Yli 36v KesäToiveet

\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.02.2007 klo 15:24 Tiitiäisen äiti kirjoitti:
heips!

Taytyy myöntää, että on ihana , kun asuu omakotitalossa, ei tarvii kärsiä naapureitten metelistä. Meillä viimeisessä pienkerrostalossa missä asuimme oli seinän takana sinkku-tyttö ja meteli oli sen mukainen. sen olkkari oli meidän makkarin seinän toisella puolella, eikä hän osannut kuunnella musaa normaali kovuudella vaan täysillä aina, kun oli kotona. Siinä repes pelihousut useamman kerran \|O

Omaa: Ei mitään ihmeellistä. luulen tämän olevan hormoonihäikkä, kun oviskaan ei ollut silloin , kun piti :( . Varhaiset vaihdevuodet vissiin iskemässä

:wave:

Odotetaan että saataisiin talo valmiiksi ja pois täältä.Saisi sitten itsekkin pitää ääntä miten tahtoo välittämättä naapureista.
Tuo naispuolinen ystävä kenen pojat juoksivat jne on vielä sellainen ettei ajattele muita.Huomaa asiat vasta kun huomauttaa.
Johan se pitäisi järjenkin sanoa että kymmenen jälkeen keskellä viikkoa juosta ja kolistella käytävissä.
No,mutta se siitä.

Ei sitten päästy kävelylle,kun poika ei suostunut mihinkään lähtemään,autolla sitten käytiin kaupassa(turhauttavaa kun matkaa pari sataa metriä)
Huomenna on sitten pakko aamusta heti,päivällä joudun haastatteluja pitämään(lautakunnan puolesta,en onneksi yksin)
Poika anopille siksi aikaa.pari-kolme tuntia vain menee,ettei onneksi koko iltaa.
 
? Keskiviikko ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 29/28-33
Tiitiäisen äiti 31/28

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 3/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
Pöö! Päivittelinpä listankin tuossa joutessani. Tänne omaan eloon ei mitään ihmeitä kuulu. Töitä vaan tää viikko paiskitaan ja ihmetellään sitten jatkuuko hommat vielä ensi viikolla vai joko sitä sais pitää vähän lomaa :LOL:
 
Huh huh,nyt on haastattelut ohi.
Täytyy myöntää että vaikka nopealla tempolla menevät ovat melkoisen raskaista.
Tuntemattomista ihmisistä pitäisi puolen tunnin perusteella valita paras.
No nyt oli vain kolme,yksi peruutti.
Kaksi kodinhoitajaa pitäisi ottaa,yksi tipahti heti ilman sen suurempia heti laskuista pois.
Kaksi jäi,toisesta käytiin pitkään keskustelua.
Ja eilen olivat haastatelleet sairaanhoitajia ja niistä valitaan yksi.Hoitajan toimi laitetaan uudestaan hakuun.
Onneksi näitä ei ole usein,jotenkin vievät mehut.
Pakkasta täällä lähemmäs -20 taas,mutta huomisesta pitäisi laskemaan päin.
Toivottavasti huomenna päästään pojan kanssa ulos,alkaa olla mahdoton averi.
Anoppi oli sentään käynyt kävelemässä pojan kanssa sillä välin kun olin poissa.Hieman rauhallisempi.
No näin,ei kummempia.
Tätiä odotellaan koska taas yllättää,nyt ensi kertaa toivon että kierto menisi pitkäksi että saisin lomani ilman tättähäärää viettää.
:)
 
? Torstain Toiveet ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 30/28-33
Tiitiäisen äiti 32/28

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 4/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.02.2007 klo 22:37 Tiitiäisen äiti kirjoitti:
No jokos sen meidän työn raskaan raataja on lomaa vailla :D
Kyllä! ;) :LOL: :p Jotenkin sitä on vaan sekä fyysisesti että henkisesti tässä ihan rasittunu. Selkä juilii kun saa kassalla siirrellä tavaroita ees sun taas ja öitä en saa nukuttua kunnolla kun piippailen vaan kassaa öisinkin.. :ashamed: Et jotain hemmetin stressii täs on jo päälle pukannu :/ Joten loman tarpeessa sitä ollaan kyllä! :)
 
no nyt on testi tehty ja negaa näytti, kuten arvasin.
Parempi näin , kun on tuo muutto edessä ja remontti.
Eilen vasta tajusin katsoa kalenteriin ja kauhukseni huomasin, ettei tässá kuussa ole kuin 28 pvää :eek: , kuka keksi laittaa helmikuuhun liian vähän päiviä?? tunnustakaa??

