Näen todella paljon varjoihmisiä, ja se ärsyttää minua. Tässä ei itse asiassa kyllä ole mitään yliluonnollista, mutta tässä seuraavassa saattaa olla. Ennen nukuin aina oveeni päin, mutta en enää kovin usein, tämän tapahtuman myötä.
Herään joka yö, syytä en tiedä. Yhtenä yönä heräsin taas, ja käänsin kylkeä kuten tavallisesti. Pidän aina vähän aikaa silmiä auki herätessäni ja katselen kuuta ikkunastani. Mutta tuona yönä, kun käännyin oveeni päin, vaihdan kylkeä aina niin kun herään, että olen oveeni päin, näin ovellani mustan hahmon. Verhoni ovat aina auki, ja huoneeni on aina valoisa, se oli sysimusta, ei ollut minkään varjo. Kuu ei ollut pilvessä, vaan valaisi huoneeni taas aivan kirkkaaksi. Hahmo ei ollut varjoihminen, koska se ei kadonnut vaikka katsoin suoraan siihen. Ensin ajattelin että näen harhoja ja suljin silmäni. Avasin sitten ne, eikä hahmo ollut kadonnut. En erottanut kasvoja tai yksityiskohtia, mutta olen aivan varma, että hahmo oli mies. Suljin silmäni aina uudestaan ja hoin itselleni ettei siellä ole mitään tai ketään. Kuitenkin hahmo viipyi aina vain, ei lähtenyt minnekkään. En tiedä kuinka kauan meni, ehkä tunti, kaksi, mutta sitten hahmo lähti. En tiedä miten se lähti, mutta kun taas avasin silmäni, hahmo oli poissa. Kerroin tuosta parin viikon päästä äidilleni, koska luulin että hän vain sanoisi että mielikuvitukseni teki minulle kepposet, mutten usko siihen. Aistin hahmon läsnäolon, esimerkiksi kun tulen kotiin, tiedän heti onko joku kotona vai ei, jotenkin asitin sen, en tiedä miten. Ihmetyksekseni äitini sanoi, että hahmo saattoi olla henki. Kerroin hänelle, että hahmo oli ollut varmasti mies, ja hän sanoi että miksen kysynyt hahmolta oliko hänellä asiaa ja kuka hän oli. No en tietenkään ollut uskaltanut, kun kekskellä yötä joku mies seisoo huoneesi ovella, olisitko itse uskaltanut, pelästyin puolikuoliaaksi. Äitini luulee ja myös minä luulen, että hahmo oli edesmennyt isoisäni. Luulen että hahmo oli siksi niin kauan ovellani, että yritti kertoa ettei tee pahaa minulle. Äitini sanoi, että hän ehkä yritti kertoa jotakin minulle. Hän sanoi myös, että sitten kun olen valmis, hän kertoo asiansa minulle, hän sanoi myös että minulla saattaa olla kyky nähdä kuolleita. Myös tätini on jo nukkunut pois, ja hänkin saattaa ilmestyä minulle. Tästä on jo kuitenkin pari kuukautta, enkä ole nähnyt enää ketään. Isoäitini on vielä hengissä, ja käymme usein hänen luonaan. Talossa on vintti, ja käyn usein hakemassa sieltä pakkasesta jotakin. Olen aina halunnut avata oven siihen viereiseen huoneeseen, jossa vietin paljon aikaa lapsena, mutta en ole uskaltanut. Olen jo monta kertaa ollut käsi siinä kahvalla, mutta en olekaan uskaltanut avata ovea. Minusta tuntuu, että siellä on joku, enkä uskalla mennä yksin. Mutta en voi pyytää ketään mukaan, koska minut tunnetaan koulussani täysin pelottomana ihmisenä, ja myös äitini pitää minua täysin pelottomana. En voi mennä sanomaan hänelle että "Hei äiti, voisitko tulla kanssani tuonne vintille yhteen huoneeseen kun en uskalla