YLI 35-v KUUMEILIJAT :) vol.2

Kurkin täältä taas, joulutohinan keskeltä. Uskomattoman huonolla säkällä mulle osui työviikonloppu
Töitten välissä olen sitten tunkenut pyykkiä koneeseen, vienyt mattoa pihalle ja yrittänyt siivoilla. Ukosta ei ole toistaiseksi ollut hyötyä muussa kuin kaupassa käymisessä. Vois tietysti ajatella, että sama se, onko paikat kunnos vai, mutta kun ei se aivan sama ole. Jos ei ole siistiä, niin aika vaikea on joulutunnelmaa saada aikaan... Taitaa mennä meitsin joulusiivoukset aattoaamuun!


Hienoa, kun tämä palsta on niin täynnä elämää, ja te, jo plussanneetkin, pistäydytte kertomassa kuulumisia! Tuntuu ihan kuin kirjeitä lukisi! Pikkumyy - piipahdin kotisivullasi, ja ne on kyllä hienot! Itse en ikinä osaisi tuommoisia sivuja tehdä! Kuva Tiuhdista on todella söpö! Hellyttävä! Hieno kuulla, että raskaus sujuu hyvin!


Lumi-Marja Osaat kauhean kauniisti kirjoittaa! Oikeassa oot. Ei niillä joulun upeilla kulisseilla mitään tee, jos mieli ei ole hyvä. Meidän ukko esimerkiksi on ollut eilisestä lähtien pahalla päällä, kiukuttelee kuin uhmaikäinen. Jos se olisi tuommoinen aina, niin en kyllä kauan katselisi. Mutta onneksi se nyt suurimman osan aikaa on kiltti mies.
Muuten, sinulla saattaapi hyvinkin olla kaksoset tulossa.
Ei sinulla mitään huolta kuitenkaan ole. Noilla viikoilla minua ei edellisessä raskaudessa huolittu vielä ultraankaan. Selitettiin, että "ei siellä vielä välttämättä mitään näy". Viikolla 9 muistaakseni sitten ottivat. Silloin jo näkyi. Kyllä kaikki hyvin menee! Nauti nyt vain raskaudesta!


keijukka: Mukava, kun pistäydyt kertomassa kuulumisia! Hyvää ja rauhallista joulua teidän pirttiin myös!

TeSuLah: Toivottavasti sulla olisi tärpännyt! Kyllä nuo lämpösi ihmeellisen korkealla ovat. Minusta ne enteilee kyllä raskautta...! Enpä kyllä usko, että raskaus vielä välttämättä kp. 23 näkyy testissä. Ei kaikilla ole siinä vaihees kumminkaan niin paljon raskaushormonia kertynyt, että viisari värähtäisi! Hyvä, jos hailu viiva tulee. Itse en ole lämpöä nyt mitannut, mutta muakin paleltaa välillä ja olo on jotenkin sellainen, kuin flunssan edellä. Naamaa kuumottaa. Mutta tää voi olla ihan vaikka jotain "stressiflunssaakin". Tapaan stressistäkin flunssailla. Alavatsassa on kummallista nippailua. Yksi aamu heräsin siihen, niin kuin joku olisi painanut kevyesti etusormella vatsaa.
Mutta tällaisia nippailuja mulla on kyllä myös ennen menkkoja, joten turha kai tässä on mitään ennen aikojaan kuvitella. Realisti taas nostaa päätään...


touhu tenava - Pikaista paranemista miehellesi! Kurja juttu. Ihminen on aika kädetön, jos sormensa loukkaa. Kokemusta on ranteen rasitusvammasta! Mutta toisaalta: sairastelu on hyvä syy ottaa lunkisti! Jos tää nyt yhtään lohduttaa...

Rouva Aniliini - Hyvää joulua sinne, missä nyt oletkin, ja samoin kaikille muille tällä palstalla! Nyt tämä akka lähtee siivoomaan keittiötä, joka on mullin mallin!
Anteeksi nää arkiset juttuni...




 
Ilmoitan tässä vapisevin käsin, että tein testin päivää aiemmin kun olin suunnitellu. Ja sieltä pärähti selkeä PLUSSA. Kp tänään 35, eli 4+6. Vapisen vieläkin oli se sen verran ihana yllätys, vaikka olin jo vähän aavistellutkin plussaavani. En uskalla vielä kauheasti iloita ja laskettuja aikoja miettiä sen lokakuisen km:n johdosta. Tovottavasti tämä raskaus ei mene kesken.
Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille :xmas:
 
Ihana kun noita plussia rapisee, ja ihania ultra ja lääkäriuutisia saa lukea.
Meillä varmaan hukkakierto meneillään. Miehen into petipuuhiin oli todennäköisen ovisaikaan =0. Ensi kierto menee ulkomaan matkan takia myös nolla kierroksi. Joten niin se kuumeilu mukavasti laantuu.

