Heipähei uudet,
Kiva kun saadaan uutta porukkaa ja ehkä se kirjoittelukin vilkastuu, jos on useampi samassa vaiheessa odottava. Itse pääsin täällä elokuussa 2013 synnyttäneiden hauskaan jengiin, jonka kanssa pidetään edelleen yhteyttä ja on tavattukin useasti.
Nyt alkaa loppusuora häämöttää tämän kolmosen odotuksessa ja huumori tuntuu vähenevän samassa suhteessa. Olen tänään menossa raskaus/synnytysvalmentajalle yksityiskonsultaatioon, koska mulla on sen verran vaivoja vauvan asennon vuoksi. Joogaohjaajani suositteli käyntiä ja katsotaan, mikä ruumiinasennossani tai -rakenteessani tekee sen, että vauvat (nyt jo kolmas odotus) tuppaavat viettämään kohdussa aikansa ihan kainaloissa. Eli eivät laskeudu kohdun pohjalle odottelemaan ulostuloa edes kasvaessaan vaan killuvat todella korkealla loppuun asti, mikä tietysti aiheuttaa kaikenlaista sivuongelmaa ison sf-mitan ohella. Kumpikin edellinen lapsi on laskeutunut vasta päivää-muutamaa päivää ennen synnytystä ja avautumisvaiheet ovat olleet hurjan pitkiä.
Olen valmis kokeilemaan about mitä tahansa, jotta jaksaisin odottaa synnytystä ja ehkä voisin edesauttaa vauvan asemoitumista järkevämmin. Ei ole kiva kun nelikiloiseksi syntymähetkellä arvioitu poika pönkeää itsensä kokonaan ylävatsalle, sydänäänetkin kun kuuluvat navan korkeudelta edelleen (rv37). Luultavasti varaan käynnin myös osteopaatille, joka voisi auttaa lantion asennon tasapainottamisessa ja kudosten rentouttamisessa, jotta vauva pääsisi laskeutumaan. Hyviä puolia tässä "kainalokohdussa" on tietty se, että minkäänlaisia liitoskipuja, lantionalueen kipuja tms. perinteistä ei ole ollut. Eipä tietenkään, kun vauva ei siellä alhaalla paina. Mutta kääntöpuoli on tosissaan tuo yliaikaisuus ja pitkät avautumisvaiheet. Lantiossa on muuten ilmeisesti hyvin alaosassa tilaa, kun vauvat sitten avautumisvaiheen päätyttyä syntyvät helposti (11min ja 6min ponnaukset, viimeksi ei mitään repeämiäkään, vaikka vauva oli 52cm ja 3,7kg).
Vauva voi muuten hyvin ja äidilläkin on pysyneet kaikki arvot ihan kurissa, mitä nyt painoa vähän kertyi jouluna liikaa, mutta niistä osa tästä on jo lähtemässä. Tämä toinen perättäinen raskaus on kuitenkin ollut aika raskas, painoa oli lähteissäkin 5kg enemmän kuin edellisestä ja vatsan koko on ollut koko ajan vähän isompi kuin aiemmista. Etuseinäistukka isontaa sitä toki, ei pelkästään vauvan koko. Ei sitä enää ihan nuoria olla, ja se kyllä tuntuu tällä synnytysvälillä. On hankalaa hoitaa jättimahan kanssa taaperoa, mutta onneksi iskä oli kotona 5 viikkoa. Nyt vaan pitää jotenkin kestää tämä loppu yksin.
Viime raskauden lopussa (oli niitä pitkin raskautta, mutta nyt olen säästyntyt) mulla heräsi voimakkaita ahdistus/pelko-oireita ja nyt olen vähän huomannut samaa. Päässä alkaa näillä viikoilla väkisinkin viirata, kun ei edes ole töitä mietittävänä. Yritän nyt keksiä erilaisia tapoja, joilla pitää kuuppa vielä kasassa nämä loppuajat. Eniten murhetta aiheuttaa nyt tämä "korkealle sijoittunut" vauva, joka on tosissaan suht reippaan kokoiseksi arvioitu. En oikein meinaa kestää ajatusta siitä, että päästetään yliajalle, sitten alkaa jo pelottaa, että mahtuuko ollenkaan laskeutumaan ja syntymään.
Jospa lähtisi siivoamaan vauvalle kaappiin tilaa, sänky kootaan varmaan tänään kokeeksi, että mahtuuko meidän makkariin. Taapero saa jatkaa omassa huoneessaan toistaiseksi yksin, kun nukkuu siellä niin hyvin. Siirretään tämä seuraava sitten sinne lastenhuoneeseen, kun ei tarvitse ihan joka välissä imettää enää. Sairaalakassia en ole pakannut, jospa ens viikon aikana katselisi sitä vähän kuntoon, kun alkaa rv38 ja täysiaikaisuus saavutettu.