mennä yksin". Saisin kuulla siitä vielä monta kuukautta pikkusiskoltani ja hänen kaveriltaan. Pikkusiskoni ei tiedä että näen ehkä kuolleita, äitini ei puhu siitä hänen aikanaan, en tiedä miksi. En ole saanut hahmoa palaamaan, vaikka olen yrittänyt kertoa hänelle ajatuksen voimalla etten pelkää häntä, hän voi tulla, haluan tietää mitä asiaa hänellä on. Olisiko jotakin neyvoja, joilla voisin saada hänet palaamaan? Laittakaa meiliä osoitteeseen: DemonsPrinces@gmail.com
Sitten on myös yksi toinen juttu. Joskus kun olen yksin kotona, kuulen askeleita, jotka lähestyvät huonettani, mutta pysähtyvät sitten ovelle, eivät enää liiku mihinkään, ei eteenpäin tai poispäin. Sitten välillä kun katson tv:tä sohvalla, äitini sänky on aivan vieressä, minusta tuntuu että joku istuu siinä sängyllä ja katselee minua, vaikka ketään ei ole kotona. Ja kun istun koneella siskoni huoneessa, ketään ei ole kotona, minusta aina tuntuu, että joku aivan kohta kävelee tuolta käytävästä, jos ovi on auki. Usein sieltä sitten käveleekin, mutta se on vain varjoihminen. Joskus luulin myös nähneeni varjoihmisen, mutta kissana. Onko tälläinen mahdollista? Laittakaa meiliä samaan osoitteeseen kuin tuossa ylhäällä.
Sitten myös joskus kun kävelen kotona, kuulen aivan selvästi takanani askeleita, mutta ei siellä ketään ole. Voitte arvata, että sydämeni hyppää kurkkuun aina, varsinkin öisin. Joskus kun olin juuri menossa nukkumaan, otin puhelimen pois taskusta jne. Kuulin silloin kovan pamahduksen keittiöstä, aivan kuin joku olisi heittänyt vaikka lautasia kattoon, sitten kuului taas askeleita, jotka tulivat huoneeni ovelle, joka oli auki. En uskaltanut katsoa taakseni, mutta olin aivan varma, että selkäni takana oli joku. Aistin taas sen niin kuin aina ennenkin. Yritän aina saada sitä henkeä palaamaan, mutta sitten kun se ehkä on selkäni takana, en uskalla katsoa, vaan suljen silmäni ja sanon itselleni mielessäni, ei siellä kettän ole.
Minussa taitaa myös olla vähän ennustajan vikaa. Kerroin kaverilleni koulussa, että minusta on tuntunut eilis illasta asti, ettei eräs toinen kaverini tule kouluun tänään. Hän ei ollut ilmoittanut mitään, ei ollut yhtään kipeän oloinen tai kipeä edellisenä päivänä. Sitten yksi toinen kaverini tuli sanomaan meille, ettei juuri se kaverini tule kouluun, josta minulla oli ollut tunne ettei hän tule kouluun. Joskus myös koulussa käytävällä sanoin kaverilleni että luulen että nyt opettajien huoneesta tulee seuraavaksi se ja se opettaja. Sitten juuri se opettaja tuli seuraavaksi ulos sieltä.
Nuo askeleet, hahmot, kolistelu ja jonkun muun aistiminen huoneessa ovat todella pelottavia, varsinkin yöllä. Muita tällaisia kokemuksia minulla ei ole ollut. Voitte uskoa että tällaiset kokemukset ovat pelottavia neljätoista vuotiaalle. Kaverini eivät tiedä näistä peloistani. Vain bestikseni tietää hahmosta ja varjoihmisistä, ei hänkään näitä muita tiedä. Ajattelin nyt jakaa nämä kokemukseni.
3kk ikäinen tytteli ei vielä tajua vapusta mittään ja mieskin vaan nukkuu makkarissa flunssansa poes..