Eikö oma mies olekin aika huono ystävän korvike?

[QUOTE="vieras";23140338]Naiset eivät jankkaa. Saa kuulla tarpeeks jankkausta kotona miehiltä ja lapsilta.[/QUOTE]

Hih... naisethan ne vasta jankkaavatkin ja nalkuttavat. Ja yksin on vähän paha jankata, tässä ketjussa on ollut monta "jankkaajaa", puolin ja toisin. Naisia kaikki, miehet ei jaksaisi edes lukea koko ketjua, saati kommentoida tällaiseen aiheeseen

 

[QUOTE="Vieras";23140306]Kannattaa lukea!

"Vanhasen mukaan naiset puhuvat parisuhteen asioista miehiä holtittomammin: ”Miehillä sovinnaisuuden raja on yleensä paremmin tiedossa kuin naisilla.” Epäluottamus voi lisääntyä jos epäillään, että elämänkumppani tilittää omia yksityisasioita sellaisessa seurassa, josta ne voivat levitä eteenpäin. Näin käy helposti etenkin, jos suhteessa on jo valmiiksi mustasukkaisuutta.

”Parisuhteen ongelmat kannattaa pyrkiä selvittämään suhteen sisällä. Tarvittaessa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen”, Vanhanen neuvoo. Vanhemmat ja ystävät eivät yleensä ole parhaita antamaan neuvoa parisuhdeasioissa, koska heidän suhtautumisensa on tunnelatautunut. ”Vastaanotolleni tulee erityisen paljon nuoria ihmisiä, jotka pohtivat uskaltavatko he sitoutua kumppaniinsa. Näissä asioissa esimerkiksi vanhemmat ovat yleensä hyvin puolueellisia”, sanoo Vanhanen."

Parisuhdeterapeutti: Parisuhteen asioilla ei kannata retostella – Ellit – Plaza[/QUOTE]


Onkin ihan eriasia puhua kaverille kuin ystävälle ja tosiaan on asioita, joita ei kannata puhua äidin kanssa, vaikka äiti se parasystävä olisikin. Mielestäni jokaiselle rakkaalle ihmiselle on oma paikkansa ja heitä ei voi pistää paremmuusjärjestykseen.

 

Mulla on ainakin naiskaverit tipahdelleet yksi toisensa jälkeen matkasta, kun ikää on tullut lisää. Suurimmalle osalle hölö-hölö-vaihe on jäänyt päälle ja puheet on vieläkin pelkkää teinihömppää. Mies on ainoa, jonka kanssa tulee puhuttua kunnon aiheista ja syvällisestikin. Meillä on samankaltaisia harrastuksia ja päämääriä elämässämme. En kaipaa muijakavereita pinnallisine juttuineen.

 

Olenko ainoa jonka ystäväpiiri on osittain muuttunut elämän aikana? Johtuu kai siitä että olen asunut usealla eri paikkakunnalla ja eri maissakin. Muutama "pysyvä" ytävä on, mutta hekin ovat kotiseuduillani joten en kovin usein nää.

Mies on kuitenki kulkenut matkassa tässä elämässä. Totta ystävät on tärkeitä, mutta joskus elämä erottaa. Uusia ystäviä saa kyllä, varmasti monellakin jo iänkin karttuessa ystäväpiirit muuttuu, voi tulla erillaisia intressejä jne jne. Miehen olen kuitenkin ottanut elinikäiseksi kumppanikseni, rinnalleni, puolisona ja ystävänä.

Kun joku täällä puhui että se mies voi kuolla (todellinen einstein...) niin mitäs sitten? Jos olis niin että mulla juuri sillä hetkellä ei oli ystävän ystävää, niin kyllä niitä jostain keksii. Vaikka sitten leskien yhdistyksestä. Kokemukset yhdistävät...

 

Mun mielestäni te väittelette ihan typerästä asiasta. Ei kaikkien ihmisten parisuhde ole samanlainen, eivätkä kaikki kaipaa kumppaniltaan samoja asioita kuin esimerkiksi minä.

On ihmisiä, joiden parisuhde on alkanut ystävyydestä, joillakin se taas on alkanut vaikkapa kaupan kassajonossa tai baarissa. Toisille mies on paras ja ainoa ystävä; toisille mies on paras ystävä, mutta muitakin ystäviä löytyy; toisille mies ei ole ystävä ensinkään. Eivätköhän kaikki nuo suhteet voi olla onnellisia, tasapainoisia ja kestää vuosikymmenten läpi. Eikä jonkun tavan valinta tuossa asiassa tee naisista automaattisesti pirttihirmuja ja miehistä tossukoita jne.

Ihan käsittämätöntä tuubaa joissakin kommenteissa.

 

Mies ei todellakaan ole mun ystävän korvike, vaan mun paras ystäväni! Musta olis hyvinkin epänormaalia, jos puoliso ei olis ystävä.