Lastenlapset eriarvoisessa asemassa

[QUOTE="mmmm";24669288]meillä kans vähän samaa että anoppi kohtelee lapsiamme eri tavalla kuin miehen sisarusten lapsia. Esim jos ollaan kylässä niin saa kyllästymiseen asti kuunnella kun "tiinan tai mikon" lapset sitä ja tätä. Ja sitten myös on sitä vikaa, että toista miniää kehutaan maasta taivaaseen ja minä olen kuin ilmaa. Tulee sellanen tunne että anteeksi kun olen lasteni kanssa olemassa. Eipä anoppilassa haluta käydä kuin kerran vuoteen jos sitäkään....[/QUOTE]
Oletko varma, että toinen miniä ei joudu kuuntelemaan samaa vuodatusta sinusta ja sinun lapsistasi? Nimittäin ainakin oma äitini - kun ei asuttu vielä systerin kanssa naapureina - kertoi mulle vuolaasti siskoni perheen kuulumisia ja vastaavasti meidän kuulumisia taas siskolleni.

Harvoin tapaaminen on tietysti ongelmallista...yleensä ihminen tulee läheisemmäksi sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa viettää enemmän aikaa. Heidän kuulumisistaan ja tekemisistään tietää enemmän. Ja tähän varmaan perustuukin äiti-tytär vs anoppi-miniä problematiikka...naiset kun yleensä soittelevat ja ovat muutenkin enemmän tekemisissä äitiensä kanssa kuin anoppiensa kanssa. Vielä jos mies on sellainen, että ei kovin tiivistä yhteyttä äitiinsä pidä, niin väkisinkin se perhe jää vieraammaksi kuin ne, jotka vierailevat ja soittelevat usein.

 

Mitä miehesi sanoi äidilleen? Vai katsoiko miehesi, että äitinsä käytös oli ihan ok? Ajan takaa sitä, että onko anoppisi toiminnan taustalla miehesi hiljainen hyväksyntä.

On olemassa isovanhempia, jotka ihan tarkoituksella ovat asettaneet lapsenlapsensa eriarvoiseen asemaan. Mun mielestä olisi kuitenkin hyvä, että ennenkuin tilanne kärjistyy, selvitettäisiin mahdolliset väärinkäsitykset. Mä en ole ollut meedioäiti enkä ole meedioanoppikaan...jos multa jotain haluaa, mulle pitää sanoa se. Mä en omilta lapsiltanikaan kysele, mitä he haluaisivat tai mitä tarvitsisivat. Mutta he tietävät, että kun jotain haluavat tai tarvitsevat, niin tulevat sanomaan mulle.

Minä olen myös joutunut pikku hiljaa uskomaan sen tosi asian, että ei minun ajatuksiani ja sanomattomia toiveitani kukaan minun päästäni lue. Olin yksinäni tukkanuottasilla anoppini kanssa (hän ehkä aavisti jotain, mutta koskaan emme ole riidelleet) vielä vuosi sitten. Mutta kun kerran minulla kulissi petti ja suutuin, huomasin että mehän vain olemme ajatelleet asioista eri tavoin. Ja että kun puhutaan näistä, löydetään se kultainen keskitie.

Nyt kun oma anoppi alkaa olla jo aika kiva ihminen (tämä oli iso tunnustus!) niin toisten ei niin mukavat anopit saa mielen surulliseksi. Kun sen tietää, että niitä inhottaviakin on, niitä joiden kanssa ei ole kysymys enää väärinkäsityksistä.

 

Mitä miehesi sanoi äidilleen? Vai katsoiko miehesi, että äitinsä käytös oli ihan ok? Ajan takaa sitä, että onko anoppisi toiminnan taustalla miehesi hiljainen hyväksyntä.

On olemassa isovanhempia, jotka ihan tarkoituksella ovat asettaneet lapsenlapsensa eriarvoiseen asemaan. Mun mielestä olisi kuitenkin hyvä, että ennenkuin tilanne kärjistyy, selvitettäisiin mahdolliset väärinkäsitykset. Mä en ole ollut meedioäiti enkä ole meedioanoppikaan...jos multa jotain haluaa, mulle pitää sanoa se. Mä en omilta lapsiltanikaan kysele, mitä he haluaisivat tai mitä tarvitsisivat. Mutta he tietävät, että kun jotain haluavat tai tarvitsevat, niin tulevat sanomaan mulle.