Ihmetuntemuksia kuitenkin on:
alavatsa vihlontaa, yökkäilyä, oksentelua ja rinnat turvoksissa. Mutta kun tiedän ettei ole mahiksia, jos ei ole supervahvoja siittiöitä miehellä, niin ennemmän huvittaa nämä ns raskaus oireet. Joten voin todeta että minulle ne ei kerro yhtään mitään, voimakkaat PMS-oireet. :)

Tesulah niistä lämmöistä. Kohonneet lämmöt voivat kertoa alkion kiinnitymisestä. Pidetään peukkuja!

Jouluiloa kaikille. Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2008....toivon mukaan plussarikas vuosi.

:heart: mimmimamma B)
 
tänään aamulla tyylipuhtaan negan, ei niin minkään näköistä haamun haamua edes, odottelen kuitenkin nyt vaan rauhassa kierron loppuun ja katsotaan sitten, lämmöt oli eilen 37,6 - 37,4 ja tänään aamulla 37,1 Onnea [/b]viidettä haaveillen ja täältäkin joulupaketissa tarrasukkia ja lujia sellaisia. :xmas: :xmas: Oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille! :heart: :xmas:
 
Kaikille oikein hyvää, lämmintä joulua! Kuusi kannettiin juuri sisään, ja nyt se koristellaan. Kinkku muhii uunissa vielä pari tuntia... Voiko olla enää parempaa...


Viidettä haaveillen: Lämpöiset onnen toivotukset! Ei enempää parempaa joululahjaa toivoa saattaisi! Nyt vain paljon niitä tarrasukkia kehiin!


TeSuLah Vielä malta odottaa! Ovathan nuo sinun lämpösi niin kumman korkeat, että toivoa ihan varmasti on!

mimmimamma: Eikös se juuri silloin "natsaakin" (anteeksi tyhmä ilmaisu ) kun vähiten osaa odottaa. Toivon plussaonnea sinulle, ja kaikille tässä ketjussa! Viettäkäähän leppoisa ja rentouttava joulu!!!



 
............Täältä kaakonkulmilta. :xmas: :xmas: :xmas:

Niin se tuo joulupukki eilem iltasella sitten ennätti meillä käväistä ja tuon pikku-neitisen hullaannuksiin sai. :D Vaa isäänsä olis joulupukkia halunnut katsomaan, mut eipä ollut hän sisätiloissa juuri silloin, kun saunalle puita oli touhuumassa. ;) ;) ;) No, vaan ei se lopulta iloa pilaamaan päässyt, kun neiti joulupukin vierelle sohvalle istahti kertoileemaan mistä pitää ja mistä ei. :LOL: :LOL: :LOL:

Vaan minäpä se jo heti eilen aamusella tuon "joulupakettini" aukoilin ja ukolle sen "tarjoilin", kuten hän minulle omansa "ojensi". :xmas: :whistle: :snotty: Niin et nyt kun sais ukon viriilinä muutaman päivän ajan pysymään, niin ei olis hutikierrosta pelkoa :heart: näillä kulmin suomi-neitoa.

Öh höh, vaan nyt olis ryhdyttävä yhden opintiohomman pariin. Minä kun nimitäin sain puhutuksi niin yhden tentin teon, et teen sen koti-oloissa ja lähettelen opettajalle tarkistettavaksi ennen vuoden vaihtumista. Tämä "tempun" tein jotta ainoan poikani joulujuhliin pääsin katsomaan hänen luokkansa esiintymistä, poika nimitäin pyysy katsomaan. Enkä kyllä nyt laisinkaan ihmettele, miksi pyysi. Pojalla oli nimitäin tuossa näytelmässä hyvin merkittävä rooli-oikeastaan toinen päänäyttelijöistä hän oli.
Opettajalla kyl kerroin tuon miksi erityis järjestelyä pyytelin tentin tekoon. Eikähän tuossa oikeastaan "vahinkoa" tullut vaik tentin kotona teen, sillä muut tekivät sen koululla pari-tenttinä ja kirjat+muistiinpanot sai olla apuna. :LOL: Ainoa mikä täs on niin teen tentin ilman toisten apuja itsenäisesti, mut tehtävä taitaa kyl olla sama kuin muillakin. :)

Mut, mut, nyt siirryn muihin touhuihin jotten vallan tähäm koneen äärelle unohdu. :ashamed:

Mukavaa joulun jatkoa kaikille toivottelen ja tietty niitä lussai huiron ympäriinsä leijumaan.
+++++++++++++ :wave: :wave: :wave: :wave:


ps.ps. Meinas vallan unohtua onnitella viidettä haaveilen plussauksen johdosta.

