M
"miniä"
Vieras
Taaperomme on anoppilassa aika usein viikonloppuisin. Se on tosi hieno asia olen siitä anopille todella kiitollinen. En ole paljon vaatinut, minulla ei siis ole anopille listaa mitä ja miten lapsen kanssa tulee toimia.
Mutta on muutana seikka joista olen yrittänyt hienovaraisesti sanoa/vihjata. Ensinnäkin ulkoilu, anoppi ei ulkoile lapsemme kanssa koskaan, kysyttäessä ulkoilusta keksii milloin mitäkin syitä miksi ei voisi muka ulkoilla (tuuli, pieni sade, märkä maa jne.) Aina oon pakannut kaikki mahdolliset ulkoiluvaatteet mukaan ja muistutan että tässä on nämä rukkaset mitkä pitää vettä jne. Mutta ei vihjeistä ymmärrä että olisi kiva jos lapsen kanssa ulkoiltaisiin. Kahden yön anoppila reissun jälkeen lapsi on tästä syystä todella levoton ja esim. nukkumaanmeno on taistelua.
Toinen on syöminen. Anoppi ei piittaa ruoka-ajoista. Pillimehuja, keksejä, muroja, hedelmiä tarjoilee ihan mihin kellon aikaan tahansa. Muutenkin lapsi saa päättää lähes kaikesta syömisestään. Mua se raivostuttaa koska lapsi on muutenkin hoikka, pitäisi saada ruokaa uppoamaan enemmän, napostelu ei todellakaan auta asiassa. Viikonlopun jälkeen lapsi kuvittelee saavansa kotonakin samaa palvelua ja on hirveä taistelu kun joutuu odottamaan ruoka-aikoja, ylipäätään että joutuu lämpimän aterian syömään on taistelun paikka.
Kolmas asia on lelliminen. Lapsi saa hyppiä vaikka keittiön pöydältä jos huvittaa. Saa tehdä ihan mitä tahtoo. Onhan se kiva että mummolassa on pikkuisen erisäännöt kuin kotona. Mutta joku raja sentään.
Meillä on kaiken kaikkiaan lapsen kanssa hirveät taistelut mummola viikonloppujen jälkeen. Lapsi on välillä itekkin ihan hämillään kun joutuu palaamaan takaisin ruotuun. Lapsi on tosiaan n. 1 viikonlopun kuukaudessa mummolassa. Haluaa sinne mennä mielellään ja mummola on pitkän ajomatkan päässä, joten olisi kiva mummon sekä lapsen kannalta että voisi jatkossakin vierailla siellä. Mutta tuntuu että menee liian vaikeaksi, rankkaa itselle sekä lapselle ja anoppi ei ymmärrä. Hän vaikuttaa enemmän jopa ylpeältä kun lapsi kiukuttelee kotia päästyään :/
Mutta on muutana seikka joista olen yrittänyt hienovaraisesti sanoa/vihjata. Ensinnäkin ulkoilu, anoppi ei ulkoile lapsemme kanssa koskaan, kysyttäessä ulkoilusta keksii milloin mitäkin syitä miksi ei voisi muka ulkoilla (tuuli, pieni sade, märkä maa jne.) Aina oon pakannut kaikki mahdolliset ulkoiluvaatteet mukaan ja muistutan että tässä on nämä rukkaset mitkä pitää vettä jne. Mutta ei vihjeistä ymmärrä että olisi kiva jos lapsen kanssa ulkoiltaisiin. Kahden yön anoppila reissun jälkeen lapsi on tästä syystä todella levoton ja esim. nukkumaanmeno on taistelua.
Toinen on syöminen. Anoppi ei piittaa ruoka-ajoista. Pillimehuja, keksejä, muroja, hedelmiä tarjoilee ihan mihin kellon aikaan tahansa. Muutenkin lapsi saa päättää lähes kaikesta syömisestään. Mua se raivostuttaa koska lapsi on muutenkin hoikka, pitäisi saada ruokaa uppoamaan enemmän, napostelu ei todellakaan auta asiassa. Viikonlopun jälkeen lapsi kuvittelee saavansa kotonakin samaa palvelua ja on hirveä taistelu kun joutuu odottamaan ruoka-aikoja, ylipäätään että joutuu lämpimän aterian syömään on taistelun paikka.
Kolmas asia on lelliminen. Lapsi saa hyppiä vaikka keittiön pöydältä jos huvittaa. Saa tehdä ihan mitä tahtoo. Onhan se kiva että mummolassa on pikkuisen erisäännöt kuin kotona. Mutta joku raja sentään.
Meillä on kaiken kaikkiaan lapsen kanssa hirveät taistelut mummola viikonloppujen jälkeen. Lapsi on välillä itekkin ihan hämillään kun joutuu palaamaan takaisin ruotuun. Lapsi on tosiaan n. 1 viikonlopun kuukaudessa mummolassa. Haluaa sinne mennä mielellään ja mummola on pitkän ajomatkan päässä, joten olisi kiva mummon sekä lapsen kannalta että voisi jatkossakin vierailla siellä. Mutta tuntuu että menee liian vaikeaksi, rankkaa itselle sekä lapselle ja anoppi ei ymmärrä. Hän vaikuttaa enemmän jopa ylpeältä kun lapsi kiukuttelee kotia päästyään :/