Rowan tuliko hyvää raparperipiirakkaa? nam
Ehkä nää asiat on samanlaisia, kuin ajatus siitä että avaruus on ääretön... liika mietintä vaan saa nupin sekaisin, eikä mitään ratkaisua ongelmien estämiseksi ole, ne tapahtuu jos on tapahtuakseen. Tarkoitan ettei niitä kannata jatkuasti ja pohjamutiaan myöten analysoida, mut aikusena ihmisenä on hyvä ajatella realistisesti piiloutumatta pumpuliin ja tiedostaa sekin raaka puoli elämästä.
Olet oikeassa tuossa kohdunvuokrauksessa ja tokihan se pitäisikin olla jollain tapaa valvottu, mutta tuohon aiempaan lakipykälään viitaten, voisin ajatella, että esim. naisen poismenon jälkeen hänen siskonsa saattaisi haluta kantaa lapsen sukusoluilla, jotka tarkoitettu aiemmin parin lapsettomuushoitoihin, mikäli mies haluaisi edelleen lapsen juuri tämän rakkaansa kans ja nainen itse olisi hyväksynyt tämän eläessään. Todennäköisin kohdunvuokraaja varmaan olisi lähisukulainen muissakin tapauksissa tai sitten kuten sanoit, kirjaimellinen kroppansa vuokraaja. Kyllähän tuota ulkomailla tehdään, mutta jos ajatellaan asiaa Suomessa, minusta ihmisellä pitäisi olla oikeus valita (eihän täällä ole itsensä myyminenkään laissa kielletty). Totta kai siinä on esim. näkökulma syntyneen lapsen kannalta katsottuna... (kuinka toinen nainen on äiti, mutta kasvoit silti toisen vatsassa), mutta onhan adoptiossa ja lahjasoluja käytettäessäkin psykologin luona käynti.
Voihan se tietty olla etten mä maallikkona osaa ajatella asiaa kaikista näkökulmista ja siks tuo mielipide
Tillu79 tätipahoittelut Voima:hug: