"kilimanjaro"
minä myös tulen ateistiperheestä, ateistisuvusta. peruskoulussamme suurin osa oli kirkkoon kuulumattomia ja lapsuuden ystävät tulivat siis pitkälti kodeista joissa oltiin ateisteja.
kun muut menivät rippileirille, itse ja suurin osa ystävistäni menimme prometheus-leirille.
tämä johdatukseksi siihen, että olen aika ulalla uskonnon tuomista vaikutteista elämässä. JA TOTTAKAI tiedän, että kristinusko vaikuttaa myös minun elämääni, tavoissa ym..
mutta ristiäiset, rippijuhlat ym on minulle vieraita.
nuoruudessani kävin taisteluja sisälläni, yritin uskoa johonkin. mietin jumalaa ja jumaluutta.
yritin saada uskoa jostain paremmasta, jostain joka olisi määrännyt teot ja tapahtumat.
rukoilin, hiljennyin, itkin ja huusin.
oli joskus vaikeaa olla kun ei yksinkertaisesti uskonut mihinkään vaan oli kohdattava asia niin kuin se oli.
ja on edelleen.
lasten synnyttyä mietin asioita ihan uudesta valosta ja mietin, että nyt jos joskus olisi tarvetta jumalalle.
mutta ei, en osaa hakea voimaa jostain vain uskomalla.
ystäväni, jonka mies on muslimi, kysyi multa kerran, että enkö muka rukoile jotain korkeampaa voimaa esim silloin kun tyttöni tippui kiveltä ja löi päänsä ja ambulanssia odottelin.
ja ei suostunut ymmärtämään, että ei, en todellakaan hakenut lohtua jumalasta vaan uskoin meidän ihmisten selvittävän tämän ja siihen ei uskolla ole asiaa.
hänen miehensä mielestä olen huono ihminen ja mahdoton yhtälö, koska kaikki kuulemma uskovat johonkin. hänelle siis olisi ihan sama,että mihin uskon kunhan uskon. mutta ihminen ilman jumalaa, ei kuulemma ole hyvä elämä mulla.
tottakai joskus olen miettinyt, että millainen olisin jos kristinusko olisi edes jotenkin näkynyt selvemmin elämässäni.
kaikki teot ja asiat on aina selvitetty sen kautta, että ihminen itsessään ne tekee ja on niistä vastuussa.
kukaan ei ohjaile pilven päältä taikka anna armon käydä oikeudesta, jos on kilahtanut muutama kolikko ylimääräistä haaviin.
kun muut menivät rippileirille, itse ja suurin osa ystävistäni menimme prometheus-leirille.
tämä johdatukseksi siihen, että olen aika ulalla uskonnon tuomista vaikutteista elämässä. JA TOTTAKAI tiedän, että kristinusko vaikuttaa myös minun elämääni, tavoissa ym..
mutta ristiäiset, rippijuhlat ym on minulle vieraita.
nuoruudessani kävin taisteluja sisälläni, yritin uskoa johonkin. mietin jumalaa ja jumaluutta.
yritin saada uskoa jostain paremmasta, jostain joka olisi määrännyt teot ja tapahtumat.
rukoilin, hiljennyin, itkin ja huusin.
oli joskus vaikeaa olla kun ei yksinkertaisesti uskonut mihinkään vaan oli kohdattava asia niin kuin se oli.
ja on edelleen.
lasten synnyttyä mietin asioita ihan uudesta valosta ja mietin, että nyt jos joskus olisi tarvetta jumalalle.
mutta ei, en osaa hakea voimaa jostain vain uskomalla.
ystäväni, jonka mies on muslimi, kysyi multa kerran, että enkö muka rukoile jotain korkeampaa voimaa esim silloin kun tyttöni tippui kiveltä ja löi päänsä ja ambulanssia odottelin.
ja ei suostunut ymmärtämään, että ei, en todellakaan hakenut lohtua jumalasta vaan uskoin meidän ihmisten selvittävän tämän ja siihen ei uskolla ole asiaa.
hänen miehensä mielestä olen huono ihminen ja mahdoton yhtälö, koska kaikki kuulemma uskovat johonkin. hänelle siis olisi ihan sama,että mihin uskon kunhan uskon. mutta ihminen ilman jumalaa, ei kuulemma ole hyvä elämä mulla.
tottakai joskus olen miettinyt, että millainen olisin jos kristinusko olisi edes jotenkin näkynyt selvemmin elämässäni.
kaikki teot ja asiat on aina selvitetty sen kautta, että ihminen itsessään ne tekee ja on niistä vastuussa.
kukaan ei ohjaile pilven päältä taikka anna armon käydä oikeudesta, jos on kilahtanut muutama kolikko ylimääräistä haaviin.