Joulukuiset lumihiutaleet 2010 - MARRASKUU

Paljon onnea Tesmikselle ja koko perheelle prinsessasta :heart: :heart: :heart:

Muuten tulee vaan omaa napaa :ashamed: Minut on kotiutettu sunnuntaina ja vauva on edelleen sairaalassa. Kotiin pääsystä ei ole mitään tietoa, niin kauan pysyy siellä, että oppii syömään. Tällä hetkellä ruokaa menee imemällä pullosta 5-30 ml kerralla ja loput sitten letkulla. Imetystä on kokeiltu viimeksi sunnuntaina ja pikkuinen punnittiin ennen ja jälkeen syötön, mutta painoa ei tullut grammaakaan lisää. Ts imuteho ei riitä vielä rinnan imemiseen. Tänään olisin tarjonnut taas rintaa pienelle, mutta hän oli kovin väsynyt koko päivän ja tuskin jaksoi pullostakaan imeä. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä. Sähköisen lypsykoneen sain mukaan sairaalasta ja sillä pumppailen kotona n 3 h välein maitoa ja toimitan sitten sairaalaan. Maito tulee juuri sen verran mitä pikkuinen tällä hetkellä tarvitsee :)

Muuten oma mieli on aika matalalla ja itku tulee todella herkästi. Sunnuntai oli todella raskas päivä ja kaikenlainen sosiaalinen elämä on nyt toistaiseksi jäissä. En jaksa enkä halua ihmisiä ympärilleni
ja toivon ystävieni sen ymmärtävän. Kaikki energia kuluu nyt kodin ja sairaalan väliä pyöriessä ja "uutta arkea" harjoitellessa. Kotona on todella vaikea pysähtyä ja istua alas, mieluummin teen koko ajan jotakin. Onneksi tuota tekemistä tämän kokoisessa perheessä on aina.

Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää loppuodotusta. Käyn kyllä päivittäin lukemassa ketjua, mutta kommentointi luultavasti jää tekemättä. Vielä haluan kiittää teitä antamastanne tuesta ja myötäelämisestä. Toivottavasti saan pian kirjoitella kanssanne hyvillä mielin, vauva kantoliinassa tuhisten :heart:

Unelmahöttö ja Kuutti 6 vrk.
 
Unelmahötölle:

"Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. "Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä." "Älä pane", sanoi Muumipeikko, "se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia"
(Tove Jansson: Taikatalvi)


Jaksamista ja :hug:
 
Onnea Tesmis pienestä tyttösestä.:heart:

Unelmahötölle jaksuja:hug: Minullakin on yksi lapsista ollut keskolassa syntyi rv 34+4, aika tuntuu todellakin matelevan kun joutuu olemaan erossa vauvastaan, mutta muista,että nämä pienet vahvistuvat tosi nopeasti, jo muutama päivä tekee ihmeitä ja syöminen alkaa varmasti pian sujua ja saatte pikkuisen kotiin.
 
Tesmikselle ihan aluksi hurjasti onnea pienestä tytön tylleröstä :flower:

Unelmahötölle :hug: Muista, että sitten kun hän pääsee kotiin, on kaikki odottaminen varmasti ollut sen arvoista. Pieni tarvitsee vielä vähän voimia sairaalassa, mutta kotiinpääsy ja normaali elämä on kuitenkin varmasti vain päivien tai korkeintaan parin viikon päässä. Se on kuitenkin vain pisara meressä koko vauva-ajassa.

Cisulla joo ihan mahtava isyyspakkaus :cool: Itsehän annoin siis Red Hot Chili Peppersin ja Metallican viralliset fanituotebodyt (tilattu jenkeistä) isänpäivän aamuna tulevalle isälle. Mies oli ihan fiiliksissä ja otti valokuviakin niistä näyttääkseen yhdelle RHCP fanikaverilleen, jonka luokse oli illalla menossa pelailemaan :D

Manna koita pyytää vaikka äitiäsi avuksi muuttoon? Nyt on sun aika levätä! Meille sanottiin valmennuksessa, että näistä kuuluisista kolmesta synnytyksen käynnistävästä S:stä, niin siivouksella ei saa muuta aikaan kun väsytettyä itsensä ja sitten voi olla, että synnytys menee siksi hitaammin tms.