mies oli silloin vielä grillaamassa ulkona ja me sisällä..kerroin vasta illalla kun anoppi ja appi olivat jo lähteneet... nyt ei olla sen kummemmin oltu tekemisissä anopin kanssa,ei kumpikaan... meni kyllä silloin niin pitkälle että... ja siis ollaan ihan suoraan sanottu mitä tarvittaisiin jne..tärkeämpää kuin mikään tavara tai vaate olis se että hän olis mummi näillekin lapsille ja se on monta kertaa sanottu,ei mitään muutosta... ja me ei olla ainoita tässä asiassa... miehelläni ja hänen siskollaan on vielä isoveli,jolla kanssa lapsia,edellisestä liitosta olevat lapset jo isoja miehiä,mutta uuden vaimon kanssa heillä on yksi pieni poika...ei ole tällekään pojalle ollut mummu.. ja he ovat siitä suoraan sanoneet vuosia sitten tälle ns.mummulle, ja mummu oli vain tokaissut että turha odottaa mitään perintöä sitten..eivätkä ole olleet missään väleissä sitten sen koommin...mun mies ei halua tätä meille...joten vaihtoehdot taitaa olla siinä,että me vaan annetaan asian olla näin..

 

[QUOTE="minsku";24669412]mies oli silloin vielä grillaamassa ulkona ja me sisällä..kerroin vasta illalla kun anoppi ja appi olivat jo lähteneet... nyt ei olla sen kummemmin oltu tekemisissä anopin kanssa,ei kumpikaan... meni kyllä silloin niin pitkälle että... ja siis ollaan ihan suoraan sanottu mitä tarvittaisiin jne..tärkeämpää kuin mikään tavara tai vaate olis se että hän olis mummi näillekin lapsille ja se on monta kertaa sanottu,ei mitään muutosta... ja me ei olla ainoita tässä asiassa... miehelläni ja hänen siskollaan on vielä isoveli,jolla kanssa lapsia,edellisestä liitosta olevat lapset jo isoja miehiä,mutta uuden vaimon kanssa heillä on yksi pieni poika...ei ole tällekään pojalle ollut mummu.. ja he ovat siitä suoraan sanoneet vuosia sitten tälle ns.mummulle, ja mummu oli vain tokaissut että turha odottaa mitään perintöä sitten..eivätkä ole olleet missään väleissä sitten sen koommin...mun mies ei halua tätä meille...joten vaihtoehdot taitaa olla siinä,että me vaan annetaan asian olla näin.. [/QUOTE]

Miten vain päätättekin, niin pitäkää te muut yhtä ja pitäkään huoli että lapset näkevät toisiaan. Että olisi niitä läheisiä tätejä ja setiä ja serkkuja. Nekin on tärkeitä suhteita läpi elämän

 

[QUOTE="minsku";24669412]mies oli silloin vielä grillaamassa ulkona ja me sisällä..kerroin vasta illalla kun anoppi ja appi olivat jo lähteneet... nyt ei olla sen kummemmin oltu tekemisissä anopin kanssa,ei kumpikaan... meni kyllä silloin niin pitkälle että... ja siis ollaan ihan suoraan sanottu mitä tarvittaisiin jne..tärkeämpää kuin mikään tavara tai vaate olis se että hän olis mummi näillekin lapsille ja se on monta kertaa sanottu,ei mitään muutosta... ja me ei olla ainoita tässä asiassa... miehelläni ja hänen siskollaan on vielä isoveli,jolla kanssa lapsia,edellisestä liitosta olevat lapset jo isoja miehiä,mutta uuden vaimon kanssa heillä on yksi pieni poika...ei ole tällekään pojalle ollut mummu.. ja he ovat siitä suoraan sanoneet vuosia sitten tälle ns.mummulle, ja mummu oli vain tokaissut että turha odottaa mitään perintöä sitten..eivätkä ole olleet missään väleissä sitten sen koommin...mun mies ei halua tätä meille...joten vaihtoehdot taitaa olla siinä,että me vaan annetaan asian olla näin.. [/QUOTE]

Kurja tilanne Ja tosiaan tiedän, että on ihmisiä, jotka pitävät oman päänsä. Uusioperheissä on se riski, että ex-miniä onkin ollut anopille mieleinen ja uusi miniä ei olekaan tervetullut. Oma äitini ei aikoinaan puhunut mulle moneen kuukauteen, kun erosin silloisesta pitkäaikaisesta seurustelukumppanistani. Onneksi ei ollut lapsia vielä silloin. Eikä kukaan muu mies ole pystynyt ottamaan sitä paikkaa äitini sydämessä kuin mitä tällä yhdellä oli yli 30 vuotta sitten äitini "lempivävynä" Sen kanssa on pitänyt vaan oppia elämään.

