Hei! Kuinka moni teistä edelleen uskoo, ettei itsemurhaahautova kerro etukäteen ajatuksistaan?

[as if]

No en usko, valitettavasti tiedänkin pari tapausta jotka ovat puhuttuaan itsemurhasta tehneetkin niin

 

[Micosa]

Kaksi itsaria tehnyttä tiedän, kumpikaan ei puhunut mitään ennen. Yhden itsaria yrittäneen tiedän, ei puhunut mitään ennen yritystä.
Mutta tiedän vain nuo kolme tapausta, joten niiden perusteella jos vastaan eivät puhu aikeistaan.

 

["sad"]

Tiedän tapauksen joka puhui itsarista, ja myös toteutti tämän

 

[fortunate]

Muistakaa nyt, että omakohtainen kokemus ei vielä ole tilastollinen fakta. Lue alempaa mitä kirjoitin tuosta kertomisesta. Se mikä on tärkeää ymmärtää, on yksinkertaisesti tämä. Uhkaus on hyvä ottaa todesta, eikä ainakaan ryhtyä vähättelemään. Siinä ottaa isomman vastuun kuin on välttämättä valmis kantamaan. Eikä sitä vastuuta tarvitse taakakseen ottaa, mutta aina voi neuvoa "Hae apua" mitätöinnin sijaan, "No koska se sanoo näin, niin se ei varmasti tee sitä".

Ei tietenkään ole tilastollinen fakta, mutta kysyit aloitusviestissäsi mikähän on uskomuksen taustalla ja eiköhän taustalla ole juuri nämä omakohtaiset kokemukset. Itse en ikinä mitätöisi itsemurhauhkausta, mutta uskon myös niin, että ihminen joka ei halua elää tappaa itsensä vaikka sitä koetettaisiin kuinka auttaa. Uskon myös, että on olemassa ihmisiä jotka eivät missään tilanteessa ikinä tappaisi itseään ja on olemassa ihmisiä jotka tappavat itsensä vaikka olisi kuinka hyvät puitteet elämässä. Jos joku tosissaan on päättänyt tappaa itsensä ei hänen päätänsä saa mikään kääntymään. Erikseen on sitten ne jotka miettivät itsemurhaa, mutta siirtävät sitä kokoajan. (Eli eivät oikeasti edes pystyisi siihen)

 

["july"]

Hei!
Mieheni yritti itsemurhaa toukokuussa, enkä todellakaan olisi voinut kuvitella hänen tekevän itselleen pahaa. Siksi tuo järkyttikin koko perheemme. OT: Ja kuvitelkaapa, hän sai olla sairaalassa vain 2pv tämän teon jälkeen! Koska hän itse halusi pois, ei lain mukaan häntä voinut pakkohoidossakaan pitää.

 

[alkuperäinen]

Ei tietenkään ole tilastollinen fakta, mutta kysyit aloitusviestissäsi mikähän on uskomuksen taustalla ja eiköhän taustalla ole juuri nämä omakohtaiset kokemukset. Itse en ikinä mitätöisi itsemurhauhkausta, mutta uskon myös niin, että ihminen joka ei halua elää tappaa itsensä vaikka sitä koetettaisiin kuinka auttaa. Uskon myös, että on olemassa ihmisiä jotka eivät missään tilanteessa ikinä tappaisi itseään ja on olemassa ihmisiä jotka tappavat itsensä vaikka olisi kuinka hyvät puitteet elämässä. Jos joku tosissaan on päättänyt tappaa itsensä ei hänen päätänsä saa mikään kääntymään. Erikseen on sitten ne jotka miettivät itsemurhaa, mutta siirtävät sitä kokoajan. (Eli eivät oikeasti edes pystyisi siihen)

Ei se jaottelukaan ole yksinkertaista. Jos olisi, niin itsemurha/mielenterveysongelmatilastot olisivat paljon kauniimmat... ja minä olisin toivottavasti työtön! Lohduttavinta on oikeasti se, että se "toivottominkin" tapaus voi pelastua, voi nousta ja voi parantua.

 

[alkuperäinen]

Minä menen nyt. Toivoton jokaiselle hyvää jatkoa, hyvää oloa ja mielenterveyttä. Jatkakaa keskustelua ja näkemysten antamista. Ehkä kirjallisuusvinkkejä olisi hyvä antaa myös tai tutkimuslinkkejä. Itselläni ei ole vielä tähän nimenomaiseen hetkeen antaa mitään, minkä nimen, painovuoden tai valmistumisvuoden ja sivunumeron voisin antaa varmuudella ulkomuistista. Huomenna yritän löytää topikin uudelleen, jos vain pääsen tutkimuskätköille.