Hitsin pimpula ja joudumme vielä kaiken lisäksi asumaan väliaikaisesti anopin luona, saa nähä kumpi siitä hengissä selviää?! :kieh: On kyllä välit hänen kanssaan ihan hyvät (mitä vähemmän näemme niin sitä paremmat),mutta , kun hän on sellanen kontrolli-friikki, että hänen pitää aina saada tietää aivan kaikki ja minä, kun en sellaista kyselyä kestä. Ja sitten kaiken lisäksi hän asuu kerrostalossa, miten ihmeessä me sinne mahdutaan koirinemme jotka ovat tottuneet olemaan päivät pihalla ja vain yöksi tulevat sisään.
Voi, kun olisinkin saannut sen posteljoonin homman niin ei tarvis koko päivää häntä nähdä ja kuunnella.
Purnausta purnausta :ashamed:

Ja eikun pakkaamaan :wave:

Mihkähän sitä itsensä laittais tosssa listassa, kun en enään piinaile??
 
Tiitiäisen äitille :hug: Olin jo varma että plussaat kun kerran olet jo noin "myöhässä". :hug:

Apua :eek: anopin luokse asumaan :eek: Mulla on kanssa ihan ok anoppi ja appi, mutta kauhistus jos joutuisin asumaan heille. Päivän vierailut ihan vielä menee ja jopa yökin jos pakko, mutta asuminen \|O

Koita muistaa, että se on vain väliaikaista ja yrittäkää hyödyntää nyt läsnäoleva lapsenvahti, kun kerran on mahdollisuus :saint:

Aurinkoista loppuviikkoa!! *katselee ulos työpaikan ikkunasta B) *

 
No voi kurjuus sentään Tiitiäisen äiti :( Mä niin ootin sieltä plussaa. Mut onnea uuteen kiertoon!! :heart: Ja ennen kaikkea onnea ja piiiiiiiiiiiiiitkää pinnaa tuohon muuttoon!!!! :flower: :)

Juu, vaan 28 päivää on helmikuussa, kun ei satu olemaan edes karkausvuosi.. :p Kyllä se on tainnu jo jonnin aikaa näin mennä.. ;) Enpä minäkään kyllä riemusta kiljuen anopin luo menis asumaan.. :ashamed: Ihan mukava joo, kun tosi harvoin nähdään. Ollaan niin eri luontoisia et minkäs sille sitten mahtaa kun ei satu kemiat kohdilleen. :/
Mut koetahan sinä jaksaa siellä vaan! Ja käytä toki nyt hyödyksesi myös se anoppi! Pistät hoitaan lasta ja tekeen ruokaa jne.. :kieh:

Laitettaisko sut vaikka haahuilijoihin jos et enää piinaile eikä tätikään ole tullut..?

Pakkausiloa! :D

Omaan napaan semmoista, että sain vihdoin ja viimein soitettua äippäneuvolaan. Eikä siellä ollu ees se vanha tuttu terkka.. höh! :\| No sain kuitenkin ajan 16.3. Kyselin vähän tuosta alkuraskauden ultrastaki, ja ei sitä kunnan puolesta tehdä. Jos sen haluaa niin yksityiseltä sitten.. No pitää miettiä.. Muutoin täällä olo ihan ok. Lapsi on hoidossa ja äiti rilluttelee täällä vaan.. :ashamed: :p No oon mä töihin vielä menossa, mut vasta klo 16:een.. Vein lapsen jo aiemmin hoitoon kun katsoin et ois oikeasti vähän hölmöä viedä hänet klo 15 hoitoon kun isänsä hakee sitten 17.30 maissa... joten olkoot nyt hoidossa sitten vähän pidemmän kaavan mukaan. Sain sitten hoideltua vähän asioitakin.