-touhis-
 
Kiitos tsemppauksesta teille, meillä oli kyllä sellainen jouluaatto, että huh huh. Tyttö itki kuumeisena, oksenteli nesteetkin ja haroi korvaansa ja kun lahjoja jaettiin, ei jaksanut keskittyä mihinkään. Ei ollut kiinnostunut leluistaan. Halusi vain olla mun sylissä ja itki. Lopulta soitin päivystykseen ja kerroin tilanteen ja niin lähdin tytön kanssa jouluaattoiltana päivystävälle lääkärille. Diagnoosi: korvatulehdus, kuumetta oli lääkäris 38,3 ja yskii limaisia ysköksiä ja yskä haukkuvan kuuloistakin. Voi meidän pientä prinsessaa, kun oli kurjaa, kun piti jouluna sairastaa, pe tauti alkoi ja kuume sahannut edestakaisin ja tauti tosiaan paheni ja aattona aivan kauhea kipu korvassa. Lääkkeet ei pysyneet sisällä, joten eivät auttaneet. Kuuri määrättiin ja heti saatiin aloituslääke ja tänään haettiin varsinainen kuurilääke. Nyt tyttö jo söi ja nukkuu paraikaa ja kaikki pysynyt sisällä.
Oma olotilani on sellainen että illalla lämmöt kävivät 37,8 tosi korkealla ja tänään 37 pintaan. Testaile en ennenkuin tädin tulo myöhässä. Palelua edelleen ja jännää tuntemusta alavatsalla, muuta en osaa sanoa.

Nyt sitten olemme kotosalla joulupäivät tytön kanssa. Miehet menivät viemään toiseen mummolaan joulutervehdyksen. :xmas:

Hyvää joulupäivää teille kaikille ja paljon plussauksia toivon! :heart: TeSuLah :heart:
 
Joulu on mennyt sairasta lasta hoideltaessa ja ei vieläkään ole kunnossa tyttö, kuurin sai ja kipulääkkeitä saa. :(

Itsellä lämmöt edelleen 37 paikkeilla, en ole testaillut, enkä testaa vielä, odottelen tädin tuloa, jos ei tule sitten testailen. Mitä teille muille kuuluu? Hyvää yötä ja plussauksia odotellaan! :heart: TeSuLah :heart:
 
Heippa!

Pitkästä aikaa tänne taas piipahdin. Taisi yksi plussaus olla lisää paljon onnea muistakseni vilmaville.

Koville ottaa tämä luopuminen siitä vauvanyytistä. Tämä taitaa olla surullisin ja vaikein asia elämässäni.

Kyselin tuosta sperman testauksesta yksityisellä, ja olivat sitä mieltä että turhaa olisi testata niitä simppoja jos ei niitä edellisellä kerralla löytynyt. Hormoonihoidoista ei kuulemma miehen tapauksessa ole hyötyä.

Kävimme pitkän keskustelun miehen kanssa. Asiat etenivät sihen malliin että olen yhteydessä tuonne lapsettomusklinikoille että minkälaisia hoitoja heillä olisi. Mies vain ei ihan vielä lämmennyt. Pitää noita hoitoja keinotekoisena ja ajattelee että tulee turhia toivoja ja pettymyksiä. Ajattelee etten kestäisi pettymystä jos hoidot eivät tuottaisi sitä toivottua tulosta.

Itse en hae helpotusta tänhetkiseen tilanteseen, että se vauva automaattisesti toisin kaiken takaisin. Se on enemmän kuin kaipuu, Tai pakkomieltymys. Se on asia minkä eteen haluaisin tehä vielä jotain etten sitten tulevaisuudessa harmittelisi että miksi ei kaikkea tehty.

Tämä asia joko erottaa tai yhdistää meitä. Mutta missä vaiheessa lopettaa, ja hyväksyä tosiasiat. Mutta kuinka selittää miehelle, että se kaipuu ei hellitä.

Mies kyllä sanoi ettei hänellä ole oikeutta riistää minulta asiaa yrittää tulla äidiksi. Mutta että hänelle se on myös raskas asia nähdä kuinka toinen murehtii asiaa. Toisaalta pitäisi ola iloinen että mies suostui edes vielä yrittämään. Mutta asiasta ei silti paljoa puhuta, koska sitten se olisi jatkuvaa ja se jos mikä on kuluttavaa.

Mutta mistä saada se ilo ja energia takaisin. Kun päivät pitkät vain ajattelen tuota omaa ikääni ja kuinka mahdollisuudet saada se lapsi vähenevät. Oma kroppa oireilee taas turhia oireita. Välillä tulee epätoivo tuossa oviksen aikaan. Sitten alkaa se kropan kuulostelu. Ja mieli kehittää noita oireita, että joskos...

Joulunaka oli ihana. Koko perhe oltiin yhdessä ja asia saatiin jäämään taka-alalle vaikka jossain vaiheessa näytti että mistään ei tule mitään. Mutta joulu saatiin laitettua. Nyt mies lähti töihin ja olo on niin tyhjä, että.

Sori tää melankolinen kirjoitus, mutta iski niin sellainen olo että pitäis rauhoittua ja hyväksyä nuo tosiasiat. Katsoa sitä mitä on ympärillä ja mitä on saavuttanut. Mutta järki sanoo näin, tunne taas sanoo toista.

Mutta plussia puhkun mamoille ja vielä hyvää tätä vuotta. uusi vuosi tulee pian ja uudet kujeet. Ja asioillahan on taipumus järjestyä, jollain tavalla.

 
Sinitär: Tiedän täsmälleen tuon sinun kuvaileman tunteen luopumisesta. Se on todellakin niin ahdistavaa. Tekisi mieli luovuttaa mutta joku sisällä sanoo, että ei saa luovuttaa. Korvissa kuuluu se biologisen kellon tikitys ja se osaltaan lisää sitä tuskaa.