 

[fortunate]

Niin ja lisään vielä, että vaikka ihminen "vain" uhkailee itsemurhalla eikä oikeasti sitä ikinä tekisi, on henkilöllä vakavia ongelmia ja todella paha olla.

 

["madame"]

Mä uskon edelleen, että useammankin itsemurhalla uhkailevan tarkoituksena on vaan saada huomiota.

Erittäin elossa kaikki mun tuntemat itsaripuhelijat ainakin yhä on. Ja ne, jotka päättivät päivänsä oman käden kautta, tekivät sen hissukseen

oo vaan mustavalkoinen! mutta asia ei oo aina niinkuin sinä sen näet,minä olen nähnyt sen toisenkin puolen.

 

[idunnor]

Minä kyllä uskon ihan satavarmasti. Teen työtä jossa tähän törmää jatkuvasti. Ne jotka sillä uhkailee, hakee vaan huomiota ja ovat säälittäviä ruikuttajia. Ne jotka sen tekevät, tekevät sen salaa.

Toki eri asia on sitten ne jotka marssivat itse lääkärille ja sanovat asiaa hautoneensä. He oikeasti haluavat apua. Nämä läheisille tai muille ihmisille ruikuttajat hakee vaan sääliä.

Loistava asenne.

 

["vieras"]

Eiköhän se ole kuitenkin ihan ihmiskohtaista. Joku kertoo, toivoo saavansa apua, ei sitä saa ehkä toivomallaan tavalla ja päättää sitten päivänsä. Joku kertoo ja huomaa kuinka tyhmää se olisi ollut ja joku suree surunsa salaa ja lopettaa päivänsä salaa.

Isäni ei kertonut kellekkään, mutta aiemmat itsemurha yritykset olisi pitänyt ottaa vakavasti niin ei kohtalo ehkä olisi ollut niin surkea.

 

[jassåå]

en minä koskaan kertonu kenellekkään. Vasta kun jouduin sairaalaan niin läheiset saivat tietää. Tiedän muutamia tapauksia, joissa itsarin tekijä ei ole ulospäin näyttäny mitenkään hautovan tuota tekoa(ei uhkaillut tai kertonut kellekkään), yhtenä päivänä vaan löytyy kirje ja kaveri kirjeen vierestä kuolleena.

 

[tytsi-89]

En todellakaan usko. Voi kertoa tai olla kertomatta.

 

[ei voi tietää]

Jotkut kertoo, jotkut ei.

 

["vieras"]

Ei todellakaan läheskään aina puhu mitään etukäteen. Jotkut voi uhkailla sitäkin enemmän. Minusta sellanen asenne, että kun joku sanoo menevänsä tappamaan itsensä ja sille sanotaan sit että vie roskat mennessäs, ei ole yhtään hieno tai räväkkä asenne. Minusta tuollainen on pelkästään typerää. Ja itselläni on omakohtaista kokemusta tästä, ikävä kyllä.

 

["vieras"]

Varmaan on ihan ihmisestä kiinni, toiset puhuu ja toiset eivät. Osa näistä uhkailijoista ei varmaan koskaan toteuta aiettaan mutta varmasti joukkoon mahtuu niitäkin jotka sitten jonain päivänä toteuttavat aikeensa. Suurimmassa vaarassa kuitenkin mielestäni on nämä jotka eivät puhu eivätkä uhkaile sillä usein heillä se toteutus myös sitten onnistuu, valitettavasti.
Tottakai jokainen itsemurhasta puhuva/sitä yrittänyt pitää ottaa vakavasti ja ohjata hoitoon mutta ymmärrän kyllä ensihoidonkin henkilökuntaa siinä mielessä että on varmasti aika turhauttavaa joka viikko "hoitaa" näitä samoja jotka viikosta toiseen, heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa, uhkailevat sillä itsemurhalla. Siis sitä itsarilla uhkailua käytetään aseena että saadaan huomiota ja varmasti sellainen ajanoloon turhauttaa kun joku todella sitä apua tarvitseva voikin jäädä huomiotta.

