Mikä nykyään edes erottaa AMK:n yliopistosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pohtija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pohtija

Vieras
AMK:n perustutkintohan on yleensä alempi korkeakoulututkinto, mutta AMK:ssahan voi suorittaa nykyään myös ylemmän korkeakoulututkinnon, joka VIRALLISESTI vastaa maisterin tutkintoa. Onhan yliopistossakin perustutkintoja, jotka vastaavat alempaa korkeakoulututkintoa. Esim. lastentarhanopetta ja farmaseutti, vaikka suurin osa yliopistotutkinoissa ovatkin ylempiä.
Millään käytönnönläheisyydellä asiaa ei enää selitä. AMK:n tutkinnot ovat nykyään kuitenkin aika teoreettisia. Esim. sairaanhoitajilla on paljon harjotteluita, mutta tradenomeilla ja insinööreillä on pääosin teoriaa. Tradenomien ja insinöörien koulutus vaatii muitenkin jo aika hyvää lukupäätä ja istumalihaksia.
Esim. täällä Vaasassa on sosionomikoulutukseen vaikea päästä. B:n yo-papereilla ei yleensä saa edes pääsykoekutsua. Sosionomikin voi suorittaa lto:n pätevyyden.
Yliopistossa taas on joitakin aloja, jotka ovat paljon käytännönläheisempiä, kuin moni amk:n ala.

Työnantajia ei kiinnosta onko ylempi tutkinto tullut amk:n kautta vai yliopiston kautta. Sen sijaan amk:sta valmistunut on työmarkkinoilla kandia paremmassa asemassa. En kiellä, etteikö edelleen olisi pomoja "ekonomi sen olla pitää" olemassa, mutta esimerkiksi amk:sta ylemmän tutkinnon suorittanut insinööri on monien työnantajien mukaan halutumpi kuin DI.

Monissa työpaikkailmoituksissahan toivotaan korkeakoulututkintoa, mutta ei ole eroteltu pitääkö olla ylempi, vai riittääkö alempi.

Teen isoa tutkimusta tästä aiheesta. Vaikka mielipiteenne eivät päädy tutkimukseeni, niin erilaiset mielipiteet voivat herättää kysymyksiä joihin haen tietoa.

Olen opiskellut aikaisemmin AMK:ssa tutkinnon ja opiskelu oli yllättävän vaativaa ja lukemista oli paljon. En lukiossa edes arvannut amk:n olevan niin vaativa. Yliopistossa meneillään jo toinen maisteritutkinto. Yllättävää, että yliopisto ja amk käyttävät paljon samoja kirjoja ja täällä jopa samoja opettajia, jotka opettavat samat asiat kummassakin koulussa. Ensimmäinen yliopistosta saatu tutkinto irtosi helpommin ja vähemmällä vaivalla, kuin amk-tutkinto. Tämä kolmas tutkinto taas on vaativampi kuin kaksi edellistä.
 
Ei noilla kouluilla nykyään enää niin suurta eroa ole. Työllistyvät pitkälti ihan samoihin tehtäviin samalla palkalla kummastakin puljusta.. Jos siis vrt insinööri-di, tradenomi-ekonomi, amk:n viestintä -yliopiston viestintä jne..
Ero on lähinnä muutamassa alassa..esim. shoitaja-lääkäri.
 
Molemmissa opiskelevana löydän opinnoista paljonkin eroja.

Yliopistoissa tehdään tiedettä.

Ammattikorkeissa opiskellaan ammattiin harjoittelemalla asioita käytännössä ja opiskelemalla tarpeellinen määrä teoriaa.
 
Se että johonkin on vaikea päästä, ei tarkoita sitä että opetus olisi laadukkaampaa... muistaakseni kampaajan opintoihin on myös kovin vaikea päästä.

Itse olen opiskellut DI:ksi ja niissä paikoissa joissa olen ollut/olen töissä ei amk tutkinnolla pärjäis, vaatimuksena on ollut yliopistotason tutkinto.
 
Eihän tradenomeilla ja insinööreillä ole juurikaan sitä käytäntöä. Koulu on ihan täyttä teoriaa reilut 3v ja sitten on lopuksi joku harjoittelu. Koulussa on pelkkää istumista,luentoja ja kirjapinoja.
Kun taas sairaanhoitajalla on koulussakin sitä käytäntöä.
 
