Neuvokaa mua tässä parisuhteessa?!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Ollaan oltu yhdessä yli kuusi vuotta, näistä vuosista neljä-viisi meni lähestulkoon riidatta, mutta nyt kun riitoja on tullut, niin niistä ei päästä yli eikä ympäri :( Mies ei pysty puhumaan mitään, arkisin keskustelut on aivan yleisellä tasolla. Ihan pienestä pyynnöstä (esim. Voisitko viedä roskat, herättää lapset... ym.) saattaa mies haistatella mulle, tai muuten vaan sanoa pahasti ja sen jälkeen on hiljaa, yleensä 3-14 päivää. Tuon jälkeen tulee sanomaan, että ei enää riidellä ja se siitä. Vaikka yritän kysellä ja jutella ongemista, niin mies vaan istuu... katsomatta muhun päin, vastaamatta mitään, yleensä mulla pääsee itku kun en näe miehellä mitään tunteita, eikä se muuta asiaa mitenkään. Tuntuu, etten kestä enää päivääkään, nyt on menossa 4. hiljainen päivä, kun pyysin apua aamutoimissa :( Ollaan niin kaukana toisistamme, etten edes tunne enää koko miestä ja olo on todella helpottunut kun mies lähtee töihin... ehkä ero on väistämättä edessä.
 
Onpa kurja tilanne :( Suostuisiko mies lähtemään sun mukaan vaikka johonkin pariterapiaan? Valitettavasti mulle tulee myös mieleen sellainen juttu, että voisiko miehellä olla joku toinen nainen?
 
[QUOTE="Harmi";26156603]Onpa kurja tilanne :( Suostuisiko mies lähtemään sun mukaan vaikka johonkin pariterapiaan? Valitettavasti mulle tulee myös mieleen sellainen juttu, että voisiko miehellä olla joku toinen nainen?[/QUOTE]

Ei suostu pariterapiaan. Ja toiselle naiselle ei taida riittää aika, kun kulkee tutun kanssa samalla autolla joka päivä töihin ja sen jälkeen on yleensä kotona, tai silloin tällöin auttamassa isäänsä firmassa :)
 
Sehän mököttää kuin nainen! Ei miehet saa niin tehdä se on meidän etuoikeus! Osta sille vaihdevuosipillereitä ja vaikka sukkahousut ja sano että akat mököttää, ole mies tai käytä näitä. Ja alat mököttää vuorostas.
 
hei meillä sama tilanne. mies ei suostu lähtemään minnekään keskustelemaan ja nyt 7 viikko mykkäkoulua takana. olen yrittänyt saada puhumaan edes jotakin mutta olen kuin ilmaa: ei katso kohti, ei kuuntele.

olen päätynyt eroon.
 
Mä en henkisesti jaksa enää, mulla ei oo ketään kenelle puhua... ja muutaman vuoden riidat on nyt "varastossa" kun ei mitään oo koskaan selvitetty loppuun... tuntuu, etten enää jaksa rakastaa ihmistä joka pystyy olemaan tuollainen viikkoja ja viikkoja, haukkua, haistatella ja olla kamalan kylmä :(
 
Auttaa en osaa, pariterapiaa olisin ehdottanut.. Meillä on vähän saman tyyppinen tilanne :( Mies ei kyllä sano pahasti ja auttaakin, mutta hänen tunteensa on viilenneet. Miettii nyt haluaako ylipäätään jatkaa mun kanssa. Itsellä ahdistaa aika pahasti, kun toinen ei puhu ajatuksistaan. Yhdessähän näistä voitais selvitä, mutta jos toisella ei ole halua edes yrittää selvittää solmuja. Ajatuksissani valmistelen jo itseäni eroon. Huh!
 
Jos ei mies pysty ollenkaan avaamaan itseään ja kertomaan mikä on vialla, niin ero on väistämättä edessä. Kolme päivää sitten kirjoitin miehelle kolmesivuisen kirjeen mun olosta ja asioista (helpompaa, kirjoittaminen kuin "seinälle" puhuminen), mies ei kommentoinut sitäkään mitenkään... mutta nämä neljä lasta ja niiden kanssa erosta selviäminen ottaa koville, mulle taitaisi olla ainoastaan helpotus :(
 
Ootko ottanu eroa puheeks? Että mitä mieltä mies siitä sitten olis? Jos haluaa olla suhteessa, niin pakko on alkaa puhua! Yksinään on vähän vaikea keskustella. Teidän tilanne on tosi ikävä :( Voimia!
 
