YLI 35-v KUUMEILIJAT :) vol.2

Mitä miesten oikutteluun tulee, niin mulla menee ainakin oman ukon kans hermot just nyt. Niin ja heippa vaan kaikille muutaman päivän tauon jälkeen :wave:

Testasin tänäaamuna ja tuloksena jokin viivanpaikka tai jotain, mutta eiköhän se nega kuitenkin ollut. Tikun kostuessa alkoi näkyä se parempi viiva hetimmiten, mutta katos sit samantien jättäen jälkeensä vain jonkun himmeääkin himmeämmän minkälie viivan, jota ei kyllä miksikään plussaksi voi laskea edes pienellä mielikuvituksella. Elikkäs nega ja tätiä odotellaan taas. :(

Mies siitä sitten veti herneet nenään ja kiukutteli kuin pieni kakara. Ei syyttänyt ihme kyllä mua asiasta, vaan oli valmis meneen kastraatioon ja haukku ittensä olemattomiin. Kehui, ettei ole mies eikä mikään, kun ei saa edes vaimoa raskaaksi. Kamalaa oli kuunnella ja lapsillekkin kiukutteli. Siinä olin erotuomarina.

Oireita on ja ei ole. Negan jälkeen ei mikään tunnu miltään ja tissien tajuton kipuilu vain lähinnä v****taa. Pissillä saan laukata niin usein, että kaupassa käyntikin pitää tehdä pikaisesti, kun pitää jo taas vessaan juosta. Housuissa ei mene vetskari kiinni ja tätimigreenikin on ymmärtänyt pysyä pois. Sellaista tavallista pikkupäänsärkyä ollut, joka meni yhdellä panadolilla ohi. Olin kylläjo melko varma, että olis tärppi käyny, mutta ei :headwall: Aamulömpö nous yhden päivän alemman lukeman jälkeen takas lähelle 37 ja muutenkin on sellainen erilainen olo. No, täti tulee huomenna tai ylihuomenna. Torstaina viimestään.

Testasin Prisman testillä, olikos nyt Find Out tai jotain. Onneks ei tullu kalliimpaan tuhlattua, kun noita negoja nyt tuppaa tulla aivan kuukausi tolkulla. Huomenna kolahtaa laatikkoon herkkiä...harmittaa, kun tuli viikonlopulla tilattua. No, ovatpa valmiina sitten joulunmaissa.

No, toivoa on kai niin kauan kun täti on pois. Mahaa ei kyllä juili oikein ollenkaan. Jotain vihlaisuja vain. On tää kauheeta.

kuumetta kiva juttu, että torvet on sulla auki =)

Nuusku yritin tuos vkl aikana tehdä nettisivua ja laittaa kuvia sinne, mutta eihän siitä mitään tullu. Nolo mikä nolo. Yritän vielä joku päivä, kun saan mieleni takas sen sivun kans.

 
:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

Aniliini, 41v, Vantaa
Anneli, 40v, 2 lasta
Ebony, 36v, 5lasta
EMMA-64, 42V, lapset 21, 19 ja 10
Mantana, 39v, tytär 11/04
Mertsi, 37v, Oulu, poika 6/97 +
Nannanella, 35v, 4 lasta
Nanni, 42v, lapset -92 ja -94
Riikuilija, 37v, tyttö -96 ja poika -01 +
Sinitär1, 41v, Länsi-Suomi, 2 poikaa ja 2 tyttöä 8-16v
Touhu tenava, 44v, Kymenlaakso, 5 lasta ikäskaala 3-16v
umut, lapset 22, 21, 12, 5 ja 3
äitix2, 35v, kaksi poikaa -97 ja -99
pikkumyy 42 2 poikaa, 1 tyttö, mies 1 poika ja 1 tyttö 1. yht
nuusku 4.s toiveissa
anttuli 43v 5.s toiveissa
Hibiscus43 v 1 tytär, mies 1 lapsi 1. yhteinen toiveissa
Mimuli....41 v 4.s haaveissa
Lumi-Marja 35v...2 tyttöä ja 3 poikaa, 2-15v ja 6.kullannuppu toiveissa
Karpalo67 40v....1 lapsi 4 vuotias....toinen haaveissa
päppä 4.s haaveissa
tiiu64 2. haaveissa
vilmaville 9.s haaveissa
kuumetta ensimmäinen toiveissa
TeSuLah 40v/ poika -03, tyttö 06, haaveena kolmas vauva
viidettä haaveillen -70 äiti ..lapset -99,-01,-02,-04,Joensuu
elina67..40v...............ensimmäinen toiveissa
keijukka 45v. lapset 86, 92 ja 2004 neljäs toiveissa

:flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

mimuli..................6/27,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
tuohu tenava.... ...5/28...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
Nuusku................7/23-32........... 4.s toiveissa
kuumetta.............9/23-25.........yk15............1 yhteinen
sinitär1................11/26........................5.s toiveissa
pikkumyy 42.........16/30.. ...yk4......4.s toiveissa..(1 yhteinen)
Hibiscus...............17/29.................1. yhteinen
ebony..................23/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............24/28-40 .yk 16. 2. toiveissa..Kantahäme
viidettä haaveillen ..24/28-32........5.s haaveissa
TeSuLah................27/27-29..........yk3.......3.s toiveissa
tiiu64................... 28/27-29........................2. haaveissa
Lumi-Marja............29/30....yk 19.....6.toiveissa
elina67.........................ensimmäinen lapsi toiveissa