Mä en päässyt AMK:hon, vaikka kolme kertaa hain. Yliopistoon pääsin suoraan papereilla lukemaan DI:ksi, mutta en mennyt. Kolmannella kerralla en päässyt juurikin tuohon sosionomin koulutukseen, mutta pääsin yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä :)
 
Eihän tradenomeilla ja insinööreillä ole juurikaan sitä käytäntöä. Koulu on ihan täyttä teoriaa reilut 3v ja sitten on lopuksi joku harjoittelu. Koulussa on pelkkää istumista,luentoja ja kirjapinoja.
Kun taas sairaanhoitajalla on koulussakin sitä käytäntöä.

Niinpä. Ehkä tästä syystä amk on korkeakoulu kuten yliopistokin, ei niillä kovinkaan paljoa ole eroa. Insinöörimatikka ei minusta ole kovin käytännönläheisyyttä vaan puhdasta tietoa ja tiedettä.
 
[QUOTE="vieras";25223551]Ei noilla kouluilla nykyään enää niin suurta eroa ole. Työllistyvät pitkälti ihan samoihin tehtäviin samalla palkalla kummastakin puljusta.. Jos siis vrt insinööri-di, tradenomi-ekonomi, amk:n viestintä -yliopiston viestintä jne..
Ero on lähinnä muutamassa alassa..esim. shoitaja-lääkäri.[/QUOTE]

Meidän yrityksen tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä ei ole yhtäkään insinööriä.
 
[QUOTE="jep";25223615]Niinpä. Ehkä tästä syystä amk on korkeakoulu kuten yliopistokin, ei niillä kovinkaan paljoa ole eroa. Insinöörimatikka ei minusta ole kovin käytännönläheisyyttä vaan puhdasta tietoa ja tiedettä.[/QUOTE]

Ja olet perehtynyt myös yliopiston teknillisen puolen matematiikkaan?
 
[QUOTE="vieras";25223634]Ja olet perehtynyt myös yliopiston teknillisen puolen matematiikkaan?[/QUOTE]

Kyllä, olen opiskellut molemmissa. Amk:n pääsin tokalla yrittämällä ja yliopisyoon ekalla. ;)
 
Mä kyllää komppaan heti tuohon "ei amk-tutkinnolla pärjäisi". Mulla itselläni kyllä on yliopistotutkinto. Kyllä amk-tutkinto on jo niin teoreettinen ja kattava, että loput opettaa se työ itse. Eli työssä kuin työssä pärjää amk- ja yliopistotutkinnolla tehden samaa hommaa.
Mä itseasiassa tein ennen opiskeluita 3-vuotta työtä LUKIOPOHJALLA ja samaan työhön nykyää vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa ja siinä työssä oleva tuttu selittää, miten vaativaa duunia on ja ei pärjäisi insinööri siinä hommassa.. mäkun tein sitä parikymppisenä suoraan lukiosta tulleena. Se työ opettaa tekijänsä itse, kunhan on luonteeltaan sellainen tarkka näprääjä, mitä taas ei välttämättä ole vaikka olisi tohtori.
Tottakai on aina erikseen sitten lääkärit yms.
 
Työnantajia ei kiinnosta onko ylempi tutkinto tullut amk:n kautta vai yliopiston kautta. Sen sijaan amk:sta valmistunut on työmarkkinoilla kandia paremmassa asemassa. En kiellä, etteikö edelleen olisi pomoja "ekonomi sen olla pitää" olemassa, mutta esimerkiksi amk:sta ylemmän tutkinnon suorittanut insinööri on monien työnantajien mukaan halutumpi kuin DI.

Tämä ei ainakaan omalla alallani pidä paikkaansa, toki voi olla aloja joissa näin on. Tuosta kandijutusta olen kyllä samaa mieltä eli kandin papereita ei hirveästi arvosteta.

Meitä palkattiin kaksi ihmistä samaan aikaan samaan tehtävään: minä juuri yliopistosta valmistunut ja toisella AMK-tausta ja työkokemusta monen monta vuotta. Ja esimerkiksi monessa insinööritoimistossa on todellakin väliä, onko käynyt AMK:n vai yliopiston. On olemassa työtehtäviä, joissa se teoreettinen/matemaattinen osaaminen pitää olla, ei riitä että hallitsee käytänön sovellukset, koneet ja laitteet.

Olen siis sitä mieltä, että kumpiakin koulutuksia tarvitaan. Valmistumispaikalla on kuitenkin väliä, kun katsotaan sitä minkälaisia työtehtäviä voi tehdä ja mitä näistä työtehtävistä maksetaan.
 