Ootko ottanu eroa puheeks? Että mitä mieltä mies siitä sitten olis? Jos haluaa olla suhteessa, niin pakko on alkaa puhua! Yksinään on vähän vaikea keskustella. Teidän tilanne on tosi ikävä :( Voimia!

Muutaman kerran, nyt ehkä kaikista vakavimmin, mutta oon sanonut etten enää jaksa, muttei siltikään puhu mitään. Tänäänkin ovella vaan tuijotti mua, kun yritin selittää, että tämä ei voi jatkua näin, sulki oven ja lähti :( Miehen mieltä painaa joku, mutta mä en voi kuvitella, että mä otan vuosikausia vastaan kaiken paskan sen takia, että mies ei osaa puhua... menetän itseni ja oman elämän siinä samalla, kaipaan kamalasti juttukaveria, jonka kanssa voi halata ja tuntea että mustakin välitetään. Ja oon miehelle myös puhunut/kirjoittanut, että olisi parempi tehdä lasten vuoksi päätös jompaan kumpaan suuntaan, kun aistii kuitenkin riidat vaikkei niitä lasten aikana yrittäisi ruotiakaan.
 
Meillä oli tässä pitkään samanlaista (puoltoista vuotta ainakin). Yritin kysellä mieheltä onko hän masentunut. Joka kerta hän suuttui. Itseasiassa hän suuttui ja haistatteli joka pikkujutusta. Sanoi, että: "ei ehdi tehdä mitään" tai "hommaa on liikaa" tai kun vihdoin sai sanottua mitä toivoo enemmän sai sanotuksi, että kaipaa vapaa-aikaa tai, että ei ehdi nukkua tarpeeksi. Ja todellisuudessa kun tilaisuus oli ja ehdotin niin hän ei halunnut lähteä minnekkään ainakaan ilman minua ja jos yhdessä lähdettiin niin minun piti hoitaa kaikki järjestelyt. Öisin hän nukkui kahdeksaa-yhdeksää tuntia (niinkuin minäkin enkä koskaan jäänyt väsyneeksi) ja aamulla sanoi, että ei jaksaisi herätä töihin kun ei ehdi yöllä nukkumaan tarpeeksi. Hän laihtui paljon ja syytti minua siitä, että hän ei ehdi syömään kun aamulla ei ehdi syömään aamupalaa ja töissä ei ehdi käymään syömässä tai ei voi käydä syömässä kun ei ole varaa syödä ulkona. Todellisuudessa hänen työaikansa joustaa ja töissä ehtisi syömään ja varaa olisi ja halutessaan voisi ottaa eväitä mukaan (hän ei ottanut eväitä jos en hänelle niitä tehnyt ja laittanut mukaansa). Kaikki päätökset jäi minulle, hän ei niitä kyennyt tekemään. Kaikki haukut tuli minulle päätöksistäni mitkä ei ollutkaan hyviä. Kaikki laskujenmaksut jäi minulle jne...
*syvä huokaus* täytyy myöntää, että mietin eroa jo aika tosissaan, aloin itsekin olla henkisesti lopussa. Mies tiesi tämän ja tästäkös hän entistä enemmän vajosi itsesääliin ja ärtyneisyyteen. Lopulta en enää kestänyt ja otin asian puheeksi neuvolassa kun olimme siellä yhdessä. Tästä se lähti helpottumaan :) Saimme ajan perheterapeutille (oli ilmaista) seuraavalle viikolle jo. Ja heti ensimmäisellä käynnillä tämä terapeutti kysyi mieheltäni suoraan, että: "Oletko sä masentunut, että on tärkeää tietää hoidetaanko tässä parisuhdetta vai masennusta". Mies sanoi, että on miettinyt asiaa. Tämän jälkeen hän meni lääkärille ja teki joitain testejä ja siitä asti on hoidettu masennusta. Ette uskokaan miten paljon arki on helpottunut. Siis tieto siitä, että minun ja mieheni välit eivät olleetkaan niin solmussa, että olisi kannattanut erota ja se tieto siitä, että asiat muuttuu nyt paremmaksi ja etenkin tieto siitä, että ei enää itse tiedostamatta ruoki lisää sitä miehen masennusta. Nyt olen alkanut (terapeutin neuvo) ensisijaisesti miettimään omaa ja lasteni jaksamista. Luotan siihen, että mieheni on nyt hyvässä hoidossa ja saa apua, itse en enää häntä yritä omin voimin auttaa. Ja on ollut hienoa huomata kuinka mies tästä sumusta onkin alkanut tulemaan mukaan normaaliin arkeen ja hymyillyt oikeasti ja aidosti pitkästä aikaa ja nauranut eikä olekaan enää se "Ihaa" joka näkee maailman vain harmaana!
 
