Tunkeudun joukkoonne, saa nähdä kuinka pitkäksi aikaa...
Täällä siis 20-vuotias yrityksen odottelija. Lasta olen kuumeillut kohta kaksi vuotta, välillä enemmän (= suorastaan raastavan ahdistavalla tavalla), välillä vähemmän. Aluksi sovittiin varovaisesti että ensimmäinen lapsi kun täytän 25, sitten luku oli 23, sitten "niin että lapsi voisi syntyä ennen kuin mieheni täyttää 30" (hän täyttää nyt syksyllä 27). Joka tapauksessa ainakin pari vuotta aiottiin vielä odottaa.
Kesällä jätin e-pillerit pois kahden vuoden jälkeen. Oli tarkoitus vain olla kuukausi ilman ja vaihtaa sitten kenties merkkiä. Olo kuitenkin parantui pillereiden lopettamisen jälkeen niin paljon, että päätin että haluan olla ilman hormonaalista ehkäisyä vähän pidemmänkin aikaa. Sovimme että jatketaan varmoilla päivillä (niin hyvin kuin niitä nyt heti pillereiden lopetuksen jälkeen voi laskea...
) ja kondomilla. Eli ei mikään maailman varmin ehkäisy ja molemmilla on ollut tiedossa että raskaaksi tuosta voi tulla. Ja se on ollut kummallekin ok.
Tänään iski jonkinlainen kylmän rauhallinen olo, ihan erilainen kuin yleensä vauvakuumeen iskiessä. Olin yhtäkkiä aivan varma, että haluan alkaa yrittää vauvaa juuri nyt. Kerroin asiasta miehelleni ja hän käski minun miettiä ainakin muutaman päivän ja asia päätetään virallisesti vasta sitten. Mutta hän omalta osaltaan on kuitenkin valmis.
Siinä mielessä nyt olisi hyvä tilanne, että mieheni on työtön ja opiskelee iltalukiossa ainakin 1,5 vuotta vielä, eli voi opiskella kotoa käsin ja voisi siis olla vauvan kanssa kotona, mikäli niin nopeasti raskautuisin että vauva ehtisi tuossa ajassa syntyä. Ei myöskään haittaisi olla tällä hetkellä raskaana: aloitin juuri uudet opinnot yliopistossa eikä ala tunnu erityisen omalta, haen varmaan johonkin muualle keväällä. Ja sitten on ehkä vähän tyhmä syy, joka kuitenkin itselleni merkitsee paljon... Meillä on omassa perheessäni ollut paljon todella ikäviä tapahtumia viimeisen 5 vuoden aikana, ja kaiken huippu oli nyt kesällä kun äitini mies kuoli tapaturmaisesti :/ Olisi jotenkin aivan ihanaa kertoa äidille kaiken surun jälkeen jotain positiivisia uutisia. En nyt tarkoita, että hankkisimme lapsen äitini viihdykkeeksi, mutta kyllä tuo silti vaikutti päätökseen.
Tulipa valtava tarina
Täällä siis odotellaan että mies hyväksyy mietintäaikani riittävän pitkäksi (ihan kuin tässä ei kahdessa vuodessa olisi tullut selväksi, että kyllä, ihan oikeasti haluan lapsen. No, ehkä on hyvä, että toinen on hieman jarruna, tulee mietittyä tarkasti asiat läpi). Tänään on kp2, joten voi olla että häivyn täältä jo vajaan parin viikon päästä tai sitten jään pidemmäksi aikaa.
Ei malttaisi odottaa...
Edit // Jaahas, tämä jäi nyt näin pikavisiitiksi - mies ei tarvinnutkaan viiden kuukauden miettimisaikaa vaan ilmeisesti kahden vuoden alkupehmitys riitti <3 Tämä siirtyy siis toiveilijoiden puolelle