Lähtölaskenta alkanut.. :( (turhis, omaa eropohdintaa)

Miehen kanssa juteltu asiat niin, että ellei vuoden loppuun mennessä ala suhde sujua paremmin, niin erotaan. Eropäätös siis tulee olemaan minun. Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä, sisällä ammottaa iso aukko. Toisaalta haluan rakentaa mulle ja lapsille OMAN elämän (tää nykyinen mies ei siis ole lasten isä eikä sitä roolia ole koskaan ottanut) ja sen jälkeen katsoa, mahtuuko siihen ketään miestä ja toisaalta taas haluaisin kovasti jäädä tähän elämään, miehen rinnalle ja tyytyä kaikkeen. Tiedän kuitenkin, etten kestä miehen puhumattomuutta ja tietynlaista kylmyyttä lapsiani (ja yleensä kaikkia muita kuin minua) kohtaan.

Ero tarkoittaisi, että:

1) Jouduttaisiin muksujen kanssa muuttamaan taas kerran. Kerrostaloon, joka ei todellakaan houkuta. (Ei pahalla niille, jotka kerrostalossa viihtyvät - minä olen siellä tätä ennen ikäni ollut eikä ole ikävä. Nyt siis asumme omakotitalossa.)
2) Poika joutuisi vaihtamaan eskaria kesken kaiken.
3) Menettäisin auton, joka tarkoittaisi melkoisesti kävelyä, kun ottaa huomioon että töihin pitäisi päästä ja lapset viedä tahoilleen.
4) Pitäisi löytää jostain joku työpaikka ja leikki-ikäinen laittaa päiväkotiin. Tässäkään ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta olisin mielelläni ollut vielä pienen kanssa kotona.
5) Pitäisi opetella olemaan ITSENSÄ kanssa. Yksin, erillisenä. Sitä en ole koskaan vielä joutunut tekemään. Olen teini-ikäisestä asti ollut suhteessa, kauaa ei ole tarvinnut välillä sinkkuilla.
6) Menettäisin miehen, jonka kanssa mahdollisesti VOISIN kuvitella viettäväni loppuelämäni enkä välttämättä tapaa enää ketään uutta. Yhteenpaluu ei ole mahdoton ajatus, mutta aina voi olla että mies löytää uuden naisen elämäänsä.

Tänne jääminen tarkoittaisi, että:

1) Pitäisi TYYTYÄ. Kaikkeen. Siihen, ettei täällä puhuta, selvitellä asioita. Siihen, että lapsillani on miehen mallina puhumaton, etäinen, kylmä ihminen (lasten näkökulmasta). Siihen, ettei lapsia tule lisää.
2) Miettisin loppuikäni, että mitä JOS olisin lähtenyt.
3) Tuskin kasvan ihmisenä lainkaan, korkeintaan latistun ja tylsämielistyn. Itsetunto latistuu entisestään, kun toiselta ei irtoa positiivista palautetta lainkaan. (Katselee seinille kun olen vähissä vaatteissa, ei ole koskaan sanonut kauniiksi vaikka en todellakaan mikään petolinnunperä ole, emme keskustele asioista).


Mitä minä nyt teen Toisaalta elämässä täällä ei ole mitään HIRVEÄN suurta vikaa (mies ei ole alkoholisti, ei ole väkivaltainen, on minulle kiltti, ei ole mustasukkainen ja hän on minulle tietyllä tapaa kauhean rakas...tulevaisuus on turvattu ym)... mutta taas TOISAALTA...


Mulla on ihan hirveä olo, miten tämmöisen päätöksen voi kukaan tehdä!?

 

tuosta kirjoituksestasi päätellen mies on sinulle vain se taloudellinen hyvä, joten minusta ei ole miestä kohtaankaan oikein, että olette tuollaisessa suhteessa. Ja jos ei tosiaan ota kontaktia edes lapsiin, niin itse en tuollaiseen pystyisi.