HAAMU :flower:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:
HÄMY 71 :flower:
PUELLA :flower:
KRIISI :flower:
amati :flower:
Kehäkukka :flower:
Jane70 :flower:
Fenix :flower:
senjuska :flower:
 
Pahoittelut niille joille täti tullut kutsumattomana vieraana! :hug:

Kuumetta: Hieno asia , että munatorvesi ovat auki, joskus niiden tutkiminen varjoaineella jopa edesauttaa raskautumista, toivottavasti sinullekkin käy niin! :heart:

Sinitär1:lle voimia jaksamiseen! Helppoa varmaan ei ole, helpottaisi paljon kyllä kun saisitte puhuttua kaikki miestä painavat asiat. :hug: :heart:

Ebonylle kiitokset kauniista sanoistasi, ainahan ne lämmittävät mieltä!

mimuli, km:stäsi aika vähän vielä aikaa, koita vielä jaksaa odottaa, kyllä se pieni teillekkin haluaa tulla vielä!

:D :heart:

Mantanalle ovisplussaonnea! :heart:

Viidettä haaveillen, toiv on ns kiinnittymisvuotoa sinulla! :heart:

Omaa napaa: Kuinka monella on ovulaatioaikaan migreeniä ja pahoinvointia monta pvää, olen vähän huolestunut, kun ei minulla ole koskaan ennen ollut tälläistä :headwall: !
Tänään olimme tutustumassa työporukan kanssa erääseen paikkaan ja siellä tarjottiin glögiä, oli aika vahvan makuista ja olen punaviinille allerginen, yleensä TYKS:n keikka jopa edessä, jos juon vaikka esim ehtoolisviiniä :headwall: ..Nyt koko kroppaa alkoi kuumottaa, posket kirkkaan punaisina hohtivat ja iho kutisi, siis ilm olen nyt glögillekkin allerginen tai olisikohan siinä voinut olla punaviiniä tilkka joukossa?*kauhee kun ei koskaan tiedä, mistä saan allergisen reaktion* :headwall:
Kahvia en edelleenkään pysty juomaan ja kaikki hajut tekee niin pahaa! En ymmärrä, miten nuo hormonini minua kiussaavat, muilla siis samansuuntaisia oireita? Tänä iltana kun laitan sen Lugesteronin niin siinä maapähkinäöljyä, aika outoa, nyt vaan toivon, etten ole pähkinälle allergisoitunut, koska vuosiin en ole sitä syönyt, koska miehen poika ja mies vahvasti allergisia sille!..hmmmm ja pitääköhän mein nyt käyttää kondomia, ettei mies saa allergista reaktiota? :headwall: :heart: , onpas ny vaikiaa! :D ..Selipaatissako elävä morsian? :LOL: :heart:

Ihanaa iltaa kaikille ja tulkaahan kertomaan ihania plussauutisia! :heart: ++++++++++++++++++++++++++++++++++ :heart:

 
Touhis ja sinitär:Koettakaahan jaksella ukkojenne kanssa. Itse kullakin on välillä vaikeeta noitten ukkojen kanssa.Ei aina jaksa ymmärtää niiden ajatusmaailmaa ja varsinkaan kun eivät saa sanaa suustaan, tosi kurjaa.
Lumi-Marja:
:hug: Koetahan jaksella.Jospa ne menkkalaiset eivät alakkaan...Kyllä sinä sivut osaat tehdä, jos minäkin oon osannut :D
Pikkumyy:Joko häähumu jännittää??
Itellä oli ihan järkyt menkat.Onneks loppuivat. Vuosin 4 päivää kuin seula.Onneks mulla on hyvä hb 159,joten joutaakin vähän vuotaa. Alkaa tuo pahin v...s helpottaa mutta olen alkanut jo vähän luovuttaa tuosta vauvahaaveesta. Nuo pettymykset on aina niin rankkoja.
Kuumetta: kiva, että on "piuhat" auki. Kyllä se siitä.
 
Täällä jännitetään tuleeko täti kylään vai ei. Lämpöilyä jatkunut useina päivinä, tänään 37.1 yleensä alhainen peruslämpö jopa alle 36. Negaa vaan tänään testi näytti, mutta kp vasta 26, aiemmin selkeät plussat näkyny 29 ja 31 pv.

Onnea pikkumyylle, kun astut pian avioliittoon :flower: :flower:

Kovinpa teidän joidenkin miehet ovat myrskyisellä tuulella, toivon että pian tuuli tyyntyy :hug:

Itse 4,5 vuotta ekaa lasta yrittäneenä voin kertoa vain, että miehelle asia on kovin vaikea, liittyen miehisyyteen, samoja kokemuksia Lumi-Marjan kanssa olen kokenut raskauden viipyessä. Naiselle tädin ilmaantuminen yhä uudestaan ja uudestaan tuo pettymyksiä ja kyyneleitä. Tarvitaan toisen tuki, että jaksaa. Jaksamisia teille :hug: Meillä meinas loppua into rakkauselämään, kun meni pupuilut lähes "vauvan teoksi" sitä se olikin esikoisen yrittäminen. Oli monenlaisia tuntemuksia ja apuna clomeja ja teroja. Lopulta puolen vuoden kuluttua, kun olin lopettanut hormonien käytön, raskaus lähti luomuna ja synnytin 4,2 kg pojan. Sitten n. puolen vuoden kuluttua imetyksen lopettamisesta raskauduin uudestaan ja tyttö syntyi.