Mimmalle voimia ja ihana, että olet saamassa apua, oli stressiongelmat sitten mitä hyvänsä.

Kiva Metsätähtönen, että olet nyt päässyt seurantaan ja vauvasta pidetään hyvää huolta näin masun päältäkin. Onkos teidän kaveri nyt vilautellut haaroväliään näissä kontrolliultrissa, kun silloin rakenteessa jätti salaisuudeksi? ;)

Ja kaikille muille, joilla on vauva viistossa tai perätilassa tai muuten näyttää synnytykset vielä epäselviltä, niin :hug: Muistetaan kuitenkin kaiken huolen keskellä, että aina ne vauvat ulos tulee, tavalla tai toisella. Vaikka ei se kyllä tietysti niin paljoa lämmitä, kun kaikki varmasti toivoo, että kaikelta ylimääräiseltä stressiltä välttyisi....

Omaa napaa: säikähdin pitkästä aikaa ekan kerran tänään, kun Luru ei normaaliin tapaansa liikkunut eilen illalla mun mennessä nukkumaan. Usein se muuten nukkuu illat about 20-23 tai on ainakin hyvin rauhallinen, mutta sitten sängyssä alkaa mykerrys. Sitten en ainakaan varmasti muista liikkeitä yöltä, niin piti aamulla laskeskella liikkeitä jugurtin syömisen jälkeen. Jotain pientä tunsin ja sitten yhden isomman muljautuksen, niin uskalsin lähteä töihin perehdyttämään sijaista (olisin siis oikeasti saikulla...). No päivällä sitten möngerrettiin ja pungerrettiin masussa normaaliin tapaan :heart: Ja hikkaakin tuntui, joten eiköhän siellä ole kaikki ihan hyvin.

Tänään taas tuli vähän sellaisiakin supistuksia, jotka sattuivat mahaan, välillä vähän lievästi oksetti ja välillä kuukautiskipumaista säteilyä reisissä. Mutta lievää lievää...mun kohtuhan on supistusherkkä, mutta 95% ne on ollut vielä kivuttomia.

Mä sain eilen postipaketissa (tai oikeestaan se tuli jo mun synttäreille, mutta hain vasta eilen...) mun tädiltä (ei omia lapsia) aivan ihanat vaaleanpunaiset villatakin, lapaset, myssyn ja töppöset sekä sinne sellasen vanhan ajan aluspaita, kauluri ja aluspipo. Voitteko kuvitella, että se on tehnyt ne 14-vuotiaana käsitöissä eli 60-luvulla ja säästänyt siitä asti :heart: ja niin kauniit: pientä sileää neulosta ja käsin kirjaillut kuviot sekä neulevaatteissa että niissä kangasjutuissa. Ei vissiin kauheesti enää tänä päivänä ala-asteella tehdä kirjailuja...Tuli kyyneleet silmiin, kun luin korttia :heart: Mun sisko on tämän tädin kummityttö, mutta oli halunnut antaa mulle kun tietää, että arvostan vanhaa ja toisaalta tietty varmaan siksikin, kun siskolla on pient pojankoltiaset ja noi on tyttöjen vaatteita.

No nyt taas stoppi maratoonarille...Azalea ja Luru 34+3
 
Klementine Eikös sulla ollut eilen toinen kerta sitä hypnoosia??? Tuntuuko olo jo kahden kerran jälkeen erilaiselta??