Aurinkoista pakkaspäivää vaan kaikille täältäkin! B)
 
? Perjantai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 31/28-33


PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 5/28
Tiitiäisen äiti 1/28

HAAHUILIJAT :whistle:


Maudie
Omppu-70



Micosalle Hirmusti +++++tuulia<br><br>
 
Huomenia,
Tiitiäisen Äiti älä vielä pyyhettä heitä nurkkaan.Kun olen esikoistani odottanut on yksi tuttavani saanut samoihin aikoihin.Hänellä näytti jopa verikokeet negaa Tk:ss vaikka oli raskaana.Kolme kertaa muistaakseni testattiin kun vasta näytti plussaa.
Ja ole kuullut että kotona tehdyt näyttävät plussaa ja Tk:ssa tehdyt negaa.
Se on ihmeellinen tuo naisen kroppa ja mitä temppuja se osaakaan tehdä.
En nyt halua toiveita herättää liikaa,mutta koskaan ei tiedä.
Pakkasta taitaa olla -10 asteen hujakoilla,josko tänään poika ulos kävelylle suostuisi.
Nyt tuli suuttumus pojalle,huutelee että tule auttamaan vaikka vain sohvalla makaa.Ei kuulema ylös pääse.
No hyvinpä tuntui pääsevän.
Itsellä ei vielä mitään oiretta eikä merkkiä tädistä,mutta yllättää taas nurkan takaa.
Mitään kummempia ei täällä,kun ystävistä suurin osa töissä eli ei kyläilytkään onnistu.Kotona vain nyhjötellään.
Eilen sai poika minulta sateenvarjon(Avonin) ja siitä tuli in juttu.On kyllä onnellinen mistä vain kun omaksi saa.
=)
 
no niiin Saimpas jotain aikaiseksi elikkä täti tuli.
arvelinkin, että stressistä tää johtuu. Nyt laskeskelen monta yötä saa nukkua kotona ennekuin joutuu muuttamaan anopin nurkkiin..pesraus \|O
Kumpa voisinkin käyttää anoppia hyväksi ruoanlaitossa ja lastenvahtina, mutta kummastakin huonoja kokemuksia.
Leikkauksen jälkeen, kun olin huonossa kunnossa olimme pojan kanssa siellä päivisin, niin ei tuo saannut edes vietyä poikaa puistoon leikkimään. Kaksi viikkoa joutui poika leikkimään terassilla oli kuulemma ulkoilua sekin. Sitten yhtenä päivänä mittani oli täynnä ja päätin vaikka oloni oli tosi huono, että lähden viemään pojan ulos. Niin eikö hän sitten siihen, että just ajattelin lähtee, odota vähän ja vastasin siihen , että johan tässä ollaan kaks viikkoa odoteltu :eek: me mennään nyt heti eikä kolmastoista päivä ja , kun kellokin jo lähentee lounas aikaan, jos me vielä joudutaan odottamaan ei ulkoiluun jää yhtään aikaa.
Ja sitten valittaa mulle (ei tosin enään :LOL: ) että pitäisi ulkoilla pojan kanssa paljon. Normaalipäivänä lähdetää ulos aamupalan jälkeen ja tullaan takaisin ennen puoltapäivää ja päikkäreitten jälkeen taas ulos leikimään ja sisälle klo 19.

Ja toi ruokapuoli, ihminen joka aina sano, että pitäis syödä tuoreita vihanneksi ja hedelmiä, joita meillä kotona poika saa päivittäin. Niin menimme anopille syömää toissa viikonloppuna. Poika oli mennyt sinne jo aiemmmin ja, kun minä sinne saavuin nii poika oli ruoka pöydässä lautanen edessä ja lautasella pelkkää kanaa ja ketsuppia. Meikä repi pelihousut \|O \|O \|O . tämä ihminen tekee kaikki safkat vain mikrossa eikä vihanneksista tietookaan paitsi aina ranskalaisia perunoita.

Joten ei oo ihme että mulla stressi senkun kasvaa.

Katotaan kumpi säilyy hengissä minä vai anoppi?!

Moro :wave:

 
Vai tuommoinen tapaus tuo sun anoppisi, Tiitiäisen äiti :/ Mahtaa olla mielenkiintoinen kerrassaan. Et enpä sitten yhtään enempiä ihmettele ettet sinne hinkua asumaan. :\| Kurja juttu, kun noita anoppeja ei juuri pysty valitsemaan ;) Sen saa mitä tulee miehen mukana. Niinkuin tuo oma anoppinikin.. :D Mut yritä nyt jotenkin päin vaan jaksaa. Täältä lähetän sulle virtuaalivoimahalin!!! :heart: ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ (nämä on lähetyssäteitä :) )

Voi Micosa, kunpa se täti nyt jäis sinne nurkan taakse ja hyökkäis jonkun toisen kimppuun! \|O Pidetään peukkuja! bd bd bd :)

Tänne omaan ).( ei niin mitään. Vähän piti oksentaa aamusella :x et näinköhän tässä pääsee kohta aloittelemaan niitä hommia sitten ihan urakalla.. :\| no sille ei sitten voi minkään. Ens viikolla ei taida olla töitäkään joten saan pitää lomaa B) JESH! :D Meitsi on kyllä nyt niin väsynyt että mun pitää oikeesti mennä jo nukkumaan! :eek: Siis kello ei ole edes 22... Ei oo totta.. mua ei yleensä saa nukkumaan kuin puolilta öin..