Imetin poikaa 1.5 vuotiaaksi ja kuten jossain edellä olen kertonut, tätiä ei näkynyt ennenkuin olin lopettanut imetyksen. Tyttöä imetin 1,1 v ja sama tilanne, täti tuli myös 2 vuoden päästä, kuten ekallakin. Nyt ajatuksissamme on ollut vielä kolmas, mutta olen onnellinen näistä kahdestakin, kun en luullut ensin saavani ollenkaan lapsia.

Anteeksi, tuli omaa tarinaa näin paljon, muistot tulvii mieleen, kun niin moni kamppailee samojen tuntemusten kanssa, kuin itse aikoinaan.

Toivon teille kaikille jännääjille plussatuulahduksia ++++++ ja itse täällä vielä jännäilen myös. :flower: :flower: :heart:
 
Lämpöilyn lisäksi oireina nenän tukkoisuutta, ollu jo jonkin aikaa, vatsa tuntuu turvonneelta, valkkari ei kuitenkaan ole lisääntynyt, vaan vuoto muistuttaa ovisajan vuotoa, outoa, onko muilla ollut vastaavaa ennen menkkoja?? Tänään en voinut olla yökkäilemättä, kun join kahvia, yleensä pystyn sitä hyvin juoda |O ja tykkään siitä. Edellisissä raskauksissa ei ole ollut öklötystä, joten ihmettelin moista. Kaikkea hyvää teille kanssasisaret toivottelen. :wave: :wave: :heart:
 
taas täällä. Yrittäkää nyt kestää noiden miesten kanssa. On tullut taannoin nuorempana kaikenlaisissa puhureissa elettyä, yksi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä mieskin oli hetken mukana kuvioissa. Enkä nyt tarkoita, että teidän miehet sellaisia olisi =) Meinaan vaan sitä, että tiedän kyllä suunnilleen millaista on, kun on epävakaista säätilaa. Silloin oli ja runsaasti. Aviomieheni sen sijaan kyllä on niin rauhallista lajia, että minä meillä yleensä kiukuttelen, jos joku täällä päin räyhää.

Onnea myös minulta pikkumyy. Häät ovat kyllä ihania. Meillähän oli vasta elokuun lopussa eka hääpäivä, joten ovat nämä häähumut vielä melko tuoreessa muistissa.

Nyt on pakko lähteä lepäilemään, jotta jaksaa taas aamulla nousta. Viikonloppuna nukuin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolmetoista tuntia. Kolmetoista! Onkohan hiukan marraskuu :LOL: No juu, viikolla tahtoo kyllä aina tulla univelkaa, kun ei malttaisi riittävän aikaisin mennä pehkuihin.

Huominen gynis vähän jännittää, mutta täti on vielä toistaiseksi pysynyt pois. Jos vaikka saataisiinkin kaikki normaalit tutkimukset tehtyä.

Iloista iltaa kaikille naisille ja plussia roppakaupalla :flower: :flower: :flower:
 
ja osittain surullista sellaista.

Ensiksi touhikselle ja sinitärelle megahalit. Mitä teidän juttuja ajan saatossa olen lukennut niin, nuo edelliset tekstit tuntuivat tosivierailta.

Sinitärestä olen aina saannut sellaisen mielikuvan että teinejä olette ja pysytte miehen kanssa. Ihanaa hulluttelua rakkauden nimissä. Kysymys on että mistä oikeastaan kenkä puristaa.
Voisitko sanoa miehellesi, että vauvaprojekti ei ole sinulle niin tärkeä kuin teidän suhde ja ehkä teidän pitäisi rentoutua kaikista paineista. Antaa iso hali ja pusu ja sanoa että rakastat häntä ja haluat ,että teidän suhde olisi taas sitä ihanaa teinirakkautta mitä se aiemmin on ollut.
Oliko teillä simppatutkimukset tekemättä jo toista vuotta??? Jos muistan oikein? Ehkä tämä aiheuttaa paineita miehelle. Se että epäilet hänen kyvyttömyyttä aikaan saada lapsia.
Ehkä totuus on meissä iäkkäimissä naisissa ja siinä että joka kierto ei ole ovulaatio kierto :headwall:

Touhiksen mies varmaan pelkää. Pelkää menttävänsä sinut, kun opiskelet ja tapaat uusia ihmisiä. Monesti mies ei pysyt kertomaan mistä kiukuttelu johtuu, on vaan niin suuri pelko. Sinullekin suosittelen rauhallista otetta. Helyyttä ilman seksi kaipua ( vaikka ajatus sinulla aivan muu). Lopeta pussailu tietyssä vaiheessa ja siirry omiin juttuhin, taas jossain vaiheessa uusi hellyyden puuska ja taas omiin juttuihin. Sano määrätietoisesti, kuinka onnellinen olet, että sinulla on noin ihana mies vierelläsi ja et ikinä vaihtaisi päivää pois. Tämä liitto on valovuosien päästä aikaisemmistasi kokemuksistasi.
Tällöin mies joutuu mennä itseensä, miettiä että miksi aiheutan myrskyä tynnellä säällä, ja edelleen tyyni sää jatkuu vaikka myrskyän. Mies on selvästi vaan huomoinkipeä ja saa huomion aiheuttamalla mielenpahan.