Hyvä, että olette miehesi kanssa jutelleet asiasta. jospa hän kuitenkin lämpenisi ajatukselle hoidoista. Miehelle nämä asiat ovat tosi vaikeita käsitellä. Ainakin meillä oli aikanaan, kun kävimme tutkituttamassa lapsettomuuttamme. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta muistan mieheni paniikin siitä, jos hänessä onkin se vika.

Toivon sydämestäni, että kaikesta huolimatta pääsette toivomaanne ratkaisuun. Eihän anneta periksi?!

Viidettä haaveillen: paljon paljon onnea plussasta!

Omaa napaa...meikäläisellä TAAS kauheita pms-hirviö-oireita

:headwall: Kp20 tänään joten odottavalla kannalla ollaan, milloin tätsy taas kaahaa.
 
Kiitos Nuusku kannustamisesta. Mua ajaa jokin tässä asiasa olisiko se sitten aavistus, että tiedän että tämän kaiken jälkeen meitä odottaisi se oma palkinto.

Ainut asia mikä hirvittää on nuo hoitojen hinnat. Ikämme puolesta olemme pudonneet kelakorvausten piiristä. Ja kun meillä jo ennestään on lapsia, niin mihinkään julkiselle puolelle emme edes pääsisi hoitoon.

Mutta olen ajatelut että mitään ei saa jos ei edes yritä. En sentään haikaile luxuskotia tai upouutta autoa, ja mitenkään noita asioita ei voi verrata. Tai asioihin esim. harrastukset tms. Tämä on niin sisäänrakennettu juttu tämä äitiys, ja toivon että mies ei olisi haaveeni esteenä, vaan tukisi ja olisi mukana kaikessa. Sitä mietin että onko se liikaa pyydetty, vai viekö ne hänen voimavaransa lopuun.

Tietääkö itsekään mitä haluaa. Raha ei kuulemma ole se kriteeri vaan hoitojen luonnottomuus. Välilä sano ettei hän enää jaksaisi aloittaa sitä rumbaa. Tää syö nin paljon parisuhdetta, ja toisaalta toisitamme saamme myös paljon tukea. Mutta toivon että jaksan tuohon maaliskuuhun asti johon mennessä olen luvannut selvitellä noita hoitoja ja niiden hintoja.

Ja toivottavasti osaan myös pysyä pois vauva-aiheisilta sivuilta. Ja noista lapsettomuushoidoista käsitteleviä sivuja osaisin myös välttää. Koska ne todelliset faktatiedot haluaisin kuulla suoraan sieltä hoitolasta, enkä lukea liikaa, ja herätelä sitä toivoa.

Mutta edelleen kuumeilu jatkuu, vaikka hieman eri merkeissä :)
 
........toivottavasti meni oikein. :headwall:

torstai 27.12.2007
Rouva Aniliini.....41v...... Vantaa
Ebony.....36v..... 5lasta
Mantana.....39v.....tytär 11/04
Sinitär1.....41v.....Länsi-Suomi, 2 poikaa ja 2 tyttöä 8-16v
Touhu tenava.....44v.....Kymenlaakso, 5 lasta ikäskaala 3-16v
Nuusku.....4.s..... toiveissa
anttuli.....43v..... 5.s toiveissa
Hibiscus.....43v....1 tytär, mies 1 lapsi 1. yhteinen toiveissa
tiiu64.....2. haaveissa
vilmaville.....9.s haaveissa
kuumetta......ensimmäinen toiveissa
TeSuLah.....40v.....poika -03, tyttö 06, haaveena kolmas vauva
viidettä haaveillen..... -70 äiti ..lapset -99,-01,-02,-04,Joensuu
Möhkö-72.....2. toiveissa (1 yhteinen)
elina67..40v...............ensimmäinen toiveissa
keijukka......45v...... lapset 86, 92 ja 2004.... neljäs toiveissa


tiiu64....................9/28-30............2. haaveissa
vilmaville...............11/28?...............9.s haaveissa
Rouva Aniliini.........12/26-30
touhu tenava........15/28.................6.s toiveissa.....Kymenlaakso
Möhkö-72..............17/26...yk.8.......2. toiveissa (1 yhteinen)
Nuusku.................20/25-32...........4.s toiveissa
Hibiscus................25/29................1. yhteinen
TeSuLah................29/27-35..........yk.3.......3.s toiveissa
ebony..................29/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............30/31...yk.17.....2. toiveissa.....Kanta-Häme
kuumetta..............47/23-25.........yk15............1 yhteinen
keijukka................55/29.................4.s toiveissa
sinitär1.................??/26........................5.s toiveissa
elina67..................?/?..........ensimmäinen lapsi toiveissa


PLUSSANNEET: +
HÄMY 71
PUELLA
KRIISI
amati
Kehäkukka
Jane70
Fenix
senjuska
Lumi-Marja
Rouva Pikkumyy
mimuli
viidettä haaveillen



Elikkä ilmoitelkaa jos on jokin mennyt vikaan niin korjaillaan.

