Yli kolmevitoset plussanneet/odottajat Vol. 2

Voi miltsu76 miten ihanaa!! Paljon onnea matkaan :heart:! Muistanko väärin; olitko se sinä joka pudotti vähän painoa tätä projektia varten? Oliskohan se innostanut kropan toimimaan.

Täällä on aloitettu synnytykseen valmistautuminen. Kävin eilen kokeilemassa äitiysjoogaa ja taidan mennä jatkossakin. Oikein tunsi miten totaalijumit aukesi kropasta. Nyt kun vielä pystyisi treenaamaan tuota synnytyslaulua ilman, että alkaa itkettää (tosi omituista, ääni sortui joka kerta, mutta eiköhän se treenaamalla ala sujua...). Sain myös viime viikolla äitiyspakkauksen ja sitä on nyt ihmetelty. Aika paljon siinä oli kaikenlaista. Tosin vaatteet oli yllättävän isoja, eli ei mun mielestä ihan varsinainen starttipaketti (mutta onneksi sitä pientä kamaa on tarttunut kirppareilta ihan valtavasti =)). Tänään alkoi viimeinen kolmannes, joten loppusuora taitaa olla alkamassa =).

Tinttu ja Tupu rv28+0
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Kiitos Tinttu! Joo siis piti pudottaa ja edelleen pitää pudottaa mutta silloin aluksi piti pudottaa et pääsi hysteroskopia-jonoon. Mutta siis edelleen ylipainoa on, -10kg lähtenyt ja itsekkin uumoilen että painon pudotus on syy miksi nyt tärppäsi :).

Mutta pelottaa ihan sikana että ei oo oikeassa paikassa, kun piti olla lähes mahdotonta raskautua, sillä ku takia vasne munajohdin poistettu ja oikea on viallinen niinkun oikea puoli kohdusta.
Aukiolotutkimuksessa kumminkin selvisi että ihmeellistä virtausta on vasemmalla puolella vaikka munatorvi poistettu, et en tiiä.. Soitin hormooniklinikalle ja odotan sieltä nyt soittoa:p .

Mutta oireet vaan pahenee, tänään ei menny enää kahvi alas...;)
 
Onnea vielä uudelleen Miltsu, aivan mahtavaa!!!

Nyt en tajunnu, että mitä virtausta vasemmalla puolella? Valuuko siis munasarjasta vatsaonteloon vai ihan kohtuun saakka? Ei oo pakko vastata, kyselen kun kiinnostaa hirveesti kaikki yllättävät ja ihmeelliset raskautumiset :p
Sen tiedän, että oikea johdin pystyy "nappaamaan" munasolun vasemmalta puolelta.. Mulla kans vaan yksi munajohdin, niin oon selvitellyt näitä :D

Mulla olot alkaa helpottamaan, mutta kohtua nippailee ja kipuilee koko ajan. Onko normaalia, onhan? Ei satu hirveen kovaa, mutta jomottelee ja ehkä vähän polttelee. Mä pelkään että tulee kohtutulehdus ja keskenmeno. Pitää varmaan soittaa neuvolaan ja pyytää labraan lähete niin saan selvyyden.
 
Siis ymmärsin et sielä tutkumuksessa se neste valui kummallisesti vatsaonteloon tai mihinkä se nyt sit virtas, voipi olla että keho rakentanu sinne jotain sen ku jälkeen kun jouduttu poistamaan vasen munatorvi.

Nyt meinaa lounas tulla ylös :( alkaako tää pahoinvointi nyt jo? Sain jo neuvola ajankin joka on 13.5 silloin viikoja kasassa 9 jos kaikki hyvin siis..
 
Lääkäri vakuuttaa, et kaikki ok. Kohtu kasvaa kuulemma.. kaikki testit on otettu! En tiiä, taidan mennä yksityiselle ultrauttamaan vielä. Julkisella on rv 6+4 katsottu että kohdussa on ja sydän lyö. Siksi eivät näe tarpeelliseksi ultrata, kun ei ole vuotoja tms.
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Toivotaan Blancita kovasti, että kaikki on hyvin.

Nyt on sitten äitiyspolilla käyty. Ihan mukava fiilis jäi. Hoitaja oli sitä mieltä, että arvot on kohdillaan ja samaa rataa saa jatkaa. Ei edes sovittu kontrolliaikaa, vaan otan sitten yhteyttä, jos sokerit alkaa pomppia. Kaverikin oli käyrällä eli ainakaan vielä ei ole "pullukka" =) eli näillä mennään (ja toivottavasti loppuun asti). Nyt pääsiäisenä aion kyllä sallia itselleni yhden Mignon munan ja vähänä mämmiä (niitä kun saa vaan tähän aikaan vuodesta).