 

[chrissy]

100% mun tuntemista itsemurhan tehneistä ei kertonut aikeistaan kenellekkään ja yksikään joka sellaisella on uhkaillut ei ole sitä toteuttanut.

 

["höh"]

[QUOTE="vieras";24175010]Ei todellakaan läheskään aina puhu mitään etukäteen. Jotkut voi uhkailla sitäkin enemmän. Minusta sellanen asenne, että kun joku sanoo menevänsä tappamaan itsensä ja sille sanotaan sit että vie roskat mennessäs, ei ole yhtään hieno tai räväkkä asenne. Minusta tuollainen on pelkästään typerää. Ja itselläni on omakohtaista kokemusta tästä, ikävä kyllä.[/QUOTE]

Mutta silloin kun tuota uhkailua on jatkunut vuosikausia niin asenne on varsin ymmärrettävä. Kolmen Tenoxin intoksikaatioita ja ihmepelastumisia katkenneine köysineen yms. Hitto se alkaa varmasti riipiä lähipiiriä kun puhelin taas soi aamuyöllä ja ollaan nirhattu sentin haava käsivarteen.

 

[erä10]

Minä kerroin miehelleni, että minä toivoisin voivani vain kuolla, etten jaksa enää. Ihan alussa taisin sanoa, että hän saisi lapset itselleen, josta oletti minun olevan ottamassa eroa. Sen jälkeen asiasta ei kummemmin puhuttu, mutta itsetuhoinen käytös tuli minulle keinoksi yrittää hallita sitä hallitsematonta ahdistusta. Halusin päästää ulos itsestäni sen pahan olonfyysisesti. Halusin kertoa siitä, miten synkkiä ajatuksia minulla on. Ryhdyin järjestämään kuolemaani, kaikessa rauhassa. Mies tiesi varmaan aikeeni paljolti siitä näennäisestä rauhallisuudesta joka minut valtasi viimeisenä päivänä. En alkanut järjestelmään mitään, jätin vain listan asioista, tileistä ja salasanoista, joita täytyy hoitaa ja jotta pääsee niistä hoitamaan.

Taisinpa palstallakin kertoa huonosta olostani, johon minun käskettiin painua tekemään itsemurha ja jotakuinkin samanmoista tekstiä (ne jotka puhuu, ei tee jne.) En siis uhannut, kerroin toiveestani kuolla, masennuksesta, ahdistuksesta, elämästä. Niin, palsta on joskus kamalan mukava. Ja sitä tosiaan yritin sitten päästä elämästä eroon. Tosin tässä ollaan. Paikattuna, löydettynä, ensin varmana, että kunhan pöly laskeutuu yritän uudelleen. Sitten aloin kuulla ja nähdä. Sain kuulijan ja näkijän, joka ei kavahtanut. Toivon, etten enää ikinä sairastu.

 

["kukkuu"]

Minä en ole kertonut, enkä kerro. Tässä on ollut hyvääkin välissä, ei harmita etten aiemmin onnistunut, mutta nyt on taas alkanut tuntua siltä että on aika lähteä. Saa nähdä. Mutta koskaan en ole kellekään sitä halunnut kertoa, liian henkilökohtainen asia. Ja oma asia vaikka tiedostankin sen vaikuttavan radikaalisti monien elämään.
Se on, tiedättekö, maailman vaikein päätös. En millään haluaisi sitä tuskaa läheisille, mutta kun ei vaan enää pysty jatkamaan.

 

[kokenut]

Eräs tuttuni uhkaili aina itsemurhalla, ensin otin sen tosissaan, sitten en enää ottanut. ja sitten hän tappoikin itsensä. Eli ainakaan hänen kohdallaan tuo teoria ei pätenyt ja siitälähtien otan aina tuommmoiset puheet vakavasti.

 

[surua]

Veljeni sanoi minulle KERRAN humalassa että tappaa itsensä heti kun saa siihen rohkeutta. kaksi vuotta sitä rohkeutta sitten keräsi ja toteutti uhkauksen ja kuoli. Muuten ei uhkaillut ja jätti viestin: ei kenenkään vika

 

[no arvaatte varmaan]

Njaaeh. En ole mitään alan kirjallisuutta lukenut tms. Oma kokemus kuitenkin kertoo, että kyllä sillä voidaan etukäteen uhkailla ja silti viedä se läpi.