Eli Pavlovin koirat. Lopeta ehdollistetun reaktion vahvistamista. Älä reagoi myrskyyn ja vahvista omia hellyys kohtauksia - älä vaadi vastaukseksi mitään totea vaan että ihana mies mmm kuinka rakastan sinua... Pikku hiljaa mies lopettaa negatiivisen huomion herättämisen ja siirtyy rakkauden tielle.

Halit tädin saaneille. :hug: :hug:

Ja peukut pystyssä jännäiliöille. :wave: :wave: kyllä se plussa sieltä pärähtää.

:flower: mimmimamma B)
 
Heippa johan olin väsynyt eilen, menin sänkyyn 20:17 ja nukahin aika nopeesti, eka luge nyt takana, hyvin pysyi sisällä ja hyvin nukuin, vieläkin väsyttää;=)

Plussaonnista päivää kaikille!
Ja kiitos vielä Onnittelijoille! Ei jännitä ainakaan vielä. :heart: :D

-pikkumyy- :heart: :wave:

 
TeSuLah Kauan tekin ekaa olette tehneet. Oma kahden vuoden yritys ekan yhteisen kanssa ei kuulosta miltään sen rinnalla. Raastaa se kuitenkin hermoja oli se yritys minkä mittainen tahansa, mutta mitä pitempi aika, sitä toivottomammalta se alkaa tuntua ja sytökset itseä kohtaan vain pahenee.

mimmimamma ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos siitä. Osaat laittaa sanat siihen järjestykseen, että ne seuraavat pitkin päivää mielessä ja antaa elämälle uutta perspektiiviä.

pikkumyy onnea lugejen kans edelleenkin :) Toivottavasti niillä nyt tulee uutta potkua vauvautumiseen. Olisipa ihana häälahja telle ne kaksi viivaa tikussa :heart: Ei minuakaan jännittänyt häät ennemmin, kun kirkon ovet aukes ja urut alkoi pauhata. Siinä vaiheessa jokin kumma tärinä iski päälle ja aisitn, miten tyynenä vierellä seisseen kullan käsi kastui kylmästä hiestä ja molemmat jännitystä joka solu täynnä lähdettiin kulkemaan kohti alttaria. Pienehkö kirkko tuntui just siinä vaiheessa todella isolta ja matka pitkältä, mutta niin ihanalta :heart: Oli häät missä tahansa, niin ne on niin ihania ja mieleen painuvia. Ilma on täynnä rakkautta ja onnea :heart: Ikimuistoista hääjuhlaa teille toivon :hug:

Täti vielä ainakin poissa. Ei edes mitään oireita siihen suuntaan ole. Illalla vähän kuumotti ja nippaili mahaa, mutta sekin loppu. Yleensä kestää tädin alkuun asti ja ajattelin, että siellä se punanuttu mua aamulla odottaa, mutta eipän odottanutkaan. Piti roskista kaivella ja siinä tikussa on selvempi roskishaamu, kun eilen. Eli siihenhän tuli joku viivanpaikka, mutta nyt siinä näkyy selkeä haamu. Eihän sitä roskista pitäis kaivella, mtta sanoppa se tuolle sekaiselle pääkopalle. En noteeraa sitä kuitenkaan miksikään, sillä ei todella tullut testiajan aikana. Mietin kyllä miten testiin voi tulla hetkeksi kaksi nättiä punaista viivaa ja toinen sit vaan hetken päästä katoaa. Kummallisia jekkutestejä.

Puuro taitaapi olla valmista, joten nyt syömään :wave:

Plussapäivää niin oviksiin kuin vaavitesteihinkin :flower: :flower: :wave:
 
Huomenta.



Ihana kiitos palstasisarille tsemppauksista. -Mimmimamma- kirjoitit niin kauniisti, ja todesti, koska näin olen tuon meidän suhteen nähnyt. Että tosiaan olemme isoja "teinejä", jotka eivät halua kasvaa aikuisiksi. Sekä että kumpikin hyväksyy toistensa persoonat, ja monet asiat voidaan kuitata huumorilla.

Muutos on kai pikkuhiljaa hiipinyt, eikä se johdu tästä vauvailusta. Vaan suurimmaksi "syyksi" laitan tuon miehen uuden työn. Eli muutos entiseen on aivan valtava. Ennen hänen työaikansa oli aamuseitsemästä iltaviiteen. Nyt työ alkaa puoliviideltä aamulla ja monasti jatkuu tuonne iltakahdeksaan. Eli se ainainen väsymys on vieraana. Itse kun tästä ulkopuolelta seuraan, niin onhan se muutos pikkuhiljaa tullut, ettei tää nyt niin kertarysäyksellä tullut.