Mut hyvää viikonloppua kaikille!! :wave:
 
? Lauantai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 32/28-33

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 6/28
Tiitiäisen äiti 2/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70

 
Täällä sitä vielä puhtailla lumilla :LOL: :ashamed: ja toivottavasti ainakin tämän päivän ja illan.
Olen tuosta taas :ashamed: lähdössä viihteelle ja en todellakaan haluaisi nyt mitään ylimääräistä vaivaa.
Esiintymään paikalliseen tulossa Tauski ja se jo jotain että täällä muuta kuin karaoke niin mentävähän se on.
Naapuri kaupungissa on miehen muistin mukaan Pate Mustajärvi.Sinne saatiin kutsu tulla miehen työkaverilta.
Pahoitteli vain että "joutuu" olemaan pojan kanssa kototna mutta vaimon voi passittaa sinne eli minut.
Nyt pitäisi kohta lähteä kaupoille että on huomiseksi limut ja täksi illaksi noille kahdelle jotain naposteltavaa.
Yritän samalla katsoa itselle jotain paitaa,pakollista ei ole mutta jos vaikka käsiin jäisi.
Vielä pitää pesukonetta ja sitten päästään.
Illalla tulen taas lueskelemaan eli heipat. :wave:
 
Iltaa kaikille.

Täällä oltiin välillä nettipimennossa ja lapset on käyneet niin hermoille, ettei ole edes jaksanut sitten konetta avata.

Huomenna lähdetään pariksi päiväksi kylpylään hiihtoloman kunniaksi. Ostin ihan äitiysuikkaritkin sen kunniaksi. Jospa ne jossain kaupaksi menisi sitten, kun en enää tarvitse.

Hyvää viikkoa kaikille. Ja Tiitiäisen äidille jaksamista tädin ja kohta anopinkin kanssa :whistle: . Ja joku siellä piianilikin jo monetta päivää (Micosa?). Plussatuulia siis....
 
Micosa lienee jo viihteen puolella, mutta hauskaa iltaa joka tapauksessa! :)

Ja Klaavalle oikein mukavaa ja rentouttavaa kylpyläreissua! :)

Tänne omaan napaan ei niin mitään. Olo on suht ok. Mitä nyt väsyttää ihan sairaasti. Meinasin iltapäivällä nukahtaa melkein pystyyn.. :ashamed: mut se taitaa ihan kuulua asiaankin. Kaverinikin valittaa kuinka häntä koko ajan vaan väsyttää, että vois nukkua vaikka 2 viikkoa putkeen :D

Täs pitäis poitsun 4v synttäreitä vähän miettiä mut ei oikein iske. Taidetaan pitää ihan minimaaliset bileet. Kun keksis jotain tarjottavaa vielä.. :snotty:

Mut mukavaa viikonlopun jatkoa vaan kaikille! :wave:
 
? Sunnuntai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 33/28-33

PEITTOJEN ALLA ;)

Pihlamaaria 7/28
Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Tiitiäisen äiti 3/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
Heipat vaan kaikille!

Ei se näköjään tämäkään raskaus voi sujua ilman huolen häivää. :( Tänään vessakäynnillä tuli pari tippaa ihan kirkasta verta paperiin pyyhkiessä. Onneksi nyt vain pari tippaa, eikä sen enempiä ole tullut. Mutta voin sanoa että kyllä täällä huoliaste nousi taas aikamoisen monta pykälää ylöspäin. Sanoinkin miehelle että taidan kuitenkin alkuraskauden ultraan mennä, vaikka se nt-ultra oiskin "jo" rv 11-12. Siihenkin tuntuu olevan vielä ikuisuus aikaa...