-touhis-

Plussat viel matkaan, napatkaahan omanne :wave: :wave: :wave:

+++++ :heart: +++++++++ :heart: :heart: +++++++++ :heart: :heart:
 
Paljon Onnea viidettä haaveillen plussasta ja paljon tarrasukkasia pikkuiselle!!! :flower: :wave:

Terkkuja mökiltä! Joulu meni ja kohti uutta vuotta siis jatkamme jännityksen merkeissä täällä! Ihanaa, kun heti täällä plussa uutisia! Työt ja arki alkoi ja flenssu vaivaa meidän perhettä. :snotty:
Kp30/31 ja tuntemuksia en ole paljon ehtinyt seuraamaan, mutta valkkaria välillä tosi vuolaasti valahtaa, tisut hieman arat, lämpö +36,8C (tai sitten nuhakuumetta :headwall: ) ja hieman nipistelyä alamasulla välillä. Eikö vielä toivoakaan... :ashamed: No sen näkee sitten! :)

Peukut on pystyssä täällä kaikille ja toivotaan, että plussia PALJON pärähtää lissää! :wave:

Lumi-Marja kuulostaa ihan, jos vaikka sinulla siellä kaksi matkaajaa!! :hug: :wave:


 
Heippa!
Ilmoittaudun mukaan joukkoonne.
Olen 38-vuotias,tosin ensi vuonna helmikuulla tulee täyteen jo 39-vuotta mulla ja ekaa lasta ollaan yritetty alulle vuodesta 05,mutta vielä emme ole saaneet hartaasti toivomaamme omaa pientä vauvaa,toivottavasti ensi vuonna saisimme oman pienen jouluvauvan,se on mun haaveena.

Mulla on ovis huomenna ja yritämme vauvaa alulle rakkaan mieheni kanssa,toivottavasti saisimme pienen syysvauvan masuun kasvamaan huomenna.

Mukavaa vuoden vaihdetta teille kaikille!
 
Nyt on niin myöhä jo, että ihan lyhkänen viesti vaan!

gitte: tervetuloa tänne sakkiin! Hyvä, että liityit mukaan! Täällä on tosi kannustavaa, ihanaa porukkaa. Itselleni tämä pino on ollut oikein terapian paikka. On lohdullista lukea, että muilla on samanlaisia ajatuksia, ja sitten toisaalta on aina yhtä hienoa kuulla, kun joku on plussannut! Tavallaan se tuo toivoa omiinkin yrityksiin


TeSuLah: Kurja, että teillä meni joulun tytön sairasteluiden merkeissä! Mutta nyt tilanne on varmasti paranemaan päin! Odottelen jännityksellä sitä sinun testaamista, kun nuo lämpösi on jo pitkään olleet noin koholla. Toivotaan, että on tärpännyt!
mantana - samaa toivon sulle! Sullahan on nyt tosi jännät päivät myös! Lämmöt myös lupaavan korkealla...! Entä ebony, mikä tilanne? Huhuu!

Itse olen aika raukkis, en uskalla mitata.
Suoraan sanoen mulla on jo ollut alavatsakipuilua, sellaista menkkamaista. Eilen alkoi, ja vaivuin hetkeksi oikein kunnon masennukseen.
Melkein pillitin! Menkkojen pitäisi tulla viikonloppuna, mutta tietysti toivon, että pois jäisivät. Ihan hetken mielenhäiriöstä testasin ovulaatiotestillä kun ei muutakaan ollut, ja siihen ilmestyi ohut haamuviiva. Muistaakseni näin kävi jollakin muullakin, oliko se nyt tiiulla, ja sitten se olikin nega...
En tiedä, miksi menin taas testillä leikkimään. Pitäisi vissiin lukita ne johonkin kaappiin ja pyytää miehen piilottamaan avaimen!


sinitär: Surulliseksi vetää sinun viestisi. Kunpa osaisin lohduttaa, mutta siinä olen aika kömpelö ja huono!
Tuo kaikki kuulostaa niin pahalta... Mutta hienoa tuossa on se, että miehesi kanssa puhutte asioista, ja hän ymmärtää sua hyvin pitkälle. Oikeastaan paljon enemmän, kuin keneltäkään mieheltä voisi odottaa. Vai voiko mies koskaan täysin ymmärtää sitä naisen lapsenkaipuuta? Vaikka onhan se kaipuu kai miehelläkin. Erimuotoisena vain.

Kauhean repivää jatkuva yrittäminen ja epäonnistuminen on. Jos toivo kuukausi toisensa jälkeen sammahtaa, usko on todella koetuksella. Tottakai yrittäminen syö myös parisuhdetta, eihän siitä mihinkään pääse. Mutta sitten toisaalta "muu elämä" - töissäkäynti jne., tasoittaa aika pitkälle. Kun aina ei ehdi murehtimaan, säästyy paljolta tuskailulta. Vaikka aina se toivo siellä pohjalla kytee! Siellä se on, vaikka järki yrittää kolkutella, että ikää on...


Lyhyesti piti vaan naputella, joten häippäisen vähin äänin nukkumaan... Kaikkea hyvää teille, rouvat! Voimia, onnea ja onnistumisia tämän loppuvuoden päiviksi, ja alkavalle ensi vuodelle!