Eipä mulla muuta, palailen iltapäivällä neuvolan jälkeen kertomassa kuulumiset. Kuuluu kova jokellus-lauleskelu tuolta 1v1kk pojan huoneesta :)
rv34+5
 
Onpa kiva Anve kuulla kokemuksia, vaikka kokemukset nyt ei välttämättä niin kivoja aina olekaan. Tuota oon just miettiny, että mistä ihmeestä tiedän jos ne lapsivedet menee kun sitä vettä on niin vähän...Mulla on tuo maha (sf) taas keskirajan yläpuolella ja lähempänä yläkäyrää, minkä takia en osannu epäillä edes että vettä ois vähän. Että ei se taida siitä mahan koosta olla ihan kiinni. Onneks on nyt tota seurantaa kuitenki, että jos se vielä vähenee niin sitten voipi olla että pitää lähteä toimimaan..se oli tosiaan jo nyt pois normirajalta ja vähentyny vielä viime kerrasta (aiempi seuranta oli rv 32+jotain).

Onnea Tesmikselle ja perheelle tytöstä!:flower: Minullakin taitaa olla muistikuva, että meillä on tyttöjä tullut pinoon.

Unelmahöttö, toivottavasti kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Luulisin, että aika nopeasti sitten piristyy kun pääsee kasvamaan. Onhan se kasvaminen ja kehitys kuitenkin pienillä piiperoisilla vielä niin voimia kuluttavaa:flower:

Kielletyistä on tullut kyllä kahvia välillä juotua vähän liikaa, mutta puoleen väliin en juonu ollenkaan sitä kuitenkaan. Ja simpukoita kyllä söin paellan mukana, en muista oliko ne kiellettyjä or not. Tuo kahvi taitaa olla se mun pahe, pitää ihan ajatella etten juo kun pari kuppia. Ja ne mun pari kuppia taitaa olla kuitenki isompia kuin ne minikupit, minkä mukaan sen pitäis mennä.

Mites te, joilla on kans perätilassa..niin aiotteko jotain omia vanhankansankepulikonsteja kokeilla? Ainakin mitä nyt luin, niin konttaaminen, kissa-asento (ilman että kääntää sen selän u-kaarelle) ja sitten semmonen peppu ylhäällä ja pää alhaalla-kontallaan asento oli jotain mitä oli käytetty. Voin ainaki yrittää, haluaisin ennemmin sen alatiesynnytyksen jos saisin valita ihan tavallisella raivotarjontatyylillä:ashamed: Ainoa vaan, etten tiedä onko sen sitten vaikea kääntyä kun lapsivettä on vähän..ja jos sille perätilalle onkin sitten joku toinenkin syy, niin eihän se sitten tietysti käänny.

Azalea, nyt ku oon parit kerrat käyny noita ylimääräisiä ultria tuolla ä-polilla, niin en kyllä vieläkään tiedä kumpi meille on tulossa. Taitaa olla jo niin epäselvä se kuva, kun kaveri on jo iso. En oo sitten viittinyt kysyä, mulla kun on välillä etten tiedä haluanko sitten tietää mut toisaalta yritän aina kytätä sitä ruutua että kumpi ois:saint:

-metsis ja 34+6
 
Viimeksi muokattu:
Azalea Kiva että miehesi innostui isänpäivälahjastaan ;) Ja aivan mahtava paketti tuolta tädiltäsi, voi että!!! Ei todellakaan nykyajan kouluissa taideta kirjailuja ja muita vastaavia tehdä ja varmasti tuolloin 60-luvulla se käsityön opettaminen/tekeminen/arvostaminenkin oli ihan muuta kuin nykyajan valmiissa kaikkimullehetinyt-yhteiskunnassa. Siis todella upea yllätys, voi kun saisi nähdä noista vaatteista kuvia :)

Sitten on pakko taas kysyä yksi tyhmä kysymys tähän väliin joka on pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa... :confused: Mutta voiko vauva liikkeillään/potkuillaan vahingoittaa istukkaa?! Tai jopa osittain irroittaa istukan?! Ja huomaako sen miten jos vaikka istukka olisi osittain irti?
Mulla on tossa navan yläpuolella yksi arempi kohta mihin vauva usein potkii ja välillä hänen liikkeensä tuntuu inhottavilta. Muutenkin mun navan ympärystä on ollut välillä vähän arempi kuin muu ympäristö. Kipu ei ole mitenkään syvällä vaan aika pinnassa enkä nyt kuvailisi sitä varsinaiseksi kivuksi vaan pieneksi arkuudeksi pikemminkin joka ei vaivaa koko ajan vaan välillä.