Vähän tämmöiseksi narinaksi meni, mutta voikaahan hyvin ja onnellista odotusta! Nyt itse toivoisin tämän jo loppuvan, niinhän se draaman kaari aina menee
Pippurihäntä ja Metsänkeijo rv37 kohta täynnä
Kiva kun saadaan uutta porukkaa ja ehkä se kirjoittelukin vilkastuu, jos on useampi samassa vaiheessa odottava. Itse pääsin täällä elokuussa 2013 synnyttäneiden hauskaan jengiin, jonka kanssa pidetään edelleen yhteyttä ja on tavattukin useasti.
Nyt alkaa loppusuora häämöttää tämän kolmosen odotuksessa ja huumori tuntuu vähenevän samassa suhteessa. Olen tänään menossa raskaus/synnytysvalmentajalle yksityiskonsultaatioon, koska mulla on sen verran vaivoja vauvan asennon vuoksi. Joogaohjaajani suositteli käyntiä ja katsotaan, mikä ruumiinasennossani tai -rakenteessani tekee sen, että vauvat (nyt jo kolmas odotus) tuppaavat viettämään kohdussa aikansa ihan kainaloissa. Eli eivät laskeudu kohdun pohjalle odottelemaan ulostuloa edes kasvaessaan vaan killuvat todella korkealla loppuun asti, mikä tietysti aiheuttaa kaikenlaista sivuongelmaa ison sf-mitan ohella. Kumpikin edellinen lapsi on laskeutunut vasta päivää-muutamaa päivää ennen synnytystä ja avautumisvaiheet ovat olleet hurjan pitkiä.
Olen valmis kokeilemaan about mitä tahansa, jotta jaksaisin odottaa synnytystä ja ehkä voisin edesauttaa vauvan asemoitumista järkevämmin. Ei ole kiva kun nelikiloiseksi syntymähetkellä arvioitu poika pönkeää itsensä kokonaan ylävatsalle, sydänäänetkin kun kuuluvat navan korkeudelta edelleen (rv37). Luultavasti varaan käynnin myös osteopaatille, joka voisi auttaa lantion asennon tasapainottamisessa ja kudosten rentouttamisessa, jotta vauva pääsisi laskeutumaan. Hyviä puolia tässä "kainalokohdussa" on tietty se, että minkäänlaisia liitoskipuja, lantionalueen kipuja tms. perinteistä ei ole ollut. Eipä tietenkään, kun vauva ei siellä alhaalla paina. Mutta kääntöpuoli on tosissaan tuo yliaikaisuus ja pitkät avautumisvaiheet. Lantiossa on muuten ilmeisesti hyvin alaosassa tilaa, kun vauvat sitten avautumisvaiheen päätyttyä syntyvät helposti (11min ja 6min ponnaukset, viimeksi ei mitään repeämiäkään, vaikka vauva oli 52cm ja 3,7kg).
Vauva voi muuten hyvin ja äidilläkin on pysyneet kaikki arvot ihan kurissa, mitä nyt painoa vähän kertyi jouluna liikaa, mutta niistä osa tästä on jo lähtemässä. Tämä toinen perättäinen raskaus on kuitenkin ollut aika raskas, painoa oli lähteissäkin 5kg enemmän kuin edellisestä ja vatsan koko on ollut koko ajan vähän isompi kuin aiemmista. Etuseinäistukka isontaa sitä toki, ei pelkästään vauvan koko. Ei sitä enää ihan nuoria olla, ja se kyllä tuntuu tällä synnytysvälillä. On hankalaa hoitaa jättimahan kanssa taaperoa, mutta onneksi iskä oli kotona 5 viikkoa. Nyt vaan pitää jotenkin kestää tämä loppu yksin.
Viime raskauden lopussa (oli niitä pitkin raskautta, mutta nyt olen säästyntyt) mulla heräsi voimakkaita ahdistus/pelko-oireita ja nyt olen vähän huomannut samaa. Päässä alkaa näillä viikoilla väkisinkin viirata, kun ei edes ole töitä mietittävänä. Yritän nyt keksiä erilaisia tapoja, joilla pitää kuuppa vielä kasassa nämä loppuajat. Eniten murhetta aiheuttaa nyt tämä "korkealle sijoittunut" vauva, joka on tosissaan suht reippaan kokoiseksi arvioitu. En oikein meinaa kestää ajatusta siitä, että päästetään yliajalle, sitten alkaa jo pelottaa, että mahtuuko ollenkaan laskeutumaan ja syntymään.
Jospa lähtisi siivoamaan vauvalle kaappiin tilaa, sänky kootaan varmaan tänään kokeeksi, että mahtuuko meidän makkariin. Taapero saa jatkaa omassa huoneessaan toistaiseksi yksin, kun nukkuu siellä niin hyvin. Siirretään tämä seuraava sitten sinne lastenhuoneeseen, kun ei tarvitse ihan joka välissä imettää enää. Sairaalakassia en ole pakannut, jospa ens viikon aikana katselisi sitä vähän kuntoon, kun alkaa rv38 ja täysiaikaisuus saavutettu.
Vähän tämmöiseksi narinaksi meni, mutta voikaahan hyvin ja onnellista odotusta! Nyt itse toivoisin tämän jo loppuvan, niinhän se draaman kaari aina menee
Pippurihäntä ja Metsänkeijo rv37 kohta täynnä