Tinttu76 ja Tupu 28+3
 
Heippa naiset :)

Oltiin pudottu jo toiselle sivulle... tulin meitä nostamaan :wave:

Pääsin plussajunan matkaan ja kirjoittelen nyt Joulukuisissa, miltsu76 on siellä ainakin :)

Raskaus on ihan alussa, vasta 3+6... Tuntuu jotenkin ihan hullulta, että vasta niin alussa, kun ekan plussan sain jo viikko sitten! Vähän peloissanikin olen siitä, että niin varhaisessa vaiheessa plussa tuli, dpo 7 haamu, siitä se lähti vahvistumaan ihan reippaasti. Olen testien suurkuluttuja ja joka päivä testannut :ashamed: Niin heikkoa, tiedän! Mutta en voinut hillitä itseäni :D

Mulla on vuosia sitten ollut rypäleraskaus ja nyt tietenkin kaikki peikot mielessä, josko se uusiikin, kun testitkin niin ajoissa plussaa... Soittelen ensi viikolla neuvolaan ja kyselen vähän, josko pääsisin edes verikokeisiin, ellei alkuraskauden ultraa voida tehdä/laittaa lähetettä eteenpäin. Toki ajattelin, että oman mielenrauhan kannalta yksityiseltä alkuraskauden ultran varaaminen on varmasti järkevää. Kuulostellaan, mitä neuvolantäti on mieltä. Siinä rypäleraskaudessa on siis uusiutumisen vaara ja se pitäisi saada kaavittua hetimiten pois, kun se havaitaan.

Jännityksellä ja iloisin mielin odotellaan :) Pahoinvointia en kyllä odottele yhtään! Sitä on joka raskaudessa ollut ja ihmettelen, ellei tässäkin tule.
Tietysti toivon, että kaikki sujuisi hyvin ja raskaus etenisi loppuun asti.

Tsemppiä kaikille ja hyviä vointeja :wave:

Karhunvatukka ja "vielä nimetön" 3+6
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Omaa napaa: oireita on etova olo ja tissit yhä kipeet..hengenahdistusta esintyy kun esim vaikka pyöräilen ylämäkeä..en tiedä onko oire raskaudesta johtuvaa vai nko mun siitepölyallergia pahentunu näin rajusti. Kroppa on niin erillainen 20 kun 38vuotiaana, kun en edes muista oireita silloin nuorena, taitaa kroppa olla koetuksella tästä raskaudesta. Ihanaa että on oireita ja toivon vaan et kaikki hyvin ens maanantaina kun mulla se varhaisultra <3

miltsu76 ja Helmi 6+1
 
Heippahei Karhunvatukka :wave:

Unohdin kertoa että kaikki oli hyvin. Ei selvyyttä mistä kivut johtuivat, mutta siellä pikkunen köllötteli ja venytteli :heart:

Pahoinvointi helpottaa, jeejeee!!! Ehkä tämä vielä iloksi muuttuu :D Ens viikolla np-ultra..
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Moi kaikki,

Anteeksi, että on jääny noi päivittämiset.. Pieni poikamme on pitänyt elämän kiireisenä.. nytkin yhdellä kädellä naputtelen, poika on ruokailemassa.. ;)

Voisiko joku ottaa listan päivityksen huolekseen? kopioi vain ensimmäisen sivun lista , tee haluamasi muutokset ja aloita uusi pino...

Onnea kaikille odotukseen! :)
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76
Ultra aika saatu 9.6; silloin porskutetaan jo viikolla 12+6, kun ei matsannu aikataulut miehen kanssa niin meni vähän myöhäseksi. No siellä ajanvarauksessa oltiin kumminkin sitä mieltä et mitä myöhemmin tehdään niin enemmän näkyy vauvaa <3

Miltsu76 ja Helmi(pitäskö keksii parempi työnimi ku aika tyttömäinen :p )
7+3

ps.varhaisultrassa maanantaina näkyi syke ja vastasi täysin viikkoja :)

pps: Milk ihanaa!:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Milk@ ja Tähtitomu
Moi kaikki,

Anteeksi, että on jääny noi päivittämiset.. Pieni poikamme on pitänyt elämän kiireisenä.. nytkin yhdellä kädellä naputtelen, poika on ruokailemassa.. ;)

Voisiko joku ottaa listan päivityksen huolekseen? kopioi vain ensimmäisen sivun lista , tee haluamasi muutokset ja aloita uusi pino...

Onnea kaikille odotukseen! :)

laitoin uuden ketjun pystyyn, saa Milk@ keskittyä nyt tärkeämpiin kiireisiin :heart:


yli kolmevitoset plussanneet odottajat vol 3
 
  • Tykkää
Reactions: miltsu76

Yhteistyössä