Cisu 36+2
 
Onnea pienistä ihmeistä niille, jotka ne ovat jo syliinsä saaneet!

Itse epäilin jo tänä aamuna, onko tosi kyseessä, kun heräsin kovaan selkäkipuun lantiokolmion alueella ja eilen oli supistellut niin kovin. Tulikuuma suihku kuitenkin auttoi, ainakin toistaiseksi. Antoipahan se säikähdys kuitenkin sellaisen sykäyksen, että tänään on vielä pakko hoitaa kaikki keskeneräiset hommat loppuun: työpaperit, sijaiselleni sähköpostiviesti ja nettikaupan joululahjatilaukset :) Lääkärin mukaan alapää on pehmeä sekä vauva alhaalla ja kiinnittynyt.

Kielletyistä paheista pahin on herkkujen syönti, mutta muuten olen vältellyt kaikkea. Punssikarkkeja ja viskitoffeeta olen syönyt, mutta karkin valmistusprosessissa alkoholi kyllä haihtuu pois. Lakua olen syönyt enemmän kuin päivässä saisi. Likaisia vihanneksia söin tietämättäni ulkomailla ja olin sitten kipeä, mutta ei tuo mitään pienelle tainnut aiheuttaa.

Käynnistely-yritykset: Jos lasta ei alakaan kuulua kahden viikon sisällä, aion kyllä panostaa niihin kolmeen S:ään. Nyt riittää kyllä supistuttamiseen ihan vaan se, että laittaa lautasia pesukoneeseen tai seisoo pitkään hellan ääressä.
 
saz
Tesmikselle suurensuuret onnittelut tytöstä! Mä alan olemaan jo malttamaton oman masuni kanssa kun täällä alkaa vauvoja tupsahdella kanssaodottajille.

Unelmahötölle paljon voimia tilanteen ja omien tunteiden kanssa! Kyllä tulee vielä päivä jolloin pikkuinen pääsee kotiin vaikka varmasti nyt se aika tuntuu ikuisuudelta. Varmasti ihan hyvä että purat tunteita puuhastelulla, ainakin saat niitä purettua jollain tavalla. Ihanasti olit meillekin kirjoittanut :heart: Oon itsekin saanut ihan valtavasti tästä palstailusta ja muiden vertaistuesta.

Mun kirjoittelusta on kai sitten niin kauan aikaa että on tullut ihan hirveesti kaikkee mitä pitäs kommentoida mut pää lyö tyhjää...

Itsellä kaikki hyvin. Huomenna neuvola ja poksumispäivä, tulee 36 viikkoa täyteen. Jee. Viel olis neljä viikkoa, huoh. Ei jaksais enää..! Oon muuten ihan sata varma etten mä ikinä ehdi saada sitä kutsua sinne pelkopolille. Esikko syntyi viikon etukäteen ja vahvasti uskon et tääkin tulee samoihin aikoihin (TOIVON :D) eli olis kolme viikkoa aikaa tulla kutsu ja vielä käydö sielä. Ihme toimintaa. Tänään pännii kaikki. Ihanaa:heart:

saz ja papu 35+6
 
Joo Saz ja muut, tuntuu kyllä näiden nyyttinsä jo ulkomaailmaan saaneiden takia, että joulukuun loppuun on vielä toooosi pitkä aika. Saati sitten jos menee tammikuulle :O Eli pitäisi muistaa, ettei tässä nyt ehkä ihan heti ole mihinkään lähdössä, vaikka ne joilla oli la ihan joulukuun alussa ovatkin jo synnytelleet. Odottavan aika on pitkä on kyllä konkretisoitunut niin hyvin tämän raskauden aikana. Ensin meni hitaasti eka (riski) raskauskolmannes oksentamisineen...kesä ihan kivasti, mutta sitten elokuun puolen välin jälkeen olen kyllä odotellut kun kuuta nousevaa marraskuun puolta väliä ja äitiyslomaa :cool:

