Nyt ollaan muutama päivä ehditty orientoitumaan siihen, että omin avuin ei vaavia meillä aikaiseksi saada, vaan luontoa pitää auttaa. Se tuntuu päivä päivältä vaan helpottavammalta tiedolta. Ei tosiaan tarvitse miettiä ja ihmetellä ja yrittää hampaat irvessä .
Meidän kohdalla hoito on IVF, elikkä useampia munasoluja kasvatellaan hormoneilla (mulla niitä saadaan kasvamaan kerralla ilmeisestikin vain muutamia), ne kerätään talteen keinotekoisena ovulaatiopäivänä, laitetaan yhteen miehen uimareiden kanssa viljelymaljalle ja annetaan hedelmöityä luonnollisesti. Parin päivän päästä on toivottavasti jäljellä yksi tai kaksi alkiota, joista siirretään kohtuun yksi tai kaksi. Loput voidaan laittaa pakkaseen ja jos sulatuksen jälkeen on hyväkuntoinen alkio, se siirretään kohtuun luomukierron ovulaation kohdalla. Jos hyvin käy - tuloksena odotettu vaavi! Kyllä vaan on ihmeellisiä apuja ihminen kehittänyt. Jostakusta voi asia olla epäeettistä - mutta tehdäänhän lääketieteen nimissä vaikka mitä luonnottamampaakin.
Munasolujen kasvatus hormoneilla aiheuttaa varmaan epämukavuutta, jomotusta, särkyä, niinkuin ovulaatio tai kuukautiset toisilla ihan joka kuukausi. Munasolujen keräys on kivuliain kohta, mutta silloin saa todella hyvät kipulääkkeet ja puudutuksen. Eli varsinaisia kipuja ei varmasti tarvitse kärsiä. Kyllä raskauskin voi olla hankala ja saattuuhan synnytyskin: ja siihenkin on olemassa hyvät kivunlievitykset. En pelkää tai mieti kipuja tässä hoidossa. Itsestä tuntuu hyvältä ajatella, että nyt ollaan lähempänä raskauden alkamista kuin aiemmin. Miehelle lapsi on vielä tärkeämpi kuin minulle, ja hän on aivan innoissaan! Siirsi talvilomansakin sille viikolle, kun alkion siirto todennäköisesti tapahtuu. Realisteja ollaan kuitenkin, onnistuu jos onnistuu.
Miehellänihän ei ole omia lapsia, pitää minun poikiani silti "ominaan". Puhuukin aina "meidän pojista". Ei silti ole millään tavalla heidän isänsä, mutta on sata kertaa enemmän poikieni kanssa kuin heidän oma isänsä, ja ajattelee aina heidän parastaan. Olen ollut siitä aivan otettu Minä kuvittelin nuorena saavani ison perheen. Oli kova juttu huomata edellisessä liitossa, että lapset ovat miehen mielestä vain harmi. "Tein" siitä huolimatta toisen lapsen saman miehen kanssa... Kolmatta en sitten uskaltanut "yksin" siinä liitossa hankkia. Tein tavallaan jo surutyön mielessäni, että enempää lapsia en tule saamaan. Onneksi pääsin siitä suhteesta, tai oikeammin uskalsin lähteä. Kun tapasin nykyisen mieheni, hän sanoi kuukauden kuluttua, että olen hänen tulevien lastensa äiti. Se oli kuulkaas paras kohteliaisuus mitä olen yhdeltäkään ihmiseltä koskaan kuullut =) Toivottavasti niin tapahtuu.
Meillä hoito voisi alkaa jo tästä kierrosta, mutta halusimme lääkärin suosituksesta odottaa muutaman testituloksen saapumista. Mm. kromosoni tutkimuksen. Joten siksi hoito alkaa sitä seuraavassa kierrossa.
Minun endoni ei ehkäpä hankaloita raskautumista, mutta toisaalta siinäkin voi olla oma pieni esteensä. Siskoni on minua 10 vuotta nuorempi, hän tuli raskaaksi pari vuotta sitten parin kuukauden harjoittelulla ja hänellä on aikas hankala endo. Hän kärsii joka kuukausi todella pahoista kuukautiskivuista. Mutta minun endolöydökseni selitti mielestäni joitain kummallisuuksia parin viime vuoden ajalta itsessäni: mm. minulla on koko ajan jonkinlaista suolistovaivaa ja sekin voi olla endometrioosin aiheuttamaa. No, tämä on siitä mukava "tauti", että se loppuu vaihdevuosiin. Ja kohta ne tulee
Toivottavasti tosiaan joku tässä pinossa saisi plussan... Pidän peukkuja!