Eikä kerrostalo ole ainoa vaihtoehto. Rivitalojakin löytyy ja joskus sellainen kiva esim. päätyhuoneisto.

 

tuosta kirjoituksestasi päätellen mies on sinulle vain se taloudellinen hyvä, joten minusta ei ole miestä kohtaankaan oikein, että olette tuollaisessa suhteessa. Ja jos ei tosiaan ota kontaktia edes lapsiin, niin itse en tuollaiseen pystyisi.

Eikä kerrostalo ole ainoa vaihtoehto. Rivitalojakin löytyy ja joskus sellainen kiva esim. päätyhuoneisto.

Tällaisen kuvan minäkin sain.

 

tuosta kirjoituksestasi päätellen mies on sinulle vain se taloudellinen hyvä, joten minusta ei ole miestä kohtaankaan oikein, että olette tuollaisessa suhteessa. Ja jos ei tosiaan ota kontaktia edes lapsiin, niin itse en tuollaiseen pystyisi.

Eikä kerrostalo ole ainoa vaihtoehto. Rivitalojakin löytyy ja joskus sellainen kiva esim. päätyhuoneisto.

Sanaa mieltä olen. Tuossa kohdassa jossa luettelit mitä ero tarkoittaisi melkein kaikki oli rahallisia asioita !

 

poika ei joutuisi vaihtamaan eskaria ja saisitte rauhassa järjestellä asioita ja etsiä sen työpaikan.
Voittehan sopia alustavasta asumuserosta...


Pärjäät varmasti.Ei tarvi sit kiikkustuolissa katua ,ettei silloin tullut lähdettyä.

 

No mietin, että kirjoitanko "Ero tarkoittaisi (itsestäänselvyyksien lisäksi)" mutta mietin että totta kai ihmiset ymmärtää, miten paljon tuo ihminen mulle merkitsee ihan jo sen perusteella, että olo on hirveä. Mietin käytännön asioita, eivätkö ne ole tärkeitä?

Kaduttaa jo nyt että piti tämmöinenkin tänne laittaa. Ei vaan ole omassa lähipiirissä oikein ketään, kenelle puhua tästä.

 

Ikävältä kuulostaa, että kaipailet niin "helpomman" elämän perään.

 

Eläisitkö tuon saman miehen kanssa siellä kerrostalossa ilman autoa ja kävisit töissä? Jos et niin olet hänen kanssaan rahan takia.

 

En mä ymmärrä tätä palstaa. Ensin hoette, että erotkaa erotkaa erotkaa ja sitten kun mä alan sitä tosissani pohtia, niin heti lytätään ja leimataan materiakeskeiseksi ja "helpon elämän perään haikailijaksi". :'(

 

No mietin, että kirjoitanko "Ero tarkoittaisi (itsestäänselvyyksien lisäksi)" mutta mietin että totta kai ihmiset ymmärtää, miten paljon tuo ihminen mulle merkitsee ihan jo sen perusteella, että olo on hirveä. Mietin käytännön asioita, eivätkö ne ole tärkeitä?

Kaduttaa jo nyt että piti tämmöinenkin tänne laittaa. Ei vaan ole omassa lähipiirissä oikein ketään, kenelle puhua tästä.

Ei kannata katua, että purit tuntemuksiasi :hug: Kaikkien täytyy joskus purkaa ajatuksensa ja jos ei lähipiirissä ole ketään kenelle puhua, niin miksi ei sitten tänne? Ja on hyvä että mietit käytännön asioita, mutta muista että selviät ilman autoa kerrostalossa. Ei ne ole sen arvoisia asioita että sitten mummona miettii olisiko sittenkin saanut parempaa !

 

Ikävältä kuulostaa, että kaipailet niin "helpomman" elämän perään.

Kukapa ei?