Mites teillä muilla tuo nukkuminen? Varsinkin ne, joilla ei kuopukste valvota? Mulla on kyllä ihmeelliset unenlahjat, kun ei edes tämä loppuraskaus vaikuta nukkumiseen. :LOL: Viime yönä pussutin puolesta yöstä 10.30 asti ilman mitään valvomisia tai heräilyä. Yksi nopea vessakäynti kuuden maissa ja heti takaisin höyhensaarille...Sen olen huomannut, että illalla en voi mennä nukkumaan selältään, mutta aamuisin usein herään kyllä selältään. Varmaankin siksi, että vatsalaukku on tyhjempi :)

Cisu voin kyllä laittaa valokuvaa vaatteista vaikka sitten käytössä jos me joku kerho tms. suljettu juttu perustetaan. Tätikin nimittäin pyysi samaa. Ja skannailen niitä kaukalon ohjeita sulle viimeistään ensi viikolla :)

Metsis ainahan kaikkea voi ja kannattaa yrittää, kun ei ne mitään pahaa vauvalle tee ;)

Mitähän sitä leipoisi huomiseksi työpaikan äippälomaläksäreihin? Nopeita ideoita hyvistä (makeista) tarjottavista otetaan vastaan :)

Joo Klementine täällä kanssa odotellaan mielenkiinnolla lisäkokemuksia siitä hypnoosista.

Mä en ole tainnut veikata mitään tohon, koska vauva syntyy ja minkäkokoisena. Mulla on vähän sellanen 14. tai 15. päivä kutina (joskus aikasemmin oli uudenvuoden aatto), mutta lauantaina taas onnistuttiin miehen kanssa...oltiin luvattu olla sen isällä kylässä klo 16.00. Kahden maissa mentiin päikkäreille ja noustiin 15.30 maissa, vaikka molemmat oli heräillyt aikasemminkin ja miettinyt, että pitäisi nousta. Piti vielä käydä kaupassa ja sinne ajaa 30 min eli TAAS toivottomasti myöhässä :D Kiirettä kinttuun siis ja menoksi, mutta silti oltiin perillä vasta klo 17 aikaan. Eli jos se tällasesta tehtaasta tulee, niin veikkaan kuitenkin, että tajuaa 25.12 vuorokauden puolella lähellä puolta yötä, että tässähän piti lähteä ja sitten tullaankin kiireellä ulos. La-veikkaus huikeaan tieteen tekoon perustuen sittenkin siis 26.12 :D Pituutta 51 cm ja painoa 3820 kg.

Azalea ja Luru 33+4
 
Tesmis onnea vauvasta!

Unelmahötölle tsemppiä sairaalan ja kodin välin ravaamiseen. Mukava kuulla että maitoa tulee riittävästi pienelle.

Iinu 74: minä oon kanssa ruennut seurailemaan vauvan liikkeitä, kun on välillä pitkiä aikoja tosi hiljainen. Mutta aina se siitä piristyy sitten muutaman tunnin jälkeen. Kun osaisi olla huolehtimatta niin olisi parempi

perätilaa pohtiville mullahan vauva kääntyi joskus tuossa rv 34. Ja kun perätilaa gynelleni pohdin sitä ennen, niin hän sanoi että monet vauvat kääntyy vasta rv 36-37, silloin lapsivettäkin on eniten. Ja että voi kääntyä vaikka synnytykseen asti. Täällä olis käännöstä kokeiltu rv 37+, mutta siihen ei nyt oo onneksi tarvetta. Minä oleilin aika paljon kontilleen ja "muslimirukousasennossa" esim lehteä lukiessa jos vauva tuntui aktiiviselta, tiedä sitten oliko siitä hyötyä (yöllä se lopulta kääntyi, ilman mitään omaa temppuilua).

Eilisiltana oli kipeitä säännöllisiä supistuksia n. 3 tuntia. Menivät sitten ohi venyttelyllä ja kaurapussilla lopulta, että pääsin nukkumaan. Ei ole noin kipeitä ja pitkään säännöllisiä vielä ollutkaan, vaikka supistelu onkin liian tuttua. No, en kyllä usko että tämä kaveri vielä olisi maailmaan tulossa, kun on tosiaan supistellut rv 16 lähtien.