 
Huomenta.


Pakko oli taas avata nää sivut. :D
Hibiscus kiitos lohdun sanoista. ja oikeassa olet, onhan tuo mies ymmärtäväinen, enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka ei asiasta halua jatkuvasti puhua. Viimeksi kun tuntui että kaikki keinot käytetty, niin osas kivasti lohdutaa sanomalla, että jos ei tuo homma onnistu, niin mietitään sitten uusia juttuja.

Mun oli nyt ihan pakko soittaa sille äsken. Kysyä missä mennään, ja että ollaanko vielä kentällisillä. Sanoi vain ettei halua alkaa taas vääntämään, että se asia on sovittu ja sinne mennään. Sanoin että voin siellä yksinkin käydä, nii tokasha se että yhdessä mennään jos mennään.

olen silti sisimmässäni päättänyt että tämän homman vien loppuun asti tuli mitä tuli. Ja miehelleni olen sen asian tehnyt tässä vuosin aikana selväksi.


puhuin just yhden tuttuni kanssa eilen. kerroin sille tästä vauvakaipuusta ja kuinka siitä on vaikea puhua. Hän itse on nyt 46-vuotias. Yllättäin hänellä oli samoja ajatuksia. Hänellä kaksi lasta jotka asuvat omillaan. Mutta hän on vuosia seurustellut lapsettoman miehen kanssa. he yrittivät vielä aktiivisesti kun tää nainen oli 45v, mies muutaman vuoden nuorempi. Sitten hän alkasi pelkäämään omaa jaksamistaan kun ikää tulee. Nyt hän syö pillereitä koska ei halua raskautta. Vuoden he siis aktiivisesti yrittivät, eivätkä tutkituttaneet kumpainenkaan itseään, että miksi ei lasta tullut. Tässä suhteessa mies on surullinen, koska hänellä ei omaa lasta ja sellaisen olisi vielä halunnut.

Puhuttiin pitkät pätkät, ja oli tosi ihanaa jakaa ajatuksia niin pääsee mieskin vähemmällä. Tosin se nosti taas vomakkaammin sitä kaipuuta. ja päättäväisyyttä. Tää ystävä valoi muhun niin paljon rohkeutta. Antoi ymmärtää tuon biologisen kellon armottomasta tikityksestä. ja sanoi se mulle, ettei kannata murehtia vaan ilmoitat aina miehelles et missä mennään et koska hoidot alkaa jne.

No nyt olen menossa kaupungille ja käyn tilaamassa itselleni se verikokeen minkä tuloksia tarvitsevat sinne klinikalle. Ettei niitä ole siellä pakko ottaa. Samalla aattelin tilata mun vanhalta gynegologilta ajan kenen luona olen joka raskausultrassa käynyt. helpompi tutkituttaa täällä jo valmiiksi, että pääsevät siellä sitten tositoimiin. ja uskon olevan halvempaa täällä kuin siellä. Et nytkähtihän tää asia nyt hieman taas eteenpäin.

Ja nyt päätin että viimeistään lopetan tutkimasta noita sivuja missä puhutaan lapsettomuushoidoista. Vaikkakin löysin ihanan ketjun, missä oli näitä heti ekalla kerralla onnistuneita. Syitä on monia miksi toisilla ei hoidot tuota tuloksia. Tai miksi vasta useamman jälkeen onnistuu. Mä annan sen klinikan päättää missä hoidossa olis suuremmat onnistmisprossat. Ja täytyy ottaa huomioon välimatkatkin. Etä hyödytöntä aloittaa ns. kevyillä hoidoilla jos hoidon epäonnistumiseen on syy ettei pysty saapumaan ajoissa paikalle.

Mutta täynnä toimintatarmoa taas tällä hetkellä. Ja ajattelin hakea itselleni vaikka niitä multitabs-pillereitä joita raskautta aikovan kannattaa syödä. Sekä tyrniöljyvalmiste muista enää nimeä mutta pitäs vaikuttaa limakalvoihin ja solujen uusiutumiseen.

Tulee pitkä kirjoitus mutta luin just että voiko miehen siittiön määrään vaikuttaa, ja kyllä voi. Mietin että vaikuttaako myös laadun parantamiseen. Tiedä kuinka viralinen sivu oli, mutta sinkistä ja seleenistä sielä puhuttiin. Ja yhellä sivulla taas noista kalaöljyistä. ja sitten sellainen valmiste kuin l-arginiini, stä valmistetta joku terveyskaupan ihminen kehui, kuinka se on auttanut missä syy lapsettomuuteen johtuu miehestä. se laajentaa verisuonia ja uusii soluja. sekä vaikuttaa kasvuhormooniin. ilmeisesti juuri aivojen osaan minne vaikuttaisivat ne lääkärin määräämät hormoonit, luulisin eihän nuo nyt niin virallisia sivuja olleet, mutta auttaahan monasti luuontaistuotteet siinä vaiheessa kun lääketiede ei enää osaa auttaa.Mä voisin hakea joskus sen linkin ja kuuklettaa sen tänne. Meillä mies söi tota arginiinivalmisteta joskus. Se on tosi monipuolinen tabletti.