Mies toki pitää työstään, mutta se syö sitten tätä normaalia arkea. Lepoaika jää vähäiseksi, ja viikkotunnit ovat epäinhimillisiä. Ja kun ala on mitä on, niin nuo päivittäiset tauotkaan eivät aina toteudu. Joten ymmärrän sen hänen jaksamattomuutensa. Ja että viikonloput vain haluaa olla ja huilia. Mutta kun siihen olotilaan jämähtää, siitä on vaikea päästä irti. Ja vaikea puhua toiselle, ettei se menisi syyttelyksi.

Hyvä isä hän on, ja aviomiehenä ihan omaa luokkaansa. Mutta se, että se rento iloinen poikamaisuus on kadonnut jonnekin. Toki voi olla että jotain muutakin on, mutta itse mietin että onko mikään työ sen arvoista että kuluttaa itsensä fyysisesti ja henkisesti loppuun.

Ja naisena taas on vaikea unohtaa sanoja mitä ilmassa pyöri viikonloppuna. Tiedän että osa meni turhautumisen ja suuttumuksen piikkiin. Täytyisi vain löytyä kalenterista aikaa, että saatais tää patti puhkottua. Sellaista yhteistä omaa aikaa, mitä ei ole neljän seinän sisällä nysvääminen. Mies vain on siitä hankala, että hän ei haluaisi puhua näitä asioita pois, vaan että asiat loksahtaisivat taas paikoilleen. Kun minä kuulemma ylireagoin tähän tilanteeseen. Ja mä taas haluaisin puhua asiat selviksi, etteivät jäisi hiertämään. Mutta vaikeaa on lähteä puhumaan, koska olen vähän epätoivoinen. Voiko tätä suhdetta paikata, jos hän omaa näin jyrkkiä mielipiteitä. Haluanko sitä edes itse. Jatkaa jotain mikä ei johda muuhun kuin katkeruuteen. Kun tuntuu että koko se pohja mille ollaan suhde rakennettu, että se olisi poissa. Aivan kuin mies olisi joutunut elämään elämää, mitä ei olisi tahtonut. Nimenomaan että olisi menty minun tahdollani. Pahalta tuntuu ajatella, että tämä kaikki olisi ollut vain kulissia miehen puolelta. Sori tulee tosi sekavaa tekstiä, mutta aivan ihanaa että tänne voin purkaa näitä sekavia ajatuksia.

Noista simppatutkimuksista, että mies on siellä jo kerran käynyt, ja silloin epäiltiin että olivat kuljetuksen aikana olleet liian lämpimässä. Sitten sovittiin että uudemman kerran viedään, ja sitten edetään sen mukaan mikä on tuomio. Mutta niinhän ne vain jäi viemättä, ja kumpikaan ei ole sitten saanut asiaa puheen alle.

Ja varmasti annan sen ison halin ja pusun. Tällä hetkellä mies on hämmästyttänyt minut sanomalla etten hänestä ja hänen asioistaan ole koskaan ollut kiinnostunut. Jotenkin rypii ihme "itsesäälissä". Kokee että en ole häntä arvostanut näiden vuosien aikana, vaan pitänyt häntä pellenä, sekä että hänessä olisi jotain vikaa. Tylyytensä hän on kuitannut sillä, että sitä saa kuulemma mitä tilaakin. Mutta itsekin tiedän että välillä sanoo paljonkin mitä ei sillä hetkellä tarkoita. Mutta eihän koskaan edes leikillään sanota, ettei totta olisi edes osa. Koska tuli ne sanat millaisessa tunnekuohussa, niin ei ne ajatukset ihan tyhjästä tule. Joten niin suuria sanoja ja tunteita ollut ilmassa, että pakkohan nämä on selvittää. Vaikka mies sanoikin, että minä ylireagoin. Eli paljon on selivitettävää ja puhuttavaa. Ja mietin vain että mikä saa hänet ajattelemaan moisia.

-Lumi-Marjalla siellä ollut "haamuja". Nyt vain peukut pystyyn että viivat vahvistuisi, ja myös pysyisivät.
 
Voi, toivon koko sydämestäni, että Lumi-Marjan haamu muuttuisi ihka oikeaksi plussaksi.

Me menimme aikoinaan naimisiin kun ensimmäisestä tapaamisesta ei ollut kulunut edes täyttä vuotta. Ja heti vihkimisen jälkeen kastettiin meidän esikoinen...
Näihin reiluun kahteenkymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista. Tunnistan oman liittoni juuri parhaiten Sinittären kommentista. Meilläkin minä hoidan sen puhumispuolen. Ja puoliso jurottaa; väittää etten ole kiinnostunut hänen jutuistaan.
Pahin kriisi tuli erityispojan syntymän jälkeen. Olimme niin pirun lujilla hänen ja muun perheen kanssa. Siinä kai iski kummallekin totaalisen klaustrofobinen tunne; tajusimme, että kummastakaan ei yksin ole pesuetta pyörittämään. Että yhdessä on jatkettava tuli vaikka mitä. Meilläkin puoliso on isänä mitä ihanin. En tiedä miten olisin jaksanut jos hän ei olisi hoitanut hommaa niin hyvin. Sitä ennen mä kuvittelin olevani korvaamaton :saint: Tuntui tosi kovalta pudota maanpinnalle ja huomata, että hommat hoituvat silloinkin kun olen poissa.
Nykyään me tappelemme lähinnä pikkuasioista. Ja silloin kun me olemme kumpikin väsyneitä.
Voimia sekä Sinittärelle, että Touhikselle.

