Eikö oma mies olekin aika huono ystävän korvike?

Missä kohtaa olen väittänyt ettei olisi? Ainoastaa minua huolestuttaa, jos ihmisellä ei ole muita läheisiä kuin se mies, jolle voi puhua.

Minulla ainakin on 2 naiskaveria, joille voisin puhua jos olisi äärimmäinen tarve. Noin yleensä tapaan heitä aika harvoin, mutta olemme silti ihan hyviä ystäviä. Kaipa vakka on kantensa valinnut, koska heidän kanssa ei ole pakkotapaamisia tai -soittamisia, vaan tavataan kun tavataan ja silti pysytään ystävinä. Enkä todellakaan tilitä parisuhteeni asioita heille, mutta jos hätä olisi, voisin kyllä ja he voivat tehdä saman minulle. Molemmat itseasiassa ovatkin kertoneet kerran jotain parisuhteistaan, mutta heillä on ollutkin silloin hyvät syyt tehdä niin, eikä se ole ollut mitään jatkuvaa. Minä en ole tilittänyt, koska ei ole ollut mitään aihetta.

 

Ompa taas aloitus, tai aloittaja. Heittää ajatuksensa esiin ja sitten kun ei saa mieleisiään vastauksia vetää palkokasvin nenään ja haukkuu erimieltä olevat. Kasvamista suosittaisin...eriävistä mielipiteistä kun voi vahingossa oppiakin jotain

 

Mua ainakin vituttas jos mieheni ei puhuisi mulle suoraan asioista, vaan jorisisi ja analysoisi mun tekemisiä ja olemisia jonkun ystävänsä kanssa. Musta se olis aika loukkaava.

 

[QUOTE="vieras";23130259]Mun mies on kyllä mun paras ystävä, mikä on ilmeisesti usempien mielestä huono homma. Eipä siis ihme, että joistain muista kavereista paistaa suunnaton kateus jo 15 vuotta kestänyttä suhdettamme kohtaan, varsinkin kun niiden omat suhteet on menneet päin persettä.

[/QUOTE]

Niin, ehkä tässäkin ketjussa on monta kateellista, joilla ei ole hyvää parisuhdetta?

 

Tytön hupakkona oli vahvasti sitä mieltä että oma mies ei voi olla hyvä ystävä. Onneks elämä on opettanut toisin...

 

Sitten ihmetellään miksi ihmiset ovat niin onnettomia kun ei voi ongelmistaan puhua kuin miehelleen. Eikä ole niin läheisiä ystäviä keille voi puhua. Nää on samoja ihmisiä jotka ei kerrostalossa moikkaa ees naapureilleen.

Eikä miehensä pääse äijien saunailtoihin eikä ikinä yksin baariin.

 

Mun mies on mun kumppani, lasteni isä, mun asuintoverini. Vaikka meillä on hauskaa yhdessä, pölöillään, keskustellaan, yms niin en silti osaa ajatella että hän olisi ystäväni, saati paras ystäväni.

Ystävät mulla on sitten erikseen. Niitä parhaitakin on onneksi 3-4 kappaletta.

 

Mä en tuu kenenkään muun kanssa niin hyvin juttuun kuin mieheni. On mulla ystäviä,läheisiä semmoisia,mutta mies on kuitenkin se jolle voin puhua ihan KAIKESTA. Naureskellaan semmosille jutuille mitä en ehkä parhaalle ystävälleni tohtisi edes kertoa Ja meillä on samanlainen irstas huumorintaju. Lisäksi voin luottaa siihen että mies on aina mun tukena ja seisoo sataprosenttisesti mun vierellä,samoin kuin minä hänen.

 

[QUOTE="vieras";23139463]Sitten ihmetellään miksi ihmiset ovat niin onnettomia kun ei voi ongelmistaan puhua kuin miehelleen. Eikä ole niin läheisiä ystäviä keille voi puhua. Nää on samoja ihmisiä jotka ei kerrostalossa moikkaa ees naapureilleen.