Masennusta minäkin epäilen, mutta kun ei miestä saa lääkäriin, ei juttelemaan minnekään, eikä edes puhumaan mun kanssa... mun omat voimat ei riitä. suuttuu, jos yrittää edes ehdottaa lääkäriin menoa.
 
Niin siitähän sen pitäisi lähteä että myönnetään ongelma itselle ja sen jälkeen otetaan apua vastaan lääkäriltä. Masennuslääkkeet on alkaneet auttaa mun miestä, onneksi. Nyt kerinnyt käyttää muutaman viikon.
 
Masennus tai uupumus tai mikä lie pään umpisolmu tuossa lienee kyseessä.

Se vaan on niin vaikeeta lähtee hakemaan sitä apua, niin monelle. Ja kun eletään parisuhteessa, niin, minun havaintojeni mukaan näyttää olevan ihan liian helppoa monesti kaataa se oma paha olo toisen päälle ja syyttää siitä toista. Ja toinen lisäksi sen usein imeekin itteensä, enemmän tai vähemmän. Siinä sitten mennään masennukseen tai milloin mihinkin mielenterveysongelmaan iloisesti alamäkeä pariskuntana.

Mutta mitä voi tehdä siipalle, joka sairastuu tai uupuu eikä suostu hakemaan apua? Puhua ja kannustaa hakemaan apua, tietysti. Mutta ennen kaikkea määritellä omat rajansa ja se, miten itseään antaa kohdella. Jos annan toisen kohdella itseäni huonosti, meille tulee vaan kummallekin pahempi olo: minulle tästä kohtelusta ja toiselle siitä että hän on niin paska minulle ja tietää sen, tuntee syyllisyyttä... ja on taas vielä masentuneempi ja kiukkuisempi tuntemansa syyllisyyden vuoksi. Kehä on valmis. Kaikista syistä on tärkeä ymmärtää oma rajansa. Vaikka toinen olisi kuinka uupunut ja masentunut, ei ole oikeutta kohdella toista loukkaavasti, alistavasti tai nöyryyttävästi. Kumpikaan ei saa, toista.
 
[QUOTE="nuuh";26156663]Sehän mököttää kuin nainen! Ei miehet saa niin tehdä se on meidän etuoikeus! Osta sille vaihdevuosipillereitä ja vaikka sukkahousut ja sano että akat mököttää, ole mies tai käytä näitä. Ja alat mököttää vuorostas.[/QUOTE]