Tuhruvuoto alkoi eilen 23/29. Eli odottelen tätiä saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä. En tässä kierrossa tärppiä odottanutkaan; jouduin juuri oviksen aikana syömään erittäin vahvoja päänsärkylääkkeitä (purkin kyljessä lukeepi, että voi haitata raskaaksi tulemista).
 
Moi!


Tää mamma vetäytyy nyt hetkeksi vauvaprojektista. Täytyy selvittää oma pää, ja tämä suhde kuntoon. Selvittää että mikä minussa ja suhteessa on tuota miestä alkanut ärsyttämään. Sekä että mistä syystä kovat sanat. Että mistä haluttomuus edes lohduttaa tai pyytää anteeksi, kun toinen suurinpiirtein "hukkuu kyyneliinsä". :'(


Mutta olkaahan kanssasisaret ahkeria, olisi tosi kiva löytää täältä paljon plussia kun joskus taasen lueskelen näitä. Tuntuisi hölmöltä kirjoitella tänne, kun tuo vauvailu ei ole päällimmäisenä. Etten halua tukkia tätä ketjua privaattihuolilla.

Mutta ahkeroikaa ja plussatkaa, ihan vaikka lähestyvän joulun kunniaksi ;) .
 
sinitär 1 voimia sinulle sylin täydeltä. Vaikka elämä näyttää välillä varjojaan, niin niiden takana kuitenkin aina paistaa aurinko :heart:

Testasin ja ei meinaa millään uskoa. Tuijotan, tuijotan, kysyin kuusi vuotiaalta, montako viivaa näkee ja poika tuumas, et kaks, punanen ja toinen vähän punanen :heart: Olisiko oikeesti totta! Kädet tärisee ja siinä se hailakan punainen ihana viiva on vahvan kontrolliviivan vieressä. Hentoinen, mutta siinä on väriä. Vertasin eilen tehtyyn viivanpaikkaan ja ihan eri laiset ovat. Tuon haamun näkee kyllä ihan ilman vippaskonsteja ja kirkasta valoa. Se tuli testiajan sisällä ja jäi näkyviin.

Nyt teen kaikkeni, ettei täti tulis. Vaikka ei sille tietenkään mitään voi, jos se pukkaa taloon, mutta on tuota jo niin kauan odotettu, että ei millään hennoisi ajatella, että pois menis. Ei kai siihen tikkuun mitään tule, jos ei ole hormoonia. Niitä puhtaita plankkoja negoja on niin paljon nähnyt, että tuo tuntuu melkein kangastukselta. Mut poikakin sen kerran näki, niin kai se siinä ihan oikeesti on. Vielä on neljä testiä jäljellä ja arvtakaapa kuka testaa vielä aamupisusta uudelleen muutaman kerran.

Kotitesti.fi:ssä oli hyvä tarjous tikuista ja pitihän se käyttää. Viisi testiä 7,5? ja kolme vitosella. Tilasin tuon viiden paketin. Aion kyllä vielä hakea apteekista jonkun testin, ihan vain varmiistaakseni, jotta tulos on oikea. Mut vasta muutaman päivän päästä. Tai ens viikolla, mikäli täti oikeasti pysyy pois.

On tää kutkuttava tunne.... :heart:

ebonyn plussasäteeseen tartun kaksin käsin kiinni enkä irti päästä :D
 
Voi Lumi-Marja :flower: :flower: :flower: AIVAN IHANAA...minä varmaan jotenkin aavistin, että joku plussa on tulossa,,,kun kesken kotitöitten oli pakko tulla koneelle, vaikka kone oli sammutettu kokonaan =) . Jotenkin vaan tuntui sieltä, että pakko tulla kurkkaamaan tänne, onko mitään uutta kuuluvilla vaikka juuri aamulla roikuin täällä sivuilla :D . Onnea ja tarrasukkia suunnattomasti sinne Lumi-Marjan suunnalle !!!!!! :heart: :heart: :heart: :heart:

Toivottavasti tuo plussa-kangastus on tarttuvaa :LOL: kyllä sen plussa viivan varmaan TODELLAKIN eroittaa muista,,,kun niitä haamujen haamuja on tarpeeksi tehnyt :kieh: . Minäkin joskus olen kyllä kääntänyt ja vääntänyt vaikka miten niitä tikkuja valon edessä että tulisi edes JOKU viiva muka näkyviin :$ mutta sitten kun oikea plussa on tullut, niin kyllä sen heti huomaa !!!!!!!!!

Voi että, hyvä kun tulin kurkkaamaan, nyt on mukava taas jatkaa koti aherrusta... :heart: :hug: :heart: Hyvä, että jollain onnistaa, niin tulee taas uutta toivoa !!!