Nuori mies oli kahdeksan vuotta aina silloin tällöin (depressiivisissä vaiheissaan) puhunut itsemurhasta ja muutaman kerran ns uhkaillut sillä. Kuolinyönään soitti vaimolleen ja kertoi tappavansa itsensä. Soitettiin ambulanssi, mies kävi psyk päivystyksessä pyörähtämässä ja lähetettiin tunnin päästä kotiin kuolemaan. Soitti vihaisena matkalta, että mitä helvettiä me keskeytetään se, että nyt pitää kävellä takaisin väliaikaiskämppään ja aloittaa ihan alusta koko touhu. Luultiin, että bluffaa, kerta häntä ei siellä sairaalassakaan pidetty. Tai ihan sama mitä luultiin, ei siinä oikein mitään voitu tehdä.

Kuoli aamuyöstä tai aamusta.

Totta kai se, että kertoo aikeistaan, on usein hätähuuto, mutta mitä sitten? Jos on niin suuri hätä, että hautoo tuollaisia asioita niin mikä helvetti oikeuttaa muita vähättelemään ja yllyttämään itsemurhaan? Miksi pitää glorifioida itsemurha ja lytätä niitä, jotka hakevat apua ja huomiota ennen kun siihen päätyvät? Miksi nostaa jalustalle ne, jotka eivät aikeistaan kellekään kerro, ikään kuin he olisivat niitä rohkeampia ja parempia ihmisiä? Mitä helvetin hyötyä sellaisesta on?

Toinen kokemus liittyy vanhukseen, oli etukäteen ilmoittanut, että vaimon ei tarvitse dementikosta pitää huolta, että kyllä hän sitä ennen oman käden kautta lähtee. Ja lähtikin.

 

[..]

Viime kesänä olin kuskina ja vittuunnuin yhteen tyyppiin joka koko ajan vöhelsi takapenkillä Hän sanoi mulle et elä suutu, anna hän nyt juhlii, tää on viimeinen kerta kun jouduta tätä kestämään ja kuskaamaan. Hän ampui itsensä samana iltana jäätyään kyydistä pois.

 

[no arvaatte varmaan]

Totta kai se, että kertoo aikeistaan, on usein hätähuuto, mutta mitä sitten? Jos on niin suuri hätä, että hautoo tuollaisia asioita niin mikä helvetti oikeuttaa muita vähättelemään ja yllyttämään itsemurhaan? Miksi pitää glorifioida itsemurha ja lytätä niitä, jotka hakevat apua ja huomiota ennen kun siihen päätyvät? Miksi nostaa jalustalle ne, jotka eivät aikeistaan kellekään kerro, ikään kuin he olisivat niitä rohkeampia ja parempia ihmisiä? Mitä helvetin hyötyä sellaisesta on?

Jatkan vielä tähän aiheeseen; jos ihminen on niin sairas, että feikkaa itsemurhatempauksia tai uhkailee itsemurhalla, niin tuleeko hänestä terve sillä, että häntä haukutaan ruikuttajaksi, pelkuriksi ja mitätöidään hänen hätänsä? Mitä ihmettä tuollainen toiminta edistää? Kenelle siitä tulee parempi mieli?

Jos ei itse jaksa läheisen itsemurha-ajatuksia kuunnella niin ei tietenkään ole mikään pakko, ei ole mitään velvollisuutta toimia auttajana sairaalle. Sen sijaan on hyvin alhaista mitätöidä hänen kokemuksiaan ja murentaa hänen itsetuntoaan. Tämmöinen julkinen keskustelu siitä kuinka psyykkisesti sairaat ihmiset ovat ärsyttäviä ruikuttajia ja Tosi Mies/Nainen ampuu itsensä kertomatta kenellekään etukäteen... No ne ruokkivat itsetuhoisia ajatuksia. Henkilö, joka ehkä aikoi jollekin kertoa (ja tämä joku olisi ehkä voinut olla hänen pelastuksensa) ajattelee, että viimeisenä voimannäyttönä hän ei kerrokaan kenellekään, ettei häntä pidettäisi heikkona. Onko se sitten hienoa ja kivaa ja kunnioitettavaa?

Mitä VIKAA avun hakemisessa on? Ei heikossa kunnossa oleva ihminen välttämättä osaa tehdä sitä oikein, se voi olla ärsyttävää tai kuluttavaa, mutta eikö kuitenkin ole HYVÄ asia, että ihminen edes jollakin tapaa hakee apua ongelmiinsa eikä ammu itseänsä?