Tehdäämpä pieni kysely..Onko teidän mielestä oikein, että mies joutuu maksamaan elatusapua lapsesta jota ei halunnut?

Lunatic
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;24559882:
Miten voi saada aikaiseksi 12 sivusen ketjun ITSESTÄÄNSELVÄSTÄ AIHEESTA??
No niinpä.

Onneksi noi järjenjättiläiset eivät ole lasten asioista päättämässä tässä maassa. Lapsenhan edusta siinä elatustuessakin on kyse, eikä suinkaan miesten kiusaamisesta.
 
Khimaira
Alkuperäinen kirjoittaja näin;24559974:
Amerikassa tollaset luuserit pistettäis linnaan, jotka isyystestejä pakoilee. Täällä poliisit hakee vaikka väkisin testeihin. Kela perii tuet isän tuloista jne-. Onneksi näin
Jos hiukan mietit asiaa tarkemmin, niin se miehen osa ei välttämätä ole ihan noin yksioikoinen. Että mies vaan pakoilisi vastuutaan..Kaikki miehet eivät edes tiedä tulleensa isiksi kuin vasta kuukausien/ vuosien päästä jolloin tullaankin ovelle vaatimaan isyystestiä sekä elareita vailla mahdollisuutta tavata lasta.
 
Koita pysyä mukana. Jos mies haluaa lapsen ja nainen ei, nainen saa silti tehdä abortin, vaikka kuuluisan palstalogiikan mukaan piti olla valmis kantamaan vastuu (tässä tapauksessa synnytys ja elarit) jos seksiin ryhtyy. Huomaatko ongelman?
Näkisin itse jotenkin reiluna, että abortti tehtäisiin vain siinä tapauksessa jos molemmat vanhemmat sitä haluaisi (tai olisi lääketieteellinen syy) ja jolleivat pääse yhteisymmärrykseen niin sitten lapsi tulisi synnyttää ja lapsi lapsen haluavalle ja elarit toiselle osapuolelle. En mä näe reiluutta siinä, että abortista saa päättää yksin. Jos haluaa harrastaa seksiä, tulee kantaa vastuu ehkäisystä tai mahdollisista vahingoista.
 
Khimaira
olet siis khimaira sitä mieltä, että köyhien lapset on pakkoabortoitava? elätätkö sinä kakarasi itse ja olet elättänyt koko elämän ilman tukia?
Olen sitä mieltä että ellei isä halua lasta niin miksi hänet pitää pakottaa siihen, koska naisen ei ole mikään pakko synnyttää lasta?
Jos lapsen elatus tosiaan on kiinni siitä reilusta satasesta, niin ei kyllä hyvin pyyhi..
 
Naisen tulee saada päättää, koska nainen on seuraavat kuukaudet raskaana ja nainen joutuu synnyttämään ja elämään sen jälkeen synnyttäneessä kropassa. Tietysti. Mut eihän toi koskaan tasaväkinen tilanne ole. Sitä tässä kumminkin kysyttiin että onko oikein vai ei ole.
Abortin kohdalla tasapuolisuudesta en puhuisi muutenkaan.

Mielestäni molemmilla on samanlainen velvollisuus ja myös oikeus huolehtia ehkäisystä, molemmilla pitäisi myös olla samanlainen velvollisuus keskustella etukäteen siitä että entä jos sattuu vahinko. Jos ja kun keskustelua ei ole käyty molemmilla on myös vastuu siitä että se asia on jäänyt keskustelematta. Moraalisesti ei ehkä ole oikein vaatia elareita jos toinen on valehdellut tai toiminut yhdessä sovittujen periaatteiden mukaan. Jälkeenpäin sopimuksia on erittäin vaikea näyttää, ehkä ne olisi syytä tehdä kirjallisesti jos vastuunkantaminen tuntuu mahdottomalta.
 
Lunatic
Näkisin itse jotenkin reiluna, että abortti tehtäisiin vain siinä tapauksessa jos molemmat vanhemmat sitä haluaisi (tai olisi lääketieteellinen syy) ja jolleivat pääse yhteisymmärrykseen niin sitten lapsi tulisi synnyttää ja lapsi lapsen haluavalle ja elarit toiselle osapuolelle. En mä näe reiluutta siinä, että abortista saa päättää yksin. Jos haluaa harrastaa seksiä, tulee kantaa vastuu ehkäisystä tai mahdollisista vahingoista.
Ei helvetti, näenkö painajaista.... vai siirryinkö juuri keskiajalle... tai muuta vastaavaa.

Aaaaargh.:O
 
?
[QUOTE="joo";24560056]en minäkään haluaisi maksaa muiden äpäräkakaroista veroissa, mutta epäoikeudenmukainen paikkahan tämä suomi on. kaikkea joutuu tekemään mitä ei halua[/QUOTE]

Peesi. Sunki isäs olis susta äpärästä halunut eroon, mutta äitis piti vaan pintansa. Onkohan edes sun oikea isä?
 
Ei helvetti, näenkö painajaista.... vai siirryinkö juuri keskiajalle... tai muuta vastaavaa.

Aaaaargh.:O
Ei vaan tuo olisi tasavertaista. Eihän se välttämättä miehellekään ole helppoa jos oma mahdollinen lapsi abortoidaan. Miksi miehen pitää hyväksyä naisen yksin tehty päätös abortista?

Taitaa tosin suurin osa miehistä kannattaa aborttia jos kyseessä ei ole suunniteltu tai puolisuunniteltu raskaus.

Ehkä ennen seksiä täytetty vastuuvapautuskaavake olisi optimaalinen ratkaisu?
 
