mikä lahja voi yllättä lapsia jouluna?:)

  • Viestiketjun aloittaja Venakko Milanna
  • Ensimmäinen viesti
Keittiönoita
Totta. Kaiken lisäksi Suomessa syntyneelle pikkulapselle on huomattavasti helpompaa löytää hyvät adoptiovanhemmat kuin koiralle uusi koti.
Näin muuten on. Elävä vauvanukke voisi olla hieno joululahja alle kouluikäiselle.

Mutta asiaan... musta on aika huoletuttavaa, jos tuon ikäisille lapsille mitkään ei riitä. Huutavat ja riehuvat vaan. Kohta on vanhemmalla koulu edessä ja siellä ikävä kyllä joutuu samaan sarjaan niiden tavisten kanssa. Jos lapset eivät kestä kotonaolemista äidin kanssa niin miten he kestävät koulussa olemista opettajan ja parinkymmenen muun lapsen kanssa?

Minusta siinä, että haluaa lapselleen kaikista parasta, ei olle mitään väärää. Mutta pitäisi muistaa kuitenkin, millaisessa maailmassa ne lapset joutuvat elämään. Omillaan. Ja jos haluaakin hemmotella lapsensa piloille ja tasoittaa maan lapsensa jalkojen alta, niin kannattaa myös miettiä, miten pitkään siihen pystyy. Tai edes haluaa.
 
Luin koko ketjun ja tulin surulliseksi lastesi puolesta Savanna. Sä tulet olemaan lastesi kanssa todella hukassa tulevaisuudessa jos jatkat samaan malliin kuten tähän asti.

Anna lapsille lahjaksi rauhallista laatuaikaa koko perheen kanssa - kotona.
 
"mä"
Luulenpa, että ostaisit sitten mitä tahansa, ei lapsesi enää niistä nauti tai arvosta. Miksi arvostaa, kun saa kaiken kuitenkin mitä haluaa? Miksi tulla iloiseksi arkipäiväisestä ja ihan tavallisesta asiasta, kuten tavaran saaminen (vrt. tavallisilla ihmisillä tiskaaminen)?

Sä olet tuhonnut lapsesi kyvyn nauttia saadusta tavarasta, tämä on nyt pakko sanoa ääneen, tuli sitten bannia tai ei. Sä olet riistänyt niiltä lapsen ilon saadessaan tavaran jota ovat joutuneet odottamaan kauan, se tunne on nimittäin todella mahtava. Sä et anna lapsillesi mahdollisuutta kokea tuota, et sitten millään. Se on todella surullista ja lapsesi jäävät paljosta paitsi.
 
"vieras"
Savanna, kun se koira tulee kotiin, niin kotiintulon pitäis olla rauhallinen tapahtuma, sen pitäis saada omaan tahtiin tutustua uuteen kotiin ja perheeseen ja kaikkien jaksaa olla siinä sen kanssa monta päivää leikkien ja tutustuen. Sen ei todellakaan pidä joutua uuteen kotiin niin että ensin joutuu tontuks pukeutuneena kuusen alle.
 
Unohda ainaki tuo ajatus tonttu-asuisesta koirasta... Se ei ole mikään hetken huuma, vaan sitä on hoidettava, ruokittava, ulkoilutettava ja koulutus kestää. Se vaatii hermoja ja aikaa joka ikinen päivä etkä voi jättää sitä hoitamatta jos olet kipeä/kiireinen/väsynyt tmv. Ulos on mentävä satoi tai paistoi ja säännöllisesti.

Teillä on lemmikkejä ollu aiemminkin ja ne on saaneet lähteä. Josko tää matka nyt vaan ois riittävä lahja ja käykää sitten ostamassa jotain, kun oikeasti jotain tarvitte!
 
[QUOTE="huoh";22019836]Voi hyvä luoja teitä joitakin...

"Anna villasukat"
"Anna lahjaksi telttaretki pakkasessa ja lumessa"
"Anna narua ja puupala" [/QUOTE]

No osa on ihan huumorilla..... kiteyttäen ajatuksia aikaisemmin kirjoitetuista ehdotuksista, joistain sellaisista jutuista joita Milannan lapsilla ei vielä ole :D

Kerrankin mäkin sanon että lue koko ketju ja ajatuksella...

Mä muuten tykkäsin lapsena villasukista joita mummo kutoi, ne oli ihanan raidallisia aina. Nytkin mulla on kesät talvet villasukat jalassa....

Joku aikaisemmin heitti että me ollaan taas kateellisia Milannalle.
No minä en ehdotuksiani ja ajatuksiani ole kateudella heittänyt, aidosti hämmästellen kyllä ja huumorillakin.

