Keittiönoita
Minusta ei ole lainkaan kummallista miettiä käytännön asioita, kun on harkitsemassa eroa. Kyse on kuitenkin suuremmasta elämänmuutoksesta kuin pelkkä muutto tai työpaikan vaihto. Elämä on suurimmaksi osaksi arkea ja arkeen vaikuttaa paljon sellaiset asiat kuin vaikkapa työmatkan pituus. On oman jaksamisen kannalta aivan eri asia, onko työpäivän pituus työmatkoineen 9 vai 12 tuntia. Siihen jos päälle laittaa itselleen jatkuvan kärvistelyn rahahuolista, niin voin omasta kokemuksestani sanoa, että - ainakin aika ajoin - rankkaa on.
Hyvä puoli asiassa kuitenkin on se, että taloudelliseen tilanteeseena voi yleensä itse vaikuttaa. En väitä, että olisi ollut ihan helppoa meidän kenenkään kannalta, kun aikoinaan työn ohella lähdin opiskelemaan. Opiskelu kesti kuitenkin vain muutaman vuoden ja sen jälkeen tilanne parani huomattavasti. Sen muutaman vuoden jaksoi kärvistellä ja lapsetkin - kouluikäisiä silloin - ymmärsivät, että tiukka ajanjakso oli tilapäinen eivätkä hinkuneet jokaista eteensä tulevaa tavaraa.
Mä luulen, että haastavinta sulle tulisi olemaan tuo kohta 5. Mä olen ollut yh yli 20 vuotta ja tämä on sopinut mulle oikein hyvin. Mutta ehdinkin asua nuorena useita vuosia yksin ja päätösten tekeminen, asioiden hoitaminen ja yksin oleminen oli mulle entuudestaan tuttua eikä mitenkään ikävää tai vaivalloista. Sulla tulee varmasti olemaan totuttelemista siinä, että iltaisin ei ole kotona toista aikuista, jonka kanssa puhua tai neuvotella asioista. Jokaisesta pohdinnastasi et voi ystävillesikään aina soittaa ja kysyä heidän mielipidettään. Kun lapset tai itse olet sairaana, ruokaa on silloinkin saatava pöytään. Pitää olla joko hätävarastot kaapissa, joku läheinen käymään kaupassa tai yksinkertaisesti raahauduttava kauppaan vaikka 40 asteen kuumeessa. Suosittelen lämpimästi tuota ensimmäistä.
Kuopukseni isä ei koskaan ottanut mitään isäpuolen roolia esikoiseeni. En olisi edes halunnut niin. Hän oli esikoiselle vain "Matti, pikkuveljen isä". Mä en siis pidä tarpeellisena, että uusi puoliso alkaisi isäksi lapsille. Mutta tunnekylmä lapsia kohtaan ei saa olla. Lapset eivät mielestäni saisi tuntea, että he ovat jollain tavalla vieraina sinun ja miehesi kodissa. Sinä ja lapsesi olette perhe ja mies joko kuuluu siihen tai ei kuulu.
Jotain parisuhdeterapiaa minäkin suosittelen, koska ongelmanne eivät johdu päihteistä tai väkivaltaisuudesta. Eskarin vaihtamista kesken vuoden en kuitenkaan pidä kovinkaan pahana...uudesta eskarista kaiketi niitä luokkakavereitakin tulee, joten voisi olla jopa hyvä, jos ekalle mennessä luokassa olisi edes joitain tuttuja lapsia.
Hyvä puoli asiassa kuitenkin on se, että taloudelliseen tilanteeseena voi yleensä itse vaikuttaa. En väitä, että olisi ollut ihan helppoa meidän kenenkään kannalta, kun aikoinaan työn ohella lähdin opiskelemaan. Opiskelu kesti kuitenkin vain muutaman vuoden ja sen jälkeen tilanne parani huomattavasti. Sen muutaman vuoden jaksoi kärvistellä ja lapsetkin - kouluikäisiä silloin - ymmärsivät, että tiukka ajanjakso oli tilapäinen eivätkä hinkuneet jokaista eteensä tulevaa tavaraa.
Mä luulen, että haastavinta sulle tulisi olemaan tuo kohta 5. Mä olen ollut yh yli 20 vuotta ja tämä on sopinut mulle oikein hyvin. Mutta ehdinkin asua nuorena useita vuosia yksin ja päätösten tekeminen, asioiden hoitaminen ja yksin oleminen oli mulle entuudestaan tuttua eikä mitenkään ikävää tai vaivalloista. Sulla tulee varmasti olemaan totuttelemista siinä, että iltaisin ei ole kotona toista aikuista, jonka kanssa puhua tai neuvotella asioista. Jokaisesta pohdinnastasi et voi ystävillesikään aina soittaa ja kysyä heidän mielipidettään. Kun lapset tai itse olet sairaana, ruokaa on silloinkin saatava pöytään. Pitää olla joko hätävarastot kaapissa, joku läheinen käymään kaupassa tai yksinkertaisesti raahauduttava kauppaan vaikka 40 asteen kuumeessa. Suosittelen lämpimästi tuota ensimmäistä.
Kuopukseni isä ei koskaan ottanut mitään isäpuolen roolia esikoiseeni. En olisi edes halunnut niin. Hän oli esikoiselle vain "Matti, pikkuveljen isä". Mä en siis pidä tarpeellisena, että uusi puoliso alkaisi isäksi lapsille. Mutta tunnekylmä lapsia kohtaan ei saa olla. Lapset eivät mielestäni saisi tuntea, että he ovat jollain tavalla vieraina sinun ja miehesi kodissa. Sinä ja lapsesi olette perhe ja mies joko kuuluu siihen tai ei kuulu.
Jotain parisuhdeterapiaa minäkin suosittelen, koska ongelmanne eivät johdu päihteistä tai väkivaltaisuudesta. Eskarin vaihtamista kesken vuoden en kuitenkaan pidä kovinkaan pahana...uudesta eskarista kaiketi niitä luokkakavereitakin tulee, joten voisi olla jopa hyvä, jos ekalle mennessä luokassa olisi edes joitain tuttuja lapsia.