Kielletyjen ruokien sunteen oon yrittänyt olla tarkka. Mutta silti olen syönyt ainakin fetaa ja kuumentamattomia pakastevihanneksia vahingossa useamman kerran. Pellavansiemenleipää oon syönyt ihan tahallaan, kun ei siinä niin hurjasti sitä pellavaa ole.

kestovaippoja pesen täällä käyttöön. Niihin liittyen olisi kysymys: Sain käytettyjä harsoja ja flanelli-imuja, jotka on aika kovan tuntuisia. Millä ne saisi taas pehmeiksi?

Mukavaa päivää!

donter 36+4
 
Mulla oli eilen illansuussa merkillinen tilanne: huomasin yhtäkkiä et housut oli vähän kastuneet johonkin värittömään, siis ihan joku puol teelusikallista kai. Yhtään ei ollut mielikuvaa et olis virtsankarkailua ollut kun yleensä sen kuitenkin huomaa jos pissa falskaa. VAlkovuotoa se ei ollut. Enkä ollut aivastanut enkä yskinyt kun silloin mulla kyl pissa lorahtaa eikä ollut oikein pissahätäkään. Alkuun vaan ihmettelin enkä ottanut sitä kovin vakavasti. Mut sitten se alkoi vaivaamaan mieltä. Tuo siis tapahtui siinä kuuden pintaan illalla. Lapset sain nukkumaan seitsemän jälkeen (molemmat flunssassa). Muistelin et kuopuksesta mulla tuli samanverran jotain väritöntä ja menin silloin sairaalaan asiaa ihmettelemään ja sille tielle jäin ja se oli silloin lapsivettä mut rv oli silloin 40+3. En sitten edes soittanut sairaalaan ja rupesin netistä kaiveleen tietoja ja lopulta olin jo tosi huolestunut. Olis ehkä pitänyt vaan yötä vasten lähtee sairaalaan näytille siihen prom-testiin että olisivat vanupuikoillakatsoneet onko lapsivettä vai ei niin olis saanut mielenrauhan. Siis sitä nestettä ei sitten sen jälkeen ole tullut eikä mulla ole mitään kivuliaita supistuksiakaan ollut. Jotenkin tuntui tyhmältä et jos meen sairaalaan asti ihmettelemään pissatahraa housuissa: /. Soitin sitten tänäaamuna neuvolaan jossa meinattiin että jos ei enempää tule niin antaa olla. Niitä promtestejä ei tehdä muuta kuin sairaalassa. Terkka meinasi et oli vaan pissaa että vauva jotenkin teutaroi virtsarakkoa. Kuopuksesta mulle tuli ylös kalvoihin pieni reikä ja silloin ei tullut kluin se pieni määrä vettä kunnes lääkäri sorkaisi niin et pian tuli kaikki vedet . Se mitä tässä pelkään niin on tulehdusvaara minulle ja vauvalle jos kalvoissa pienikin reikä, silloinhan yleensä laitetaan antibioottitippaan ja synnytys käynnistetään. VAuvallehan tuo tulehdus olis hengenvaarallinen. Nyt en enää asialle voi tehdä mitään muuta kuin odottaa et tuleeko tulehdusoireita:|. Tosi inhottava tilanne. Ajattelin eilen illalla et jos jooka lirun takia rupeen juoksemaan sairaalassa niin sehän on naurettavaa...Ja täältä maaseudulta ei oo niin helppoo lähtee sairaaalaan yötä vasten ajeleen. Muistissa on hyvin se kuinka kuopuksesta lähdin siinä ysin pintaan illalla ja jouduin viisi tuntia odottamaan vuoroani odotustilassa ennen kuin pääsin lääkärille aamuyöllä kahdelta.
Jos joku jaksoi lukea tuon sepustukseni loppuun niin kommentoikaa, teinkö oikein vai väärin, enäähän mitään ei oo tehtävissä muuta kuin voi vain toivoa et se oli pissaa.

