YLIPAINOISTEN laihdutusryhmä VOL 6 (1.-28.2.2014)

Huomenet kaikille!

Pari uutta nikkiä ilmaantunut sen jäkeen, kun oon viimeksi kirjottanut. Teretulemast munkin puolesta!:flower:

Viikko oli kohtuu kiireinen ja keskivertoa stressaavampi. Hieno huipennus oli pejantaiset vanhojen tanssit. Poika oli oikein komea ja tanssiparinsa nätti kuin prinsessa. Äiti sai olla oikein ylpeä :heart:

Menkat on taas kerran selätetty ja flunssan kanssa aletaan myöskin olla voiton puolella, eli kyl tää tästä.

Pakko kertoo tää teille. Meillä oli eilen kuoron kanssa keikka ja mulla on nyt paljon niitä "uusia vaatteita" (isosiskolta saatuja siis), mm. uus takki (se mitä oon pitänyt tähän asti on n. kolme kokoa liian iso). Se uusi takki oli mulla päällä eilen ja yks kuorokaveri tokas niin ihanasti "voi kun sä näytät niin pieneltä ja kauniilta". Tulin oikein hyvälle mielelle.

Tosin se lienee hetkellistä. Keskiviikkoaamuna mulla on työterveystarkastus ja se terkka on tunnettu varsin suorasukaisista kommenteistaan ja ite sellanen zumbaava kuivan kesän orava, jonka rasvaprosentti on varmaan 1,8. Luulen, että kun siellä nousen vaakalle, niin pienistä ja kauniista ei puhuta mitään :LOL:

Kiireentuntunen viikko on myös tää tuleva, mutta mä oon hengessä mukana kovasti, vaikka en ehkä ehi/jaksa entiseen tahtiin kirjotellakaan (mikä ei oo välttis huono juttu...), niin käyn kumminkin lukemassa joka päivä, mitä teille kuuluu.

Ja koska tänään on maanantai, niin aamuhan alkoi puntarilla. Vaaka näytti pienesti ja kauniisti 70,8kg. Nyt kova tsemppi päälle tälle viikolle, josko ens viikolla livahtais jo 60-luvulle...
 
Viimeksi muokattu:
HippuTAR
Mä jätän tän viikon punnituksen väliin. Keskiviikkona näytti tosiaan hyvältä mutta koko viikko ilman liikuntaa ja oon syöny liikaa niin en aio masentaa itteäni puntarilla. Viikko meni siis flunssan kouris ja loppuviikosta olin tosi huonos hapes. Nyt jo parempi olo ja tänään voisin varmaan varovasti alotella taas pyöräilyä.
 
8vko
Kiitos J! Se vaan kun töitä asian etenn olen tehnyt ja tulos on tämä. Tiputin kalorit tosi alas (8oo-1000) ja tiukkaa liikuntaa minkä töiltä ehtii. Syömiset ok, paljon protskuja ja hiilarit minimiin. Viimeviikolla 3 kertaa 2 tunnin kävelylenkki, uintia, kotijumppaa...tosin menkatkin on, muttei se voi olla syynä huonoon tulokseen. Mitä enemmän tiukistelen, sen hitaammin paino alenee...kiire tulee oman tavotteen kanssa. Olen kohta jo epätoivoinen, haenko jotain nutrilettejä jo kohta kaupasta.

Mutta nyt täytyy kiitää kohti työpaikkaa! Kevyttä viikkoa teille kaikille!
 
Viikon punnitustulos 103.7 kg ja hyvällä fiiliksellä jatketaan :) Tajusin just et, muutaman viikon päästä vaaka voi oikeesti näyttää mulle kaksinumeroista lukemaa...ja siitä on hurjasti aikaa, kun olen semmoiseen yltänyt! Mukavaa viikkoa kaikille, täällä lomaillaan ja koitetaan pysyä syömisten kanssa ruodussa :)
 
Viikon punnitustulos 103.7 kg ja hyvällä fiiliksellä jatketaan :) Tajusin just et, muutaman viikon päästä vaaka voi oikeesti näyttää mulle kaksinumeroista lukemaa...ja siitä on hurjasti aikaa, kun olen semmoiseen yltänyt! Mukavaa viikkoa kaikille, täällä lomaillaan ja koitetaan pysyä syömisten kanssa ruodussa :)
Sullakin on ihan just eka kymppi karistettu. Mahtavaa!:flower:
 
Nonni...täällähän on onnistumisia enempikin. Hienoa pudotusta teillä! Ja pointsit Jellyn uudelle, pienelle ja sievälle lookille :D Itsekin olen huomannut takissa tiettyä väljyyttä ja jokusen liian suureksi jääneen takin olenkin o roudannut kirppikselle myyntiin :)

