiskö pistää linkkiä, missä moista olen sanonut...?

Tuohon asiaanhan vaikuttaa niin moni tekijä. Perhemuoto, lasten ikä, sen k.o. suhteen laatu jne. Esim siitä en usko omieni (2,5v ja 4v) mitenkään vaurioituvan, jos näkevät minun pussaavan ystävääni, jonka lapsetkin ovat ikänsä tunteneet. Pussaanhan minä lapsiakin. Kun taas jos lasten nähden pyörittää miestä/naista toisensa perään ja jatkuvalla syötöllä, en usko sen olevan hyväksi yhdellekään osapuolelle.

Voi olla että sotken sinut johonkin toiseen. Siinäkin on ero, onko pussaaminen kaverillista vai romanttista. Romanttissävytteistä pussailua ei ole hyvä tehdä lapsen edessä jos kyseessä ei ole pysyvä seurustelusuhde. Kaverillisesti voi pussata ketä tahansa: sukulaisia, lapsia, ystäviä, naapureita.

Minä olen yksinhuoltaja ja elämässäni on ollut kaksi pitkää seurustelusuhdetta. Esittelin nämä miehet lapselle vasta, kun seurustelusta oli päätetty ja se oli vakaalla pohjalla. Aluksi kutsuin häntä ystäväkseni enkä tehnyt mitään romanttista lapsen edessä. Sitten kun suhde vakiintui, saatoin lapsenkin nähden pussata ja osoittaa romanttisia eleitä näitä miehiä kohtaan. Suhteet kestivät vuosia. Näiden kahden pitkän suhteen välissä oli lyhyempää tapailua. Ei minulla koskaan paljon miehiä ole ollut mutta silti koin lapsen parhaaksi etten esitellyt näitä tapailemiani miehiä lapselle ollenkaan tai jos se oli välttämätöntä niin kavereinani. Lapsi ei tiennyt ettei kyseessä ollut vaan kaverit ellei sitten aistinut jotain. Vasta pidempiaikaisten kumppanieni ja minun välillä lapsikin tiesi olevan romantiikkaa. Mielestäni toimin oikein.

 

[QUOTE="ninaTT";27011884]No heipähei vaan Pikkulinnut taas visertävät ja toisaalta osasihan tätä odottaakin

Tytär on 4-vuotias ja juu, käy yhä tissillä.[/QUOTE]

voi luoja mun päiviäni....

 

[QUOTE="ninaTT";27019275]Kiitos pitkästä ja hyvästä vastauksesta Pätkäsin lainausta jottei tule kilometriviestiä. Haluaisin ehkä ensisijaisesti vastata tähän: Minussa on hurjasti epävarmuutta, mutta ei kyllä kamalasti vanhemmuuden saralla. Liittyy muihin asioihin. En usko, että ajatukseni äitiydestä radikaalisti muuttuvat. Kypsyvät, kyllä, se on ihan toivottavaa, mutta on tässä kohta jo viisi vuotta asioita pohdittu ja suunta on pysynyt jotakuinkin samana.

Miten itse näen asioita, kraah. Vaikea kysymys. Mä olen yksinhuoltajana päässy kurkkaamaan aika monen parisuhdetta lähietäisyydeltä, ystäväperheiden kautta. Mä olen se joka kyläilee ja kun ei ole miestä viihdyttämässä sitä toisen miestä niin pääsee näkemään ja kuulemaan kaikenlaista. Kaikki ne ajatukset mitä mulla itselläni on joskus ollut kestävästä rakkaudesta ja kumppanuudesta... No aika harvoissa toteutuu edes pieni osa. Mitä enemmän mä näen, sitä vähemmän mä itselleni sellaista haluan. Mä olen kyynistynyt. Toisaalta en myöskään usko, että ihminen on kehittynyt yksiavioiseksi eläimeksi. Meissä on paljon moniavioisuuteen ja vapaampaan rakkauteen viittavia piirteitä.

Sekä yksiavioisuudessa että moniavioisuudessa on haasteita tässä nykykulttuurissamme. Siinä missä pienessä metsästäjä-keräilijäyhteisössä moniavioisuuskin on tarkoittanut sitä, että (lähes) kaikki kumppanit ovat kuitenkin tuttuja vuosikymmenten ajalta, eikä romantiikan loppu tarkoita sitä, että se ihminen katoaa täysin.

Päällimmäinen ajatus lienee se, että ihminen ei ole sopeutunut elämään näin suurissa yhteiskunnissa Mutta mikä sitten on paras kompromissi, sitä en tiedä. Totta kai ihminen oppii pitämään normina sen mitä ympärillään näkee. Mutta mikä olisi paras tapa normiksi pidettävänä? Judeo-kristillinen vaikutus kulttuuriimme määrää, että yksiavioinen, elämän loppuun asti kestävä avioliitto on paras, koska jumala. Mutta jos ei usko jumalaan, niin se ei oikein riitä selitykseksi. Ja kun poistaa kulttuuriset biakset niin mitä sitten jää jäljelle? (No epätieto )[/QUOTE]

mä en jaksanut sieventää, sori, tulkoon kilometriviesti

toiseen kappaleeseesi sanoisin, että osittain olen ollut samoissa ajatuksissa. kun tuntee hyvin kaveripariskunnan kummankin osapuolen, on kanssakäyminen tosiaan ihan erilaista kuin vain juoruta kuulumisia tyttökaverin kanssa. saati jos on pidempi suhde, perhettä, omaisuutta.. on niin helppoa sanoa heipat ja lähteä kotiin, ilman sidoksia noin suuriin juttuihin. mutta silti.. mä kuulun kai siihen valtaosaan, joka useimmiten antaisi melkein mitä tahansa että olisi elämässään jo tuossa pisteessä. niitä isoja juttuja, hyvässä ja pahassa. sitä arkea. mutta olen itsekin nuori ja epävarma. eikä ole vielä lastakaan. toivottavasti joskus sitten, ja kypsyneemmillä elämäntaidoilla minäkin

sä et nyt oikein purkanut sitä alkuperäistä kysymystäsi "mitä lisäarvoa tuo se että suhde on romanttinen" tms. johon suurin osa kirjoitustani otti kantaa; haluaisitko sen tiimoilta jatkaa keskustelua?

 

Noinko olen? Jännä kun en tuollaista itse muista. Viitsiskö pistää linkkiä, missä moista olen sanonut...?

Tuohon asiaanhan vaikuttaa niin moni tekijä. Perhemuoto, lasten ikä, sen k.o. suhteen laatu jne. Esim siitä en usko omieni (2,5v ja 4v) mitenkään vaurioituvan, jos näkevät minun pussaavan ystävääni, jonka lapsetkin ovat ikänsä tunteneet. Pussaanhan minä lapsiakin. Kun taas jos lasten nähden pyörittää miestä/naista toisensa perään ja jatkuvalla syötöllä, en usko sen olevan hyväksi yhdellekään osapuolelle.

Riippuu, onko kyseessä ystävä vai "ystävä" ja millainen tapa on näyttää hellyyttä. Jos minä yhtäkkiä alkaisin nyt pussaamaan jotain ystävääni lasteni nähden niin ihmettelisivät varmaan. Eri asia jos on yleensäkin tapana pussailla kaikkia ystäviänsä ilman että siinä on mitään romanttista mukana. Jos kyseessä on romanttinen pusu niin se ei ole hyvä asia, jos lapset sen näkee...pussasi sitten naapuria, kaveria tai tuttua. Romanttiset teot kuuluu lasten silmille vain vakiintuneissa seurustelusuhteissa.