Tänään rv 37+6
 
Viimeksi muokattu:
Cisu, mulla tässä raskaudessa istukka edessä jossain navan seutuvilla kai ja mulla ainakin aristaa just kaikista eniten navan alueella potkut. Esikoisesta istukka oli takana ja muutenkin maha pienempi ja tuntemukset erilaisia. Navan ympärillä on sellainen kovempi kirjavamman värinen alue, joka on vähän pingispalloa isompi ehkä ja tosiaan aristaa sillä alueella. Olen yrittänyt olla huolehtimatta asiasta, mutta välillä mullakin on käynyt mielessä, että kiskooko se vauva nyt napanuorasta ja voiko istukka revetä jne.

Jääräpää, mulla tulee lorahduksia melkein joka päivä ja ne ei tunnu pissalta. Välillä ihan kastuu housut. Oon vaan ajatellut, että jos sitä pissaa jää jotenkin jonnekin poimuihin :) ja sieltä sitten tulee veke, tai sitten on tosi ohutta valkovuotoa. Mulle ei ole sanottu, että olisi vaarallista tai että pitäisi tutkia. Esikoisen kohdalla saatiin sitten taas toisaalta molemmat tulehdus ja se ei ollut kivaa, mutta se siis johtui siitä, että lapsivesien menon jälkeen meni yli 2 vrk ennen kuin syntyi. Esikoinenkin aloitti mahan ulkopuolisen elämänsä antibioottitipassa ja päässä oli sellaiset hienot kanyylitötteröt.

Oon jotenkin ymmärtänyt, että jos vaikka tulisikin joku reikä, se voi mennä umpeen?
No en ole asiantuntija :) parempi varmistella näissä asioissa, jos ei saa mielenrauhaa!

k&pikku-r 38+5
 
jääräpää: Samaa olen täällä pohtinut useaan otteeseen nimittäin mulla on muutaman kerran tuntunut sellainen oikein pieni lorahdus housuin. Oletan kuitenkin että se on valkovuotoa, mutta mistä sen eron tietää sitten? Ei todellakaan tee mieli alkaa joka kerta ramppaamaan sairaalassa. Jostain luin että jos vastaavaa tuntuu, pese alapää ja kuivaa ja jos vielä tippuu jotain sen jälkeen, voi olla lapsivettä... Tiedä häntä sitten, mutta oletan että sitä tiputtelee sitten kuitenkin säännöllisemmin jos siellä on joku reikä kalvoissa.

Kielletyistä ruuista on täällä myös puhuttu. Alussa olin tosi tarkka, mutta nyt olen syönyt ihan surutta kaikkia pastoroituja juustoja. Kahvia juon aamuisin ja pepsi-maxiakin välillä. Salaatteja syön usein ulkona ja tiedä näistä sitten kuinka hyvin pestyjä. Samoin olen syönyt uuniperunoissa katkaraputäytettä. En tiedä, kai ne on hyvin kypsennetty ennen pakastusta.

Tänään 36 + 2
 
Cisu:Mulla ei edes ole istukka navan kohdalla, mutta siihen sattuu potkut kaikkein eniten..eipä syytä huoleen=)

paljon onnea vauvautuneille =)

Vietin sitten sen vuorokauden verran sairaalassa osastolla. Kerättiin pissaa ja selvisi että siinä ei ollut protskua=).
Mulla on verenpaineet aina sairaalassa ihan omissa lukemissaan (n155/116) ja lääkäri oli ihan tuskissaan miten ne saadaan laskemaan. Koitin kertoa että ne kyllä tasaantuu kunhan päästätte minut kotiin lepäämään, en saanut nukuttua sairaalassa. Lääkäri ei uskonut vaan tuplasi lääkkeen ja vielä toinen lääke rinnalle: /
No onneksi sitten lääkäri vaihtui ennen niiden kiertoa ja sain puhuttua itseni kotiin=)..kotona paineet on ollut tosi hyvät!(125/85)
Perjantaina taas näytille polille.
Vauvelilla kaikki oli tosi hyvin ja painoarvio oli tasan 2000kg =)

annimanni 34+2 (enään 5yötä niin saan synnyttää kotisairaalassa=))
 
jääräpää samaa mäki olen pohdiskellut kun usein housuihin lirahtaa jotain..empä kyllä myöskään osaa sanoa et mitä se on tai ei ole mutta näytille en myöskään ole vielä lähteny.