 

Minä olen myös joutunut pikku hiljaa uskomaan sen tosi asian, että ei minun ajatuksiani ja sanomattomia toiveitani kukaan minun päästäni lue. Olin yksinäni tukkanuottasilla anoppini kanssa (hän ehkä aavisti jotain, mutta koskaan emme ole riidelleet) vielä vuosi sitten. Mutta kun kerran minulla kulissi petti ja suutuin, huomasin että mehän vain olemme ajatelleet asioista eri tavoin. Ja että kun puhutaan näistä, löydetään se kultainen keskitie.

Nyt kun oma anoppi alkaa olla jo aika kiva ihminen (tämä oli iso tunnustus!) niin toisten ei niin mukavat anopit saa mielen surulliseksi. Kun sen tietää, että niitä inhottaviakin on, niitä joiden kanssa ei ole kysymys enää väärinkäsityksistä.

Tätä juuri tarkoitin Ihmiset ovat hyvin erilaisia ja heidän toiveensa ja tarpeensa erilaisia. Mä toivon, että jos mun poikani jonain päivänä tulevan miniän mulle esittelee, löydetään yhteisymmärrys meidän anoppi-miniä -suhteeseen. En halua olla mikään halaileva anoppi, jos miniä kokee sen tungettelevana tai ahdistavana. Jään siis mieluummin odottamaan, että mulle kerrotaan, mitä multa odotetaan ja toivotaan. Sen kuitenkin aion tehdä heti alussa selväksi, että en ole ajatustenlukija enkä ala kyselemään säännöllisin väliajoin, haluaako joku jotain vaan mulle pitää sanoa, mitä haluaa. Ja jos ei uskalla itse sanoa, niin laittakoon lapseni asialle

 

Kiitos kaikille kokemusten jakamisesta...
Mä olen ollut aina läheinen anopin kanssa ja ollaan tultu aina hyvin juttuun....itketty ja naurettu yms. Ollaan tunnettu jo lähes 20v joten hyvin tiedetään toisemme ja tapamme...ongelmat on alkaneet kun miehen sisaruksien pienemmät lapset ovat syntyneet, silloin meidän lapset jäi ihan sivuun...
Koska miehen sisaret tarvii apua mummilta, kun eivät ite jaksa hoitaa lapsiaan nii se ottaa AIVOON! Sit leiriytyvät mummilaan täyshoitoon useaksi päiväksi ja sit mummi tietty ei jaksa eikä enää kiinnostu meille tulemaan...jotenkin musta mummi itse tekee karhunpalveluksen pomppimalla milloin mitenkin niiden pllien mukaan...
Mies soitti tänään mummille ja pyysi kylään niin ei taaskaan käynyt kun oli menossa tyttärelleen vaikka oli siellä eilenkin...me ollaan nähty 5vk sitten vaikka välimatkaa on 1.5km...muilla ravaa joka päivä yms...

 

Sama tilanne meillä. Mieheni siskon lapsi on oikein kuriton kakara, jonka käytös on niin törkeää, häiritsee minun vauvani touhuja, heittää kirjalla päähän, heittelee vauvan lelut ympäri ämpäri, mutta sehän on vaan niin söpöä?
Onneksi on minun puoleltani ensimmäinen lapsenlapsi niin saa jakamattoman huomion mummolta ja papalta.

Kuriton kakara? Niin lapsilla on uhmaikä, kyllä sinunkin ihanalle vauvallesi se tulee. KOeta nyt ymmärtää...

 

[QUOTE="pehmis";24668702]Meillä tosin anoppi kysyy esim. Käveleekö jo? Ja samaan hengenvetoon kertoo kuinka XX jo kävelee. Serkuilla on viikon ikäero. Esimerkkejä on lukuisia. Iänikuista vertaamista (

Samoin jos ollaan serkkulapsen kanssa samaan aikaan mummolassa, niin tietäähän sen kenelle löpistään ja kuka saa sylitellä ://[/QUOTE]

Siis niin tuttua;( Tosi omituista. Meillä isovanhemmat tuli lapsemme synttäreille ja lässyttivät vaan tyttärensä lapsille eikä juuri yhtään huomionut synttärisankaria tai muita lapsiamme...pläääh.