Eikä miehensä pääse äijien saunailtoihin eikä ikinä yksin baariin.[/QUOTE]
Oliskohan hieman naiivi kommentti. Siitähän se kurjuus lähtee kun ei voi miestä parjata kavereille. Olenks mä muka ainoa joka osaa kavereiden kanssa puhua muustakin kuin pariuhteesta?

Ja pahoittelen, mutta en keksi mitää surkeaa mistä edes puhuisin ystävilleni kun mies ei aiheuta mulle minkään sortin pahaa mieltä/huolta/murhetta.

Niin ja eikös muista murheista, kuin parisuhteeseen liittyvistä, voi puhua useammallekin ystävälle? Ei kai se noin mee että jos puhuu miehelleen niin muille ei voi puhua? Mun mielestä se että mies on hyvä ystävä ei sulje sitä pois etteikö muillekin ystäville voi puhua?

Selvennäs nyt tota logiikkaasi kun ei kovin aukotton ole.

 

[QUOTE="vieras";23139500]Mä en tuu kenenkään muun kanssa niin hyvin juttuun kuin mieheni. On mulla ystäviä,läheisiä semmoisia,mutta mies on kuitenkin se jolle voin puhua ihan KAIKESTA. Naureskellaan semmosille jutuille mitä en ehkä parhaalle ystävälleni tohtisi edes kertoa Ja meillä on samanlainen irstas huumorintaju. Lisäksi voin luottaa siihen että mies on aina mun tukena ja seisoo sataprosenttisesti mun vierellä,samoin kuin minä hänen.[/QUOTE]
Sama juttu meillä. Olen vaan löytänyt miehestäni sen sielunkumppanin, jos niin äklösti voi asian ilmaista. Toki on tiettyjä asioita joita en hälle kerro, ja ne on mun ystävien salaisuudet, sellaiset asiat jotka eivät kuulu sinällään miehelleni lainkaan.

 

Sama juttu meillä. Olen vaan löytänyt miehestäni sen sielunkumppanin, jos niin äklösti voi asian ilmaista. Toki on tiettyjä asioita joita en hälle kerro, ja ne on mun ystävien salaisuudet, sellaiset asiat jotka eivät kuulu sinällään miehelleni lainkaan.

Joo,en mäkään kerro miehelle sellaisia juttuja jotka joku muu on mulle luottamuksella kertonut

 

[QUOTE="vieras";23139463]Sitten ihmetellään miksi ihmiset ovat niin onnettomia kun ei voi ongelmistaan puhua kuin miehelleen. Eikä ole niin läheisiä ystäviä keille voi puhua. Nää on samoja ihmisiä jotka ei kerrostalossa moikkaa ees naapureilleen.

Eikä miehensä pääse äijien saunailtoihin eikä ikinä yksin baariin.[/QUOTE]

Huolista voi kertoa vain miehelle tai sitten vaan kavereille...ei niin kuin molemmille. Ja jos ei jaa parisuhdehuolia kavereiden kanssa, vaan käy niitä läpi sen oman puoliskon kanssa muuttu "moikkaamattomaksi pirttihirmuksi joka ei päästä miestä minnekään". Okei...seeeelvä.

 

Toiset on löytänyt sen Oikean, toiset on tyytynyt vähän huonompaan. Kukin tavallaan.

 

[QUOTE="vieras";23139463]Sitten ihmetellään miksi ihmiset ovat niin onnettomia kun ei voi ongelmistaan puhua kuin miehelleen. Eikä ole niin läheisiä ystäviä keille voi puhua. Nää on samoja ihmisiä jotka ei kerrostalossa moikkaa ees naapureilleen.

Eikä miehensä pääse äijien saunailtoihin eikä ikinä yksin baariin.[/QUOTE]

Mä en ymmärrä mitä tekemistä miesten saunailloilla ja ystävyydellä parisuhteessa on keskenään?

Ei kai se, että mieheni on paras ystääni, tarkoita että estäisin häntä käymästä missään tai kieltäisin häneltä ihmissuhteet?

 

Joku kirjoitti, että nuorena ajatteli niin ettei mies voi olla naisen sydänystävä.