ällövaroitus!!!!!!! onko joku huomannu et alapään tuoksu/haju ois jotenki muuttunu voimakkaammaks tms??Tai siis lähinnä "vuodon" haju ois muuttunu??Mulla ei oo ikinä ollu hiivatulehdusta eikä kyllä nytkään siltä vaikuta mut eiks sillon just valkkarin tuoksu ja rakenne muutu?Reilun viikon verran on valkkari ollu limasempaa ja runsaampaa ja se tuoksuu voimakkaammalta ku ennen..tiä sit onkse enää valkkaria vai mitä?? =) JA ANTEEKSI ÄLLÖTYS!! =)
(ystävämme googlen oon nyt hylänny, ei sieltä mitään järkevää kuitenkaan löydy =) )

mua on parin päivän nyt supistellu kipeesti iltasin..säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman tunnin ajan ja sit ne on loppunu. Miltäs ne supistukset tuntuu selässä?? Muistaakseni joku täälläki sano et tuntuu selässä. Tähän asti ne on tuntunu vaan alavattalla/alapäässä paineena ja sisäreisillä/lonkissa mut nyt tuntuu välillä selässäki joltain..(olipas epämäärästä)

fanttomi & 34+6
 
Tesmikselle suuren suuret onnittelut prinsessasta! :flower::heart:

Unelmahöttö :hug:

Jääräpää En minäkään olisi lähtenyt sairaalassa käymään. Luulis että jos kalvoissa on reikä,niin sitä lorahtelis sitten useammin kuin kerran...

Bamse 37+4
 
Jääräpää mä luulen et sitä lapsivettä tulee sit useemmin sellasia lorahduksia jos kalvossa on reikä... Voi olla lähes väritöntä valkovuotoakin. ainakin itellä tulee sellasia lorahduksia, mitkä näyttää alushousuissa ihan värittömältä. Mutta jos asia kovasti vaivaa, niin voithan soitella sinne synnärille vaikka illalla kun neuvola on jo kiinni. Mä soitin esikoisesta kerran ja kysyin kun sf-mitta ei nouse ja vastasivat ihan siihen ja sanoivat että ei kannata murehtia kotona jos asia vaivaa.

Kuulumisia neuvolasta:
rv: 34+5 (30+5)
Paino: 64,1kg (63.6kg) alusta tullut +5,1kg
RR: 94/68 (102/60)
Turvotus: + (-)
SF: 32 (29) keski ja yläkäyrän puolessa välissä.
:heart: 128-146
Tarjonta PT (RT)
Elikkä; Pieni on kääntynyt perätilaan, on pyöriskellyt paljon, mutta luulin olevan pääalaspäin. Moni hassu tuntemus kyllä selittyy nyt kun tiedän että hän onkin perätilassa. Vauva on kuitenkin edelleen tosi ylhäällä ja mahtuu kääntyilemään vielä monta monta kertaa. Neuvolan mukaan suositus pt synnytkseen olisi että lantioluiden välisten mittojen yhteenlaskettu summa olisi 32cm, mulla tuo summa on 30,2cm mutta se ei toki ole ainoa asia joka vaikuttaa, tärkeää on myös vauvan koko.
Mahan päältä neuvolan täti arveli että vauva olisi n.2kg reilusti alle 2,5kg. Tämä on hurjan positiivista koska olen tosiaan ollut herkkulakossa yli 30 kalenteriviikkoa, juuri siksi ettei vauva kasvaisi sokerin voimalla ylisuureksi =).
Nyt koitan varata ajan Salon äitipolille parin viikon päähän synnytystapa-arvioon, koko-kontrolliin ja tarjonnan varmistukseen...

auringonpilkku ja uuno rv 34+5
 

Yhteistyössä