KittyB, älä tyydy, parempaakin on varmasti olemassa

 

Ei kannata katua, että purit tuntemuksiasi :hug: Kaikkien täytyy joskus purkaa ajatuksensa ja jos ei lähipiirissä ole ketään kenelle puhua, niin miksi ei sitten tänne? Ja on hyvä että mietit käytännön asioita, mutta muista että selviät ilman autoa kerrostalossa. Ei ne ole sen arvoisia asioita että sitten mummona miettii olisiko sittenkin saanut parempaa !

Kiitos sinulle, näin minäkin ajattelen.
Tuo autoasia on siksi muuten tärkeä, että meidän paikkakunnalla ei ole toimivaa julkista liikennettä ja bussilla kulkeminen tulee yhtä kalliiksi kuin oma auto. Etäisyydet voi olla suuriakin ja päivähoitopaikkaa ei läheltä usein saa.

 

kannattaisi varmaan miettiä noita käytännönasioita jo siinä parisuhteessa. Etsi töitä nyt ja katsotte jos se vaikka vaikuttaisi asiaan. Saisit vähän omaakin elämää.

 

kannattaisi varmaan miettiä noita käytännönasioita jo siinä parisuhteessa. Etsi töitä nyt ja katsotte jos se vaikka vaikuttaisi asiaan. Saisit vähän omaakin elämää.

Ihan oikeastiko kuvittelet, etten ole mitään missään vaiheessa tätä ennen miettinyt? Käytäntö pelaa meillä oikein hyvin, tunnepuoli vaan ei vaikka rakkautta löytyykin.

 

Kiitos sinulle, näin minäkin ajattelen.
Tuo autoasia on siksi muuten tärkeä, että meidän paikkakunnalla ei ole toimivaa julkista liikennettä ja bussilla kulkeminen tulee yhtä kalliiksi kuin oma auto. Etäisyydet voi olla suuriakin ja päivähoitopaikkaa ei läheltä usein saa.

Vaikea noin sanoa, mutta jotenkin tuntuu että myös niille käytännön asioille löytyy ratkasu, ei ehkä se kaikista helpoin. Ja kun hetken rämmit lastesi kanssa, että saatte asiat kuntoon ja päivät rullaamaan, niin jospa silloin olisi varaa hankkia oma auto.

 

En jäisi tuohon suhteeseen, jo senkin takia, että miehellä kylmä suhde lapsiin. Kyllä lapset sen vaistoaa. Puhun omasta kokemuksestani. Lähde pois. Saatat myöhemmin katua, jos et lähde. Ala nyt jo etsiä töitä ja asuntoa; voithan jo asuntohakemukseen laittaa, että haet esim. rivitaloasuntoa tai sitten haet yksityisiltä markkinoilta. Kuitenkin todennäköisesti saisit asumistukea.

 

minä en ole koskaan ehdottanut kenellekään, että eroa eroa (paitsi silloin jos suhteessa on väkivaltaa ) olen sitä mieltä, että parisuhteessa on kaksi osapuolta. Aina ei voi vain syyttää sitä toista ( kun se on sellainen ja tämmöinen ) pitää myös lähteä tekemään muutosta itsessä. Entä jos etsisit työtä nyt, miettisit miten sitä parisuhdetta muuttettaisiin parempaan suuntaan ja miettisitte yhdessä miksi mies on kylmä lapsia kohtaan. Anna miehen olla lasten kanssa keskenään jne jne.

valitettavasti tuosta tekstistä nyt sai sen kuvan, että kun taloudellisesti on kaikki mukavasti eikä töihinkään tarvitse mennä...

 

Ikävältä kuulostaa, että kaipailet niin "helpomman" elämän perään.

No mitäs ikävää siinä on? Tottakai tuollaiset asiat ovat isoja asioita, joita pitää miettiä ennen eroa. Parempihan ne on tässä vaiheessa tiedostaa, kuin sitten jälkeenpäin valitella. Onhan nuo nyt lapsienkin elämänlaadun kannalta olennaisia asioita, vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä, ettei millään muulla ole lapsien kannalta väliä kuin sillä vanhempien välisellä parisuhteella. Haukkukaa vain pinnalliseksi, mutta kyllä minullakin vaikuttaisi tuollaisetkin asiat vaakakupissa aika paljon. En minä ainakaan voisi tehdä tuollaisia ratkaisuja pelkästään oman fiiliksen mukaan.