Viime yönä näin kyllä unta että näin masuasukin sydämen sykkeen. Et jospa ois hyvä enneuni sitten se.. :heart:

Täytyy nyt vain toivoa parasta. :saint:
 
? Maanantai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
Epskeps
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Micosa 34/28-33

PEITTOJEN ALLA ;)

Pihlamaaria 8/28
Eulis
Niksuliini

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Tiitiäisen äiti 4/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
Huomenia kaikille,
Ei ollut krapulasta tietoakaan eilen.Minulla nyt harvoin sitä onkaan.
Ilta meni ok.Porukkaa oli riittämiin ja tarkoitus oli vielä lähteä naapuri kaupunkiin mutta kukaan ei sitten loopujenlopuksi osannut kertoa kauanko Putka on auki niin jäi lähtemättä.
Ehkä hyvä niin.
Nauroin miehelle että minä aina lähden haahuilemaan kotiin pidemmän kautta kunnes hokaan yhtäkkiä että miksi kierrän kauempaa.
Lähdin sitten hautausmaan poikki ja vähän lyhyemmäksi reitti jäi.Jos vaan heti hokaisin lähetä sitä lyhintä eli puolet jäisi matkasta pois.
Jotenkin vain koen turvallisemmaksi kulkea ison tien vartta kuin tuolta pientä metsätietä.
Nyt odotellaan töihin lähtöä,kiinnostus nolla.Taas saa lomaa odotella pitkään.
Pojan vein aamulla Srk kerhoon,ulkoilupäivä.Saas nähdä meneekö päivä ok myös hoidossa.Yskii öisin aika paljon ja välillä kun oikein touhuaa.
Toivottavasti ei sen kipeämmäksi nyt tule.
Ensi viikon maanantaina olisi se kontrollikäynti Tyksissä.Saas nähdä mitä keksitään jatkossa.Voipi olla että näin vain jatketaan.
Ikää kun sen verran minullakin jo on en ihan mihin vain enää ryhdy.

:wave:
 
eulis
Terveisiä mökiltä ja lomalta, tosin nyt olen saikulla flunssan takia, viikon verran tehnyt tuloaan ja olo on aika naatti. Voi itku Epsu tota tiputtelua, mulle gyne sanoi viime raskaudessa että se on ihan normaalia alkuraskaudessa, mutta oman mielenrauhan takia se ultra olisi kyllä hyvä, toivotaan että se uni oli hyvä enne ja kaikki on hyvin, pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä!
Tiitiäisen äidille myös voimia anopin kanssa! Näytät vaan sille missä kaappi seisoo ja suomalaisella sisulla!
Mä olen tässä ihmetellyt kun rintoja aristaa ja kuumottaa! Tosin ei oviksen aikaa mitään tapahtunut vällyjen alla ja kun yritin viimeksi syödä pillereitä tuli niistä samanlaista aristusta, olisko siis hormonihäiriö vai valeraskaus vai ihan oikea.. No aika näyttää, mutta olen kyllä itse aika skeptinen. Ovis oli mielestäni pe-la ja normaalissa kierrossa ei tällaista kuumotusta ole ollut. Mutta palaan asiaan jos ja kun pääsen testailemaan. Kyllä hämmentää ja jänskättää tämä olotila.
Aurinko paistaa ja aamustakin on jo valoisaa, aika ihanaa.
 
Voi Eulis, kunpa sinäkin nyt plussaisit!! :heart: :heart: :heart: Pidän kovasti peukkuja!! :attn: :attn: :attn: :)

Onneksi tuo tiputtelu oli vaan pari pientä pisaraa eikä sitä sen enempää ole tullut eikä tarvitse sen enempää tullakaan.. *koputtaa kovasti puuta* :headwall: :headwall: :headwall: Mut kyllä osasi säikäyttää. :\| En vielä soittanut ultra-aikaa. Numero oli jo valmiina ja puhelinkin kädessä, mutta jätin silti soittamatta. :ashamed: Toisaalta tahtoisin kovasti mennä, mutta toisaalta.. on tää vaan taas niin vaikeaa! :eek: :ashamed: :snotty: :headwall: No pitää vielä miettiä..

Omaan ).( ei ihmeempiä. Rinnat aristelee edelleen ja väsymys vaivaa, muuten ihan jees olo. Ei ole oksennuttanutkaan paitsi vähän tuossa iltasella kun kävin iltalenkillä. Ihme juttu sinällään. Raittiissa ilmassa reippailemassa ja ökättää! :x :eek: Outoa.. Mut muuten siis hyvin voidaan. :)
 

Yhteistyössä