Vastaan, että silloin 15-vuotiaana haaveilin siitä, että elämänkumppani on myös läheisin ystävä. Onneksi olen jossain välissä kasvanut aikuiseksi ja tajunnut asioita.

Ja millä oikeudella aletaan sanomaan, että jos mies ei ole sydänystävä niin ei ole oikea mies?

Tuo pirttihirmu tai äärettömän mustasukkainen mies kuvaa minusta hyvin tuollasta elämää. Ette oisi muuten niin mustavalkoisia tässä asiassa.

Toivottavasti homma teillä toimii. Ei kannata tulla jälkeenpäin itkemään ku on varoitettu.

 

Huolista voi kertoa vain miehelle tai sitten vaan kavereille...ei niin kuin molemmille. Ja jos ei jaa parisuhdehuolia kavereiden kanssa, vaan käy niitä läpi sen oman puoliskon kanssa muuttu "moikkaamattomaksi pirttihirmuksi joka ei päästä miestä minnekään". Okei...seeeelvä.

Niin eihän se sulje pois muita ystäviä vaikka miehen kanssa olisikin hyvä ystävä? Ei missään nimessä. Mitä useampi on jolle huolia jakaa, sitä helpompi taakka on itse kantaa. Mutta mä en kanssa liikaa tykkää parisuhdettani vetvoa ystävien kanssa - jo ehkä siksi että siinä ei pahemmin ole vetvottavaa kun meillä on miehen kanssa kyky keskustella aisiota läpi keskenämmekin. Kehuakaan en kokoajan viitsi ystäville kun se menis hieman mauttomaks. Mitäs olen ottanut miehen jossa ei suuren suuria puutteita ole ja joka ei aiheuta juurikaan murhetta.

 

Mun mies on mun kumppani, lasteni isä, mun asuintoverini. Vaikka meillä on hauskaa yhdessä, pölöillään, keskustellaan, yms niin en silti osaa ajatella että hän olisi ystäväni, saati paras ystäväni.

Ystävät mulla on sitten erikseen. Niitä parhaitakin on onneksi 3-4 kappaletta.

Onko miehesi sulle kaikkein rakkain ihminen? (jos lapsia ei nyt lasketa)
Hassua kuvata miestä asuintoveriksi. Mikä teitä lasten lisäksi yhdistää, huumorintaju, yhteiset mielenkiinnot, sama maailmankatsomus? Vai vain seksi?
Jos noi kaikki, miksei se olisi ystävyyttä? Missä kohtaa ajattelet, että miehesi ei ole ystäväsi, jaatko ajatuksesi hänen kanssaan, miksi et?
Ovatko tällaiset parit, joissa mies ei ole ystävä, sellaisia, että mielenkiinnot/puheenaiheet ei kohtaa?

 

Joku kirjoitti, että nuorena ajatteli niin ettei mies voi olla naisen sydänystävä.

Vastaan, että silloin 15-vuotiaana haaveilin siitä, että elämänkumppani on myös läheisin ystävä. Onneksi olen jossain välissä kasvanut aikuiseksi ja tajunnut asioita.

Ja millä oikeudella aletaan sanomaan, että jos mies ei ole sydänystävä niin ei ole oikea mies?

Tuo pirttihirmu tai äärettömän mustasukkainen mies kuvaa minusta hyvin tuollasta elämää. Ette oisi muuten niin mustavalkoisia tässä asiassa.

Toivottavasti homma teillä toimii. Ei kannata tulla jälkeenpäin itkemään ku on varoitettu.

Mistä sä nyt varoittelet? Siitä että kokee miehensä ystäväksi? Siitäkö että omistaa miehen joka jaksaa ja haluaa kuunnella mun huolia ja murheita, eikä vaan urahda ja vaihda tv-kanavaa?

Mustasukkainen - ei ole näkynyt vielä tässä 12 vuoden aikana...pirttihirmu,joo ei. Pahoittelen että meillä yhteys toimii ja pystymme puhumaan. Ja että meillä on liitto johon muutkin ystävät mahtuu niin minun kuin miehen. Miks se että mies on sydänystävä sulkee pois ajatuksen ettei muita ystäviä voisi olla? Mulla on ja sallin ne miehellekin.

