Zen cafea lainatakseni: Kannattaako tunnustaa jos pettää? Pitäisikö heti kertoa?
Tein tänään itsepetoksen ja kerron siitä teillekin, jotta saan hävetä tuhmaa minääni julkisestikin. Söin fazerin sinisen konvehdin ja kettunannan. Ja kyllä, hävettää. Vaikkakin samalla vähän naurattaa
Voi perskule kun alkoikin sitten tekemään niitä herkkusia vähän enempikin mieli. Päätin sitten, että illalla voin ottaa vielä yhden kumpaakin. Kuriton ja selkärangaton siis olen.
Vaan kuinkas sitten kävikään. Enää ei tee mieli. Yhtään! Joten en aio enää tänään herkutella
Mä taidan vähän pelätä sitä painon pompsahtamista takaisin sinne seitsemäänkymppiin ja siksi kai alitajuntani sitten alkoi huutamaan, että ei enempää herkkusia.
Toki se vaaka voi sieltä sinne 70 kiloon vielä pompsahtaa luonnollisen sahaamisen voimasta, mutta se onkin asia ihan erikseen. Se on ihan ok, mutta jos fazerin sinisellä ja kettunannalla nostan sen ylös, homma on kaikkea muuta kuin ok.
Mä niin toivon, että osaisin jatkossakin pidättyä vain muutamassa herkussa. Eikö homma siis menisi kovaksi mässäämiseksi, kuten ennen. Mulla on kyllä jo sotasuunnitelmakin, jonka avulla tämän toteutan. Asetan itselleni kilomäärän, jota en ylitä. Jos menee yli, aloitan HETI dietin. Ja se kilomäärä tulee siis varmaankin olemaan sen 62 kiloa. Sen yli jos menee, diettaan ne heti pois. Vaa-alla ramppaan kerran viikossa jolloin ei ehdi ylikiloja salakavalasti tulemaan.
Älkää kertoko kenellekään, mutta mä olen nyt vähän (ja painotan, että vähän) kiinnostunut treenaamisesta. Tekis ikäänkuin jopa vähän mieli treenata. Mä kun haluaisin vähän habaa esiin, sekä peppua paremman malliseksi. Lisäksi haluaisin kunnon reidet. Etureisitreeni tuottaakin nopeasti näkyviä tuloksia, mutta tuo takaosasto, joka on enempi ongelmallinen on asia erikseen.
Monta muttaa on vielä matkassa mukana...ne pitäisi selvittää. Katsotaan, katsotaan.