Oma tulokseni tälle viikolle on -0,8 kg ja olen enemmän, kuin tyytyväinen!! :D

Paino lähti jo vähän turhan lujaan laskuun, mutta sain sen onneksi taittumaan. Ruokahalu on toisinaan olematon, toisinaan sitä löytyy vähän. Olen löytänyt kuitenkin keinon "syödä" silloinkin, kun ruokahalua ei ole. Pelastukseni on Dietmix. Kyseessä on palkkari, mutta sitä voi popsia myös välipalana...ja itse siis käytän sitä ns. ateriakorvikkeena silloin, kun pitäisi syödä, mutta mikään ei mene alas. Kun sen jauheen sekoittaa kylmään maitoon ja antaa turvota jääkaapissa 10 min, on se herkkua :)

Eilen söin myös salaattia, mutta siinä on kyllä nyt mutta. Salaatin joukossa oli krutonkeja, mikä on siis leipää. Ja leipähän mulla on nyt pannassa. Mutta en kyllä nyt laske tuota leiväksi, sillä kyllähän mä olen korppujauhettakin syönyt lihapullien joukossa, koska leivänmurusiahan nekin vissiin on. Joten katson, etten edelleenkään ole leipää syönyt ja leivällä siis ateriaa korvannut, kuten ennen niin monasti tein.

Puoli kiloa matkaa -10 kg tulokseen ja matkaa helmikuun kokonaistavoitteeseen on enää 1,3 kg. Eiköhän siihen päästä, sillä siihen riittää varsin maltilliset viikkopudotukset :)

Ja ylihuomenna on sen palkitsemisen aika...mä odotan sitä jo NIIN paljon, ettei tosikaan! On ihanaa herätä joka aamu sen näköisenä, että olisi jo laittautunut :)
 
En sano yhtään mitään tälle viikolle. Sairaana oltu ja syömiset ollu mitä sattuu, oon niin tunne/lohtusyöjä et kun kurja olo on muutenkin niin sen tietää sit :ashamed: vaikka tiedän että silti pitäis pystyä ja jaksaa tsempata.
Ei oo edes kurkku niin kipeä ettei syömään pystyis..
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista, ja on oikein mukavaa olla täällä taas:heart: En minä nyt sitä sano, että tämä painon pudottaminen olisi mukavaa, mutta te ihanat ihmiset teette siitä aina helpompaa, ja vertaistuki on tarpeen. Viimeksi onnistuin saamaan täällä sen 15 kiloa pois tosiaan, mutta sitten pidin taukoa palstailustakin.

Chef, miten sulle kävi painon kanssa? Muistan että sullakin meni motivaatio jossain vaiheessa, mutta johtuiko se siitä että tulit raskaaksi samoihin aikoihin? :) Vai ymmärsinkö oikein että olette saaneet perheenlisäystä näiden kahden vuoden aikana, joka tapauksessa onneksi olkoon:flower: Sekä lapsista ja siitä, että olet täällä taas inspiroimassa meitä muita painon kanssa kamppailevia. Viimeksi en olisi yltänyt mihinkään suorituksiin ilman sinun esimerkillistä tukeasi :hug:

Mulla on keskiviikkoaamuna punnitus, ja silloin eka viikko mennyt. Uskoisin, että paino hiljalleen on tippumassa :) Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista, ja on oikein mukavaa olla täällä taas:heart: En minä nyt sitä sano, että tämä painon pudottaminen olisi mukavaa, mutta te ihanat ihmiset teette siitä aina helpompaa, ja vertaistuki on tarpeen. Viimeksi onnistuin saamaan täällä sen 15 kiloa pois tosiaan, mutta sitten pidin taukoa palstailustakin.

Chef, miten sulle kävi painon kanssa? Muistan että sullakin meni motivaatio jossain vaiheessa, mutta johtuiko se siitä että tulit raskaaksi samoihin aikoihin? :) Vai ymmärsinkö oikein että olette saaneet perheenlisäystä näiden kahden vuoden aikana, joka tapauksessa onneksi olkoon:flower: Sekä lapsista ja siitä, että olet täällä taas inspiroimassa meitä muita painon kanssa kamppailevia. Viimeksi en olisi yltänyt mihinkään suorituksiin ilman sinun esimerkillistä tukeasi :hug:

Mulla on keskiviikkoaamuna punnitus, ja silloin eka viikko mennyt. Uskoisin, että paino hiljalleen on tippumassa :) Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Painon kanssa kävi kutakuinkin niin, että pudotin 23 kg ja pääsin siis lähes tavoitteeseeni (62 kg oli tavoite, jäin kilon-pari sen ylle) kesällä 2012. Mulla ei ole niin pienintäkään muistikuvaa enää siitä, että mihin se sitten lopulta kaatui, etten aivan tavoitteeseen päässyt...mikä vei motivaation ja miksi...en tosiaan muista.