 
Lumi-Marjalle plussahalit :hug: :hug: toivotaan että viiva vahistuisi ja mielikuva vaavista vaunuissa ensi syksyllä olisi todellista totta...niin kuin onkin. Älä pelkää vaan rentoudu onnen tunteeseen, niin odotus menee paremmin kuin ikinä kuvittelitkaan.

Toiseksi sinittärelle haluan sanoa että jos joku tukkii palstaa niin se on minä joka jo lopetin kuumeilu. Mielestäni tällainen palsta minne voi kirjoitella sekaviakin tuntemuksia on monasti asiaa selkeyttävä . Itsellekin tulee oivalluksia oman elämän kulusta ja prioriteeteistä. Omasta puolestani haluan sanoa että älä nyt lopeta kirjoittamisen tänne, vaan tyhjennä edelleen ajatukset kirjallisessa muodossa. Vaikka asiat surullisia niin sinun kirjoituksia minä mielelläni luen.

Vielä haluaisin kommentoida tuota väitettä ylireagoimisesta. Meillä naisilla on tapa ylireagoida ja osoittaa kiukku ja kyllästyminen kehon kiellellä.

Todella on tuollaiset sinittären miehen työajat epäinhimillisiä ja se aiheuttaa tarpeen vetäytyä omiin askareisiin. Luoda omaa aikaa. Keho tarvitsee sitäkin jotta palautuisi ylikuormasta.

Me naiset vaan otetaan nokkimme jos mies ei jaksa olla mukana touhuissamme. ......

Minä itsekin syyllistyn siihen aina välillä. Haluaisin kuhnia miehen kanssa neljän seinän sisällä ja hänellä taas valtava tarve taas tavata kavereitaan. Olen aina kokennut sen loukkauksesi naiseuttani ja minuuttani kohtaan. Loukattu ego sitten vaatii selitystä mieheltä, miksi sinä teet näin minulle, jota sinun tulisi rakastaa.

Minusta on ajan myötä tullut rationaalinen ja olen ymmärtänyt että olen ylireagoinnut tämän loukkaantumisen takia, niin nyt en enään jaksa tai viitsi kantaa huolta "siitä ns mätäpaiseesta", koska sitä miehen mielestä ei ole olemassa. Minun realiteettini ja hänen realiteettinsa rupeavat vihdoinkin kohtamaan, kun en enään vaivaudu ottamaan vastaan loukkaantumiseni tunteen.

Minähän se aikanaan oikeastaan ryvin itsesäällissä, ja mitä enemmän halusin keskustella asioista, jotka vaivasi mieltäni meidän suhtesta, sitä enemmän mies väitti että ylireagoin eikä ole keskustelemisen aihetta. Siihen vastasin että en ylireagoi, koska minulla on oikeus näihin tunteisiin. Oikeus tietenkin oli, mutta se taas aiheutti negatiivisen oravanpyörän meidän suhteeseen.

Joten mottoni tällä hetkellä on että haluan itselleni vain ne tunteet joista nautin, ja itse olen vastuussa siitä mitä tunteita itselleni aiheutan. En voi syyllistää miestäni, koska itse olen aiheutanut ne tunteet loukkaantumisesta ja siten aiheuttanut oman mielipahan.

En tiedä oliko tämä tarpeeksi selkokielistä tekstiä, mutta halusin kumminkin vielä jakaa tämän oivalluksen hedelmän.

Sinitär voimahali vielä kerran :hug:

Plussiako tässä odotellaan ???

B) mm B)
 


Tanssiharkka iltani tänään :heart:

Lumi-Marjalle paljon onnea plussasta! :heart: :hug: :D , pitäköön pieni lujaa kiinni ojentamillani tarrasukilla, ole hyvä! :heart:

Sinittärelle voimia jaksaa! :hug: :heart:

Vilmavillelle, toivotaan.,ettei täti kuitenkaan tulisi!
Mimmimammalle myös onnea kiertoosi!

Lumi-Marja , se olisikin ihanin häälahja,mitä toivoa saattaa! :heart:

Ebonylle onnea, että ehdit testata ja täti ei tule ollenkaan! :heart:

Kaikille tasapuolisesti Onnea, jokaiselle meille yli 35v kuumeilijoissa oleville. :hug: :heart: +++++++++++++++++ :heart:

Pian siis harkkoihin ihanaa iltaa kaikille! :D

-pikkumyy- :heart: :wave:

 
Aniliini, 41v, Vantaa
Anneli, 40v, 2 lasta
Ebony, 36v, 5lasta
EMMA-64, 42V, lapset 21, 19 ja 10
Mantana, 39v, tytär 11/04
Mertsi, 37v, Oulu, poika 6/97 +
Nannanella, 35v, 4 lasta
Nanni, 42v, lapset -92 ja -94
Riikuilija, 37v, tyttö -96 ja poika -01 +
Sinitär1, 41v, Länsi-Suomi, 2 poikaa ja 2 tyttöä 8-16v
Touhu tenava, 44v, Kymenlaakso, 5 lasta ikäskaala 3-16v
umut, lapset 22, 21, 12, 5 ja 3
äitix2, 35v, kaksi poikaa -97 ja -99
pikkumyy 42 2 poikaa, 1 tyttö, mies 1 poika ja 1 tyttö 1. yht
nuusku 4.s toiveissa
anttuli 43v 5.s toiveissa
Hibiscus43 v 1 tytär, mies 1 lapsi 1. yhteinen toiveissa
Mimuli....41 v 4.s haaveissa
Lumi-Marja 35v...2 tyttöä ja 3 poikaa, 2-15v ja 6.kullannuppu toiveissa
Karpalo67 40v....1 lapsi 4 vuotias....toinen haaveissa
päppä 4.s haaveissa
tiiu64 2. haaveissa
vilmaville 9.s haaveissa
kuumetta ensimmäinen toiveissa
TeSuLah 40v/ poika -03, tyttö 06, haaveena kolmas vauva
viidettä haaveillen -70 äiti ..lapset -99,-01,-02,-04,Joensuu
elina67..40v...............ensimmäinen toiveissa
keijukka 45v. lapset 86, 92 ja 2004 neljäs toiveissa

:heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:
viidettä haaveillen ..3/23-32........5.s haaveissa
mimuli..................7/27,,,,,,,,,,,,,,,,,,4.s haaveissa
tuohu tenava.... ...6/28...........--6.s toiveissa...Kymeenlaakso
Nuusku................8/23-32........... 4.s toiveissa
kuumetta.............10/23-25.........yk15............1 yhteinen
sinitär1................12/26........................5.s toiveissa
pikkumyy 42.........17/30.. ...yk4......4.s toiveissa..(1 yhteinen)
Hibiscus...............18/29.................1. yhteinen
ebony..................24/28-30........... 6.s toiveissa
Mantana ..............25/28-40 .yk 16. 2. toiveissa..Kantahäme
TeSuLah................28/27-29..........yk3.......3.s toiveissa
tiiu64................... 29/27-29........................2. haaveissa
elina67.........................ensimmäinen lapsi toiveissa


:flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:


HAAMU :flower:



PLUSSANNEET: :heart: + :heart:
HÄMY 71 :flower:
PUELLA :flower:
KRIISI :flower:
amati :flower:
Kehäkukka :flower:
Jane70 :flower:
Fenix :flower:
senjuska :flower:
Lumi-Marja :flower:
 
Ihanaa tätä päivää kaikille! Laitoin sinut plussanneisiin Lumi-Marja ja paljon, paljon Onnea vielä sinulle ja tarrasukkia pienelle!

Toinen Luge yö takana ja kaikki hyvin! :heart:

Toivottavasti nyt on plussaharava avattu ja saamme ihailla monia,monia plussia! :heart: +++++++++++++++++++++++++++ :heart:




-pikkumyy-
:heart:
 
Huomenta pikkymyy ja kaikille muillekkin samat huomenet :wave:

Aamupisusta testi tehty ja kyllä se viiva siinä pysyy ja ei niin kamalan paljon tummempi ollut kuin eilinenkään, mutta yhtä leveä kuin kontrolliviiva ja ihan selkeästi punainen. Yö kyllä jäi lyhyeksi ja ei varmaan yli neljää tuntia ehtinyt rakossa olla. En saanut oikein unen päästä kiinni ja pyörin aamuyön lakanoissa. Vessassa laukkasin ja siinä se pitkä yö testipissun kans meni ihan pipariks. Mut kyllä tuo ihan oikealta plussalta silti jo näyttää.

Kävin laskeskelemassa jo onnen huumassani miloin olis LA ja se olis 29.7.2008. Meidän hääpäivä :heart: Mikä yhteensattuma. Kaikkien näiden pettymysten jälkeen juuri tuosta päivästä tulisi pikkuisen LA. Sinä päivämä tuskin häntä syliin saamme, mutta ompa mukava kuitenkin.

Pelottaa vaan niin mahdottomasti alkuraskauden km. Tänään olis tädin saapumispäivä. Ihan tasan tarkkaan se on tullut kolkuttelemaan dpo14 ja tänäänhän se olis. Ei tahdo uskaltaa edes tehdä mitään. Tai kaippa se on niin, että jos on pysyäkseen, se pysyy ja jos pois tullakseen niin tulee, eikä sille ite mitään voi.

Mies oli asiasta kuulessaan alkuun hiljaa. Kyyneleet siinä alkoi virrata ison pohjalaisukon silmistä ja halas eikä meinannut irti päästää. Iltapusujen jälkeen hän taputti varovasti masua ja jutteli, et ole sinä piokkuinen siellä lujasti kiinni äläkä irti päästä. Isi ostaa sulle sitten kivan syksyhaalarin ja jonkun lelun, et kannattaa tulla kattomaan niitä. Kyseli kans, et missä on viipynyt niin kauan. Tekonimeä siinä kans uusiks laitettiin, tuntuu olevan miehelle tärkeä pointti. Onni-Unelma muuttui Helmi-Onneksi, kun miehelle tuli mieleen joku vanha mummeli, jonka lapsuudessa oli tuntenut ja ei kuulemma mikään mukava tapaus. Eli Unelma vaihtui Helmeksi. Siellä hän on, korvaamaton Helmi vielä piilossa pitkään. Kuin helmi simpukan sisällä.

 

Yhteistyössä