 

[QUOTE="minsku";24669226]meillä meni niin,että minä itse kyselin anopilta vastauksia tähän ja olen joskus jutellutkin hänelle,niin ettei mieheni tiennyt.. mutta ei vaikutusta...sanoi vain että minä keksin kaiken ja hän kyllä auttaa meitä,vaikka tosiasiassa asia ei ole näin.. en tiedä mitä enää tehdä..kesällä kun oltiin viikonloppukyläilyllä miehen siskon luona,tulivat anoppi ja appi sitten sinne grillailemaan,vaikka lapset oli ruokapöydässä jokainen syömässä,mummu tuli ja otti tämän lempilapsensa,joka oli edellisenä iltana kotiutunut heiltä,ja halaili ja pussaili tätä ja kun meidän 4-v nousi pöydästä ja oli kanssa menossa halaamaan mummuansa,jonka oli viimeksi nähnyt monta kuukautta sitten,mummu tylysti sanoi että sulla on ruoka kesken ja käski mennä takasin pöytään..mun oli pakko lähteä pois siitä...en kestänyt katsoa lapseni pettymystä ja surua... myöhemmin sitten halin ja pusuttelin omaani,jolla oli selvästi mielipaha siitä tapahtuneesta.. samalla kyläilyllä mummu leikki lempilapsensa kanssa leikkihuoneessa ja kun meidän lapset tulivat sinne,leikkiminen loppu siihen,ei mummu enää jaksa...sanoi vain...että et ottaa päähän.. [/QUOTE]

Voi Voi, tosi inhottavaa:/ Tää on just niin meidän Mummimaista...:/

 

Mulle tuli niin paha mieli täst ketjusta, tuli oma anoppi mieleen..
Meillä on leikki-ikäinen ja pieni vauva, nyt sitten miehen sisko sai lapsen myös ja on selvästi anopille paljon tärkeämpi kuin meidän lapset. Hoitaa joka viikko tätä uusinta vauvaa eikä koskaan kysele meidän lasten asioita. Ostelee koko ajan uusia vaatteita yms hälle, mutta meidän poika ei saanut edes syntymäpäivälahjaa, saati vauva ristiäislahjaa.

En ymmärrä en, mutta ei sellainen ihminen ansaitse meidän lasten rakkautta joka ei heitä rakasta ja arvosta. Ihan itseensä saa mennä kun lapset vierastaa eikä isompi lukuisista selityksistä huolimatta tajua, että anoppi on myös hänen mummonsa.

 

No kiva. Anopit nyt vaan on
Mun anoppi piti mun kahta lasta ihan eriarvoisina, ja sanoi sen mulle päin naamaa. Toisesta tykkää, toisesta ei niin välitä. Et varmaan ylläty kun kerron, että tuo+sata muuta paskajuttua aiheutti sen, että meidan perhe ei ole mummelia moneen vuoteen nähnytkään, eikä kukaan juurikaan kaipaa.
Ei sitä paskaa ole mikään pakko niellä, sukulaisuus ei ole velvoite siihen.

 

Onpa niin tutun kuuloista... Mutta sillä erotuksella, että meillä tätä eriarvoista kohtelua suorittavat minun vanhempani. Sisareni lapset ovat kaikki kaikessa. Tiukkaa tekee muistaa edes meidän tai veljen lasten nimiä Ukki ja mummo kutsuvat näitä serkkuja siskon lasten nimillä enen kuin muistelevat että mikäs sun nimi nyt olikaan...
Siskonlapset ovat mummolassa viikoittain hoidossa. Minun ja veljen lapset olleet muutaman kerran. Selitys on se, että nyt ei jaksa kun nämä siskon lapset juuri olivat. Jne etc. Esimerkkejä on pilvin pimein. Pahimmalta tuntuu lasten takia koska ne ymmäertävät jo tämän kuvion. Ja itselle on ollut osi vaikeaa ymmärtää miksi näin on. Me sisarukset olimme lapsina kyllä ihan tasa-arvoisessa asemassa ja olen aina pitänyt vanhempiani reiluina. On vaikeaa ja noloa puhua tästä miehen kanssa kun hävettää omien vanhempien käytös.
Koitin kerran puhua äidin kanssa asiasta mutta kuvittelen kuulemma kaiken ja olen kateellinen! No tottakai olen kateellinen!!! Ja kiukkuinen. Sen verran siitä puhumisesta oli apua, että jaksoivat tsempata pari kuukautta mutta jotenkin tuntui, että sekin oli sellaisella asenteella "että kato nyt, kyllä me otetaan sunkin lapset huomioon, turha valittaa".
Ei kai auta muu kuin hyväksyä se tosiasia, että jotkut lapsenlapset nyt vaan on rakkaampia ja läheisempiä heille.

 

Minusta oiva ratkaisu olisi ottaa mummo teille asumaan, niin saisitte nauttia hänestä ja hoitaa myöskin rakasta mummia.