Milanna, oot jotenkin niin ihanan hömppä :D Mutta jos tosiaan olet todellinen, mitä mielikuvaa nämä sun kirjoitukset toisinaan pakkaa horjuttamaan mun mielissäni, niin voi apua.

JA jos tosiaan on niitä avaamattomia paketteja pussilakanoista ja yöpaidoista, niin paketoi niitä...
 
Puolet ketjusta luettuani oon miltei sanaton.
Uskallan kuitenkin väittää että vaikka me lapsen kanssa elellään köyhyysrajan tuntumassa,meillä on silti rikkaampi elämä kuin Milannan perheellä.
Rikkautta kun on monenlaista...
 
Viimeksi muokattu:
"niin"
minusta mille lapsiperheelle tahansa olisi loistava lahja Majurin ehdottama hiekkalaatikko! Iso saavi ja pari ämpärillistä hiekkaa, halpa ja kehittää mielikuvitusta, hiekka voi olla milloin ruokaa, milloin auto/junarataa, leikkikotia... eikä maksa paljon. Sotkua voi tulla, toki, mutta imurilla lähtee, kesällä voi olla parvekkeella jos asuu kerrostalossa.
 
Ulkonainen
On se janna etta Suomessa niin arvostetaan yhteista kotiaikaa, eli neljan seinan sisalla olemista. Luulen vaan etta monessa tapauksessa se tarkoittaa yhteista television katsomista :D.

Monet arvostelivat etta Savanna on aina menossa, no ainakin taalla asuinmaassani on tapana etta aikaa vietetaan runsaasti kodin ulkopuolella, eika siina nae kukaan mitaan ihmeellista.

Luulenpa etta silla aikaa kun Savanna on toissa, moni suomalaisaiti tollottaa televisiota kotisohvalla. Tieda sitten onko se sita osallistuvaa aitiytta.
 
En mä tarkoita yhteisellä kotiajalla sisällä olemista, me tehdään silloin juttuja pihallakin, myös sisällä toki.
Ei se aina ole mitään ekstremeä, puutarhahommia, eläinten hoitoa, siivousta, leipomista ja ruuanlaittoa, ääneen lukemista, askartelua jne.

Siis tavallisen 'tylsää' arkea jonkun mielestä.

No, palstan sanoin : kukin tavallaan:D
 
minä en ainakaan lukeudu noihin televisiota toljottaviin äiteihin. Joskus olen kyllä ollut netissänotkuva äiti.:ashamed: mutta viimeaikoina taas kaiketi sellainen lapsia jaloistaan hätistelevä... mulla on hommia äiti.
 
Niinpä niin
Meillä telvisiota ei juurikaan katsella. Mä olen niitä ärsyttäviä vanhempia jotka eivät anna tokaluokkalaisensa katsoa salattuja elämiä.

Mutta meillä se yhteinen aika on juuri paljolti tuota mitä aamuäree kirjoitti, yhdessä tekemistä. Jokainen osallistuu kotitöihin ja pihahommiin. Esikoinen, 12v, on kiinnostunut leipomisesta ja usein sunnuntaisin hän leipoo ja pyytä isovanhempia käymään kahvilla :) Ja tottakai, on meillä niitäkin päiviä kun vaan ollaan olkkarissa ja vahdataan disney-piirrettyjä ja pelataa monopolia tai trivialia. Kuopus ei peliä vielä pysyt pelaamaan mutta hänen kanssa pelataan sitten muuta tai rakennetaan legoista jotakin suureellista :)
 
Ulkonainen
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;22021109:
En mä tarkoita yhteisellä kotiajalla sisällä olemista, me tehdään silloin juttuja pihallakin, myös sisällä toki.
Ei se aina ole mitään ekstremeä, puutarhahommia, eläinten hoitoa, siivousta, leipomista ja ruuanlaittoa, ääneen lukemista, askartelua jne.

Siis tavallisen 'tylsää' arkea jonkun mielestä.

No, palstan sanoin : kukin tavallaan:D
Tarkoitan myos sita etta suomalaiset viihtyvat paljon pihallaan, metsassa, kotonaan. Tavallaan eristyksissa maailmasta ja taman katsotaan olevan hyvaksi myos lapsille.

Taalla vietetaan paljon aikaa kaupungilla, ravintoloissa, tuttavilla, ostoksilla. Ja ymmarran etta esim. Savannan kaltainen ihminen ei vaan viihdy kotona. Taalla suurin osa ihmisista viettaa aikaa mielummin missa tahansa muualla kuin kotona. Itse en lukeudu heihin, mutta en myoskaan ymmarra miksi Suomessa arvostetaan niin paljon "rauhallista" eli pelkan oman perheen kanssa vietettya aikaa.

Moni ei kaipaa rauhaa, meita on niin erilaisia.
 