Meidän kohdalla hoito on IVF, elikkä useampia munasoluja kasvatellaan hormoneilla (mulla niitä saadaan kasvamaan kerralla ilmeisestikin vain muutamia), ne kerätään talteen keinotekoisena ovulaatiopäivänä, laitetaan yhteen miehen uimareiden kanssa viljelymaljalle ja annetaan hedelmöityä luonnollisesti. Parin päivän päästä on toivottavasti jäljellä yksi tai kaksi alkiota, joista siirretään kohtuun yksi tai kaksi. Loput voidaan laittaa pakkaseen ja jos sulatuksen jälkeen on hyväkuntoinen alkio, se siirretään kohtuun luomukierron ovulaation kohdalla. Jos hyvin käy - tuloksena odotettu vaavi! Kyllä vaan on ihmeellisiä apuja ihminen kehittänyt. Jostakusta voi asia olla epäeettistä - mutta tehdäänhän lääketieteen nimissä vaikka mitä luonnottamampaakin.
Munasolujen kasvatus hormoneilla aiheuttaa varmaan epämukavuutta, jomotusta, särkyä, niinkuin ovulaatio tai kuukautiset toisilla ihan joka kuukausi. Munasolujen keräys on kivuliain kohta, mutta silloin saa todella hyvät kipulääkkeet ja puudutuksen. Eli varsinaisia kipuja ei varmasti tarvitse kärsiä. Kyllä raskauskin voi olla hankala ja saattuuhan synnytyskin: ja siihenkin on olemassa hyvät kivunlievitykset. En pelkää tai mieti kipuja tässä hoidossa. Itsestä tuntuu hyvältä ajatella, että nyt ollaan lähempänä raskauden alkamista kuin aiemmin. Miehelle lapsi on vielä tärkeämpi kuin minulle, ja hän on aivan innoissaan! Siirsi talvilomansakin sille viikolle, kun alkion siirto todennäköisesti tapahtuu. Realisteja ollaan kuitenkin, onnistuu jos onnistuu.
Miehellänihän ei ole omia lapsia, pitää minun poikiani silti "ominaan". Puhuukin aina "meidän pojista". Ei silti ole millään tavalla heidän isänsä, mutta on sata kertaa enemmän poikieni kanssa kuin heidän oma isänsä, ja ajattelee aina heidän parastaan. Olen ollut siitä aivan otettu Minä kuvittelin nuorena saavani ison perheen. Oli kova juttu huomata edellisessä liitossa, että lapset ovat miehen mielestä vain harmi. "Tein" siitä huolimatta toisen lapsen saman miehen kanssa... Kolmatta en sitten uskaltanut "yksin" siinä liitossa hankkia. Tein tavallaan jo surutyön mielessäni, että enempää lapsia en tule saamaan. Onneksi pääsin siitä suhteesta, tai oikeammin uskalsin lähteä. Kun tapasin nykyisen mieheni, hän sanoi kuukauden kuluttua, että olen hänen tulevien lastensa äiti. Se oli kuulkaas paras kohteliaisuus mitä olen yhdeltäkään ihmiseltä koskaan kuullut =) Toivottavasti niin tapahtuu.
Meillä hoito voisi alkaa jo tästä kierrosta, mutta halusimme lääkärin suosituksesta odottaa muutaman testituloksen saapumista. Mm. kromosoni tutkimuksen. Joten siksi hoito alkaa sitä seuraavassa kierrossa.
Minun endoni ei ehkäpä hankaloita raskautumista, mutta toisaalta siinäkin voi olla oma pieni esteensä. Siskoni on minua 10 vuotta nuorempi, hän tuli raskaaksi pari vuotta sitten parin kuukauden harjoittelulla ja hänellä on aikas hankala endo. Hän kärsii joka kuukausi todella pahoista kuukautiskivuista. Mutta minun endolöydökseni selitti mielestäni joitain kummallisuuksia parin viime vuoden ajalta itsessäni: mm. minulla on koko ajan jonkinlaista suolistovaivaa ja sekin voi olla endometrioosin aiheuttamaa. No, tämä on siitä mukava "tauti", että se loppuu vaihdevuosiin. Ja kohta ne tulee
Toivottavasti tosiaan joku tässä pinossa saisi plussan... Pidän peukkuja!