Ja aattelin käydä pahuutani sielä vyöhyketerapiassa ja laitan miehenkin sinne. Kuulemma moni lapsettomuudesta kärsivä käy siellä, ja ihan hoidot suunnattu jopa siihenkin "vaivaan"

Mutta plussatkaa, ja palaillaan :heart:
 
Gitte: tervetuloa joukkoomme kuumeilemaan.

Sinitär: Ihana, että asiat alkaa pikkuhiljaa selkenemään. Asioilla kun on tapana järjestyä.

Meillä isäntä makaa oksennustaudissa sängyn pohjalla.Hoh hoijaa..toivottavasti lapset ei sais tautia, kun tuossa äijässäkin on ihan tarpeeksi hoivaamista. toivottavasti vaan menis pian ohi.
Mutta nyt katse kohti uutta vuotta ja toivotaan paljon plussauksia ensi vuodelle.
 
Terveisiä taas kaikille täältä meiltä päin, olipas teitä KOVA ikävä, kun en taas viikkoon päässyt/ehtinyt koneelle joulutohinoitten takia :heart: ..

Mutta nyt on Joulu vietetty ja Uudet Kujeet edessä ;) nimittäin minä aloitan vuoden alussa TYÖT pitkästä aikaa =) . Tämä työ ilmaantui ihan yllättäen ennen joulua ja nyt on ollut kova järjestely nuorimmaisen hoitopaikan kanssa... :whistle: mutta eikähän tämä tästä järjesty :heart: .

SuurOnnettelut Viidettä Haaveilen, kyllä se tärppi tulee kun on tullakseen :heart: :heart: :heart: IHANAA !!! :flower:

Minulla oli taas niin "muka niitä" raskausoireita, että isäntäkin yksi päivä tokaisi, että kylläpä on rintasi suurentuneet :LOL: Sanoin vaan että: "HÖ" Eihän tuommoisia ääneen lauota :LOL: . No tietty ihmettelin omaan kamalaa väsymystäni siinä samassa...mutta mitäpä siitä...-ilmestyihän se täti...vieläpä parii päivää aiemmin kun yleensä :'( :'( :'( Ja semmoisella rytinällä taas tulikin, että olin kyllä aika äreellä päällä, vaikka en olisi sitä halunnut kenellekkään näyttää :( .

No, ajattelin sitten, että hyvä, että alkoivat nyt, etteikä sitten, kun olen siinä uudessa työpaikassa aloittelemassa...ei tartte vessassa koko ajan ravata...Niin sitä piti kysyä Sinitär, että paljonko ne suunnilleen maksavat ne miehen simppa tutkimukset ???

Minä siitä miehelle puhuin yksi päivä, niin hän vain tokaisi, että ihan hyvät ne hänen simpat ovat, että miksikä ne siitä huononisivat ??? :headwall: ( ajattelin vaan, kun hänellä on ikää jo yli 50 v. ) No voihan se vika olla kyllä hyvin minussakin...onkohan nuo rajut kuukautiset merkki jostain ??? Ja alku tuhrut ??? Oviksen olen kyllä bonganut aina ihan hyvin, kun sitä olen testillä mitannut.... :snotty:

No, onneksi tämä uusi vuosi saa taas ajatukset muualle, kun tulee tämä työelämä kuvioihin =) -jospa se saisi jännämis "stressin" pois,,,ja toisi uusia tuloksia :heart: ;) :heart: ...

Elikkä minulle saa päivittää nyt 3/ 28-30

Ja oikein hyvää loppu vuotta kaikille :wave: :wave: :wave:

Ja tietysti peukut pystyyn kaikille :attn: :attn: :attn:
 
Ilmoittaudun joukkoonne. Olen vielä muutaman viikon 39-v ja sitten se 40 pärähtää mittariin. Minulla on jo 3 lasta (nuorin tokaluokkalainen neiti), mutta nykyisellä miehelläni ei yhtään. Mies lasta toivoo yhtä kovasti kuin minäkin ellei sitten enemmän. Yritystä meillä on ollut jo elokuusta 2006 ja tuloksena vain yksi tuulimuna viime keväänä. Miehen simpat syynättiin reilu kuukausi sitten (patistin työterveyslääkäriin ja sitä kautta ihan ilmaiseksi) ja tuloksena oli liikkuvat veijarit ja niitä oli paljon, taisi olla yli 135 miljoonaa!!!
Elikkä minussa sitten se vika täytyy olla. Ovulaation olen tunnistanut aika kivusta, vika siis kiinnittymisessä? Kävin yksityisellä gynellä muutama viikko sitten ja sain Clomifen kuurin. Söin clomeja kierron 5.-9. päivä ja nyt sitten odottelen sitä ovista. Molemmin puolin kipuja on ollut ja luulen, että eilen se päivä sitten oli. Tädin pelko osuu tonne 11.1. päivän tienoille..
Jatkan pian...
 