Juu, se on totta.

Me ollaan ainakin kumpikin miehen kanssa varsinaisia kotijumeja :D
Mun sisko taas on ihan toista maata ja pitää mua aivan hulluna ja eristäytyvänä ja kummallisena, kun en halua alvariinsa olla reissaamassa... ja minä taas pidän häntä ihan kummallisena sen vuoksi :D

Aina tuota ei vain muista ajatella ja ottaa huomioon, kun itse täällä metsän keskellä on kasvanut ja edelleen asuu.
 
"mä"
Tarkoitan myos sita etta suomalaiset viihtyvat paljon pihallaan, metsassa, kotonaan. Tavallaan eristyksissa maailmasta ja taman katsotaan olevan hyvaksi myos lapsille.

Taalla vietetaan paljon aikaa kaupungilla, ravintoloissa, tuttavilla, ostoksilla. Ja ymmarran etta esim. Savannan kaltainen ihminen ei vaan viihdy kotona. Taalla suurin osa ihmisista viettaa aikaa mielummin missa tahansa muualla kuin kotona. Itse en lukeudu heihin, mutta en myoskaan ymmarra miksi Suomessa arvostetaan niin paljon "rauhallista" eli pelkan oman perheen kanssa vietettya aikaa.

Moni ei kaipaa rauhaa, meita on niin erilaisia.
Moni ei kaipaa rauhaa, siinä olet aivan oikeassa. Mutta ymmärrän myös näitä, jotka tätä ehdottavat. Ap kysyi, mitä hän antaisi lapsilleen joululahjaksi ja kun lapsilla on jo todellakin kaikkea mitä kuvitella saattaa, ei enää tule mieleen muuta kuin tuo perheen yhteinen aika. Siksi sitä sitten ehdotellaan. Mitä itse tarjoisit lahjavinkkinä ihmiselle, joka on ostanut lapsilleen kaiken, mitä kaupasta irti saa ja lapsia hiukankin kiinnostaa (ja niitäkin mitkä eivät kiinnosta)?
 
Keittiönoita
Tarkoitan myos sita etta suomalaiset viihtyvat paljon pihallaan, metsassa, kotonaan. Tavallaan eristyksissa maailmasta ja taman katsotaan olevan hyvaksi myos lapsille.

Taalla vietetaan paljon aikaa kaupungilla, ravintoloissa, tuttavilla, ostoksilla. Ja ymmarran etta esim. Savannan kaltainen ihminen ei vaan viihdy kotona. Taalla suurin osa ihmisista viettaa aikaa mielummin missa tahansa muualla kuin kotona. Itse en lukeudu heihin, mutta en myoskaan ymmarra miksi Suomessa arvostetaan niin paljon "rauhallista" eli pelkan oman perheen kanssa vietettya aikaa.

Moni ei kaipaa rauhaa, meita on niin erilaisia.
Toi on ihan totta. Mä ajattelen tätä asiaa kuitenkin myös siltä kannalta, että Suomessa asuvan lapsi joutuu joka tapauksessa näiden metsäläislasten kanssa samaan, tylsään ja ikävään peruskouluun ja lapsen pitäisi siellä pärjätä tylsistymättä. Tai ainakin kyetä tylsyydessään istumaan hiljaa paikallaan. Matikan tunnilta ei voi lähteä hoplopiin sen vuoksi, että tunnilla on tylsää. Ap on muutenkin palstalla kertonut, että antaa yleensä lapsilleen periksi, koska ei itse jaksa kuunnella kitiseviä lapsia. Ja näin lapset oppivat, että maailma pyörii heidän tahtonsa mukaan. Ikävä kyllä siellä koululuokassa on parikymmentä muutakin lasta eikä maailma pyörikään enää yhden lapsen tahtomisten mukaan.
 
mjaa
Miksi musta tuntuu, että puolet milannan jutuista on ihan skeidaa. Tai sitten sillä on todella materiaalinen ja säälittävä elämä. Suosittelen tuossa jälkimmäisessä tapauksessa, että annat lapsille aikaa ja rakkautta kaiken maailman krääsän ja matkojen sijasta. Vietätte rauhallisen joulun perheen kesken nauttien pienistä asioista.. aijoo, mutta jos asia on niinku milanna väittää niin noi laps raasut on jo niin kyllästetty materialle, ettei varmaan mikään enää tunnu miltään...
 
mä ehdottaisin,että lahjaksi veisitte lapset yhdessä leffaan ja sitten ehkä jonnekkin lapsille mieluisaan paikkaan syömään, jos tuokaan ei vielä riitä, niin kaiken päätteeksi lelukauppaan, josta lapset saisivat valita itselleen mieluisat lelut.
 
Yhteistyössä