AMK:n insinöörien matikka on VAIKEATA! Vaikka mä olen kirjoittanut lukiossa pitkästä matikasta E:n ja ollut aina hyvä laskemaan, en osannut edes ekan vuoden insinöörimatikkaa. Mieheni siis on insinööri.
Mä itse olen viestintätieteitä lukenut, joten meillä ei nyt matikkaa ollut edes. Joku naurettavan helppo tilastomatikka.
 
Yliopistotutkinto vaaditaan joihinkin töihin, vaikkapa tutkija ja sosiaalityöntekijä. Yliopistossa tehdään tiedettä, amk:ssa opiskellaan käsittääkseni työelämä-lähtöisesti.
 
Mä taas olen sitä mieltä, ettei työnantajat arvosta DI:itä yhtään insinööriä enempää. Itse olen nimittäin DI. Jokaisessa työssä, jossa olen ollut on ollut insinöörejä ihan samassa työssä. Mulla kävi nimittäin niin, että amk:sta tullut insinööri sai paikan ja minä työkokemusta omaava di en. Tosin hän oli mies ja minä nainen!
Tapauskysymyksiä.
 
EN toki voi puhua kuin omasta alastani, mutta eipä niillä käytännössä ihan hirveästi eroa ole. Opiskelin siis tekniikkaa ja yllättäen esim. oikeustieteiden opintoja oli amk:ssa huomattavasti enemmän kuin tkk:ssa. Matematiikkaa oli yhtä paljon, fysiikkaa yksi kurssi enemmän, no kemia oli uusi, tosin toisissa amk:ssa sitäkin opiskellaan. Ainoana erona ehkö oli se, että amk:ssa oli käytännöntyötunteja, tkk:ssa ei ja tkk:ssa sitten syväluotaavampia tutkimuskursseja erikoisjutuista.
 
Mun kaveripiirissä kaikki AMK:n käyneet ovat olleet tehokkaampia opiskelijoita. Opinnot suoritettu ihanneajassa. Yliopistoa käyvät ovat vieläkin opiskelemassa ja ovat sinä aikana pitäneet välivuosia. Pätee ehkä vain mun kaveriporukassa, mutta AMK:n käyneet tietävät paremmin mitä elämältä haluavat.... :D Yliopistoa käyvät eivät oikein oo osanneet vielä päättää. :D :D
 
En ole kauhaesti perehtynyt asiaan. Mä sain korkeakoulutusta vaativan vakituisen työpaikan jo ennen valistumistani ja tällä hetkellä mulla on yli 50 alaista ja palkka alkaa liki vitosella. Olen koulutukseltani tradenomi, joten mun kohdalla en ainakaan sitä yliopistotutkintoa tarvinnut.
Mutta käsittääkseni silti laajemmassa mittakaavassa ekonomin on helpompi päästä todella korkealle, kun tradenomeista tulee pikkupomoja.
 
[QUOTE="vieras";25223671]AMK:n insinöörien matikka on VAIKEATA! Vaikka mä olen kirjoittanut lukiossa pitkästä matikasta E:n ja ollut aina hyvä laskemaan, en osannut edes ekan vuoden insinöörimatikkaa. Mieheni siis on insinööri.
Mä itse olen viestintätieteitä lukenut, joten meillä ei nyt matikkaa ollut edes. Joku naurettavan helppo tilastomatikka.[/QUOTE]

No jos insinööripuolen matematiikka on vaikeaa niin DI puoli on vielä vaikeampaa, lisäksi matematiikan oppeja sovelletaan ja ilmiöitä mallinnetaan sen avulla.
 
[QUOTE="Tyttöjen äiti";25223718]Mun kaveripiirissä kaikki AMK:n käyneet ovat olleet tehokkaampia opiskelijoita. Opinnot suoritettu ihanneajassa. Yliopistoa käyvät ovat vieläkin opiskelemassa ja ovat sinä aikana pitäneet välivuosia. Pätee ehkä vain mun kaveriporukassa, mutta AMK:n käyneet tietävät paremmin mitä elämältä haluavat.... :D Yliopistoa käyvät eivät oikein oo osanneet vielä päättää. :D :D[/QUOTE]

Minun amk-luokaltani vain 3/20 valmistui tavoiteajassa.
 

Yhteistyössä