L
"libbe"
Vieras
Alunperin suunnitelma oli, että itse olen kotona 6kk ja palaan töihin ja mies jää toiseksi kuudeksi kuukaudeksi lapsen kanssa ja sitten hoitoon. Työni on melko joustavaa eikä aina sido työpaikalle, joten voin tehdä töitä myös jonkin verran kotoa käsin ja valita, milloin pidän vapaata. Meillä on myös iso talo ja omat työhuoneet, joten se käytännössä jopa onnistuu. Mutta tokihan keskittyisin pääsääntöisesti töihin, jos kotoa käsin teen töitä. Olisin vain tarvittaessa lähellä.
Raskausaikana sanoin, että lopulliset suunnitelmat tehdään vasta, kun lapsi on siinä ja tarvittaessa suunnitelmia muutetaan. Lapsi on nyt 4kk ja olen valmis palaamaan töihin parin kuukauden päästä, se tuntuu edelleen hyvältä suunnitelmalta.
Mutta ongelma onkin nyt mies, joka on kääntänyt kelkkansa täysin. Hän esitti toiveen, että en palaisikaan vielä töihin, vaan jäisin lapsen kanssa kotiin ja alkaisimme etsiä hoitopaikkaa lapsen ollessa 3-vuotias. Olisi kuulemma myös helpompaa vain toisen laittaa työt jäihin ja hän tienaa enemmän. Ja arvostaisi, että äiti hoitaa lapsen kotona, hänenkin äitinsä on tehnyt niin.
Mä koin tuon todella loukkaavana. Sopimus on sopimus. Olen yliopistolla töissä. Työ ei ole mulla vain keino saada rahaa, mä ihan oikeasti pidän työstäni ja se on iso osa identiteettiäni ja arkeani. En myöskään mitenkään oikein voi olla noin pitkiä aikoja kotona, enkä kyllä edes haluaisikaan. Ja jos aion saada akateemista uraani (onko mulla vielä edes sellaista) johonkin suuntaan, mun on todellakin tehtävä töitä sen eteen ja palattava tutkimuksen pariin. Väitöskirja ei edisty, jos en pääse sitä edistämään. Paljon on tehtävää.
Mies on myös korkeakoulutettu, mutta töissä yritysmaailmassa ja tienaa enemmän. Koen, että hän mitätöi tarpeeni ja tavoitteeni esittämällä tuollaista, vaikka en kotihoitoa itsessään vastustakaan. Se ei vaan ole meille nyt vaihtoehto. Olen myös hyvin pettynyt, että hän ei koe tarvetta hoitaa omaa lastaan rauhassa sen 6 kk.
Asetelma ei olisi tasapuolinen. Ovatko minun tavoitteeni vähempiarvoisia? Mies taas sanoi, että toivoi tätä oikeastaan jo alusta alkaen, mutta ei uskaltanut ehdottaa aiemmin, koska en olisi kuitenkaan suostunut. Toivoi lapsen syntymän muuttavan mieleni.
Mä en voi sanoin kuvailla, kuinka raivoissani olen nyt. Mies saa luvan pitää puheensa, se on selvä. Hänestä on kuoriutunut myös raivostuttavan konservatiivinen kotiäitipuheineen ja oman työnsä tärkeyden ja suuremman rahallisen arvon korostamisen myötä. On myös aivan varmasti jutellut asiasta äidilleen, kun anoppi ihan muka muuten vain otti puheeksi kotiäitiyden hyvät puolet ja yritti saada mut vakuuttumaan siitä, että mun kannattaisi lykätä töitä vielä kahdella ja puolella vuodella.
Raskausaikana sanoin, että lopulliset suunnitelmat tehdään vasta, kun lapsi on siinä ja tarvittaessa suunnitelmia muutetaan. Lapsi on nyt 4kk ja olen valmis palaamaan töihin parin kuukauden päästä, se tuntuu edelleen hyvältä suunnitelmalta.
Mutta ongelma onkin nyt mies, joka on kääntänyt kelkkansa täysin. Hän esitti toiveen, että en palaisikaan vielä töihin, vaan jäisin lapsen kanssa kotiin ja alkaisimme etsiä hoitopaikkaa lapsen ollessa 3-vuotias. Olisi kuulemma myös helpompaa vain toisen laittaa työt jäihin ja hän tienaa enemmän. Ja arvostaisi, että äiti hoitaa lapsen kotona, hänenkin äitinsä on tehnyt niin.
Mä koin tuon todella loukkaavana. Sopimus on sopimus. Olen yliopistolla töissä. Työ ei ole mulla vain keino saada rahaa, mä ihan oikeasti pidän työstäni ja se on iso osa identiteettiäni ja arkeani. En myöskään mitenkään oikein voi olla noin pitkiä aikoja kotona, enkä kyllä edes haluaisikaan. Ja jos aion saada akateemista uraani (onko mulla vielä edes sellaista) johonkin suuntaan, mun on todellakin tehtävä töitä sen eteen ja palattava tutkimuksen pariin. Väitöskirja ei edisty, jos en pääse sitä edistämään. Paljon on tehtävää.
Mies on myös korkeakoulutettu, mutta töissä yritysmaailmassa ja tienaa enemmän. Koen, että hän mitätöi tarpeeni ja tavoitteeni esittämällä tuollaista, vaikka en kotihoitoa itsessään vastustakaan. Se ei vaan ole meille nyt vaihtoehto. Olen myös hyvin pettynyt, että hän ei koe tarvetta hoitaa omaa lastaan rauhassa sen 6 kk.
Asetelma ei olisi tasapuolinen. Ovatko minun tavoitteeni vähempiarvoisia? Mies taas sanoi, että toivoi tätä oikeastaan jo alusta alkaen, mutta ei uskaltanut ehdottaa aiemmin, koska en olisi kuitenkaan suostunut. Toivoi lapsen syntymän muuttavan mieleni.
Mä en voi sanoin kuvailla, kuinka raivoissani olen nyt. Mies saa luvan pitää puheensa, se on selvä. Hänestä on kuoriutunut myös raivostuttavan konservatiivinen kotiäitipuheineen ja oman työnsä tärkeyden ja suuremman rahallisen arvon korostamisen myötä. On myös aivan varmasti jutellut asiasta äidilleen, kun anoppi ihan muka muuten vain otti puheeksi kotiäitiyden hyvät puolet ja yritti saada mut vakuuttumaan siitä, että mun kannattaisi lykätä töitä vielä kahdella ja puolella vuodella.