Onnea viidettä haaveillen ja tervetuloa mukaan uusille :heart:

Ultrakuulumisia. Pikkuinen Helmi-Onni voi mitä parhaiten ja pikkuruiset kädet ja jalatkin jo heilui vinhaa vauhtia. Skanneri kehtas hajota, joten kuvaa en vielä tänne saa, mut kaikki aikanaan. Kohtu on isohko ja vettä paljon. Kaikki kuitenkin normaalin rajoissa. Kohtu on tosi ylhäällä ja edessä ja tätä seikaa ei toinen lääkäri ottanut huomioon. Kaikki siis pienellä kullan murulla hyvin ja nyt ovi rauhallisin mielin jatkaa odotusta :heart: Tuo uutinen oli parasta mitä tämän joulun aika saattoi meille antaa.

Istkukkakohinaksi toisen kutsuma ääni kuului edelleen kahdelta laidalta, joten istukka on nähtävästi niin keskellä edessä tai takana, että johtuu siitä. Vielä ei istukkaa kunnolla erottanut, joten lääkäri ei lähtenyt arvioimaan sen tarkkaa sijaintia.

Ilointa uutta vuotta ja plussarikasta vuotta 2008 :wave:

Lumi-Marja ja Helmi-Onni 9+4
 
Niin siinä sitten taas kävi että täti tuli kuin tulikin eilen :'( alkoi vähäinen vuoto iltapäivällä ja lämmöt silloin vuodon alkamisen aikaan 37,5 vuotoa ei tullut kuin ehkä siteellisen verran, kuitenkin tuli. Tänään vuotoa runsaammin, mutta lämmöt edelleen 37,1 eli ei vieläkään ole laskenut, joka on aika outoa? En kyllä juurikaan toiveita raskautumisesta enää elättele, olin kyllä jo niin varma tärpistä, että harmittaa vietävästi. Palelee aivan kauheasti, mutta olo ei ole flunssainen muuten.

Tyttö ei ole parantunut ja tänään vien uudestaan lääkäriin, on niin raskasta sekin, ei jaksa leikkiä, itkee vain ja haluaa olla sylissä paljon. Nukkuu nyt päiväunia. Yskä on kauhean limainen ja kamalan kuuloinen, koko neiti on kauhean kipeän oloinen, kuumetta ei kylläkään ole.

Toivon että Sinittären asiat selviävät parhain päin. Itse olen miettinyt paljon omaa jaksamista ja olemme miehen kanssa asiasta jutelleet, että tämä vauvaprojekti loppuu kohta, ehkä vielä yksi yrityskerta. Ekaa yritimme 4,5 vuotta, enkä halua enää kauan alkaa yrittää, enkä oikein voikaan. Jokainen tietää oman jaksamisensa ja kun mieheni on kolmivuorotyössä ja viikonlopputyössä, hoidan tosi paljon lapsia yksin ja huomaan muutenkin että jaksaminen ei ole enää sama, kuin esikoisen aikana. Olen kuitenkin vanhemmalla iällä saanut molemmat lapseni ja tilanne on toinen, kuin teillä, joilla aikuisia lapsia ja haluatte vielä vauvan. Meitä onkin täällä monenlaisessa elämäntilanteessa olevia.

Kiitos kaikenlaisesta tsemppauksesta ja toivon teille plussia runsain määrin ja oikein hyvää uutta vuotta vauvauutisten merkeissä!

:heart: TeSuLah :heart:
 
ihana että pikkuisella kaikki hyvin! Nyt vaan tarrasukat matkaan.

Kiva että uusia ilmestyy palstalle. Tervetuloa!

Kirjoituksenne puhuttelee ja synnyttää ajatuksia. Harmittelen edelleen sitä , etten 2 vuotta sitten mennyt sinne lapsettomuushoitoon (keinohedelmöittykseen) . Miehen mielestä turhan kallista ja luonnotonta. Mutta voin tämän kahden vuoden jälkeen sanoa, että olisi varmaan ollut ainoa ja oikea tie minun iässäni. Miehellä kun ei ole omia lapsia ja niitä niin kovasti toivoo. Sain äsken kuulla että on rukoillut lasta....aivan niin kun hibiscuksen mies :)

Vaikka tiesin että tämä kierto on hukka kierto niin pahalta tädin tulo tuntui. Ja että ensi kierto menee myös hutikierroksi lisää entisestään tuskaa (vaikka en virallisesti enään kuumeile).

Olen päättänyt, että niin kauan kun kroppa toimii sallin raskautumisen, joten taidan sittenkin palata takaisin tauolta hiljaiseksi kuumeilijaksi. Ei ikärajaa voi itse eikä kukaan muu asettaa, ja jos joku paheksuu niin paheksutkoon toiveitani. Sitten aikanaan luonto asettaa ikärajan. Jos tuntee itsensä nuoreksi ja näyttää nuorelta niin why not.....Luomumenetelmin mennään eteenpäin. Eli tjot linjalla. Ehkä voisi vielä harkita tuota luonnon avittamista, mutta vaatii miehen kypsyttelyä.

Tsemppiä sinitär!




:wave: mm :wave:
 

Yhteistyössä