samaa mieltä
 
Samoin omakin mies suuttu jos minä ehdotin, mut sitte ku neuvolassa terkka ehdotti tuollasta apua niin apu kelpas. Ja sitte ku terapeutti ehdotti lääkärissä käyntiä, että saadaan varmistus onko hän masentunut vai ei, niin siitäkään mies ei suuttunut. Oikeastaan yllätyin ku hän ilmoitti, että oli itsekin miettinyt, että voisiko olla masentunut... ei vaan voinut vissiin myöntää, että oli. Ja mies oli ajatellu myös, et mä haluan hänelle masennus diagnoosin, että sen jälkeen voisin jättää hänet ja saisin ainakin lapset jne... Tälläsiä ihmeajatuksia. Vaikka päinvastoinhan minä nyt en ainakaan häntä jättäis ku tiedän, et hänellä on sairaus ja se me voitetaan tietty. Olis kyl hyvä ihan miehes kannalta, et hän sais ammattiapua. Kurjaa kun suhteeseen pääsee hitaasti (mutta varmasti) hiipimään tollanen kutsumaton painajainen MASENNUS. Mut hei.... paras neuvo mitä terapautti sanoi mulle oli oikeesti se, et: "Älä ruoki enää sitä masennusta. Vaikka vaikuttaisikin välinpitämättömältä niin älä anna enää miehellesi ylimäärästä huomiota. Keskity omaan jaksamiseen ja lapsiin. Tee omia suunnitelmia. Jos haluaa mukaan hän tulee, mut jos ei tule niin ei voi mitään, jääköön kotiin". Niin ja hyvä neuvo myös minkä sain oli, et mun pitää ite hillitä mitä sanon ääneen. Masentuneelle ei kannata antaa kokoaika uusia suunnitelmia ja ideoita, koska masentunu "pelkää" muutoksia. Eli mä opettelin kirjottaa omat "huippuidikseni" ja "mahtavat tulevaisuudensuunnitelmani" paperille ja olee niistä hiljempaa miehelleni. Tavallaan siis jätin hänet joksikin aikaa ulkopuolelle kunnes hän on itse alkanut lähentymään ja alkanut kyselemään ja tulemaan mukaan hommiin. Antaa aikaa niinku parantumiselle.
Tään mun mies siis aluksi aloitti hoidot terapialla eikä halunnut lääkkeitä vaik lääkäri ehdotti. Muutaman kuukauden jälkeen hän kuitenkin itse halusi lääkkeet. Nyt syö niitä ja suunnitelmissa jättää ne kesällä pois. Saa nähä mitä sitten tulee eteen, mutta ainakin nyt me kumpikin tiedetään mistä se miehen "isoketutus" sitte johtuu.
Tsemppiä teille. Kyllä se helpottaa tavalla tai toisella vaikka nyt tuntuuki takuulla ylitsepääsemättömältä. *hali*
 
Nyt kyllä tuntuu siltä, etten jaksa enää ja on aivan toivoton olo. Alkaa itkeskely vallata arjen, kun ei toisesta saa mitään apua ja turvaa... ja jos ei suostu lääkäriin, niin mä en tosiaan enää kauan kestä :(
 
Hei yks juttu viel. Masentuneen läheiset alkaa itsekkin usein myös siinä sivussa masentua. Eli aina voit itse mennä juttelemaan terapeutin kanssa. Siitä ei ainakaan mitään haittaa voi olla. Jos mies ei kerta halua mukaan niin tee se itses ja lastes vuoksi itse. Saat teraputilta (ainaki toivon mukaan) hyviä neuvoja miten kestää tuota sun tilannetta ja mitä kannattaisi tehdä. Ehkä alat näkee muitakin vaihtoehtoja mitä sulla ei ole tullut vielä itelle mieleen tai huomaat, että oletkin ehkä jo päätynyt johonkin lopputulokseen. Jokatapauksessa oli päätöksesi pysyä liitossasi tai ei, taistella miehesi masennusta vastaan tai ei... Niin uskon, että jos vain juttelet siitä jonkun ammattilaisen kanssa niin sulle tulee parempi olo. Ja ennen kaikkea selkeempi olo. :)
 
Äsken sain miehen tekemään masennustestin ja tulokseksi tuli 21, kun yli 17 pistettä saaneiden suositellaan ottavan lääkäriin yhteyttä ja mun arvion mukaan, miehen olo on vielä pahempi.... ehkä nyt alkaa sen päähän mennä tämä asia, jos vielä saataisiin jotain takaisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen;26160390:
Ei mies jaksa, eikä ole kiinnostunut. Ihan pienten asioiden hoitaminen saattaa kestää viikkoja, eikä saa mitään aloitettua.

Juu teidän pitää sit mennä johonkin parisuhekurssille että löytyy taas lämpö ja läheisyys :) Siis ei ihme, jos teillä ei ole seksielämää että miehes käyttäytyy noin...harmi juttu...mut kipinän voi vielä löytää ;D
 

Yhteistyössä