Viimeksi muokattu:
kuule
Olen sitä mieltä että ellei isä halua lasta niin miksi hänet pitää pakottaa siihen, koska naisen ei ole mikään pakko synnyttää lasta?
Jos lapsen elatus tosiaan on kiinni siitä reilusta satasesta, niin ei kyllä hyvin pyyhi..
tosi säälittäväksi menee.
jos jotai ei halua niin ei tartte. minäkän en halua maksaa veroja, miks mun tarttee.

noinko kasvatat kakarasi? toivottavasti sulla ei niitä ole ja jos on niin voi saa... saunan taakse saisi viedä, jos ne on poikia.

maksa heti muuten takaisin valtiolta ja verorahoista saamasi tuet. koska sun kakaroiden elanto ei voi niistä olla kiinni. ja jos on, niin ei hyvin pyyhi.

äitiyspäivärahatkin tekevät jo ison summan. takaisin ne.
 
Lunatic
Ei vaan tuo olisi tasavertaista. Eihän se välttämättä miehellekään ole helppoa jos oma mahdollinen lapsi abortoidaan. Miksi miehen pitää hyväksyä naisen yksin tehty päätös abortista?

Taitaa tosin suurin osa miehistä kannattaa aborttia jos kyseessä ei ole suunniteltu tai puolisuunniteltu raskaus.

Ehkä ennen seksiä täytetty vastuuvapautuskaavake olisi optimaalinen ratkaisu?
Ihan kuule siksi, einstein, että se alkio on siellä naisen kehon sisällä, ei miehen kehon sisällä.

Vastuuvapauskaavake :LOL: ei helvetti.
 
Todellakin peesi.:flower:

En mäkään haluuuuuuuuuuuuuuu, yhyyyyyyy. Onks pakko jos ei taho, yhyyy.
 
Ihan kuule siksi, einstein, että se alkio on siellä naisen kehon sisällä, ei miehen kehon sisällä.
No se alkio sisältää 50% miehen perimää ja tällä hetkellä mies maksaa elatusmaksuja 18 vuotta, eiköhän se korvaa sen 9kk raskausajan kivut.

Vastuuvapauskaavake :LOL: ei helvetti.
Jep. Sellainen, joka pätee oikeudessa :) Se olisi moderni tapa ratkaista asia. Tosin esileikkinä voi olla vähemmän tehokas "Hei kulta, ennen kuin laitat kondomin, laittaisitko nimen tuohon alle, että voin tehdä abortin tarvittaessa ilman sinun suostumustasi?"

Mies voi sen avulla tarvittaessa luistaa elatusmaksuista, ilmaistessaan todistettavasti ennen aktia, ettei halua lapsia.
 
Viimeksi muokattu:
omnix
Ei vaan tuo olisi tasavertaista. Eihän se välttämättä miehellekään ole helppoa jos oma mahdollinen lapsi abortoidaan. Miksi miehen pitää hyväksyä naisen yksin tehty päätös abortista?

Taitaa tosin suurin osa miehistä kannattaa aborttia jos kyseessä ei ole suunniteltu tai puolisuunniteltu raskaus.

Ehkä ennen seksiä täytetty vastuuvapautuskaavake olisi optimaalinen ratkaisu?
Ei hänen tarvitse sitä hyväksyä jos ei kiinnosta, mutta nainen päättää silti ihan itse, että saako hänen kohtuaan käyttää vai ei. Sitä ei kukaan ulkopuolinen päätä. Jos mies kykenee kasvattamaan lasta sisällään niin sitten hänellä on myös siihen oikeus, ja lapsi voitaisiin siirtää äidin sisältä isän sisälle. Näin nyt vaan ei ole mahdollista, sikiö kuolee jos äiti sen päättää puskea ulos pienillä viikoilla. Mies voi hyväksyä tai olla hyväksymättä, se ei sinänsä vaikuta mihinkään. Helpommalla pääsee kun hyväksyy.

Ja jos nyt unohdetaan vanhempien oikeudet, halut ja velvollisuudet, niin lapsen näkökulmasta katsottuna hänelle soisin kyllä oikeuden tietää kuka isä on, ja saada myös tämän osuus elatuksesta. Lapsen elättäminen on kallista puuhaa, kuulemma keskimäärin 100 000-150 000€ kieppeillä per lapsi.
 
"vieras"
Näkisin itse jotenkin reiluna, että abortti tehtäisiin vain siinä tapauksessa jos molemmat vanhemmat sitä haluaisi (tai olisi lääketieteellinen syy) ja jolleivat pääse yhteisymmärrykseen niin sitten lapsi tulisi synnyttää ja lapsi lapsen haluavalle ja elarit toiselle osapuolelle. En mä näe reiluutta siinä, että abortista saa päättää yksin. Jos haluaa harrastaa seksiä, tulee kantaa vastuu ehkäisystä tai mahdollisista vahingoista.
:O :O :O

:headwall: :headwall:
 
ei
ole. jos mies ei halua lasta ja ilmoittaa siitä heti kun saa raskaudesta tietää niin nainen saa kyllä itse kustantaa skidin elämän jos välttämättä haluaa iltatähden itselleen.
 
Lunatic
No se alkio sisältää 50% miehen perimää ja tällä hetkellä mies maksaa elatusmaksuja 18 vuotta, eiköhän se korvaa sen 9kk raskausajan kivut.

Jep. Sellainen, joka pätee oikeudessa :) Se olisi moderni tapa ratkaista asia. Tosin esileikkinä voi olla vähemmän tehokas "Hei kulta, ennen kuin laitat kondomin, laittaisitko nimen tuohon alle, että voin tehdä abortin tarvittaessa ilman sinun suostumustasi?"

Mies voi sen avulla tarvittaessa luistaa elatusmaksuista, ilmaistessaan todistettavasti ennen aktia, ettei halua lapsia.

Haluan ampua itteäni päähän.
 
Yhteistyössä