O
"Omppu"
Vieras
Anoppi ei ole todellisessa elämässä paljoa kiinnostunut lapsestamme. Kyläilyt eivät ole puolin tai toisin sopineet lapsen syntymän jälkeen kuin todella harvoin. Asumme samassa kaupungissa ja ennen lapsen syntymää näimme enemmän. Pitää EHKÄ käydä ruokakaupassa sinäpäivänä (jos sovimme hyvissä ajoin), on väsynyt työviikon jälkeen eli ei jaksa viikonloppuna vieraita, työpäivän jälkeen haluaa nukkua päiväunet eli tällaisilla syillä vierailut eivät sovi. Lapsen ristiäisiin ei tullut kun oli kesän viimeisiä viikonloppuja joina on kiva olla mökillä. Kun näkee lasta ei noteeraa lasta mitenkään muuten kun "menes nyt siitä", "älä sotke", "sinne ei kosketa" eli ei mitenkään positiivisella tavalla eikä ole ikinä halunnut ottaa lasta syliin vaan vastasi esim. miehelleni lapsen ollessa vauva "miksi sitä nyt sylissä pitäisi pitää" kun mieheni kysyi haluaako anoppi ottaa lapsen hetkeksi.
Anoppi liittyi facebookkiin noin vuosi sitten. On kopioinut kaikki minun ja mieheni kuvissa olevat kuvat sivulleen ja laitellut niihin kuvatekstejä monien sydänten ja sellaisten kommenttejen kanssa, että ihan kuin olisi lapsen kanssa tekemisissä paljonkin. Todellisuudessa näkevät noin 2 kertaa vuodessa ja silloinkin anoppi ei ole huomaavinaan lasta muuta kuin silloin kun lapsi tulee liian lähelle häntä (hätistää pois) tai silloin kun lapsi tekee hänen mielestään jotain sopimatonta.
Minun äitini laittaa joskus sivulleni kuvan jos on lapsen kanssa jossain tai lapsi hänen luonaan yms. tilanteissa ja tämä mielestäni ihan ok. Mutta tuo anopin tapa ärsyttää ihan suunnattomasti. Mieheni ei ymmärrä ärtymistäni koska en pahastu siitä jos oma äitini laittaa lapsestamme kuvia facebookkiin.
Ärsyttäisikö muita tällainen käytös?