 

Ja totta kai sun pitää miettiä käytännön asioita kun on lapsia. Et voi vain hypätä tuntemattomaan miettimättä, niin kuin nuorempana ilman lapsia olisi voinut tehdä.

 

Minkä ikäinen olet? Itse kun olen kokenut vakavan kolmenkympin kriisin, niin aina tällaisissa tapauksissa mietin, että voisiko kyseessä olla jokin ikäkriisi. Mäkin olen ollut suhteessa teinistä saakka, tosin mieheni ja lasteni isän kanssa, eli 25v ja nyt olemme nelikymppisiä. Mä en silloin eroa edes miettinyt, mutta mietin, että mitä kaikkea voisin menettää, jos tähän jään. Toisaalta en halunnut särkeä lapsilta perhettä, tämä on sun tilanteessasi toki toisin. Pari vuotta siinä kaiken kaikkiaan meni jahkaillessa ja kriisistä eroon päästessä.

Mäkin ehdottaisin, että aikalisä miettimiselle niin kauan, kunnes olet varma siitä mitä haluat. Vähintään sen eskarin loppuun.

 

Ja totta kai sun pitää miettiä käytännön asioita kun on lapsia. Et voi vain hypätä tuntemattomaan miettimättä, niin kuin nuorempana ilman lapsia olisi voinut tehdä.

No tämäpä juuri. Mä luulin vuosia, että tämä mies olisi se kenen kanssa mä haluan oikeasti olla ja olin asennoitunut siihen, että nyt täällä talossamme vanhetaan. Ei vaan enää tunnu siltä, syitä on monia.

 

tai parisuhde leiriä.Esim Kataja Ry:LLä

Jospa miehesi avautuisi myös tunnepuolella. Hänellä voi olla lapsuudenkodista opittu tapa tunnekäyttäytymisestä. Tai han on voinut jotenkin joutua jäädyttämään tunteensa lapsuudessa tai
ex sä kanssa Ja ehkä hän jotenkin lukossa,miehet usein on. Mutta aina voi kehittyä myös miehet ja myös tunnepuolella.

Teillä kuitenkin menee hyvin

 

Minkä ikäinen olet?

Mäkin ehdottaisin, että aikalisä miettimiselle niin kauan, kunnes olet varma siitä mitä haluat. Vähintään sen eskarin loppuun.

Olen alle 30. Ikäkriisiä olen itekin miettinyt, että josko tässä olisi kyse kolmenkympin kriisistä. Tuntuu, että tarvitsisin omaa tilaa ajatusteni selvittelyyn.

Kiitos, tuokin on kyllä vaihtoehto että otettaisiin vielä pidempi "harkinta-aika". Miksipäs tietty ei.

 

[QUOTE="vieras";24985528]Eläisitkö tuon saman miehen kanssa siellä kerrostalossa ilman autoa ja kävisit töissä? Jos et niin olet hänen kanssaan rahan takia.[/QUOTE]

Olen elänytkin.

 

Olen elänytkin.

Olitteko onnellisempia silloin kuin nyt?

Taasko ne komeat kulissit vie huomiota siltä mikä elämässä on oikeasti tärkeää?

Ei mekään olla yhtään onnellisempia tässä omakotitalossa kuin pienessä kerrostalokolmiossa. Tässä vaan enemmän murehdittavaa, isompi asuntolaina ja ilman autoa ei pääse mihinkään. Usein mietin, että miksi lähdettiin edes hakemaan enemmän ja enemmän ja enemmän. Pitäis osata keskittyä siihen mikä on oikeasti tärkeää.