Kuka täällä nyt on mustavalkoinen joko-tai ajattelija

 

Nuoruuden haaveissa ja ideologioissa ei ole mitään vikaa. Vikaa on siinä, että annetaan elämän rikkoa se kaikki hyvä ja oikea. Jos oma mies ei ole paras ystävä, kuka sitten on? Eikö sen oman puolison pitäisi olla läheisin ihminen maailmassa? Jos ei ole, niin miksi sen kanssa viitsii sitten perustaa perheen ja viettää suurimman osan ajastaan? Mikä järki?

Te, joille mies ei kelpaa ystäväksi, niin johtuuko se siitä, että mies ei ole mielestänne täysivaltainen ihminen? Tai ettekö te ole sitä hänelle? Missä vika?

 

Joku kirjoitti, että nuorena ajatteli niin ettei mies voi olla naisen sydänystävä.

Vastaan, että silloin 15-vuotiaana haaveilin siitä, että elämänkumppani on myös läheisin ystävä. Onneksi olen jossain välissä kasvanut aikuiseksi ja tajunnut asioita.

Ja millä oikeudella aletaan sanomaan, että jos mies ei ole sydänystävä niin ei ole oikea mies?

Tuo pirttihirmu tai äärettömän mustasukkainen mies kuvaa minusta hyvin tuollasta elämää. Ette oisi muuten niin mustavalkoisia tässä asiassa.

Toivottavasti homma teillä toimii. Ei kannata tulla jälkeenpäin itkemään ku on varoitettu.

Me, mustavalkoisia?
Hyvin olet tajunnut juu.

T. Nainen, jonka mies on paras ystävä. 15v takana ja suhde on loistava. Pirttihirmuksi mua ei pysty kuvaamaan sitten millään, kumpikaan ei ole mustasukkainen ja meillä on paljon ystäviä, naisia ja miehiä. Miespuolisetkin ystävät myös uskoutuu mulle usein puolisoistaan, ja moni ystävä on sanonut suoraan, että mulla ja miehellä on sellainen suhde, jonka he haluaisivat. Olen yrittänyt auttaa parhaani mukaan, ovathan he ystäviäni.
Molemmilla, minulla ja miehellä, on paljon yhteisiä asioita, mutta myös omia juttuja. Olemme toisillemme kaikkein tärkeimmät ja seisomme yhdessä kohdaten tuulet ja tuiskut.

 

Tsekkilista:

Kysymys Vastaus: Mies Ystävä

Rakastan häntä Kyllä Kyllä
Uskallan kertoa arimmatkin tunnot Kyllä Kyllä
Luotan häneen Kyllä Kyllä
Hän hyväkyy minut sellaisena kuin olen, vikoineni? Kyllä Kyllä
Jaan hänen kanssa arkiset murheet? Kyllä Kyllä
Rakastelen hänen kanssaan? Kyllä Ei
Meillä on yhteiset lapset? Kyllä Ei
Hän tukee minua kun olen maissa, onneton jne Kyllä Kyllä
Voin herättää hänet vaikka yöllä jos on tarve puhua Kyllä Kyllä
Nauran hänen kanssaan niin että vesi tihkuu silmistä? Kyllä Kyllä
Shoppailen hänen kanssaan? Kyllä Kyllä
Juoruan hänen kanssaan "naapurin kyylästä"? Kyllä Kyllä
Tykkään viettää hänen kanssa kahdenkeskistä aikaa? Kyllä Kyllä
Kuuntelen hänen murheita? Kyllä Kyllä

jne jne...Miksi se mies ei silloin ole ystävä jos omaa samat piirteet kuin hyvä ystävä?

 

Nuoruuden haaveissa ja ideologioissa ei ole mitään vikaa. Vikaa on siinä, että annetaan elämän rikkoa se kaikki hyvä ja oikea. Jos oma mies ei ole paras ystävä, kuka sitten on? Eikö sen oman puolison pitäisi olla läheisin ihminen maailmassa? Jos ei ole, niin miksi sen kanssa viitsii sitten perustaa perheen ja viettää suurimman osan ajastaan? Mikä järki?