Joulukuussa 2012 plussasin. Raskausaika oli (kuten mulla aina on) ihan kaoottinen...oksensin 27 viikkoa ja ainoa mikä edes vähän auttoi olooni, oli rasvainen tai makea ruoka. Tai siis lähinnä herkku. Olin tiputuksessakin, koska oksensin niin voimakkaasti...valitettavasti en sitten kuitenkaan niin voimakkaasti, ettei kiloja olisi kertynyt :LOL:

Syyskuussa 2013 meille syntyi pieni ja ihana poika <3 Ja samalla sain todeta vaakalukeman kivunneen jälleen kerran sinne 80 kg yläpuolelle. Kele! Aluksi suunnittelin aloittavani dietin heti vauvan syntymän jälkeen, mutta päädyin antamaan itselleni vähän aikaa tasoittua, ettei tule liian monta asiaa kerralla. Ja hyvä niin, koska nyt ollaan taas hyvää vauhtia matkalla kohti sitä 62 kg lukemaa. 9,5 kg takana...10,5 kg edessä, eli puoliväli häämöttää :)

Tällä kertaa tämä on paljon helpompaa. Kun tämän on kerran jo kokenut, niin sen jo osaa. Ja nyt mulla on tieto siitä, että mitä tuleman pitää noin niin kuin ulkonäöllisesti ja "psyykkisesti", joten mulla on vielä sekin asia tukena ja tsemppinä. Mä tiedän, miten hyvä fiilis mulla tulee olemaan (se on jo nyt parempi), kun tavoite lähenee...eikä tässä enää mene edes pitkään...vaikka painonpudotus hidastuisikin (kuten jopa nyt toivon), niin kesäkuussa olen jo tavoitepainossa :)

Ja kiva, jos olen ollut avuksi :)
 
tänään tuli taas aloitettua liikkuminen sairastelujen jälk.ah tuntupa niin hyvältä.

perjantai mulla punnauspäivä joten tnä en vaa alle mennyt. tän päivän syömiset kuitenkin hyvä! eli jos nyt alkais taas pysyyn ruodussa,olisihan mullakin siis oikeasti tiputettavaa 10kg...mutta mä en vaan jaksa ottaa ressiä laihdutuksesta niin lähtee se mitä lähtee.

paino indeksi oli 27,7 eli lievä ylipaino, 19-24,9 olisi normaali
 
Maanantaipaino 79.5

Sais tuo kyllä lähtä jo tippumaan, nyt oon kohta kaks viikkoa junnannut 80 +-0.5 kilossa (punnitsen siis päivittäin ettei pääse projekti unohtumaan). Syytän menkkoja ja epävakaan mielialani alavireisyyttä. Kohta menee hermot, mutta periksi en anna prkele.
 
Huomenta :) Mulla siis on tämä keskiviikkoaamu viikkopunnituspäivä. Nyt vaaka näytti 74,9 kg, eli pudotusta hieman yli kilo. Vyötäröltä lähtenyt 3 cm ja lantiolta 1,5 cm. Niitä siis lähinnä seuraan, muilla mitoilla ei ole niin väliä.

Täytyy sanoa, että helppoa tämä ei ole ollut, ja työtä olen saanut tehdä ihan tosissaan, niin ruokavalion kuin liikunnankin suhteen. Olen niin usein jojoillut painoni kanssa, että enää ei taida olla se ensimmäinen laihisviikkokaan mikään nesteiden pudotusviikko, eli ei enää huimia lukuja ekalla viikolla. Elimistö on varmaan aika pihalla jojoiluin takia...Senttejä on lähtenyt kuitenkin, eli suunta on onneksi oikea.

Tänä aamuna palkitsin itseni herkullisella rouhesämpylällä, oivariinia ja juustoa sekä kahvia:p Ja sitten viikon kuluttua seuraava sämpylä, jos laihis on sujunut hyvin. Muutenhan syön suht vähäkalorisesti, proteiinia väharasvaisesta lihasta/kalasta/broilerista ja paljon kasviksia, sekä rahkaa, marjoja ja raejuustoja. Aika ankeeta, mutta en nyt oikein muutenkaan tässä projektissa onnistu.

Tsemppiä kaikille omaan projektiin!!
 