Te, joille mies ei kelpaa ystäväksi, niin johtuuko se siitä, että mies ei ole mielestänne täysivaltainen ihminen? Tai ettekö te ole sitä hänelle? Missä vika?

Peesi

 

[QUOTE="outoa";23139645]Onko miehesi sulle kaikkein rakkain ihminen? (jos lapsia ei nyt lasketa)
Hassua kuvata miestä asuintoveriksi. Mikä teitä lasten lisäksi yhdistää, huumorintaju, yhteiset mielenkiinnot, sama maailmankatsomus? Vai vain seksi?
Jos noi kaikki, miksei se olisi ystävyyttä? Missä kohtaa ajattelet, että miehesi ei ole ystäväsi, jaatko ajatuksesi hänen kanssaan, miksi et?
Ovatko tällaiset parit, joissa mies ei ole ystävä, sellaisia, että mielenkiinnot/puheenaiheet ei kohtaa?[/QUOTE]

Meillä kohtaa myös puheenaiheet ja mielenkiinnot, ei täysin tietenkään (miehellä on sellaisia kiinnostuksen kohteita joista minä en oo kiinnostunut, ja mulla sellaisia joista mies ei niin välitä, mutta paljon on yhteisiäkin mielenkiinnon kohteita). On samanlainen huumorintaju ja monessa suhteessa samanlainen ajatusmaailma. Maailmankatsomus meillä on eri, kun toinen uskoo ja toinen on ateisti.

Mutta mun mies on mun mies, ei se oo mun ystävä sinänsä...en minä ystävieni kanssa kotiani tai vuodettani jaa, jne

Mieheni on tosiaan myös asuintoverini, kaiken muun ohella.

Mies on mulle yksi rakkaimmista ihmisistä. En pysty sanomaan että kaikkein rakkain, koska äiti, isä, veli, muutama ystävä yms ovat myös niitä 'kaikkein rakkaimpia'. En pysty enkä halua laittaa heitä järjestykseen, onneksi siihen ei ole mitään tarvettakaan. Lapset nyt tietty on ykkösiä. Mutta tiedän, että pystyisin elämään ilman miestäni, mun maailma ei loppuisi jos meille tulisi ero tai jos mies kuolisi, kun on niin paljon niitä muitakin rakkaita ja syytä elää.

 

Ei ole huono, eikä mieheni ole mikään ystävänkorvike. Hän on ystäväni. Erilainen, kuin naispuolinen ystävä, mutta yhtä arvokas.

En ole niitä, jotka viihtyvät isossa naisporukassa vatvomassa suhteita, astiasarjoja ja tositv:tä... tai mitä aiheet onkaan. En puhu suhteestani kovin syvällisesti muille, vain miehelle jolle asia minusta ainoana maailmassa kuuluu. Hän tuntee minut ja hänelle kerron kaiken sen, mitä en muille halua kertoa. Tämä ei poissulje ystävyyttä muiden kanssa kuitenkaan.

Mulla on asiat samalla tavalla.

Itse asiassa omalla kohdallani mieheni oli yksi parhaista ystävistäni jo ennen kuin aloimme seurustella. Me siis tunsimme toisemme aika hyvin jo ennen kuin aloimme seurustella, sillä olimme olleet ystäviä nelisen vuotta siihen mennessä. Yhteisiä parisuhdevuosia meillä on takana tähän mennessä 14.

Ja juu, mulla on myös luotettavia naispuolisia ystäviä. En kuitenkaan heille kaikkea kerro, jotkut asiat mielestäni ovat vain parisuhteemme sisäisiä.

 

[QUOTE="veiras";23130460]Hmm, mietin että miksei??? Me ollaan oltu yhdessä kohta 20 v Ja hän on mut valinnut ja mä olen hänet. Niin yksinkertaista se on ja molemmat haluaa pitää kiinni toisistaan ja huolehtia rakkaudella toisesta [/QUOTE]

Mutta kyllähän sä ymmärrät että kaikki kuolee joskus? Se nyt vaan on kylmä fakta.
Toinen teistä jää yksin jos ei ole muita ystäviä.