Terveisiä terveystarkastuksesta! Kuulun vähemmistöryhmään nelikymppisissä naisissa, joilla vyötärön ympärys on sallituissa mitoissa, alle 80 on suositus ja mun vyötärö oli 78 :D

Vatsalihastreeniohjeetkin sain (zumbahullu niin ku sanoin) eli ei huono reissu ollenkaan.... Ja se vaaka.... huh huh! :whistle:
 
Hei Chef, kiitos vastauksesta :) Hyvä kuulla, että sinulla on taas motivaatio kohdallaan. JellyJolly, onnittelut kapeasta vyötäröstä! Kauanko teit töitä sen eteen? Mistä kohtaa terveydenhoitaja sen mittasi? Kyselen sillä, että olen aina pihalla mistä se pitäisi mitata :D Itse seuraan tuon vatsan pulleimman kohdan pienenemistä.
 
Hei Chef, kiitos vastauksesta :) Hyvä kuulla, että sinulla on taas motivaatio kohdallaan. JellyJolly, onnittelut kapeasta vyötäröstä! Kauanko teit töitä sen eteen? Mistä kohtaa terveydenhoitaja sen mittasi? Kyselen sillä, että olen aina pihalla mistä se pitäisi mitata :D Itse seuraan tuon vatsan pulleimman kohdan pienenemistä.
Huomenet!

Vyötärö mitattiin pari senttiä navan yläpuoelta. Siitä oletettavasti (kaikkihan me ollaan eri mallisia, mutta kumminkin) kapeimmasta kohdasta. Kun aikoinaan aloitin sadan kilon elopainolla, mun vyötärön ympärys oli 104cm eli pitkä matka on tuolta jo tultu ja todellakin oikeaan suuntaan.

Viikonloppuna työvuorot, tiukahko viikko ollut. Ens viikolla vaan kaks yötä (miltähän se tuntuu kropassa valvoa taas pitkästä aikaa?) muuten vapaata. Kiva tuommonen vähän väljempi viikko, kun koululaisillakin on hiihtoloma.

Tuolla terveystarkastuksessa tehtiin muuten se keuhkojen puhallusmittaus. Flunssan jälkimainingeissakin mun keukojen toimintakapasiteetti oli 140% eli puhallinorkesteritausta näkyy selvästi. Kroppa on muutenkin kaikin puolin kunnossa, käsittämätöntä, miten oon kohdellut sitä niin kaltoin viime vuodet :ashamed: No, mutta nyt on uusi suunta ja reippaampi meno. Jelly on pian kukoistava keski-ikäinen:LOL: (synttärit lähestyy uhkaavasti). Tällä hetkellä vaikuttais siltä, että tavote on saavutettavissa, eli kohtaan keski-iän normaalipainon rajoissa. Huippua!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Almandiini
Onnittelut Jellylle hyvistä tuloksista terkkatarkastuksessa! Ite en uskalla ees tuota vyötäröä mittailla, voisin pyörtyä järkytyksestä :snotty:

Oma mieliala ok, oon melkein parantunut flunssasta ja oon koittanut liikuskella taas..tosin en mitään tunnin jumppia tms. oo edelleenkään tehnyt vaan ihan arkipäivän tekemisiin laittanut "lisäliikkeitä" tai tempoa lisää :) Eli niinkuin tais olla vasta jossain lehdessä, teen kyykkyjä kokatessa, venytyksiä pyykkejä laittaessa ja joskus paikallaankävelyä/hyppelyä tai vatsalihaksia telkkaa katsoessa :LOL: Tosin vaan silloin kun oon yksin.
 
Mittasin vyötäröni...tai siis en mä kyllä nyt tiedä että oliko se vyötärö, vai mikä...mutta siis se kapein kohta oli tasan 80 cm.

Se tosiaan alkaa jo olemaan ihan ok...mutta se onkin ainoa ok alue tuossa kohtaa. Lantiotani en mitannut, mutta voin kertoa, että ero on melko huima. Periaatteessa kyllä tykkään sitä, että mulla on ns. tiimalasivartalo...mutta tykkään siitä siis siinä vaiheessa, kun se vartalo on kaikenkaikkiaan pienempi :D Nyt ei sitä tiimalasimallia vielä kunnolla näy :)

Kävin eilen taas lääkärissä punnituksessa ja ero viime viikkoon oli -700g. Varsin maltillista siis, eli oikein hyvä ja kiva :) Oma punnituspäiväni on huomenna, joten se on se lukema, josta itse pidän ns. kirjaa. En muista viime viikon tulosta, mutta eiköhän se suunta alaspäin ole :)
 
  • Tykkää
Reactions: Almandiini

Yhteistyössä